Arkistojen aarteet ~  Lampaanvilla on ystäväni

Kirjoitus on julkaistu alunperin syksyllä 2007 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Tämä teksti oli tuon blogin ensimmäinen postaus. Kirjoittaja haluaa huomauttaa, että mikään ei ole olennaisilta osin muuttunut – paitsi sitä asiaa on näemmä riittänyt eikä loppua näy vieläkään. Tänä vuonna on nimittäin tullut kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun tämä blogi sai alkunsa.

Paras aika vuodesta on alkusyksy. Vielä voi käyttää balleriinoja paljaissa jaloissa, mutta nilkkurit ja saappaat saa jo kaivaa kaapista (olettaen, että omistaisi kenkäkaapin sen sijaan että saappaat lojuvat ympärivuotisesti pitkin poikin eteistä). Suurten aurinkolasien taakse saa vihdoin piilottaa puolet kasvoistaan pelkäämättä pandaefektiä. Huivit eivät enää hiosta kaulassa ja väljät neuletakit jatkavat minimekkojen elämää pitkälle syksyyn.

Jos sidotte minut puuhun, valelette päälleni bensaa ja uhkailette mäyräkoiraani, saatan äärimmäisessä hädässä kuitenkin tunnustaa, että lempivuodenaikani on silti kesä. Eläisin ihan mielelläni ympäri vuoden hihattomassa väljässä minimekossa ja mustissa läpsyissä. Mutta on syyskuu ja olen päättänyt ettei vihamielinen suhtautumiseni talventuloon pue minua, joten valmistaudun ensimmäistä kertaa syksyyn itsesuggestion (sanoo äitini) tai itsepetoksen (sanon minä) avulla. Hoen itselleni joka aamu peilin edessä LAMPAANVILLA ON YSTÄVÄNI.

Vielä sananen tästä blogista, joka on perustettu muutaman ystäväni kannustamana. He ovat todennäköisesti vain kyllästyneet vaatekriiseihini, sillä mitä sanottavaa muodista voi olla ihmisellä joka on pukeutunut pelkkään mustaan ja harmaaseen viimeiset viisi vuotta? Pelkkä musta ja harmaa ovat tänä syksynä vihdoin muodissa, joten ehkä tämä on hyvä hetki kokeilla.

Havaijin huumaa

Yhteistyössä Naturelle, sisältää arvonnan

Luonnonkosmetiikkarintamalta taas terveiset! Kirjoitin vuosi sitten havaijilaisesta ihonhoitosarjasta nimeltä Mahalo, joka oli suomalaisten kosmetiikkafanien suunnattomaksi riemuksi rantautunut Naturellen valikoimiin. Rakastuin silloin sarjaan eikä huuma ole laantunut vieläkään. Superkauniit bambupakkaukset kaunistavat kylpyhuoneen hyllyjä, mutta olennaisinta on niiden sisältö: purkit on pakattu täyteen ravinnetiheitä raaka-aineita, joissa ei ole yhtään mitään turhaa. Havaijilla käsintehdyissä tuotteissa on lämmin, orgaaninen fiilis, mutta sen ei kannata antaa varastaa huomiota tosiasialta, että niiden teho on huippuluokkaa.

Tapasin Mahalon perustajan Marynan kuukausi sitten, kun hän oli käymässä Helsingissä. Monen kulttimaineeseen nousseen luonnonkosmetiikkamerkin takana on nainen, jonka tinkimätön visio on johtanut menestykseen, eikä Maryna ole poikkeus: valoisa ja valloittava persoona on omin käsin kehittänyt kaikki sarjansa tuotteet ja on niistä niin innoissaan, ettei into voi olla tarttumatta. Oli muutenkin ihanaa tavata tyyppi brändin takana ja nähdä miten paljon osaamista ja intohimoa siihen kaikkeen liittyy. Saimme myös kutsun Havaijille! Edellisen kerran olin siellä reissaavien vanhempieni rintarepussa alla vuoden ikäisenä ja olin kuulemma nukkunut koko matkan, joten olisi ehkä jo korkea aika tehdä uusintavisiitti.

