Levysuositus lauantaiaamuun: Low

Musiikillisesta minimalismistaan tunnettu amerikkalainen dream pop -yhtye Low on julkaissut eilen uuden levyn! 90-luvulla perustetun yhtyeen hidastempoinen ja hypnoottinen musa ei ole ehkä kaikille, mutta ne, jotka pitävät siitä, tuntuvat johdonmukaisesti rakastavan sitä intohimoisesti. Poppoo on onnistunut kyllä pysymään ajankohtaisena ja relevanttina, vaikka takana alkaa olla nykymittareilla kunnioitettavan pitkä ura. Uusi single Dancing & Blood unenomaisine videoineen puhuttelee varsinkin David Lynchin ystäviä – myös minua, se on soinut koko aamun ja pitänyt minut ihanasti unen ja valveen välisessä hämärässä. Uusi pitkäsoitto kantaa nimeä Double Negative ja löytyy kokonaisuudessaan Spotifysta.


☊ LOW – DANCING AND BLOOD

Syksyn tyylisuosikkeja

Kaupallisessa yhteistyössä Sokos ja Asennemedia

Kesä on ilmeisesti ollut kerrankin tarpeeksi pitkä ja lämmin, kun alkusyksyn ensimmäiset viileämmät päivät ovat tuntuneet virkistävältä tuulahdukselta kuumuuden jälkeen. Ei ole harmittanut yhtään kaivaa nahkatakkia kaapista tai pukea ensimmäistä kerran kuukausiin farkkuja jalkaan. Varvastossuihin tottuneet varpaat eivät ole vastustelleet nilkkureita, sukkia en tosin ole heille yrittänyt vielä esitellä – niiden kausi alkakoon vasta sitten kun on pakko.

Alkusyksy on muutenkin pukeutumisen kannalta otollista aikaa. Kesävaatteita ei ole tarvinnut pakata vielä pois, mutta neuleet ja takit on jo nostettu esiin – peittävämmät kerrokset ovat jo läsnä, vaikka niitä ei vielä joka päivä tarvittaisi. Iloitsen joka syksy näistä samoista asioista, jotka toimivat vain muutamana harvana hetkenä vuodenaikojen välissä: paljaista nilkoista lahkeiden alla, kesämekkojen päälle puetuista neuletakeista, muhkeista neuleista minihameiden kanssa, buutseista paljaissa jaloissa.

Muutenkin tuntuu, että pukeutuminen kiinnostaa tällä hetkellä ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Kesällä oli vaan liian kuuma tyyliseikkojen pohtimiseen – käytin koko ajan muutamaa samaa hellemekkoa ja kaftaania, pesin niitä vaan välillä ja puin suoraan takaisin päälle pyykkinarulta. Se oli sopivan huoletonta kolmenkymmenen asteen helteeseen, mutta nyt kun lämpötilat laskeutuvat kohti syksyä, huomaa vähän ikävöineensä napakoita kankaita, neuleita ja sitä hyvää fiilistä, kun on pukeutunut hyvin ja ryhti vähän suoristuu, kun astuu ulos ovesta.

 Kävimme Jarnon kanssa tutustumassa Sokoksen syysmuotivalikoimiin ja valitsimme suosikkimme kuvauslainaan näitä kuvia varten.

Omista poiminnoistani on helppo nähdä mikä tällä hetkellä inspiroi: hehkuvan kirkkaat sävyt ja vaaleanpunainen ikisuosikeideni eli mustan, valkoisen ja hiekan rinnalla, runsaat materiaalit ja laadukkaat perusvaatteet, jotka taipuvat monenlaisiin tilanteisiin ja tarpeisiin. Oikeastaan kaikki valintani ovat helposti yhdistettävissä toistensa kanssa. Sillä tavoin toivoisin koko vaatekaappini toimivan: että sieltä voisi vaan huolettomasti poimia vaatteita ja luottaa siihen, että ne sopivat yhteen. Ei olla onneksi kaukana siitä! Pitäisi vaan tehdä kesäisen muuton jäljiltä vielä vähän karsintaa, huoltoa ja yleisiä ryhtiliikkeitä sen suhteen, että käyttäisi muitakin vaatekappaleita kuin niitä noin viittä supersuosikkiaan.

Just nyt kiinnostaa myös yksinkertaistaminen ja selkeyttäminen, ehkä voisi jopa sanoa, että paluu juurille. Mittasuhteisiin ja nyansseihin, joista olen tykännyt aina – kuten kapeaan siluettiin, johon muhkea yläosa tuo kontrastia, tai valkoisen kauluspaidan anonyymiin raikkauteen yhdistettynä mustien farkkujen androgyyniin särmään. Tietyt asiat inspiroivat vuodesta toiseen ja alkavat kiehtoa joka vuosi juuri tähän aikaan, alkusyksystä kun pukeutumisen suhteen kaikki on mahdollista.

Mennäänpä niihin valintoihin! Filippa K on yksi ikuisista suosikkimerkeistäni, joten suuntasin ensimmäisenä Sokoksella tutun ruotsalaisbrändin osastolle. Sieltä löytyi heti täydellinen asu alkusyksyyn: muhkea mohairneule ja sen seuraksi napakka musta hame, jonka taskut ja joustava vyötärö ihastuttivat. Lyhyt helma kaipaa ehdottomasti kaverikseen matalia nilkkureita, jotka pitävät kokonaisuuden rentona. Asu taipuu helposti viileämpiinkin syyspäiviin pukemalla hameen kaveriksi sukkahousut. Kuvauspäivänä oli 23 astetta lämmintä, joten itse huitelin paljain säärin.

Rakastan haalistuneen hiekanvärisen mohairneuleen nostalgista kuviota. Neule voisi olla löytö äidin opiskeluvuosien aikaisista lempivaatteista, vaikka samaan aikaan siinä on jotain todella ajankohtaista. Pidän myös lyhyestä, rennosti pussittavasta mallista, joka näyttää ihanalta kapean alaosan kanssa. Näkisin tämän neuleen myös pillifarkkujen ja nahkahousujen parina.

