Joskus on ikävä sinne mistä kaikki alkoi

Kuinkahan monta sataa kuvaa olen julkaissut blogivuosieni aikana samoista asioista: minusta hymyilemässä kadunkulmassa, mäyräkoirasta jonkun sylissä, pahvimukikahveista, Helsingin kaduista, katoista ja auringonlaskuista, vapaapäivän hortoilusta läpi kaupungin? Ne ovat jääneet viimeisen vuoden tai parin aikana aiempaa vähemmälle, sillä olen alkanut pelätä, että pökerrytte tylsyyteen. Toisaalta juuri ne samat kuvat osuvat liikuttavalla ja täsmällisellä tavalla ytimeen, josta bloggaaminen lähti aikoinaan liikkeelle: arkeen. Siihen mitä ihmiset tekevät, miten pukeutuvat, millaisiin asioihin kiinnittävät huomionsa, miten viettävät aikaa silloin kun agendalla ei ole mitään erityistä.

Mutkattomat kuvat tavallisen päivän varrelta olivat pitkään blogin pääasiallinen sisältö. Tälläiset vaatteet tänään. Tuossa työpaikan kahvinkeitin ja sen vieressä virnuileva työtoveri. Märät lehdet liimautuneena katuun kun kävelen kotiin. Koira käpertyneenä viereeni sohvalla.

Kuvissa ei ollut valtavaa vaihtelua, koska ei sitä ollut aina päivissäkään.

Se oli vuosia sitten ennen kuin bloggaaminen muuttui ammattimaiseksi ja monen ammattilaisen ihon alle alkoi hiipiä tunne, että pitää olla juttukulma joka kerta kun avaa suunsa. Mutta pitääkö aina? Esitellä uusi oivallus tai laukkuostos, kertoa matkakäänteistä tai purkittaa elämää helposti nielaistaviksi TOP5-listoiksi? Kuvittaa se uusilla kuvilla, jotka ovat samaan aikaan tarpeeksi samanlaiset, mutta erilaiset kuin aiemmat?

Ikävöin joskus takaisin sinne mistä kaikki alkoi. Maailmaan, jossa blogit pyörivät oman arjen ympärillä eikä toisinpäin. Julkaisukynnys oli matala niin kuvissa kuin teksteissä. Kirjoituksissa juteltiin niitänäitä, kerrottiin kuulumiset kuin kaverille. Kuvat eivät olleet kummoisia, suttuisia asukuvia rappukäytävässä ja heilahtaneita lomamuistoja. Ne eivät kilpailleet seksikkyydellä somevirrassa, eikä kukaan miettinyt onko tämä tarpeeksi. Ne olivat välähdys jonkun arkea, ja se riitti.

Nämä kuvat ovat viime sunnuntailta, kun aurinko paistoi pitkästä aikaa ja räpyttelin silmiäni kirkkaassa kevättalvisessa valossa. Lähdimme ulos kun saimme viikon työt päätökseen, kävimme katsomassa Ville Anderssonin näyttelyn, joka oli viimeistä päivää esillä Helsinki Contemporaryssa. Taiteilija oli paikalla viimeisten tuntien kunniaksi ja sain ottaa hänestä pari kuvaa. Paluumatkalla auringonlaskun punainen kajo alkoi valua kaiken ylle. Haimme lempikahvilastamme eväät ja pahvimukikahvit mukaan ja katsoimme kotiparvekkeella näytöksen loppuun.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Fiilaan, höylään (ja rakastan vain)

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Nivea men 

Olen peruslaiska mies ja rakastan kaikessa helppoutta ja tehokkuutta. Tykkään tietysti pitää itsestäni huolta ja tuntea oloni raikkaaksi, mutta en halua uhrata siihen liikaa aikaa tai vaivaa. Oma puoliskoni peilikaapista on hyvin pelkistetty. Suoritan säännöllisesti pieniä ristiretkiä tyttöystävän puolelle ja olen itsenäisellä päätöksellä julistanut yhteiseksi kaiken paitsi hammasharjat ja höylät. Karvojen ajeluun löytyvät kamat pitää tietysti olla omasta takaa.

Olen kehittänyt toimivan konseptin parhaaseen mahdolliseen päivänaloitukseen: kahvi mukaan kylpyhuoneeseen, musiikki päälle puhelimesta ja suihkuun. Tykkään hoitaa puhdistautumisriitin perusteellisesti ja tehokkaasti: kun kerran olen suihkussa asti, pesen, saippuoin ja sheivaan sitten ihan huolella, jotta sitä ei tarvitse taas ajatella ennen seuraavaa kertaa. Kun on puhdas olo ja raikas fiilis, mieli on korkealla ja olen valmis kohtaamaan kaiken, jonka päivä tuo eteen.

Nykyään yhä suurempi osa miehistä ajaa parran lisäksi ihokarvoja myös muualta kehosta. Modernin miehen trimmaukseen on monia syitä: karvoista on monesti haittaa urheillessa, omasta hygieniasta on helpompi pitää huolta ilman karvoja ja onhan se nyt vaan esteettisempää, kun kroppa ei rehota kuin ryijy. Oma karvoitukseni on ryijymäisen runsas lähinnä päässäni, mutta silti koen kropan säännöllisen siistimisen lisäävän itseluottamusta. Pieni itsetuntobuusti ei ole kenellekään meistä pahitteeksi.