Pakkasin tämänhetkisiä Mahalo-suosikkejani mukaan Australiaan. Huvitti, kun huomasin, että yhdessä majapaikassamme on Mahalo-kyltti ulkosuihkun luona, siellä jossa käydään pesulla rannalta paluun jälkeen. Australian kevät on vielä vähän vilpoinen rantapäiviä ajatellen, mutta otin kyllä kaiken irti talon kauniista kylpyhuoneesta ja lattiaan upotetusta kylpyammeesta. Nämä kuvat ovat peräisin tuosta St Andrews Beachilla sijaitsevasta talosta, jonka omistaa ystävämme ystävä. Niin kaunis paikka, että olisin voinut jäädä sinne asumaan.

Matkalle lähti mukaan kaksi Mahalon uutuutta, joita en ollut ehtinyt aiemmin kokeilla:
puhdistusbalmi The Unveil ja antioksidanttinaamio Bean Mask. Internet oli ehtinyt kohista uudesta puhdistusbalmista jo tovin kun sain uutukaisen käsiini. Hypetys on helppo ymmärtää! Kiinteä balmi sulaa iholla ihanaksi, maitomaiseksi öljyksi, joka syväpuhdistaa kasvot lempeästi ja tehokkaasti. Toisin kuin muiden balmiputsareiden kanssa, puhdistusliinaa ei tarvita, vaan tilkka vettä riittää poistamaan öljyn kasvoilta. Iho jää puhtaaksi, pehmeäksi ja hoidetuksi.

Balmi taipuu hyvi monenlaisiin ihon tarpeisiin, mutta siitä hyötyy erityisesti ravintoköyhä, tukkoinen ja stressaantunut iho, sillä se syväpuhdistaa, tasapainottaa, hellästi kuorii ja kirkastaa sekä rauhoittaa. Vaikuttavien ainesosien lista on niin pitkä, ettette jaksaisi lukea, jos kirjoittaisin sen tähän, mutta kannattaa kurkata tuosta tuotelinkin takaa. Avainsanoja ovat mm. ihanasti kosteuttava avokado, uudistava papaija ja vihreä tee, jota on käytetty vuosisatojen ajan sen lukemattomien kiistattomien hyötyjen vuoksi. Tiesittekö, että vihreä tee mm. kiinteyttää, kirkastaa ja parantaa ihon omaa kollageenituotantoa? Minä en.

Balmin sitruunainen tuoksu on Mahalolle tuttuun tapaan koukuttava, joukossa on inkivääriä, vihreää teetä, roseepippuria ja eksoottista fragoniaa. Katja sanoo, että se tuoksuu aivan key lime pielta! Kieltämättä kyllä. Purnukka on muuten myös yllättävän riittoisa: pieni nokare riittää puhdistamaan jopa paksun meikkikerroksen ja vielä pienempi, jos kosmetiikkaa ei ole paljon.

Sanotaan se heti: The Bean mask -kasvonaamio on yksi tehokkaimmista naamioista, joita olen ikinä käyttänyt. Kuoriva superantioksidanttinaamio on saanut nimensä siitä, että se sisältää kolme erilaista papua: kahvipapua, kaakaopapua ja vaniljapapua. Lisäksi siinä on havaijilaista hunajaa, joka uudistaa, kirkastaa ja kosteuttaa ihoa – ja kyllä, naamio tuoksuu juuri niin jumalaiselta kuin miltä kuulostaa! Tekisi mieli syödä sitä suoraan purkista, mutta ei kannata, koska siitä on vielä enemmän iloa iholla.

Listataanpa sen hyötyjä: se tekee elottomasta ja ennenaikaisesti vanhenevasta ihosta kiinteämmän ja nuorekkaamman, kuorii hellästi, kiihdytttää kollageenituotantoa ja lisää ihon elinvoimaa, syväpuhdistaa ja pienentää ihohuokosia, parantaa ihon puolustuskykyä, korjaa ympäristön aiheuttamia vaurioita, parantaa verenkiertoa ja solujen uusiutumista ja saa aikaan terveen hehkun. Aika tyhjentävä lista, kuten kaikissa Mahalon tuotteissa. KYLLÄ KIITOS sanon minä ja syksyn samentama ihoni. Tämä naamio on vähän kuin aamukahvia kasvoille.