Tiger Of Swedenin pörröinen mohairneule löytyy valikoimista myös valkoisena, mutta ihastuin itse suinpäin tähän kilometrin päähän hehkuvaan oranssinpunaiseen versioon. Rakastan sen suurta kaularesoria, muhkeaa ja lyhyttä mallia, kevyesti kyynärvarsiin työntyviä hihoja ja sitä kuinka hyvin sävy pukee kesästä jäänyttä rusketusta. Oranssinpunainen on yksi niistä kirkkaista väreistä, jotka ovat syystä tai toisesta huudelleet nimeäni aina, olkoonkin että tässä neuleessä sävy loistaa lähes neonoranssina.

80-luku on muuten virallisesti tullut nyt takaisin, yriteltyään comebackia jo jokusen vuoden – sieltä on nyt rantautunut syysmuotiin esimerkiksi vahvat olkapäät ja isokokoiset neuleet. Isosta puheenollen, syysmuodissa tuntuu olevan tällä hetkellä paljon väljiksi mitoitettuja oversized-vaatteita. Niistä tulee usein lohtuvaatteita, sellaisia joita haluaa pukea päälle niinä aamuina kun kaikki on vähän vaikeaa.

80-luvun paluun lisäksi ainakin Miuccia Pradaa on ilmeisesti kiittäminen siitä, että neonvärit ovat tulossa takaisin, joskaan ei yliviivaustusseista tutuissa väreissä, vaan hedelmäisissä ja herkullisissa sävyissä melonista sitruunaan. Tätä neuletta katsellessa alkaa tehdä mieli veriappelsiinia.

Sydämessäni on aina ollut paikka neonväreille. Ehkä teistäkin jotkut muistavat ajan, kun minulla on neonoranssi rannekello ja samanväriset kynnet. Niille en enää lämpene, mutta tämän syksyn astetta hedelmäisemmät neonsävyt tuntuvat aika freeseiltä. Itse yhdistäisin ne kuvassa näkyvään tapaan mustaan tai harmaaseen.

Jos hankkisin tänä syksynä yhden vaatteen, se olisi ehkä tämä. Tai tuo seuraava vaaleanpunainen takki!

Marimekon vaaleanpunainen Molla-takki osui sekin silmiin jo kaukaa. Miten ihana ja elegantti sävy, miten kaunis villakankaan pinta ja rennon ryhdikäs leikkaus! Miten ihanaa olisi vetää tämä päälle aamuisin kun maailma on märkä ja harmaa. Toisaalta vaaleanpunainen takki ilahduttaisi takuulla niinäkin päivinä, kun syksy pistää parastaan, puista pudonneet lehdet kahisevat jaloissa ja koko kaupunki loistaa kultaisena.

Naurattaa tämä kuva, jossa keskellä katua kulkeva malli ilmeisesti antaa kuvaajalle tiukkasävyisiä ohjeita. Taisi olla jotain tyyliin “nappaa nyt se täydellinen ruutu ennen kuin tuo auto ehtii tänne asti”. Tämä se täydellinen ruutu sitten oli.

Värikkäissä takeissa parasta on, että ne tuovat mihin tahansa asuun sykettä. En oikeastaan tiedä miksi olen niin usein päätynyt valintatilanteissa mustaan tai harmaaseen takkiin sillä ikiaikaisella klassikkosyyllä, että se sopii sitten kaiken kanssa. Melkein kaikki muut vaatteeni ovat mustia ja harmaita – niihin olisi ihan superhelppo yhdistää värikäs takki! Syksyn pimeneviin päiviin sitäpaitsi tarvitaan vähän väriterapiaa.

Loikataanpa miesten muodin puolelle toviksi, Jarno nimittäin otti haltuun Sokoksen miestenosaston. Häntä kiinnosti syksyn materiaalit ja värit, joita päätyikin mukaan useita erilaisia. Oli aika virkistävää nähdä mies kerrankin vähän toisenlaisissa releissä kuin yleensä. Joku pieni tyylipäivitys on kuulemma muutenkin kutkutellut mielessä ja tästä irtosi ainakin muutamia uusia ideoita.

Dieselin farkut ja farkkupaita saivat seurakseen Hugo Bossin okranvärisen neulepoolon, jonka kuvio huokuu 60-lukua. Olin vähän yllättynyt, koska en ole ikinä nähnyt Jarnon päällä poolokaulusta. Kaulus lämmitti kuulemma kivasti ja poolo näyttää muutenkin tyylikkäältä pitkän tauon jälkeen. Se on itseasiassa aika monikäyttöinen, koska se on helppo pukea rennosti farkkujen kanssa tai asiallisemmin vaikka puvuntakin alle. Bossin poolo sai erityiskiitoksen materiaalistaan: ohut neulos on 50% puuvillaa ja 50% villaa, just sopiva alkusyksyyn kun vielä ei tarvita paksuja kerroksia.

Hyvä, istuva farkkupaita pitää kuulemma löytyä aina kaapista -klassikko ei mene muodista. Napakka farkkupaita palvelee lämpiminä päivinä takkinakin, ja toimii koleammalla kelillä tarpeellisena välikerroksena takin alla. Helppo yhdistää mihin vain. Jarno arvostaa tämänkaltaista helppoutta, aamuisin vaatekaapin äärellä ei tule aina oltua ihan luovimmillaan.

Jarno käyttää useimmiten mustia tai tummanharmaita farkkuja, joskus harvoin tumman- tai keskisinisiä. Siksi Dieselin farkkujen haalistunut pesu tuntui uudelta ja freesiltä. Vaaleat farkut eivät suinkaan ole vain kesän juttu, niillä saa helposti kepeyttä ja huolettomuutta myös syyspukeutumiseen.