Nivealta tuli juuri kauppoihin kolme tuotetta, jotka sijoittuvat täydellisesti juuri sinne mun hyllypuoliskolleni. Body Shaving -sarja on optimoitu miesten karkeammalle iholle ja tarkoitettu käytettäväksi suihkussa. Otin tuotteet testiin ilolla, sillä ihoni on herkkä ja ärtyy sheivauksesta todella helposti. Mikään ei ole kamalampaa kuin punoitus ja kutina, joka on tullut valitettavan tutuksi, kun olen käyttänyt aiemmin karvoja ajellessani jotain sattumanvaraista saippuaa… Jos aina sitäkään.

Body Shaving Gel (rivissä keskimmäisenä) levittyy helposti, tarttuu hyvin märkään ihoon eikä huuhtoudu heti veden mukana pois, joten höylähommissa ei tule hoppu. Rintakarvoitukseni on kuin haja-asutusalue, jonka sheivaus on paljon nopeampi hoitaa suurin, tasaisin vedoin kuin leikkimällä Where’s Waldoa.

Otan tuotetestauksen vakavasti ja se tulee mielestäni suorittaa aina perinpohjaisesti, joten innostuin ajelemaan geelin avulla myös sääreni. Kuinka muuten mistään voi olla mitään mieltä? Sileää tuli! Alan ymmärtää naisia paljon paremmin.

Oma lempparini kolmikosta on Shaving Stick, joka on yksinkertaisuudessaan todella innovatiivinen. Se on kätevä nopeaan ja tarkkaan siistimiseen varsinkin suihkussa, sillä tuotetta on helppo levittää yhdellä kädellä höylä toisessa kädessä. Stick-ihminen hykertää onnesta – tykkään eniten puikoista, koska ne ovat käytännöllisiä eivätkä sisällä vuotavia nesteitä. Tästä eteenpäin nakkaan Shaving Stickin käsimatkatavaroihin, jotta reissussa ei tarvi tuntea oloaan rölliksi. Samalla kun karvat saavat kyytiä, puikko suojaa ihoa ärsyyntymiseltä.

Ajon jälkeiseen elämään tarkoitettu After Shave Lotion hoitaa viimeisen voitelun eli rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa. Pumppupullo on näppärä käytössä, voide imeytyy hyvin eikä jätä tahmeaa oloa. Tämä on ollut rehellisesti sanottuna ensimmäinen kerta kun olen käyttänyt kroppaani jotain after shave -tyyppistä tuotetta ja olen vakuuttunut, koska aiempi kutina on kadonnut eikä iho ole enää ollenkaan ärtynyt.

Kaiken kaikkiaan kova kolmikko. Kyse ei ole suuresta sijoituksesta, jokainen tuote maksaa alle kuusi euroa. Kaupan päälle saa hyvän tuoksun. Miehet, suosittelen lämpimästi. Naiset, jos kumppanisi on karvainen nallekarhu jonka toivot innostuvan mukaan shaving gameen, hanki nämä vihjeeksi kylpyhuoneeseen.

Päivän kuuma kysymys tietysti kuuluu aionko ajella sääreni toistekin? Ilman muuta! Karvattomat jalat on otettu myös perheen sisällä hyvin vastaan. Tyttöystävää tosin vähän nauratti, mutta luulen, että hän on vain kateellinen sileistä sääristäni.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kolme hyvää asiaa

Ystäväni, naapurini ja kollegani Arttu heitti minua kutkuttavalla haasteella. Rakastan listoja, mutta tämä lista oli jostain syystä tosi vaikea laatia, en tiedä miksi! Kyse ei suinkaan ole siitä, etten näkisi hyviä asioita ympärilläni, niitähän on valtavasti. Ehkä oli haastavaa poimia niistä ne juuri nyt ajankohtaiset asiat, kun eletään ihan alkuvuotta ja niin moni kuvio on vielä kesken tai vasta alkamaisillaan.

Sandin punainen nahkarotsi kävi meillä kuvauslainassa ja käytin sitä tietysti koko päivän. Kyllä, sisällä.

KOLME HYVÄÄ ASIAA PÄIVISSÄNI

✖ Inspiraatio. Huomaa, että päivät pitenevät taas – ja toki lämpimille leveysasteille suuntautuneilla reissuillamme on ollut osuutensa asiassa. Valolla on aivoja´ herättelevä vaikutus ja pienen talvihorroksen jälkeen päässä sinkoilee tällä hetkellä holtiton sekamelska ajatuksia, ideoita ja punaisen langan päitä, joihin tekee mieli tarttua ja alkaa keriä auki. Kun nyt osaisi vaan olla astumatta siihen ansaan, että yrittää tehdä kaikkea ja lopulta ei ehdi taas mitään. Jos aihe kiinnostaa, kirjoitin juuri inspiraatiosta ja sen ylläpitämisestä arjessa.

