Arki on virallisesti alkanut, vaikka kuinka vastustelin. Ensimmäisen työpäivän aamuna avasin sähköpostin: 564 lukematonta viestiä. Teki mieli työntää tietokoneen kansi takaisin kiinni ja soittaa uimaopettajalleni, että voidaanko lähteä viinilasilliselle ja teeskennellä, että olemme vielä lomalla. Kreikan auringon alla, tai aivan missä tahansa määrittelemättömässä paikassa, jossa ei tarvitse tietää mitä kello on tai muistaa milloin kuitit pitää viedä kirjanpitäjälle.
Olin hetkellisesti lannistua, kunnes luin Ylen uutisen, että universumi on kuolemassa ja sain arkiahdistukselleni mittakaavan. Kaikilla aallonpituuksilla mitattuna maailmankaikkeus näyttää olevan matkalla kohti loppuaan, uutisessa luki. Tutkimusta johtaa australialaisen yliopiston tutkija, joka tyhjentävästi totesi, että universumi on istahtanut sohvalle, vetänyt peiton päälleen ja aikoo nukahtaa ikuisille torkuille. Ehkä olisi sittenkin pitänyt unohtaa ne kirotut kuitit ja painella viinille.
Maailma saattaa loppua, mutta raksa se vaan jatkuu. Olen haahuillut rautakaupassa ja yrittänyt muistella ruuvien millimetrimittojen lisäksi sitä millaista elämä oli ennen kuin vietimme kaiken vapaa-aikamme telan tai vasaran varressa. Muistikuvien tilalla on musta aukko. Tavallaan arvostan alitajuntani tapaa suojella mielenrauhaani mielenterveyttäni. Uskaltaakohan sen sanoa jo ääneen: onneksi ollaan loppusuoralla. Kun keittiömme on vihdoin valmis, en poistu sieltä kuukauteen. Siihen asti sinnittelemme hengissä parvekkeen auringossa kypsyneillä persikoilla tai millä tahansa muulla, jonka syömiseen vaaditaan minimimäärä vaivaa eikä mielellään yhtään astiaa. (Ei enää salaatteja. Tiedättekö miten hirveä homma on tiskata kylpyhuoneen lattialla? Vilpittömästi toivon, että ette.)
Ruoasta puheenollen: pyöräilin päivällä viikon toiselle tai kolmannelle lättylounaalle. En tiedä mitä teen kun kesä on ohi ja torikahvilat sulkevat ovensa, mutta hätäsuunnitelman laatiminen saa nyt odottaa. Vielä ehtii vetää listan läpi moneen kertaan, sitäpaitsi Samuli keksii sinne koko ajan kaikenlaista uutta. Tänään testissä: mallasjuomalla maustettu lettu, seuralaisenaan smetanaa, hunajaa ja suolakurkkuja. Vahva suositus.
Työpäivän jälkeen piipahdin Pohjoisespalla Marimekon kemuissa nostamassa lasin alkavalle syksylle. Kotiin kävellessä tunsi, että viilenevän vuodenajan kynnyksellä kolkutellaan jo. Iltaisin näkee loppukesän lempeitä öljyväritaivaita, niitä pastellisia pilviä ja viimeisiä auringonsäteitä, jotka piirtävät kaikkeen kultareunuksen. Niitä on turha vangita valokuviin, mikään ei tee niille oikeutta.
Puin kotona pikkukoirille pannat. Ne ryysivät toisiaan eteisessä ja ojentelivat kuonojaan kohti kuin eivät neljän vuoden jälkeen vieläkään uskoisi, että molemmat pääsevät ihan varmasti mukaan. Ulkona haisteltiin ilmaa tavallistakin tarkemmin. Taisivat nekin aavistaa, että kaduilla tuivertavat uudet tuulet.