Hetkeksi vielä takaisin meikäläiseen. Perusvaatteiden päivitys on ajankohtainen, sillä olen käyttänyt puhki paljon vanhoja lempivaatteitani. Siksi halusin ehdottomasti poimia suosikkeihini mukaan hyvät perusfarkut ja tyylikkään valkoisen kauluspaidan, jotka toimisivat niin yhdessä kuin erikseen yhdistettynä muihin vaatteisiin. Mutta varsinkin yhdessä, sillä rakastan tätä menneiden vuosien hienovaraista rock-estetiikkaa huokuvaa lookia yli kaiken. Jep, yksi tietty levynkansi se on aina mielessä.

Sokoksen farkkuosastolta löytyi Dieselin valikoimista tummanharmaat farkut, joista tykkäsin kovasti – suosin yleensä matalia vyötäröitä, mutta nämä hiukan korkeammalle kapuavat farkut näyttivät yllättävän hyvältä. Valkoisen kauluspaidan poimin Filippa K:lta, jolla on aina mallistossaan ajattomia vaatekaapin kulmakiviä. Kaunis, kapea, aavistuksen androgyyni, eli juuri sellainen kuin pitääkin.

Marc O’Polon puuvillainen neuletakki kruunasi simppelin kokonaisuuden. Rennosti valuva puuvillaneulos on sopiva alkusyksyyn, kun villatakissa tulisi vielä liian kuuma. Haalistuneet ja pestyt sävyt näyttävät ihanalta ruskettunutta ihoa vasten.

Jarnon toinen asu syntyi tummansinisistä vakosamettihousuista ja viininpunaisesta neuletakista sekä Hugo Bossin salvianvihreästä nappipaidasta. Huh, melko radikaalia – ei mitään mustaa! Ja silti tosi Jarnon näköinen kokonaisuus.

Vakosametti on superkuumaa tänä syksynä, joten siltä on vaikea välttyä. Nämä Knowledge Cotton Apparelin housut on tehty luomupuuvillasta ja Jarno tykästyi matalaan vyötäröön, vintagefiilikseen ja siihen miten rennot ne olivat päällä. Ennen hän ajatteli, että riittää, kunhan vaatteet näyttävät hyvältä päällä, mutta nykyään kiinnostaa myös mukavuus. Onneksi ei tarvitse valita jompaakumpaa, vaan voi saada molemmat.

Knowledge Cotton Apparelin viininpunainen neuletakki on myös luomupuuvillaa. Syksyinen väri kolahti: viininpunainen on tumma ja matalavireinen vähän samalla tavalla kuin musta, mutta se on silti väri ja resonoi eri taajuudella. Jarno tykkäsi neuletakin nyansseista – siinä on aavistus sekä grungea että herrasmiesmäistä tyylikkyyttä joltain menneeltä vuosikymmeneltä.

Vielä sananen Hugo Bossin nappipaidasta. Jarnolla on ikuinen ja syvä rakkaus nappipaitoihin, ne vaan tuntuvat kuulemma omalta. Pitkähihainen peruspaita, jonka hihat voi kääriä ja napit avata, on just sopivan rento alkavaan syysarkeen.

Mitä tykkäsitte, löytyikö suosikkia? Mikä teitä inspiroi tänä syksynä tyylin ja pukeutumisen saralla, vai ollaanko siellä henkisesti vielä kiinni kesässä?

Loppuun vielä muutama vinkki! Sokoksella vietetään 10. – 16.9. naisten muotiviikkoa, jota juhlitaan muotieduilla: saat neljä erilaista -20% etua muodin valikoimasta S-Etukortilla. Saat edut käyttöösi S-mobiilista tai noutamalla muotikortin myymälästä. Voit napata kortin mukaan ystävällesikin.

Miehiäkään ei ole unohdettu: tuleva viikonloppu on omistettu miehille. Normaalihintaisesta miesten sisäpukeutumisesta ja tuoksuista saa -20% alennuksen S-Etukortilla 20. – 23.9. (Etu ei koske asusteita, ulko- tai alusvaatteita eikä kenkiä.)

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kulttuurinnälkään kulttikauhua ja Thom Yorken musaa

Kappas! Radioheadin ystäviä kiinnostanee, että yhtyeen nokkamies Thom Yorke on saanut taas aikaiseksi uutta soolomateriaalia. Täytyy myöntää, että itse olen tykännyt Yorken soolomusiikista jopa enemmän kuin Radioheadista: vuonna 2006 julkaistu soolodebyytti The Eraser oli täyttä timanttia melkein alusta loppuun.

Uusi Suspirium-kappale on itseasiassa lohkaisu leffasoundtrackilta, nimittäin Luca Guadagninon tulevasta uudelleenfilmatisoinnista 70-luvun kulttikauhuelokuvasta nimeltä Suspiria. Olen supersäikky enkä ikinä katso kauhua, mutta tämä 70-luvun berliiniläiseen balettiakatemiaan sijoittuva elokuva kyllä kiinnostaa, koska Guadagninon edellinen ohjaus oli Call Me By Your Name, yksi viime vuoden parhaista elokuvista, josta tykkäsin ihan hillittömästi. Musiikki tulee olemaan enemmän kuin kohdallaan, sillä Thom Yorke on palkattu säveltämään koko score. Pääosan esittäjien joukosta löytyy yksi kaikkien aikojen kauneimmista naisista, ikisuosikkini Tilda Swinton – sekin vielä.

Internetistä löytyy jo elokuvan traileri ja ensimmäisten elokuvafestivaaliarvioiden mukaan kyseessä on enemmän taide-elokuva kuin varsinainen kauhuleffa. Hmmm, uskaltaisinkohan? Vielä on hetki aikaa kerätä rohkeutta, sillä ensi-ilta on luvassa vasta marraskuun alussa.


☊ THOM YORKE – SUSPIRIUM

Viikon ilonaiheita

Sattumanvarainen lista tällä viikolla ilahduttaneista asioista!