Naamion vaikuttavista raaka-aineista ja niiden superantioksidanteista voisi kirjoittaa kilometrin verran, mutta kaikkein kiinnostavinta lienee kuitenkin tieto, että tällä naamiolla saa välittömästi näkyviä tuloksia aikaan. Se on pelastanut peilikuvani ennen kuvauksia, elvyttänyt ihoni takaisin eloon stressaavan viikon jälkeen ja virkistänyt pahimmat väsymyksen merkit kasvoista tärkeiden kemujen kynnyksellä. Jos et ole koskaan kokeillut Mahalon tuotteita, tästä voisi aloittaa.

Naamion koostumus tuntuu juuri niin ravitsevalta kuin se onkin, kermaiselta ja täyteläiseltä. Supertiivis tummanruskea tahna levittyy helposti eikä valu – plussaa siitä, ettei sohva sotkeennu, jos haluaa viettää vaikutusajan lempisarjansa äärellä. Naamiota kannattaa tosin ensimmäisellä kerralla kokeilla lyhyellä, vain 2-5 minuutin vaikutusajalla, sillä se on tosi tehokas. Iho saattaa punoittaa käytön jälkeen, sillä naamio vilkastuttaa mikroverenkiertoa. Annan itse naamion vaikuttaa 20-30 minuuttia, mutta herkkäihoinen voi pitää vaikutusajan lyhyempänä, 5-7 minuutissa tai jopa hiukan alle.

Hiuksille ja vartalolle tarkoitettu eliksiiri nimeltä The Vacation Glow on jo vakiinnuttanut paikkansa matkalaukussani. Sillä pääsee heti tunnelmaan, sillä se taikoo kalpeisiin kinttuihin kultaista hohtoa ja elvyttää myös lentokoneen kuivattamat hiuslatvat. Täydellinen monitoimituote, jonka myskinen kukkaistuoksu on huumaava ja todella, todella koukuttava.

Käytän tätä monipuolisesti kosteuttavaa ja uudistavaa eliksiiriä lähes päivittäin myös kotona, koska jalkojeni iho kuivuu varsinkin syksyisin ja talvisin ja kaipaa kipeästi jotain hoitavaa ja ravitsevaa. Toisekseen suomalaisen talven keskelle todellakin tarvitaan tuulahdus Havaijin lämpöä ja lomahehkua – tulkoon sitten purkista, jos ei satu oikeasti olemaan takataskussa lentolippuja kaukaiselle saarelle.

The Red My Lips Tint on hoitava huulisävy, joka pääsi matkalaukkuun mukaan vaniljaisen tuoksunsa lisäksi siksi, että sitä voi minusta vallan hyvin sipaista myös poskipäille. Mahalon ainoasta värikosmetiikkatuotteesta löytyy vain tämä yksi sävy, mutta se onkin täydellinen: syvässä punaisessa on häivähdys pinkkiä ja oranssia, joka tekee siitä sopivan kaikille ihonsävyille. Sävy ei tahmaa, kuivata tai takerru hampaisiin. Tällä syntyy mukana tulevan siveltimen avulla näyttävä ja intensiivinen huulimeikki, mutta itse tykkään taputella huulille sormin ihan ohuen kerroksen, jolla saa täydellisen pehmeät, pussailtavat huulet. Kiitos myös kollageeni-aminohapoille, jotka kihelmöivät hiukan huulilla ja korostavat niiden runsautta.