✖ Sänkyyn kannettu aamukahvi. Siitä on tullut meillä tapa, joka toivottavasti jatkuu vielä pitkään, koska se on ylivoimaisesti paras tapa aloittaa päivä. Luksusta, tiedän! Jarno on rivakampi nousemaan aamuisin kuin minä, ja kolistelee useimmiten jo keittiössä silloin kun minä vasta raotan silmiäni ja pohdin kannattaako tänään herätä vai ei. Yöpöydälle ilmestyvä kahvi on tärkeä, se ratkaisee joka kerta pulman heräämisen hyväksi.

✖ Yrittäjän vapaus. Olen ollut yrittäjä yli viisitoista vuotta, mutta silti on melko tuore juttu, etten ole riippuvainen toimistorytmeistä eikä kukaan ei odota minua aamuisin mihinkään. Tätä autuutta on takana nyt kaksi vuotta enkä vieläkään pidä sitä itsestäänselvyytenä, vaan olen joka päivä onnellinen siitä, että saan vapaasti päättää milloin ja missä teen työni. Useimmiten työskentelen kotona, mutta toisinaan sujautan läppärin kassiin ja painelen lähikahvilaan – siellä saa usein aikaan enemmän kuin kotona, jos on keskittymiskyvytön olo ja huomaa harhautuvansa jatkuvasti aivan muihin asioihin. Yrittäjän vapaudella on myös kääntöpuolensa, mutta säästetään tarinat niistä johonkin toiseen kertaan.

KOLME HYVÄÄ ASIAA MINUSSA

✖ Kuulen usein, että olen hyvä kuuntelija, jolle on helppo puhua vaikeistakin asioista. Tuntemattomatkin ihmiset alkavat helposti kertoa elämästään, jos sopiva tilanne sattuu kohdalle. Olen jutellut taksikuskin kanssa hänen aviokriisistään ja ravintolan tarjoilijan kanssa hänen sairastavasta koirastaan, kerran päädyin täysin sivullisena lohduttamaan tanssijaa epäonnistuneiden kenraaliharjoitusten jälkeen. Olen empaattinen, mutta uskon sen johtuvan myös siitä, että olen vilpittömän kiinnostunut muista ihmisistä ja kaikesta inhimmillisestä.

✖ Visuaalisuus. Olen aina ollut vahvasti visuaalinen eikä kukaan varmasti yllättynyt, kun menin opiskelemaan taidetta ja graafista suunnittelua. Visuaalisuus on ollut koko aikuisikäni keskeinen osa työtäni ja on sitä yhä etenevässä määrin. Visuaaliset konseptit syntyvät päässäni vikkelästi, olipa kyse sitten viinitalon markkinointikuvista, blogipostauksen kuvituksesta, lehtijutun tarinankerronnasta tai siitä miltä haluan tämän blogin graafisen ilmeen näyttävän.

✖ Intuitiivisuus. Vaistoni on aina ollut herkkä, mutta en ole aina osannut kuunnella sitä ja luottaa siihen – olen myös melko rationaalinen ja se puoli minussa on hallinnut joskus aika voimakkaalla otteella. Kun lopetin asioiden pakonomaisen järkeistämisen, intuitioni havahtui kuin horroksesta ja alkoi taas kuljettaa minua.

KOLME HYVÄÄ ASIAA ELÄMÄSSÄNI

✖ Ystävät. Suurin osa suvustani on kuollut tai kaukana, joten ystävät ovat olleet perheeni niin kauan kuin muistan. Olen melko introvertti – tuttuja ja kamuja on paljon, mutta läheisiä ystäviä minulla on lopulta melko vähän. He ovat auttaneet ja tukeneet minut läpi elämäni vaikeimpien hetkien ja toivon osaavani olla vastaavasti heille läsnä. Tekisin heidän vuokseen mitä tahansa.

✖ Rohkeus kulkea omaa tietä. Olen kiitollinen siitä, että olen uskaltanut tehdä elämästäni minun näköiseni – ja tietysti siitä, että minulla on aina ollut tukiverkosto, joka on auttanut ja kannustanut. Omalta ja oikealta tuntuvien valintojen tekeminen ei ole aina ollut helppoa tai itsestäänselvää, mutta hyvät kokemukset ovat kasvattaneet luottamusta siihen, että on viisaampaa kuunnella itseään kuin toteuttaa ympäristön odotuksia.

✖ Uuden oppimisen jano. Olen kroonisesti kiinnostunut oikeastaan ihan kaikesta. Rakastan sitä, että elämä heittää säännöllisesti polulleni uusia projekteja, ilmiöitä ja ihmisiä, jotka haastavat käsitykseni, opettavat uutta ja näyttävät maailmasta uusia näkökulmia, joita en olisi ilman heitä hoksannut. Minusta on ihan tervettä tuntea itsensä välillä hölmöksi, silloin aina muistaa kuinka paljon on vielä asioita, joista ei tiedä tai ymmärrä. En malta odottaa mitä kaikkea uutta eteeni osuu tänä vuonna.

KOLME HYVÄÄ ASIAA TÄNÄ VUONNA

✖ Työkuviot tasapainottuvat. On tosi hyvä mieli Asennemedialle siirtymisestä ja blogiliitosta Jarnon kanssa – molemmat ovat päätöksiä, joiden tarkoitus on vapauttaa energiaa ja tehdä elämästä parempaa ja kevyempää. Tänä vuonna aion vihdoin oppia luottamaan siihen, että työt tulevat tehdyksi ja elämä menee eteenpäin, vaikka otan rennommin enkä yritä pitää jokaista lankaa jatkuvasti käsissäni.