Aika harvoin tulee käytyä tapahtumissa, vaikka kivoja kemuja riittäisi useita joka viikolle, joskus jopa samalle päivälle. Nostan hattua kollegoille, jotka edustavat minua ahkerammin – onhan se osa työtämme, tavata ihmisiä, seurata ilmiöitä. Olen itse laiskistunut sen verran, että osallistun lähinnä niihin tilaisuuksiin, jotka todella, todella kiinnostavat tai ovat erityisen spesiaalit. Finnairin ja Finavian yhteistyönä tuotettu Match made in Hel kuului molempiin. Torstai-iltana nähty spektaakkeli oli trilogian päätösosa, toinen järjestettiin viime vuonna ja ensimmäinen vuosi ennen sitä. En ole reissujen takia päässyt paikalle aiempiin, niinpä tämä oli visusti kalenterissa jo hyvissä ajoin.

Itsehän olin ihan tohkeissani, kun kokoonnuimme lentokentän VIP President -terminaaliin. Ei tarvitse varmaan erikseen selventää, etten ollut käynyt siellä aiemmin – kuten ei varmaan suurin osa muistakaan kutsuvieraista. Presidentti lähtee kuulemma sieltä työmatkoilleen aivan alvariinsa. Hän ei varmaankaan joudu seisomaan check-in -jonoissa, kuten me tavalliset kuolevaiset.

Tiesimme illasta vain sen, että luvassa olisi elokuva. Kun meidät ohjattiin alkumaljan jälkeen lentokenttäbussiin, aloimme aavistaa mihin päätyisimme leffaa katsomaan, ja olimme oikeassa – lentokonehalliin! Kuvittakoon nämä illan mittaan napatut kuvat tätä listaa.

Ilonaihe numero kaksi: syksyn kuviot ovat olleet pitkään auki, mutta nyt suunnitelmat alkavat yksi kerrallaan selkiytyä. Luvassa on töiden ja remontin lisäksi kotimaan matkailua, nimittäin pari reissua pohjoiseen, yksi piipahdus Hämeenkyröön ja yksi viikonloppuretki ystävien luo Hankoon. Syksyinen Hanko on aihe, josta olemme puhuneet jo ainakin pari vuotta saamatta sitä aikaiseksi, joten olen ihan supermielissäni siitä, että se on nyt lyöty lukkoon. Koirat viihtyivät viimeksi niin hyvin että pääsevät tälläkin kertaa mukaan. Hiekkarannalla lojumiseen sopivia säitä ei taida enää silloin olla, mutta sittenpähän kuljeskellaan syystakeissa.

Se, että remonttimme ole muutaman ensiaskeleensa jälkeen sanottavammin edistynyt, ei ole itsessään ilonaihe, mutta se on, että kotona on kaikesta huolimatta ollut kiva olla ja asettua kesän jäljiltä arkeen. Makuuhuone näyttää ihanalta, muut huoneet ovat niinsanotusti kesken eli kaaostilassa, mutta ei se mitään. Tämä on välivaihe, ei se ole niin vakavaa. Olemme kokkaileet silti kotona enemmän kuin aikoihin, kokeilleet uusia ohjeita, syöneet ystävien kanssa vähän liian pienen pöytämme ympärillä ja väistelleet törröttäviä nauloja. Elämä alkavan remontin keskellä on täynnä mahdollisuuksia opetella suhtautumaan elämän epätäydellisyyksiin tyynesti, osana matkantekoa virheiden sijaan. Ah tätä henkisen kasvun määrää, joka meillä on tänä syksynä vielä edessä.

Juno-koira pelkää skeittilautoja enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Se on vähän kummallista ottaen huomioon, että mäykkyneitokainen asuu nykyään skeittaajan kanssa eikä mitään skeittilautoihin liittyvää pahaa ole tiettävästi koskaan tapahtunut, mutta yhtäkaikki – ohittava skeittaaja on near death experience joka johtaa poikkeuksetta paniikkiin, kiljumiseen ja dramaattiseen tärinään.

Siksi arvostin erityisen paljon eilen meitä takaapäin skeittilaudalla lähestynyttä tyttöä, joka koiran huomattuaan loikkasi alas laudalta ja käveli ohitsemme lauta kainalossa. Kiitin häntä ja koirakin heilutti häntäänsä, kun uhkaava vaaratilanne oli ohi ennen kuin kunnolla alkoikaan. No tottakai, hän sanoi, eihän sitä viitsi toista pelästyttää. Voi että miten hyvä mieli voi tulla tuntemattomien ihmisten huomaavaisuudesta.

Iloitsen siitäkin, että syksy näyttää töiden osalta just sopivalta: duunien riittämisestä ei tarvitse stressata, mutta pahempia ruuhkia ei pitäisi syntyä. Syksy tuntuu useimmiten olevan vuoden kiireisintä aikaa, mutta ei kyllä haittaa, jos tästä syksystä tuleekin vähän tavallista rauhallisempi. Kaikkea muuta hässäkkää tulee nimittäin riittämään senkin edestä, tylsistymään tuskin ehditään. Pää pursuilee niin paljon ideoita, että jonkun pitäisi ehkä takavarikoida minulta puhelin ja internet ennen kuin ehdin pommittaa kaikkia ja pistää tuulemaan päähänpistojeni kanssa.

Juhlimme tänään läheisten vihkivalojen uusimista. Pariskunta on ollut naimisissa kaksikymmentä vuotta ja tahtoo yhä – aikamoista. Nykyään tuntuu, että vuosikymmenestä toiseen kestävät, vahvat suhteet ovat erobuumien keskellä poikkeus. Sitäkin suuremmalla syyllä ilahdutti nähdä kuinka luontevasti he olivat yhdessä, kuinka silminnähden onnellisina. Vaimolla oli yllään sama puku kuin kaksikymmentä vuotta sitten, juhlapaikan hääkyltitkin olivat samat. Pöydällä oli valokuva-albumi häistä, täynnä pokkarikuvia kaksikymmentä vuotta sitten vietetyistä juhlista. Vieraiden joukossa oli minun avecini hontelona viisitoistavuotiaana.

Anteeksi herra, teidän ei pitäisi seistä kiitoradalla.