Olen käyttänyt Mahalon tuotteita tosi paljon alkusyksyn aikana, sillä ihoni on ollut harvinaisen vaativalla tuulella. En tiedä johtuuko se iän mukanaan tuomista muutoksista, epätavallisen koleista keleistä tai jostain hormonaalisesta epätasapainosta, jonka olen ollut aistivinani, mutta posket ovat kuivuneet ja hilseilleet, niihin on noussut välillä kipeitä patteja ja välillä puolet kasvoista ovat helottaneet tulehtunutta punaa. Kesällä leuan ja kaulan väliin ilmaantui vielä pieni, mutta inhottava näppyläihottuma – argh! Sain sen onneksi kolmessa päivässä kuriin Mahalon The Rare Indigo -kauneusbalmilla. Nimi saa sen kuulostamaan ylelliseltä luksustuotteelta ja sitä se onkin, mutta se on ylellisyytensä lisäksi tehokkaimpia tulehduksia rauhoittavia tuotteita joita olen ikinä käyttänyt. Se on aivan ihmeaine, sillä lisäksi se ravitsee, heleyttää, kosteuttaa ja kirkastaa. Olen käyttänyt sitä yövoiteena viimeiset viikot, joiden aikana ihottuma on hävinnyt täysin, punoittavat kohdat ovat rauhoittuneet ja melkein kadonneet, kuivuminen on helpottanut ja ihoni näyttää kaiken kaikkiaan lähes normaalilta. En aio ikinä luopua tästä tuotteesta.

Vielä yksi suosikkini on kosteuttava hoitobalmi Mahalo Balm, jota voi käyttää kosteusvoiteen tapaan seerumin tai kauneusbalmin jälkeen, mutta onpa sillä muitakin käyttötarkoituksia. Reissuilla käytän sitä monesti yöksi levitettävänä silmänympärysvoiteena, joka poistaa turvotusta (puhun sinusta, jetlag) ja häivyttää juonteita. Sitä voi levittää yöksi myös esimerkiksi kuiviin huuliin, sillä se hoitaa ja ravitsee pitkään. Sopii kaikille ihotyypeille ja ympärivuotiseen käyttöön, mutta toimii erityisen hyvänä talvituotteena, sillä se sitoo kosteutta ihoon. No, myös siksi että balmin oranssi väri ja syvä tuoksu saa sen tuntumaan purkkiin pakatulta aurinkoenergialta.

Mahalon ihonhoitosarja on yhä ihastuttavan ytimekäs: rakastan sitä, että tuotteet ovat monikäyttöisiä ja monivaikutteisia. Ihosta huolehtiminen ei vaadi viisitoistaosaisia ihonhoitorutiineja, vaan homma pysyy yksinkertaisena ja helppona.

Loppuun skaba! Arvomme alkavan talven kunniaksi yhden uutuustuotteen eli Bean Mask -superantioksidanttinaamion. Kerro kommenttilootan puolella miksi haluaisit sen – tai yleisesti miksi Mahalo kiinnostaa? Arvontaan ehtii osallistua maanantaihin 13. marraskuuta asti. Muista sähköpostiosoitteesi, sen näkee vain onnetar. Arpailoa ja onnea!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Ensimmäiset päivät Australiassa

MELBOURNE, AUSTRALIA

Terveiset toiselta puolelta maapalloa! Saavuimme Australiaan tovi sitten ja blogissa onkin ollut hiukan hiljaista – täällä on ollut aika paljon tekemistä enkä ole malttanut viettää päiviä naputtaen tietokonetta. Ehkä hyvä niin. Seuraa kuvia ja havaintoja parilta ensimmäisiltä päiviltä.

Kun saavuimme 27 tunnin lentomatkan jälkeen kaupunkiin, kello oli seitsemän aamulla ja Fitzroyssa sijaitsevan majapaikkamme check-in oli vasta iltapäivällä. En ollut ollenkaan ajatellut tätä varatessani lentoja ja ensimmäisten öiden majoitusta kaiken muun hässäkän ohella, eikä huoneistohotellissa ollut tietenkään mitään respaa mihin jättää laukkuja. Mennään vaan johonkin kahvilaan syömään aamupalaa ja odottelemaan, sanoin Jarnolle sen valheellisen itsevarmuuden vallassa, jolla ihminen vakuuttaa muille ja ennen muuta itselleen, että homma on ihan hanskassa. Istuimme Uberin takapenkillä matkalla läpi nukkuvan kaupungin, katselin taloja ja tutunnäköisiä puita. Kuuntelimme kuskia, joka kertoili miten Melbourne on muuttunut niiden vuosien aikana, jotka olen ollut poissa.