✖ Olen pikkuhiljaa oppinut sanomaan ei. Tuo pieni mutta tärkeä sana on ollut ratkaisevassa asemassa kroonisen kiiresuman purkamisessa, sillä ilman sitä kalenterini pursuilisi yhä asioita, jotka eivät tunnu tärkeiltä, mutta joista en ole kehdannut kohteliaisuuttani kieltäytyä. Kaikkien ei tarvitse tykätä minusta eikä minun tehtäväni tässä elämässä ole olla mieliksi kaikille, jotka haluavat minusta jotain, tai suostua asioihin, joihin aikani tai mielenkiintoni ei riitä.

✖ Auki olevat suunnitelmat. Kaikenlaista ideoita ja toiveita tietysti on, mutta en ole oikeastaan lyönyt tälle vuodelle lukkoon vielä muuta kuin alkuvuoden työt ja maaliskuussa häämöttävän matkan. Tuntuu vapauttavalta, että mitä tahansa voi vielä tapahtua, kun kalenterissa on toistaiseksi enemmän tyhjiä sivuja kuin aikatauluja.

KOLME HYVÄÄ ASIAA BLOGISSANI

✖ Ehdottomasti ihmiset. Olen tavannut blogini kautta paljon mahtavia tyyppejä, joista osasta on tullut myöhemmin ystäviäni. Vaikea enää kuvitella elämää ilman heitä.

✖ En voi tietenkään olla mainitsematta teitä! Minusta tuntuu, että olen superonnekas, sillä minulla on ihan poikkeuksellisen fiksut lukijat. Teidän ansiosta täällä on loistava keskusteluilmapiiri ja vinkit, ideat ja inspiraatio virtaavat jatkuvasti molempiin suuntiin.

✖ Olen niin iloinen siitä, että tämä on työni, sillä tämähän on aivan huippukiva duuni. Tekemistä on välillä todella paljon ja tavallaan olen aina töissä, mutta toisaalta työ on luonteeltaan omaehtoista ja saan kirjoittaa asioista, jotka kiinnostavat ja inspiroivat minua. Sopii hyvin itsenäiselle ja itsepäiselle ihmiselle, joka nauttii oman visionsa toteuttamisesta.

KOLME BLOGGAAJAA JOIDEN TOIVON VASTAAVAN KYSYMYKSIIN

Anna palaa, Anna on yksi Suomen parhaista blogeista, viihdyttävä, älykäs ja samaistuttava – lukulistalle sassiin, jos ei ole jo! Palan halusta tietää mitä Anna vastaisi näihin kysymyksiin.

✖ On kova ikävä, joten olisipa ihana kuulla myös Doritin vastaukset Paikka auringossa -blogin puolella.

Aamukahvilla on varmasti monille teistä tuttu paikka. Henriikan valoisat jutut saavat minut aina hyvälle tuulelle ja kiinnostaa kovasti mitä tälle listalle päätyisi.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Blogiliittoja

Mikä olisikaan parempi hetki julkistaa uutisia kuin talven pahimman lumimyrskyn jälkeinen liikennelakkokaaos? EI MIKÄÄN! Seuraa siis tiedotusluontoista asiaa – on nimittäin kaksi uutista, joihin molempiin liittyy yhdistyminen.

Blogini täytti viime syksynä vuosikymmenen. Se on nuoressa blogimaailmassa pitkä aika, oikeastaan ikuisuus, koska blogini sai alkunsa ihan ensimmäisten kaltaistensa joukossa. Siitä vuosikymmenestä olen kirjoittanut ammattimaisesti, siis työkseni, melkein yhdeksän vuotta. Muutin viisi vuotta sitten edellisen työnantajani sivuilta takaisin omilleni, omaa nimeäni kantavaani osoitteeseen, ja olen vastannut blogini kaupallisista kumppanuuksista siitä saakka itsenäisesti. Se oli oikea siirto: olin kaivannut omaa vapauttani, sitä että saisin päättää itse kaikista omaan blogiini liittyvistä asioista ja toteuttaa yhteistyöt omilla ehdoillani. Viestinnän ammattilaiselle se oli myös luonteva veto, sillä markkinointikuviot olivat minulle työni kautta enemmän kuin tutut.

Kolikon kääntöpuoli on tullut kuluneen viiden vuoden aikana tutuksi: varsinaisen bloggaamisen lisäksi taustalla tapahtuvaan työhön kuluu tajuttoman paljon tunteja ja energiaa, kun kaikki asiakkaiden tapaamisesta tarjousten tekemiseen, aikataulutukseen ja raportointiin tehdään itse. Olen silti kokenut oman itsenäisyyteni niin tärkeäksi, etten ole oikeastaan edes harkinnut muuta vaihtoehtoa.