Tällä viikolla on ehditty sekä edustaa mekossa ja koroissa ja painella asioilla repaleisissa farkuissa, varvastossuissa ja ohkaisessa neuleessa. Molemmissa vetimissä on ollut HIKI! Tänä iltana juhlin pelkässä ohuessa kesämekossa enkä tarvinnut mukaan ottamaani takkia lainkaan. Miten lohdullista, että kesä ei päättynyt kuin seinään, vaan liukenee alkusyksyyn kuin hunaja kuumaan veteen. Ihan kuin saisi pitää vielä hetken kiinni kesän riekaleista, kellua tutuksi tulleessa lämmössä, vaikka mieli on jo syksyssä.

Palataan vielä lopuksi viime torstaihin, sillä iloitsin myös näistä kuvista. Voisiko jengi olla mitenkään enemmän pähkinöinä siitä, että pääsee lentokonehalliin? Mielipide oli illan jälkeen melko yksimielinen: kyllä se leffakin oli hieno, mutta siis se lentokonehalli! Elokuvan voi muuten nähdä nyt netissä ja ei, tämä ei ole maksettu mainos. Tykkäsin tarinasta, se osui ajankohtaisiin aiheisiin kuten siihen miten luomme toisistamme mielikuvia ja kuinka paljon itsestään pitää jakaa, jos tekee julkista työtä. Samaa jakamisen teemaa sivusi tontillaan (liittymättä mitenkään tuohon elokuvaan tai tapahtumaan) myös Anna.

PHOTOS BY STELLA HARASEK, MIKKO RASILAJARNO JUSSILA

Muistiinpanoja yrittäjyydestä

Huomasin vasta viime metreillä, että tänään vietetään yrittäjän päivää! Olen kuulunut tähän siunattuun ja kirottuun joukkoon jo kauan. Kuvaavaa on, että vasta illalla ehdin tutkia somea sen verran, että huomasin merkkipäivän. Ei sillä, etteikö niitäkin päiviä olisi, etten teekään muuta kuin räplään puhelinta – joko työn puolesta tai siksi, että vitkuttelen varsinaisiin töihin tarttumista.

Mitä kaikkea sitten tein tänään? Heräsin kahdeksalta ja luin sängyssä sähköpostit. Paha tapa, josta haluaisin eroon, mutta toisaalta tarvitsen jotain viihdykettä kannustimeksi heräämiseen. Vastasin kiireisimpiin viesteihin ja pariin puheluun aamukahvin ohella, lähetin laskun ja metsästin kirjanpitäjälle kadonnutta kuittia. Sillä aikaa Jarno palautti kuvauslainoja ja otti koiran mukaan toimittamaan omia aamubisneksiään. Kun hän palasi, kävimme päivän tehtävälistan kimppuun: kahdet kuvaukset, toiset asiakkaalle, toiset meidän omiin kanaviin. Kameran akut olivat latautuneet yön aikana, ei muuta kuin kuvia rakentamaan. Nopsaan kyhätyn lounaan söin seisten keittiössä kuvausten välissä, sekin on paha tapa, josta oudolla tavalla nautin. Kuvaukset olivat ohi iltakuuden jälkeen, vaan ei työpäivä: Jarno purki kuvat koneelle ja alkoi käsitellä niitä, minä puolestani avasin toisen koneen ja aloin kirjoittaa. Keittiö ja olohuone näyttävät kuvausten jäljiltä crack-luolalta, jossa on tosi paljon tuoreita yrttejä. Sitä ehtii siivota huomenna. Tai ylihuomenna.

Olen yrittäjävuosieni aikana ehtinyt aika monenlaista. Tehnyt artistipromoa, tiedottanut,  kirjoittanut ja kuvannut juttuja lehtiin, valmentanut ja kouluttanut, tuottanut tapahtumia ja kuvauksia ja näyttelyitä, suunnitellut viestintästrategioita, lavastanut, somistanut, stailannut sisustus- ja muotipalstoja, konsultoinut brändejä, kuvannut tapahtumia ja mainoskuvia, tuottanut tekstejä markkinointitarpeisiin, kirjoittanut blogia, luennoinut. En varmaan edes muista kaikkea, ehkä hyvä niin. Paljon on näihin vuosiin mahtunut, paljon on opittu, aika paljon kantapään kautta. Onneksi uskon, että virheistä oppii enemmän kuin täydellisistä suorituksista.

Olen kirjoittanut yrittäjyydestä aiemminkin: siitä kuinka on olemassa helpompikin tie yrittäjäksi, siitä miten yhden yritykseni tarina alkoi ja osaltani myös päättyi,
toimistostani tien päällä ja siitä pikkuisesta Suvilahdessa sijaitsevasta työhuoneesta, jota muistelemme yhä riemulla entisen yhtiökumppanini kanssa. Yritän olla toistelematta samoja asioita, joista olen jo meuhkannut, mutta en voi luvata mitään.

Nimittäin pakkohan se on taas huutaa heti kärkeen, se tärkein jota ajattelen joka päivä: kuinka kiitollinen olen siitä, että saan nykyään elää näköistäni elämää ja tehdä töitä omilla ehdoillani. Niinäkin aamuina, kun yöunet ovat jääneet dediksen takia aivan liian vähiin ja työntäisin mieluummin nauloja silmiini kuin nousisin sängystä. Silloinkin olen onnellinen siitä, että kalenterissa on pelkästään asioita, jotka olen itse sinne sopinut.

En luopuisi mistään hinnasta tästä vapaudesta. Että saa valita mitä, milloin ja missä, eikä tarvitse kysellä keltään lupaa. Voin tehdä suurimman osan töistäni missä vaan – Lapissa, Meksikossa tai omassa sängyssäni. Siitä olen kyllä vähän alkanut luopua, sillä tehokkuus on ihan toista luokkaa, jos ensin peseytyy, pukeutuu ja keittää kahvit.

Yksi ihanimmista asioista yrittäjyydessä: saa olla luova joka päivä. Teen monenlaisia projekteja ja niihin kaikkiin liittyy ideointia, suunnittelua ja toteutusta. Saan tehdä monista asioista oman näköisiäni – samalla virkistävää vaihtelua tulee asiakastöistä, joissa toteutan omalla tyylilläni jonkun toisen briiffiä.