Kun pääsimme perille, sieltä löytyi kuin löytyikin heti kulman takaa hiljaisten kortteleiden keskeltä aukioleva pikkukuppila, josta saimme pöydän, läppäreille latauspisteen, aamiaista (ihanaa, oikeaa, joltain maistuvaa ruokaa yli vuorokauden kestäneen lentokoneruokailun jälkeen) ja mikä tärkeintä, isot kupilliset kuumaa kahvia vaahdotetulla soijamaidolla.

Tuo meidät pelastanut kuppila, Addict Food & Coffee, edustaa hyvin Melbournen nykyistä kahvilakulttuuria: kaikkialta saa loistavaa kahvia, melkein kaikissa paikoissa on listalla vege- ja vegaanivaihtoehtoja, ruoka on lähes poikkeuksetta herkullista ja tunnelma on rento taustalla soivasta indiefolkista vintagehenkiseen sisustukseen. Kaupunkilaisten lempiaamupala koostuu kovin samankaltaisista aineksista kuin meidän aamupalat Helsingissä, erilaisista yhdistelmistä pannulla paahdettua leipää, avokadoja, kananmunia ja tomaatteja. Hiilareilla käyvä Jarno on onnellinen, koska leipä on hyvää ja sitä saa paljon.

Olimme varustautuneet tappamaan kahvilassa aikaa iltapäivään asti, mutta sitten saimmekin hotellista viestin, että huoneemme oli jo valmis – AAH! Olimme metsästäneet momondosta sopivan majoituksen ensimmäiseksi kahdeksi yöksi, kriteereinä kätevä ja keskeinen sijainti jossain ihanassa kaupunginosassa, mutta samalla tarpeeksi tilaa ja rauhaa palautumiseen pitkän lennon jälkeen.

District Fitzroy oli tarkoitukseen täydellinen: huoneistohotelli sijaitsee rauhallisella sivukadulla vain kahden korttelin päässä kuhisevasta Brunswick Streetista, josta löytyy suurin osa Fitzroyn parhaista rafloista ja baareista, kirjakaupoista ja vintageputiikeista. Kun se kaiken lisäksi oli kohtuuhintainen, valinta oli sillä selvä.

Asunnossamme oli avokeittiö ja olohuone, koko asunnon levyinen terassi, kaunis kylpyhuone ja parikin makuuhuonetta. Olisi voinut siis riidan sattuessa mennä eri makkareihin nukkumaan, mutta ei nyt keksitty mitään sopivaa kinaa. Matkalaukkumme saivat siis oman sängyn ja me valtasimme sen toisen, joka ei ollut täynnä tietokoneita ja latureita, vaatteita, matkakokoisia shampoopulloja ja sukkia.

Täydellisesti varusteltu keittiö tuli tarpeeseen kahdelle jetlagia potevalle matkailijalle. Kun heräsimme seuraavana yönä täysin pirteinä aamuneljältä eikä edes uusi kantiksemme Addict ollut auki, Jarno teki espressokoneella meille kahvit, haki 24-kipsalta (7-Eleven forever) kananmunia ja leipää ja taikoi meille melbournelaisen aamupalan.

Tutkimme Fitzroyta, mutta oikeasti taisin tutkia miltä tuntui olla takaisin kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen. Kaikki oli uutta ja samaan aikaan ihan tuttua. Vierivieressä kauniisti kunnostettuja taloja ja rähjäisiä rakennuksia, kukkaan puhjenneet pensaat ja graffittiseinät, auringossa haalistuneet kyltit, liikennemerkkejä kaikkialla mihin katsoo. Kaupungin äänet: Jeepit huristelivat, raitiovaunut kolistelivat. Ihmisten puheen rytmi, sen letkeä sävy ja tuttu murre, jota ensimmäinen englanninkielen opettajani Suomessa yritti kovasti karistaa. Belinda, here in Finland we speak the Queen’s English! Lasta, joka puhui englantia äidinkielenään, hiukan hämmensi. Ne englanninkielen tunnit olivat ainoat hetket, kun ymmärsin mistä puhuttiin ja saatoin osallistua keskusteluun.