Moni on ehkä hoksannut, että olen tehnyt viimeisen vuoden aikana jonkin verran yhteistyötä Asennemedian kanssa, vaikken ole osa Asenne-jengiä. Se oli alkuun ujo kokeilu, joka sai jatkoa, sillä yhteinen sävel Ullan kanssa löytyi nopeasti. Olemme molemmat yrittäjiä, joita ajaa sama vimma, halu viedä eteenpäin omaa visiota, toteuttaa omaa näkemystä ja tehdä se mahdollisimman hyvin. Molemminpuolinen kunnioitus ja toisen osaamisen arvostus on tehnyt yhteistyöstä mutkatonta.

Asennemedia ei ole blogiportaali, vaan agentuuri, joka vastaa edustamiensa bloggaajien kaupallisista kumppanuuksista. Ero saattaa asiaan perehtymättömän korvaan kuulostaa pieneltä, mutta todellisuudessa se on merkittävä. Jokainen blogi pyörii omassa itsenäisessä osoitteessaan ja jokainen bloggaaja pyörittää omaa bisnestään, jonka taustajoukoissa Asennemedia toimii. Oma päätösvalta ja visio ei ole uhattuna, vaan sitä tuetaan.

Nyt on koittanut oikea hetki virallistaa suhde ja heittäytyä kokonaan Asennemedian riveihin. Ei vaan ollut enää mitään syytä olla heittäytymättä, sillä tiedän etten menetä itsenäisyyttäni tai joudu tinkimään muusta tärkeästä. Olen tosi innoissani – se tarkoittaa, että pääsen osaksi lahjakkaiden kollegoiden joukkoa, mutta ennen muuta se tarkoittaa, että saan jatkossa keskittyä entistä enemmän siihen mitä eniten haluan tehdä, kirjoittaa ja valokuvata. Muutos ei tule näkymään teidän suuntaanne kovin dramaattisena, luultavasti näette sen lähinnä hyväntuulisuutena rivien välissä. Valitsen jatkossakin omat kumppanini ja yhteistyöt, joihin lähden mukaan. Markkinointi & Mainonta teki muuten tänään aiheesta haastattelun, jos kiinnostaa lukea.

Kippis Asenne-jengiin liittymiselle – ja siirrytään yhdistymisuutiseen osa kaksi! Ette ole voineet välttyä tutustumasta pitkätukkaan, joka on vilahdellut täällä blogissa jo pitkän tovin. Puhun tietysti Pohjanmaan pojasta, kumppanistani ja työparistani, joka on viimeisen kahden vuoden aikana kuvannut kanssani lähes jokaisen tämän blogin postauksen kuvat.

Hän on kirjoittanut siinä sivussa omassa blogissaan postauksia aina kun on muilta töiltään ehtinyt, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua vähän kummalliselta jakaa asioita ja voimavaroja kahteen eri osoitteeseen. Kirjoitimme jokatapauksessa samoista seikkailuista, julkaisimme yhdessä otettuja valokuvia, matkustimme yhdessä ja työskentelimme tiiviinä tiiminä. Kun meille selvisi, että seuraajistammekin suurin osa ovat yhteiset, päätimme, että parasta keskittyä jatkossa kahden kanavan sijaan yhteen yhteiseen. Näin molemmille jää aikaa ja energiaa myös blogeihin liittymättömiin projekteihin – ja siihen kuuluisaan vapaa-aikaan, jota ei ole kummallakaan ollut liikaa. Uskon, että nämä molemmat heijastelevat vain ja ainoastaan positiivisesti myös tälle tontille.

Jarno liittyy siis tästä päivästä alkaen toiseksi kirjoittajaksi rinnalleni, ja siirtyy samalla Asennemedian riveihin kanssani. Toinen kippis! Tämähän on oikeastaan kahden liiton sijaan kolmen kimppa.

Jarno ottaa tästä eteenpäin rinnallani suuremman ja näkyvämmän roolin, joka tarkoittaa käytännössä mm. sitä, että blogi päivittyy jatkossa useammin, kun täällä on äänessä yhden sijaan kaksi. Jos haluatte jatkossakin lukea ainoastaan minun juttujani, se onnistuu helposti klikkaamalla sivupalkissa olevan profiilikuvani alla olevasta linkistä. Jos taas haluatte tarkastella erikseen Jarnon kirjoituksia, klikkaatte linkkiä Jarnon kuvan alta.

Päästetään vielä mies kertomaan uutisesta omin sanoin!

Moi, Jarno täällä – se pitkätukkainen tyyppi Stellan kuvista. Avaan suuni täällä ensimmäistä kertaa ja voin kertoa, että jännittää. Teitä lukijoita on täällä tietääkseni melkoinen määrä! Toivon olevani teille sen verran tuttu, että kahvit eivät mene väärään kurkkuun Stellan uutisesta.

Jännityksestä huolimatta tuntuu luontevalta jatkumolta, että tarinamme ja kuvamme löytyvät tästä eteenpäin yhdestä osoitteesta. Perusmeno pysynee ennallaan, mun juttuni tulevat vain täydentämään teille tuttua sisältöä. Olen kirjoitellut omaa blogia vuosikausia, mutta nyt on edessä kasvun ja kehityksen paikka, kun kirjoitukseni julkaistaan tästä eteenpäin taitavan tyttöystäväni tekstien joukossa: täytyy alkaa luottaa omaan ääneen ja pitää kiinni siitä. Olla vertaamatta itseään muihin, ottamatta turhia paineita. Mun ääneni saa kuulostaa multa, toivon että tekin pidätte siitä. Vanhat postaukseni löydätte nyt täältä Stellan arkiston joukosta, ne muuttivat tänne kommenteineen.