Yksi pahimmista asioista yrittäjyydessä: pitää olla luova joka päivä. Aina ei vaan syki yhtä sukkelasti. Joskus kadehdin avoimesti muiden ammattikuntien edustajia, kukkakauppiaita, vaatemyyjiä, metrosiivoajia, kaikkia onnekkaita, joiden ei tarvitse ihan joka päivä keksiä jotain uutta. Fantasioin kashmirneuleiden viikkaamisesta symmetrisiin pinoihin tai tulppaanien sitomisesta kymmenen kimppuihin. Vaikka mistäpä oikeasti tiedän kuinka paljon luovuutta kukkakauppias tai vaatemyyjä työssään tarvitsee, varmasti enemmän kuin kuvittelenkaan. Oikeasti olen ihan tyytyväinen omiin valintoihini ja toivon tietysti, että muutkin ovat.

Muuta huonoa yrittäjyydessä? Ikuinen, loputon byrokratia! Osakeyhtiölainsäädännön helvetilliset kiemurat! Maksan tuntuvan summan kirjanpitäjälleni joka kuukausi siitä hyvästä, että minun tarvitsee tietää siitä mahdollisimman vähän. Nykyisin toimitan hänelle suoraan jopa verotoimiston kryptiset laput, joista ei välillä ota selkoa edes siitä sisältävätkö ne hyviä vai huonoja uutisia. Tuntuu myös, että vakuutusyhtiö lähettelee erilaisia laskuja ainakin seitsemän kertaa kuukaudessa, mutta kuulemma ne kaikki pitää jokatapauksessa maksaa.

Yrittäjänä ei myöskään ole oikein varaa sairastua, ei ainakaan tälläisessä yhden tai kahden hengen minituotantotoimistossa. Aika vähän onneksi sairastelen, uskon runsassipulisen ruokavalion ja vitamiinien voimaan. Se luo toki turvaa, että Jarno on nykyään osa tätä tiimiä – teemme ison osan töistämme yhdessä, myös tätä blogia. Jos jään joskus raitiovaunun alle ja murran käteni, Jarno saa ottaa myös kirjoitushommat haltuun.

Yrittäjyyteen kuuluu vakiomäärä epävarmuutta. Yksikään kuukausi ei ole samanlainen kuin toinen eikä ole mitään vakituisia palkkapäivää, lomarahoja saati lakisääteisiä lomia. Lomien pitämisen kanssa minulla on yhä opeteltavaa, mutta töiden riittämisestä en ole ikinä ollut huolissani. On ollut rutkasti onnea matkassa, projekteja on aina piisannut enemmän kuin tarpeeksi. Olen aina myös tehnyt useampaa kuin yhtä asiaa, niinpä kokemustakin on kertynyt monenlaisista rooleista. Vaikka blogit kuolisivat tai internet räjähtäisi, takataskussa on pitkä liuta muuta osaamista ja koulutusta. Tiedän että pärjään, tapahtui mitä tahansa.

Nämä arkistoista kaivetut seesteiset kuvat antavat työpäivistäni aivan väärän kuvan. Toki istun joskus kahvikuppi kädessä etsimässä inspiraatiota lehdistä ja kirjoista, mutta useammin naputan kuulokkeet korvalla tekstiä tai käsittelen kuvia, juoksen kameralaukkua raahaten kuvauksiin, kokkaan keittiössä reseptiikkaa johonkin tuleviin kuvauksiin tomaattisosetta rinnuksilla tai roudaan tavaraa tukka hikisellä hätänutturalla. Siitä kaikesta tähtipölyä tihkuvasta glamourista ei vaan ehdi oikein ottaa kuvaa.

Onneksi elämä ei ole ihan koko aikaa sellaista – ihan kuin tasapaino olisi jollain maagisella tavalla löytynyt? Toiset päivät ovat yhtä hässäkkää, mutta toisina on aikaa loikoilla villasukat jalassa sohvalla ja suunnitella missä järjestyksessä tekisi ja mitä. Tai pestä pyykkiä, koska tekee mieli pakoilla kuittikaaosta ja kirjanpitäjän puhelinsoittoja.

Työroolit ja projektit vaihtuvat, mutta sen roudauksen määrä on vakio. Aina on ihan tolkuttomasti kamaa, jonka pitää liikkua paikasta A paikkaan B. Siksi käytän nykyään vain pikkulaukkuja silloin kun en ole liikkeellä työni puolesta. Olen opetellut keventämään niin henkisiä kuin fyysisiä taakkoja, koska pari vuotta sitten oli pakko. Nykyisin teen kevyempiä valintoja ihan niiden tekemisen ilosta, sillä yrittäjyyden ei tarvitse tarkoittaa uupumista työtaakan alle. Kovakalloisimmatkin siis voivat oppia uutta.

Onnea kaikille yrittäjäkollegoilleni! Elämme mielenkiintoisia aikoja, sillä meitä on päivä päivältä enemmän. Onko ruudun toisella puolella yrittäjiä tai sellaiseksi haluavia?

Uusi makuuhuone (ja sisustuksen syystuulet)

Kaupallisessa yhteistyössä Familon ja Asennemedia

En ole vielä ehtinyt vilauttaa teille kuin muutamia satunnaisia kuvia uudesta kodista. Syytän siitä pian alkavaa remonttiamme, jonka vuoksi emme ole jaksaneet ihan hirveästi vielä sisustella ja järkkäillä tavaroita paikoilleen. Ei vaan kannata, kun kaikki menee vielä moneen kertaan uusiksi ennen kuin kaikki on tehty ja pääsee oikeasti asettumaan. Makuuhuone on kuitenkin nyt esittelykelpoinen ja hyvä niin – ihanaa, että kodissa on nyt ainakin yksi huone, joka ei ole ihan hävitys.