Kirjoitin vasta asioista, joita muistan lapsuudestani Australiassa. Yksi niistä asioista, joita en muistanut, oli se miten viileää täällä maan kaakkoisnurkassa voikaan olla tähän aikaan vuodesta. Olimme pakanneet helposti kerrostettavia vaatteita ajatellen leutoja kevätpäiviä, joita aurinko lämmittäisi paisteellaan, mutta en muistanut ollenkaan, että lämpötiloissa saattaa tapahtua yhdenkin vuorokauden sisällä melkoista vaihtelua jäätävästä kuudesta tai kahdeksasta asteesta melkein kolmenkymmenen asteen helteeseen, jos aurinko sattuu paistamaan.

Toinen asia, jota en muistanut: tunne siitä, että kuuluu johonkin. Olen ollut ulkopuolinen siitä saakka kun tulin Suomeen, en ole oikeastaan ennen tänne palaamista edes tajunnut että se alkoi täsmällisesti juuri silloin. Ei se johtunut siitä, että minua kiusattiin koulussa niin paljon, ei edes siitä etten kotoa muuttaessani ollut päästä työhaastatteluihin tai asuntonäyttöihin, jos soittaessani kerroin vierasperäisen sukunimeni. En vaan kuulunut sinne, en ollut kasvanut siellä, en jakanut avainkokemuksia kenenkään kanssa. Alkuun en osannut edes kieltä enkä ymmärtänyt talvea tai sitä miten ihmiset hengittivät silloin kun oli kolmekymmentä astetta pakkasta.

Ja nyt olen täällä mistä silloin lähdin, haistelen ilmaa jonka tutun tuoksun olin unohtanut, kuljeskelen kaduilla, käyttäydyn karttoineni kuin kuka tahansa turisti ja tuntuu, että kannan sisälläni salaisuutta, jonka voisin kertoa kenelle vaan, mutta en jaksa, koska ei se ole tärkeä muille kuin minulle.

Mutta sitten yhtäkkiä se vaan tulee suustani odottamatta lupaa, sanon sen noin vaan tuntemattomalle tarjoilijalle joka ei edes kysy: I grew up here, I’m back for the first time since I left. Enkä tiedä miksi, koska surua se ei ole, mutta vesi kohoaa silmiin ja valahtaa poskille.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Yhteistyökumppanimme momondo sponsoroi osan matkastamme.

Meidän koti on lehdessä!

Muistatteko, kun eräs tuttu valokuvaaja kävi ikuistamassa nurkkamme? Hän kuvasi kotimme lehtijuttuun, joka on nyt kaupoissa: juttu on useamman aukeaman kokoinen juttu ja löytyy paraikaa Glorian Kodin lokakuun numerosta. En tiedä kauanko se on vielä myynnissä ennen kuin marraskuun numero tuuppaa sen tieltään, kannattaa siis olla nopea jos haluaa saada jutun käsiinsä. Tässä vilaus, mutta lehdessä on vielä paljon lisää.

Jutun on siis kuvannut Mikko Rasila ja kirjoittanut Elisa Manninen. Kiitos molemmille huippuduunista! Jutusta tuli superkiva, ja erityisesti pidän tuosta kannesta, jossa koirat kaikessa pätevyydessään kuvittelevat olevansa kuvausten keskipisteet. Mutta kyllähän karvanenät nyt tekevät mistä tahansa (täydellisestäkin) kuvasta vielä asteen paremman.

Keep your head up

Ei viikkoa ilman biisivinkkiä! Tiedän, lontoolainen laulaja-lauluntekijä Ben Howard on mainittu tällä tontilla kerran jos toisenkin, mutta minkäs teet kun on näitä toivottomia toistoluuppeja. Keep your head up on peräisin Benin esikoisalbumilta ja toimii (toisin kuin useimmat miekkosen kappaleet) takuuvarmana tunnelmannostattajana, jos apatia yhtään uhkaa. Kertosäe on suosikkini:

Keep your head up, keep your heart strong
Keep your mind set, keep your hair long
Oh my my darlin’ keep your head up, keep your heart strong


BEN HOWARD – KEEP YOUR HEAD UP