Teen parhaani lunastaakseni paikkani kakkoskirjoittajana Stellan rinnalla ja olen pelkästä mahdollisuudesta kiitollinen. Näen jo silmissäni paljastuspostauksia kulissien takaa – KATSO KUVAT HUIPPUBLOGGAAJAN SALATUSTA ELÄMÄSTÄ! Hmm… näen myös kuinka nukun sohvalla siitä eteenpäin.

Huhupuheet salatusta elämästä ovat ehkä vahvasti liioiteltuja, mutta saan kuulemma silti paljastaa jotain. Jos olette aina halunneet tietää Stellasta jotain sellaista mitä ette ole kehdanneet kysyä häneltä, nyt on koittanut teidän tilaisuus: kysy mitä haluat, minä vastaan! Pidätän tietysti oikeuden sivuttaa hölmöilyt, mutta tehän olette muutenkin liian fiksuja sellaiseen. Kysymyksiä kerkeää jättää ensi viikon alkuun asti, sen jälkeen kokoan ne yhteen ja julkaisen vastaukset. Kommenttilaatikko on siis teidän.

Stella täällä taas! Jännittää vähän millaisia kysymyksiä keksitte esittää, mutta oikeasti tulin vielä sanomaan, että kiitos kaikille, kun olette mukana. Toivon, että näiden muutosten myötä blogista tulee entistä viihtyisämpi ja elävämpi paikka sekä meille että teille. Kiitokset myös postaustoiveita jättäneille, joukossa oli monta inspiroivaa aihetta, joita nappaan työn alle heti ensi viikosta alkaen. Vielä kerran kippis ja kimallusta perjantaihinne!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Mikä inspiroi arjessa?

Kaupallinen yhteistyö, Iittala ja Asennemedia

Minulta on toivottu pitkään juttuja luovuudesta ja inspiraatiosta, mutta siitä on niin paljon sanottavaa, etten ole tiennyt mistä edes aloittaisin. Lupaan, että tänä keväänä tartun näihin asioihin isommin! Nyt sain nimittäin oivan tilaisuuden ottaa varaslähdön aiheeseen, sillä Iittala haastoi minut pohtimaan mikä minua inspiroi arjessa, miten löydän inspiraation työpäiviini ja miten ruokin luovuuttani kiireisen arjen keskellä. Aah mikä aihe! Olen pohtinut viime aikoina paljon juuri näitä asioita, joten tähän oli helppo heittäytyä ilomielin mukaan.

Aihe on paitsi minulle, myös Iittalalle ajankohtainen, sillä Iittala on luonut kokoelman uusia kuvioita tutun mukin muodossa. Iittala Graphics -sarjan muotokieleltään vahvat, persoonalliset printit ovat antaneet Heikki Orvolan suunnittelemalle Aika-mukille uuden, elävän ilmeen. Sarjan neljä mukia sopivat käyttöön niin sellaisenaan vaikka aamukahvikuppeina kuin osana isompaa kattausta. Kuvitusten takaa löytyy neljä kansainvälistä taiteilijaa, jotka ovat saaneet pistää luovuutensa kehiin: lopputulokset ovat todella erilaiset keskenään, mutta niitä yhdistää raikas ja moderni ote pohjoismaiseen suunnitteluun.

Tykkään kovasti, sekä Iittalan yhteistyöstä kansainvälisten taiteilijoiden kanssa että itse lopputuloksesta. Valkoisilla perusastioilla on aikansa ja paikkansa astiakaapissa, mutta ihastuin ajatukseen, että esimerkiksi kahvimukeina voisi olla jotain aivan muuta. Jotain persoonallista, minimalististen astioiden rivistä erottuvaa, joka toisi aamuihin ja työpäivän kahvitaukoihin ripauksen uutta inspiraatiota. Kahvin suurena ystävänä arvostan myös mukin suurta kokoa: useimmat aamut yksinkertaisesti vaativat vähintään tuon 0,4l kokoisen kahvimukin. Iltaisin tulee juotua paljon teetä, siihenkin isokokoinen muki on omiaan.

Nelikosta oli helppo poimia oma suosikki: ihastuin heti Bostonissa vaikuttavan Christopher DeLorenzon suunnittelemaan mustavalkoiseen Shaped/shifted -mukiin. Se on graafinen tulkinta luonnosta, jossa näkyy ihmisen kädenjälki: puoliabstraktissa sommitelmassa kohtaavat orgaaniset muodot ja geometriset kuviot. Tykkäsin erityisen paljon designin ajattomuudesta. Se voisi yhtä hyvin olla 50-luvun retroklassikko, 70-luvun keramiikkaa tai peräisin vaikka 60-luvun psykedeelisestä taideskenestä. Sopii hyvin kotiimme, joka on muutenkin rento sekamelska eri vuosikymmenten vaikutteita, värejä ja kuvioita. Kannattaa kurkata myös muut Graphics-sarjan mukit, niiden värit ja printit piristävät takuulla aamiaispöytää. Varsinkin surrealistinen Anemone on unenomaisella tavalla ihana (ja puhuttelee minua myös siksi, että koirani koko nimi on Juno Anemona).