Täytyy tosin tunnustaa, että makuuhuone ei näyttänyt tältä vielä muutama päivä sitten. Se oli päinvastoin asunnossa vallitsevan kaaoksen keskipiste, sillä siellä säilytettiin mm. ylimääräistä vaaterekkiä, kuutta ruokapöydän tuolia jotka odottavat verhoilua, Lappi-taloa varten pakattuja laatikoita ja kaikkia niitä vaatteita, kosmetiikkaa ja epämääräisiä pikkutavaroita, jotka eivät olleet vielä löytäneet paikkaansa uudessa kodissa. (Tuo kuulostaa siltä kuin ne olisivat kovasti yrittäneet. No eivät ole, senkun lojuneet vaan kasoissa ja olleet tiellä.) Uudessa kodissa on rutkasti vähemmän säilytystilaa kuin edellisessä, joten täytyy joko keksiä jotain luovia säilytysratkaisuja tai karsia tavaraa vielä entisestään. Tällä hetkellä olen ehdottomasti jälkimmäisen kannalla. Makuuhuoneessa lepää sielu ja mieli, kun siellä ei ole nyt mitään ylimääräistä, enkä hirveästi hinkua täyttää muitakaan huoneita nykyistä enempää. Väljyys kiehtoo.

Kuvausten sopiminen omaan kotiin on ehdottomasti tehokkain tapa vauhdittaa raivausoperaatioita: nurkat tyhjenevät kummasti, kun tietää, että niitä esitellään isolle joukolle. Ajattelin nimittäin vilauttaa uuden makuuhuoneen sisustusta teille nyt samalla kun esittelen Familonin syksyn valikoimista poimimiani uutuuksia.

Ensin sananen itse huoneesta. Se on isompi kuin edellinen makuuhuoneemme ja tunnelma on tyystin toisenlainen. Lautalattioiden sijaan huoneessa on muun asunnon lailla vaalea kivilattia, jonka alla on onneksi lattialämmitys, muuten lattia kävisi talvisin vähän koleaksi. Yhden ison ikkunan sijaan huoneessa on kaksi kaarevaa ja korkeaa ikkunaa. Niinpä huoneen sisustuksestakin on tullut ihan itsestään vähän erilainen kuin edellisestä makuuhuoneesta. Se mikä toimi edellisessä osoitteessa olisi näyttänyt tämän huoneen jylhissä mittasuhteissa lähinnä irralliselta.

Meillä ei ole ollut tarkkaa visiota siitä miltä uuden kodin huoneet tulevat näyttämään, lähinnä aavistus siitä millaisen tunnelman toivomme niihin. Sisustus syntyy lopulta puoliksi itsestään, vähän sen mukaan miten vanhasta kodista kannetut kalusteet ja esineet sopivat uuteen huonejärjestykseen ja miten täydentävät vintage- ja secondhand-hankinnat istuvat niiden sekaan. Pientä huonekalutetristä on toki tehty, sitä sun tätä on pakattu Lappi-taloa varten kun osa vanhoista tavaroista ei olekaan sopinut uuteen kotiin.

Makuuhuoneesta olemme ajatelleet, että se saisi olla muita huoneita rauhallisempi ja väljempi, jotta siellä olisi mahdollisimman helppo relata pitkän päivän jälkeen. Paljon valoa, muutama kesken oleva kirja, kynttilä. Seinillä taidetta. Tärkein asia on tietysti kutsuvasti pedattu sänky tai no, ollaanpa rehellisiä – emme me ikinä petaa sänkyä, siksi luotamme kauniisiin lakanoihin.

Valitsimme Familonin syysuutuuksien joukosta parit uudet lakanat ja päädyimme perkaalipuuvillaisiin lakanoihin, joiden napakkuus ja rapsakkuus houkutteli pellavalakanoissa nukutun kesän jälkeen. Teki mieli vähän miksailla ja arvelin, että uusista sävyistä erityisesti viininpunainen ja greige näyttäisivät hyvältä yhdessä. Näissä kuvissa on sekaisin molempia sävyjä ja tykkään kovasti siitä miten hehkuva viininpunainen tuo muutoin melko vaaleaan makuuhuoneeseen syvyyttä ja tunnelmaa. Tuonne sänkyyn tekee koko ajan mieli sukeltaa, niin sukelsin nytkin. Kesken kuvausten. Paheksuva avopuoliso ja koirat estivät sänkyyn unohtumisen, mutta otin päikkärit sitten myöhemmin.

Harsomainen katos on edellisen asukkaan jäljiltä. Näimme sen jo silloin kun hän vielä asui täällä ja iloksemme hän jätti sen meille. Tykkään siitä kuinka katos rajaa nukkumatilan suojaiseksi sopeksi isoon huoneeseen. Kesähelteillä pidettiin kaikki ikkunat auki ja oli ihanaa nukahtaa ja herätä siihen, kun hento tuulenvire liikutteli harsoa. Se on katossa kiinni muutamalla koukulla, ohut kangas ei paina mitään. Vähän tekisi mieli upgreidaa se jollain bambuhenkisellä kehikkoratkaisulla ja laadukkaammalla pellavaharsolla. Just nyt kodissa on vähän isompiakin projekteja meneillään, joten palataan tähän ajatukseen vaikka keväämmällä.

50- tai 60-luvulla valmistettu vaatekaappi on yksi harvoista vartavasten uuteen kotiin hankituista huonekaluista. Oli jo etukäteen tiedossa, että säilytystila kävisi täällä vähiin, joten ostimme kauniin liinavaatekaapin mukaan kirppikseltä Jarnon vaatekaapiksi. Tarkoitus oli alunperin vahata kaappi puuvahalla pehmeän mustaksi. Vähän vielä pohdituttaa kannattaako, sillä nykyinenkin pinta on kaunis. Kodissa on vaan niin paljon puun värisiä asioita, kun monien kalusteiden lisäksi ovetkin ovat ruskeaa puuta. Tekisi mieli terävöittää kodin ilmettä lisäämällä sekaan inanen mustaa, mutta pohditaan, pohditaan.

Marmorinen vati ja muna ovat kirppislöytöjä. Australialaisen Grown Alchemistin vartalovoide on hollilla siltä varalta, että joku päivä muistaisin oikeasti rasvata itseni. Nyt on eletty vähän sellaisia aikoja, että itsestään huolehtimiselle ei ole ollut liikaa aikaa – katson olevani voiton puolella, jos muistan ja jaksan nukkumaan mennessä pestä kasvot ja hampaat.