Oma työni on luonteeltaan luovaa: kirjoitan, kuvaan ja konseptoin. Inspiraatio ja ideat saisivat mieluiten virrata vapaasti ihan joka päivä, mutta hetkittäin varsin kiireisen arjen keskellä se ei ole mikään itsestäänselvyys. Onneksi on erilaisia keinoja pitää sitä yllä. Ehkä näistä havainnoistani on iloa teillekin, vaikka ette puuhailisi päivissänne samanlaisten asioiden parissa – luovasta ajattelusta ja inspiraatiosta on hyötyä meille kaikille niin työssämme kuin arjessamme, vaikka emme olisi graafikoita, valokuvaajia tai kirjoittajia.

Ei ole ollenkaan yhdentekevää millä tavalla aloittaa päivänsä, aamulla on nimittäin tapana määrittää koko päivän kulku. En ole koskaan ollut mikään aamuihminen ja epäilen, että siksi arkeni olikin ihan liian kauan stressaava ja kaaoottinen. Nyt kun en ole enää sidottu toimistoelämään, vaan työskentelen pääasiallisesti kotoa ja vastaan itse aikatauluistani, voin vaikuttaa niin paljon enemmän siihen millaisia aamuni ovat.

En mielelläni sovi mitään menoja aamuihin, olen hitaasti käynnistyvää tyyppiä ja aloitan päiväni mieluiten ilman aikaisia lähtöjä tai palavereita, joissa pitää esimerkiksi puhua. On kiireisiä päiviä, kun täytyy vaan avata tietokone heti kun saan tiirikoitua silmät auki, mutta rennompina aamuina tykkään juoda kahvini kaikessa rauhassa, valita fiilikseen sopivaa musiikkia soimaan, selata lehtiä, kurkkia ikkunasta miltä maailma tänään näyttää ja virittäytyä päivään.

Ympäristön visuaalisuudella ja tunnelmalla on merkitystä. Mieli pysyy virkeänä, kun tila ympärillä ruokkii eikä tukahduta luovuutta. Tykkään, että tila on tuuletettu ja valo saa liikkua vapaasti. Ikkunoissamme ei ole verhoja lainkaan – anteeksi vastapäisten talojen asukit, mutta en halua blokata sitä vähää valoa, jonka Suomessa saamme!

Keräilen ympärilleni inspiroivia asioita. Vaihtuvaan näyttelyyn kuuluu useimmiten kirjoja, kuvia ja tekstinpätkiä, mutta joskus muutakin, erikoisen mallinen esine, kivi, harvinaisella tavalla haalistunut väri, kirpparilta löytynyt maalaus. Niiden energia pitää ilmapiirin latautuneena.

Myös viherkasvit ruokkivat luovuutta ja hyvää ilmapiiriä, niitä onkin meillä lähes joka huoneessa. Onneksi Jarno pitää ne hengissä ja hyvinvoivina, koska kuolleina retkottavilla vehkoilla ei valitettavasti ole samanlaista vaikutusta (olen testannut).

Keskittyminen ei onnistu, jos tila on sotkun vallassa. Asioiden ei suinkaan tarvitse olla sotilaallisessa järjestyksessä, päinvastoin – pöydillämme vallitsee usein pieni luova kaaos, kun meneillään oleviin projekteihin (ja päähänpistoihin) liittyvät paperit, kirjat ja tavarat ovat levällään ympärillämme. Pyrimme kuitenkin pitämään laskut, kuitit, laturit, piuhat ja muut valokuvaavan työparin arkipäivään kuuluvat roinat poissa pinnoilta. Aina se ei onnistu ja mieli alkaa taas vaeltaa levottomana. Silloin täytyy pitää pieni siivoushetki, että saa taas keskittymiskyvystä kiinni.

Tärkeintä on taide! Musiikki, kirjat, elokuvat ja kuvataiteet ovat minulle jatkuvan luovuuden ja inspiraation lähde.

Joskus käy niin, että musiikki aiheuttaa odottamatta hillittömän inspiraatiopiikin ja avaan tietokoneen keskellä yötä. Usein myös etsin ihan tarkoituksella sopivaa musiikkia päästäkseni kirjoitus- tai kuvankäsittelyvireeseen: musiikilla voi helposti määrittää oman mielentilan ja päivän teeman. Voisin kirjoittaa aiheesta kymmensivuisen esseen, mutta ehkäpä syvennyn tähän tarkemmin toisella kerralla.

Jos työn alla on uuden visuaalisen konseptin ideointi, selaan monesti taidekirjoja, muotilehtiä ja vanhojen levyjen kansilehtisiä. Silloin tällöin tongin ideoita myös Pinterestistä. Sieltä löytyy nimittäin ilmeisimpien trendijuttujen lisäksi muutakin silmän- ja sielunruokaa: vanhoja valokuvia, taidetta ja graafisen suunnittelun helmiä keikkaflaijereista kirjojen taittoon. Parhaita ovat luovasti kuratoidut kuvakokoelmat, joista voi saada uusia ajatuksia erilaisten visuaalisten elementtien yllättävään yhdistelyyn.

Elokuvat ruokkivat luovuutta monella tasolla: niistä tulee poimittua niin tunnelmia, visuaalisia elementtejä kuin ajatuksia kirjoittamiseen. Hyviä elokuvia ei tule liikaa vastaan, mutta inspiroiviksi osoittautuneita leffoja voi onneksi katsoa monta kertaa uudestaan, koska niistä löytää jokaisella kerralla jotain uutta.

Luin juuri, että Christopher DeLorenzon taiteellinen työ perustuu filosofiaan, että mikä tahansa voi johdattaa uuden äärelle: kaikki johtaa johonkin, kun on vaan sille avoin. Hän inspiroituu itse erityisesti elokuvista ja kirjallisuudesta.

Yksi parhaista tavoista saada luovuus valloilleen on sulkea tietokone ja ottaa käteen kynä tai sivellin. Ihan sama vaikka piirtely tai maalaaminen ei liittyisi varsinaiseen työhön tai tehtävään mitenkään, tarkoitus onkin tyhjentää päästä turha stressi ja häly, ja tuupata ajatukset uusille radoille.

Pidän usein muistikirjaa lähellä ja suttaan sen sivuille sanoja, lauseenpätkiä ja kuvia. Eniten tykkään kuitenkin maalaamisesta, sillä väreillä on mieleen valtava, alitajuinen voima. Saatan työstää värejä vaikka sormin, pyrkimättä sen kummemmin mihinkään tiettyyn lopputulokseen. Tuntuu vaan hyvältä täyttää valkoista pintaa väreillä ja piirtää esiin muotoja, sekoitella sävyjä, luoda kuvioita ja tekstuureita raapimalla, kaapimalla tai hankaamalla. Kun on viettänyt tunnin värien keskellä, mieli on kirkas ja autuas kuin valkoinen aamuvalo ja siellä on taas tilaa ihan uudelle. Maalaamisella on myös voimakas terapeuttinen vaikutus, mutta se onkin taas ihan toinen tarina.

Inspiroidun jatkuvasti myös muista ihmisistä. Asioita ei kannata pyöritellä loputtomiin omassa päässä, jos ne eivät tunnu etenevän: monesti suunta selkeytyy parhaiten puhumalla muiden kanssa. Kysyn usein muiden mielipiteitä, kaikkein useimmiten tietysti Jarnon, sillä teemme paljon töitä yhdessä, mutta myös ystävien, kollegoiden, ihmisten joiden mielipiteitä ja näkemystä arvostan. Keskustelun lomassa saa usein ihan uusia ideoita ja näkökulmia, toiset ajatukset saattavat vahvistua, toiset muuttua tai unohtua. Ja vaikka olisi ihan eri mieltä keskustelukumppaninsa kanssa, on jokatapauksessa saanut heijastuspintaa ajatuksilleen.

Joskus ei vaan lähde, vaikka kaikki olisi kohdallaan. Mailaa puristamalla ei synny mitään hyvää, parasta mitä silloin voi tehdä on nousta ja puuhata vähän aikaa jotain ihan muuta. Venyttelen, pyörittelen niskaani, juon vettä. Maanittelen koiran mukaan vilttinsä alta ja käyn vähän ulkona jaloittelemassa. Pää saa happea ja ajatukset tuulettuvat. Sen jälkeen on kummasti taas uutta virtaa. Varsinkin kunnon hikiliikunnan jälkeen ideat säkenöivät! Haluaisinkin tänä keväänä alkaa käydä aamutreeneissä, sillä se on loistava tapa aloittaa työpäivä.

Luovuuden ja inspiraation ylläpitämisestä ei lopulta tarvitse tehdä mitään isoa operaatiota. Kyse on oikeastaan pienistä asioista. Siitä, että ihan tavallisen työpäivän keskellä pidetään fiilistä yllä soittamalla musiikkia, kootaan ympärille asioita joista tulee inspiroitunut olo, juodaan kahvi mukista joka saa ajatukset laukkaamaan, avataan muistilehtiö silloin kun kaivataan uusia ideoita tai näkökulmia, puhutaan ja pallotellaan ajatuksia muiden ihmisten kanssa. Pidetään silmät ja korvat auki, sillä kaikessa voi piillä kauneutta tai jotain muuta kiinnostavaa – ja mikä tahansa voi johtaa johonkin uuteen.

Heräsikö ajatuksia tai muita vinkkejä? Miten ruokitte itse luovuuttanne arjessa? Kommenttiloota on teidän, kuten aina.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

A Simple Beautiful Truth

Hmm… Tilasiko joku lunta? Sitä näemmä tulvii nyt tupaan niin ettei ovea saa auki. Mutta ei se mitään, käynnistetään talven lumisin torstai hyväntuulisella videolla, jonka jälkeen ei enää harmita, vaikka lumi menisi lahkeiden sisään, työmatka kestäisi puolitoista tuntia tai parkkipaikaa ei löytyisi koko loppuviikkona. Brittiläisen Wild Beastsin letkeä popbiisi on poiminto muutamien vuosien takaa, mutta kuulostaa minusta yhä aivan tuoreelta. Saa tanssia mukana!


WILD BEASTS – A SIMPLE BEAUTIFUL TRUTH