Olen niin iloinen siitä, että tästäkin kodista löytyy leveitä ikkunalautoja! Tykkään sirotella niihin kauniita asioita, joissa valo saa leikkiä – lempikirjoja, lempikiviä, matkamuistoja. Myös korut ja käsivoiteet löytyvät helposti ikkunalaudoilta. Haluaisin pitää ne aina näin väljinä, mutta käytännössä ikkunalaudoille alkaa pinoutua asioita heti kun silmä vähänkin välttää. Lehtikasoja, kosmetiikkaa, ajelehtivia esineitä jotka ovat menossa jonnekin, kun vaan keksisi minne.

Vanha jalkavalaisin on vintagelöytö tältä kesältä, pidän sen selkeästä muotokielestä. 60-luvun rulokaappi puolestaan matkasi mukana vanhasta kodista. Emme ole laittaneet vielä mitään seinille, sillä koko asunto maalataan vielä remontin yhteydessä ja tuntuu turhalta nakuttaa seinään tässä vaiheessa reikiä. Vähän jo kaipaan Marianne Niemisen teosta, auringonnousua, joka roikkui sängyn yläpuolella vanhassa kodissa ja odottaa nyt muiden maalausten kanssa työhuoneen nurkassa, että remontti olisi ohi. Yöpöydän päällä on kuitenkin vaihtuva taidenäyttelypaikka yhdelle työlle: tällä hetkellä siinä on ystävältä ostettu vanha tussipiirros, joka viihtyy välillä eteisen senkin päällä, välillä makkarissa.

Jarnolla on oma vaatekaappinsa, mutta entäs minun vaatteeni? Niitä on vähän enemmän, ja säilytän niitä valtavankokoisessa jugend-kaapissa, joka kuuluu asuntoon. Se seisoi aiemmin olohuoneessa, mutta meillä ei oikein ole siellä mitään suljettuun kaappiin piilotettavaa tavaraa, joten kaappi siirrettiin neljän palomiehen avulla makuuhuoneeseen toimittamaan vaatekaapin tehtävää. Siinä se onkin oivallinen – vielä kun saisi kaikki vaatteet mahtumaan siihen! Tällä hetkellä säilytämme kaapissa paremman puutteessa pyyhkeitäkin, mutta ne muuttavat eteisen kaappeihin sitten kun kaapit saadaan kunnolla käyttöön. Juuri nyt niiden edessä seisoo parin kuution verran remonttiin liittyvää kamaa.

Tykkään siitä, että perkaalipuuvilla on pellavan tavoin rennosti rypistyvää. Elämä on liian lyhyt lakanoiden silittämiseen saati supersiisteihin petauksiin, jotka verottavat aamuista arvokkaita uniminuutteja. Kauniit, laadukkaat lakanat näyttävät hyvältä ihan sellaisenaan. Sitäpaitsi pidän siitä, että sänky saa tuulettua päivän mittaan: on parasta sujahtaa illalla raikkaisiin lakanoihin.

Kaikki makuuhuoneen kalusteet ovat vintagea paitsi sänky, sitä en kokemuksista viisaastuneena hanki enää käytettynä. Juuri itselle sopiva sänky on paras sijoitus, jonka voi oman hyvinvointinsa eteen tehdä.

Meidän sänky on Familonilta sekin, saapui kotiin viime keväänä ja hurmasi heti. Otsikoin keväisen juttuni sanoilla Uusi sänky, paremmat unet, mutta nyt nukuttuamme uudessa sängyssä puolisen vuotta olen valmis täsmentämään, että hyvä sänky parempi elämä. Laadukkaalla sängyllä on ollut ihan valtava vaikutus omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Tukevampi sänky oli meille loistava valinta, sillä molempien joka-aamuiset niska- ja selkäsäryt ovat jääneet sen myötä historiaan. Unikin on syvempää, kun paikat eivät kipeydy tai puudu, vaan sänky tukee kehoa oikeista kohdista.

Vaatekaapin päällä on savulasinen pallovalaisin ja muutama kirppislöytö, kuten puinen käsi ja Kupittaan saven 50-luvulla valmistetut keraamiset kannut, joita olen bongaillut sieltä sun täältä. Ai että miten rakastankin niiden käsityön jälkeä, pyöreää muotoilua, viileää painoa käsissä! Tuntuu absurdilta, että 90 vuotta vanhat esineet näyttävät tällä hetkellä täysin ajankohtaisilta. Mutta ajattomuudesta ja kyvystä näyttää tuoreelta uudessa ympäristössä kai juuri tunnistaa hyvän suunnittelun.

Juno-koiran (ja silloin tällöin lainassa olevan Luna-siskon) nukkumakorin paikka on ikkunan alla pattereiden vieressä. Taljalla vuorattuun petiin kuuluu myös peitto, joka kannettiin kuvausten alta tuulettumaan. Ei näköjään haitannut möheltämistä.

Siinäpä olennaisimmat. Mitäs tykkäätte? Sisustus elää varmasti syksyn mittaan, kun kalusteet ja tavarat alkavat asettua paikoilleen ja keksimme miten ratkaisemme vielä pohdinnassa olevat asiat. Hiljaa hyvä tulee, varsinkin kun makuuhuoneessa näyttää meidän silmään nyt jo ihanalta. (Eipäs mietitä nyt sitä työhuonetta, jonne kaikki ne ylimääräiset romppeet kannettiin.)

Loppuun vielä lakana-arvonta! Jaossa on kaksi Familonin viininpunaista perkaalipuuvillaista pussilakanasettiä, jonka yksi onnekas voittaja saa omakseen. Olet mukana arvonnassa kertomalla miksi toivoisit arpaonnen osuvan juuri sinun kohdallesi! Arvontaan ehtii osallistua tämän viikon ajan sunnuntaihin 9. syyskuuta saakka. Muistathan sähköpostisi, sen näkee vain onnetar.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA