Tervetuloa harmaus

Koko syksyn kestäneen väriloiston jälkeen on ollut niinsanottuja vaikeuksia hyväksyä märkä harmaa apatia, joka on puolihuomaamatta valunut koko kaupungin ylle. Nouseminen aamuisin? Uroteko, johon vaaditaan tunti torkutusta ja keittiöstä leijaileva kahvintuoksu (paitsi niinä järkyttävinä aamuina kun mies on lähtenyt seitsemältä kuvauksiin, sänky on aivan tyhjä kun torkutus alkaa ja kahvi on pistettävä tulelle ihan itse). Hoidan työhön liittyvät tapaamiset mieluiten puhelinkeskusteluina, joita varten ei tarvitse käydä suihkussa saati mennä ulos. Koirakin on yhä sairaslomalla ja kävelee vain puistonkulmaan ja takaisin, joten sekään ei tarjoa syytä liikkua korttelia kauemmas.

2016-11-20-stellaharasek-sunday-1

Mutta ei se mitään. Olen ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti sisäistänyt sen, että on ok olla tähän aikaan vuodesta väsynyt ja vetämätön, nukkua enemmän, kaivata enemmän aikaa aamuisin, ottaa iltaisin iisisti sen sijaan että täyttää kalenterin treffeillä ja tekemisellä. Onneksi juuri nyt on elämäntilanne, joka joustaa. Useimpina aamuina ei ole pakko olla missään ennen kymmentä, eikä tarvitse huolehtia kuin itsestään ja yhtä aamu-unisesta pikkuperheestään. Taitaa tosin olla niin, että mies ja koira ovat viime aikoina huolehtineet minusta paljon enemmän kuin minä heistä. Tuntuu hassulta ja samaan aikaan niin hyvältä. Siitä on pitkä aika kun minusta on viimeksi huolehdittu.

2016-11-20-stellaharasek-sunday-2

Kuvat on otettu pari viikkoa sitten juuri ennen kuin lumi laskeutui maahan, muuttui muutamassa päivässä loskaksi ja alkoi jokatalvinen eipäs-juupas-hännänveto, jossa sääjumalat eivät osaa päättää lähettäisivätkö helsinkiläisten iloksi lumipyryn, loskamyrskyn, räntää vai räkää. Oli ehkä sunnuntai niinkuin nytkin, päivä oli jokatapauksessa kiireetön, koska lähdimme kävelylle. Syksy oli kauneimmillaan, aurinko paistoi viimeistä päivää tavalla joka ei tuntunut ollenkaan lokakuun lopulta.

2016-11-20-stellaharasek-sunday-32016-11-20-stellaharasek-sunday-4

Sää ei ollut vielä harmaa, mutta takki oli! Harmaiden takkieni sotilaallinen rivistö on nimittäin saanut joukkoonsa uuden sotilaan. Sain tovi sitten valita Filippa K:n syysmallistosta muutaman vaatteen ja poimin sieltä takin, jonka pörröinen pinta sai ajatuksen talvesta tuntumaan välittömästi siedettävämmältä. Takissa on villaa, mohairia ja alpakkaa, kyllä lämmittää koleina aamuina kun olisi aivan missä tahansa mieluummin kuin aivot kohmeessa kolmosen ratikkapysäkillä. Mikä siinä muuten on, että harmaa sää vetää mielen matalaksi, mutta takista harmaa tekee täydellisen?

2016-11-20-stellaharasek-sunday-5

Tykkään hulluna takeista, jotka eivät tyydy vain tarjoamaan suojaa säätä vastaan, vaan toimivat katseenvangitsijoina. Mistä ne tunnistaa? Ainakin siitä, että joka toinen vastaankävelevä tuttu kysyy mistä takki on peräisin. Ja siitä, että takki tekee tavallisestakin asusta vähän enemmän. Rennomman tai skarpimman, kiinnostavamman, ylellisemmän.

2016-11-20-stellaharasek-sunday-6

Tykkään pörröisen takin grungeviboista kun sen yhdistää lököttävään pipoon, minimekkoon ja maihareihin. Toimii todistettavasti tennareidenkin kanssa rentona arkiasuna, joka on jotain muuta kuin iänikuinen farkut ja villapaita -yhdistelmä. Takin alla vilahtava mekkokin on muuten Filippan, hankittu melkein kymmenen vuotta sitten ja yhä suosikkivaatteitani. Skarpimman siluetin samaan settiin saa vaihtamalla kengät korkeisiin korkoihin tai teräväkärkisiin kävelykenkiin. Mekonkin tilalla voisi olla piukat harmaat pillifarkut ja väljä villapaita. Hmm…Pitääpä kokeilla, painella menemään ihan muina luksusgrungemuijina.

2016-11-20-stellaharasek-sunday-7

Ajattelin joskus, ettei ihminen tarvitse kuin yhden paksumman takin. Sittemmin tajusin, että jos asuu leveysasteilla, joissa on puolet vuodesta takkikeli, takki on todennäköisesti se vaatekaapin kaikkein käytetyin vaate. Yhdelläkin hyvällä toki pärjää, mutta ei se totisesti väärin ole, jos niitä roikkuu eteisessä useita. Tingin mieluummin niistä muista vaatteista tai vaikka laukuista. Olen omistanut joskus kymmenenkin samanhenkistä laukkua ja käyttänyt niistä silti aina yhtä kahta samaa. Takkikokoelmasta sen sijaan on jatkuvassa käytössä oikeastaan kaikki.

2016-11-20-stellaharasek-sunday-8

Ehkä pitäisi suhtautua vallitsevaan harmauteen samalla tavalla kuin täydelliseen harmaaseen takkiin: kietoutua sen sisään ja keskittyä pysymään lämpimänä. Vielä hetken hämärtyy, sitten onkin jo joulu.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Utuista poppia Belgiasta ~ Oscar And The Wolf

Utuisen popin ystävät kuulolle, nyt seuraa viikon vinkki! Belgialainen Oscar And The Wolf tekee musiikkia, joka sopii soitettavaksi toistolla marraskuun mustina iltoina, kun tekee mieli vajota sohvalle suklaalevyn viereen ja googlata matkoja aurinkoon. Nimen takaa löytyy belgialainen muusikko Max Colombie, jonka sielu selvästi sykkii samankaltaisilla taajuuksilla kuin meitsin. Orange Sky on miehen esikoissinkku muutaman vuoden takaa, en tiedä miksi törmäsin tähän vasta nyt! Otan miekkosen muunkin tuotannon testiin, kunhan pääsen ensin yli tästä pakkomielteestä.


OSCAR AND THE WOLF – ORANGE SKY

Asioita joita olen oppinut tähän mennessä

Juhlin juuri syntymäpäiviäni. Ystävä oli varannut meille pöydän Rustysta, uudesta baarista, jonka hän ja kumppanit ovat avanneet vanhaan makasiinirakennukseen Kanavarantaan, Shelterin yläkertaan. Paikasta tuli heti uusi suosikkini – tummassa tilassa on tunnelmaa ja vinyylit soivat pikkutunneille, palvelu on ihan parasta kuten kaikissa Son Of A Punchin baareissa, alakerrasta saa ruokaa niin kauan kuin ravintolan keittiö on auki ja mikä tärkeintä, ullakkobaarissa mahtuu istumaan ja kuulee puhua. Ei vaan jaksa ryysiä tungoksessa ja huutaa kuulumisia kaverin korvaan. On kiva kuulla mistä puhutaan ja vielä kivempaa, jos puolet illasta ei kulu jonottamalla juomaa tiskiltä.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-1

Ilta oli ihana. Ystävä oli valinnut meille nurkkapöydän ja varustanut sen samppanjalla – kiitos!  Porukka oli pieni ja hyvä niin, oli ollut pitkä viikko ja teki mieli jutella rauhassa. Isommalla jengillä tunnelma on toisenlainen eikä siinä ehdi keskittyä samalla tavalla keskusteluun, vaikka toki suuretkin juhlat ovat joskus paikallaan. Ehkä ensi vuonna, tai jonain vuonna, kuka näitä laskee.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-2

Syntymäpäivillä tulee aina käytyä juhlavia keskusteluita otsikolla Mitä Tulikaan Opittua. Ruoditaan läpi syntymäpäiväsankarin (ja mielellään muidenkin) vuoden saavutukset, menetykset, oivallukset ja opetukset. Vuoden vanhempi, vuoden viisaampi? Viisautta kun ei kerry joka vuosi saman verran. Yhdeksäntoistavuotiaana olin kaikkein viisaimmillani, tiesin kaiken mitä elämästä oli olennaista tietää. Oikeasti olin tietysti ihan kujalla, kuten yhdeksäntoistavuotiaana saa ollakin. Kun elämään kuuluvat kolhut karistivat turhan kaikkitietävyyden harteilta, alkoi pikkuhiljaa tajuta kuinka vähän sitä tajusikaan.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-3

Toiset oppivat nopeammin kuin toiset ja minä olen tunnetusti krooninen myöhästelijä. Välillä tuntuu, että olen vasta viime vuosina alkanut ymmärtää jotain itsestäni, elämästä ja maailmasta. En vieläkään tiedä kovin paljoa, säännöllisin väliajoin yllätän itseni olemalla a) todella paljon typerämpi ja joskus myös b) todella paljon fiksumpi kuin olen kuvitellut. Tiedän sentään enemmän kuin ennen! Listahullu ei malta olla tarttumatta tilaisuuteen tehdä tästäkin lista. Pidätän oikeuden (mielen)muutoksiin.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-52016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-42016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-6

Tähän mennessä on selvinnyt seuraavaa:

Aina on aikaa kahville. Kaveripiirini tunnetuin totuus on, että eipäs hötkyillä vaan keitetään ensin kaffet. Mitään ei tehdä ennen kuin kahvit on juotu.

Seuraaviin kannattaa sijoittaa:
1. Ihaniin lakanoihin (vietät niissä kolmanneksen elämästäsi)
2. Kenkiin joissa on kiva kävellä (maailma on täynnä hyviä syitä hidastella, mutta kehnot kengät eivät ole yksi niistä)
3. Kunnolliseen talvitakkiin (talvi tulee joka vuosi eikä sitä ole pakko viettää palellen)
4. Hiton hyvään matkalaukkuun (se on ostos, jonka teet vain kerran)
5. Maldonin merisuolahiutaleisiin (hyvä suola parempi ruoka)

Aina on niitä, jotka tekevät ja niitä, jotka puhuvat heistä pahaa. Tiedän kumpaan leiriin tahdon kuulua.

Juo viiniä iloon, älä suruun. Suruun voi juoda vaikka minttuteetä.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-72016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-82016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-9

Mistään aatteesta, harrastuksesta tai elämäntavasta – oli se sitten ruokavalio, treeni tai siivousfilosofia – ei kannata rakentaa itselleen uskontoa, joka vie energiaa enemmän kuin antaa. Miksi kaventaa ajatusmaailmaansa, jos voi laventaa? Sitäpaitsi ehdottomuus on uuvuttavaa.

Maltti on valttia. Asioilla on taipumus tapahtua silloin kun aika on oikea ja sitä on niille valmis. Aivan kuten oikeat ihmisetkin astelevat elämäämme silloin kun olemme valmiita ottamaan heidät vastaan.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-102016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-112016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-12

Muita kuuluu auttaa. Älä ole se, joka kävelee ohi ja olettaa, että joku muu auttaa kuitenkin. Se apua kaipaava voi ensi kerralla olla joku, jota sinä rakastat. Tai sinä.

Kovin yksinkertaista, mutta kesti kauan tajuta: kannattaa viettää aikaa seurassa, jossa on hyvä olla. Elämä on liian lyhyt ihmissuhteille jotka uuvuttavat, ahdistavat, tekevät sinusta pienemmän tai estävät sinua tekemästä asioista, joita haluat.

2,20 eurolla saa ison Ärräkahvin, joka ei välttämättä pelasta ankeaa arkiaamua, mutta tekee siitä merkittävästi paremman.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-13

Relaa ettet delaa. Tämän minulle opetti ystäväni Mikko Rasila (jolta olen oppinut monta muutakin arvokasta asiaa). Kun kierrokset alkavat käydä kovilla, pysähdy ja hengitä. Harva asia on lopulta niin vakava kuin sitä kuvittelee. Vaikka olisikin, stressaaminen ei ole ratkaisu. Usko pois, olen kokeillut.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-142016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-15

En ole ikinä katunut ystävien kanssa vietettyä aikaa, yhtään matkaa, villasukkahousuihin käytettyjä pennosia, lukemiani kirjoja tai sitä, että olen noudattanut intuitiotani.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-162016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-182016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-17

Päätöksenteosta tulee paljon helpompaa, kun muistaa, että hyvät asiat tunnistaa usein siitä, että ne tuntuvat hyviltä. Sama pätee huonoihin.

Kaikesta tulee paljon helpompaa kun luopuu kateudesta, yrityksistä kontrolloida kaikkea ja halvoista sukkahousuista.

Materiaan ei kannata kauheasti kiintyä eikä sitä tarvitse määräänsä enempää, mutta se ei tarkoita, etteikö siitä saisi nauttia sydämensä kyllyydestä! Rakastan valoisaa kotiani, kauniita esineitä ja vaatteita, kenkiä joissa olen pysäyttämätön ja lempikahvikuppiani, jossa keskinkertainenkin kahvi maistuu hyvältä. Se ei tee minusta pinnallista, se tekee minusta esteetikon.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-19

Vaatekaapin sisältö, mielipiteet, lempikengät, elämäntilanteet, pelot, haaveet ja tavoitteet eivät ole ikuisia. Me kaikki kasvamme ja muutumme ja vanhenemme, minä ja sinä ja äitimme, ystävämme ja rakastettumme. Ollaan lempeitä ja annetaan tilaa muutokselle, tapahtuipa se itsessämme tai muissa.

On ok käyttää oikeiden rintaliivien sijaan Filippa K:n joogatoppeja. Helpot, hyvännäköiset ja tosi, tosi mukavat.

Olivatpa asiat hyvin tai huonosti, muista nukkua. Väsyneenä aivan kaikki tuntuu vaikeammalta. Olisinpa oppinut tämän vähän aiemmin, mutta parempi nyt kuin ei milloinkaan. Aloin vihdoin nukkua muutama vuosi sitten ja maailma on näyttänyt sen jälkeen aivan toisenlaiselta. Jos aika on oikeasti kortilla, tinkaa mieluummin ihan mistä tahansa muusta.

Halvin tapa matkustaa on lukea kirja.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-202016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-21

Nippu arkisia asioita, jotka tekevät elämästä paremman ja vaivattomamman:

Maksa laskut heti kun ne saapuvat, tai viimeistään palkkapäivänä.
Hanki vain ihania vaatteita, jotka haluat pukea heti päälle.
Pistä puhelimesta turhat ilmoitukset pois, piippaus vähenee puolella.
Tee soittolista kaikista lempikappaleistasi. Tarvitset sitä surkeina päivinä ja silloin kun siivoat.
Kananmunia, tomaatteja ja sitrushedelmiä ei tarvitse säilyttää jääkaapissa.
Jos se viimeinen viinilasi oli liikaa, ota kaksi buranaa ja huuhdo alas litralla vettä ennen kuin menet nukkumaan.
Laita puurokattila likoamaan heti kun se on kaavittu tyhjäksi.
Kun aikaa on minuutti, pue päälle asu, jonka olet jo todennut toimivaksi.
Unohda sängyn petaaminen, sijoitit niihin lakanoihin joita ei tarvitse piilottaa.
Sano aina mitä ajattelet sen sijaan että miettisit mitä toinen tahtoo kuulla.
Valitse kantabaari tai kaksi, koska muuten pitää aina erikseen päättää mihin mennään.
Luottokampaaja, joka tietää mistä tykkäät.
Korilla varustettu fillari.
Spotify Premium.
Nukanpoistaja.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-23

Toiseksi parasta maailmassa on olla oma itsensä. Kaikkein parasta on olla oma itsensä ja hyväksyä itsensä ihan sellaisena kuin on. Harjoitukset jatkuvat.

Mitä tahansa haluatkaan tehdä, tee se nyt. Vaihda työpaikkaa, aloita tanssitunnit. Soita isällesi. Kirjoita kirja, muuta ulkomaille, hanki koira. Laita ystävälle vihdoin se viesti ja kysy mitä kuuluu. Lähde parisuhteesta, jossa et voi hyvin. Osta se salaa himoitsemasi minimekko, jota mummovainaasi paheksuisi. Hae opiskelemaan. Maalaa taulu, ihan sama tuleeko siitä mestariteos. Kysy tarvitseeko naapurin rouva apua, tai voitko tuoda jotain kaupasta. Tee se lapsi, jos tuntuu siltä. Mene treenaamaan, vaikka olet varma, että kaikki muut ovat sinua paremmassa kunnossa (ehkä ovatkin, mutta nekin olivat siellä joskus ensimmäistä kertaa). Hae kaksi Ärräkahvia ja kutsu kävelylle se tyyppi, johon mielelläsi tutustuisit vähän paremmin. Nyt on hyvä hetki. Et voi tietää tuleeko parempaa. Aikaa voi olla, tai sitten ei.

Taikaa on, jos uskot siihen.

2016-11-11-stellaharasek-birthdaydrinks-rusty-22PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Talvi, mikä ihana tekosyy

Pukeutua harmaaseen villaan joka päivä. Olla pesemättä tukkaa, koska pipo latistaa sen kuitenkin. Korkata glögikauden. Sytyttää kynttilöitä heti kun herää. Hiiviskellä ympäri hämärää asuntoa kietoutuneena Balmuirin kashmirhuiviin ja kuvitella olevansa Nosferatu. Ostaa piparitaikinaa syödäkseen sen salaa pakkasesta sellaisenaan. Kulkea kotona äitinsä lahjoittamissa lampaanvillatöppösissä, vaikka on julkisesti julistanut ne rumaksi, koska ne ovat – myönnetään – tosi, tosi lämpimät.

2016-11-08-stellaharasek-harmaissa-1

Valjastaa takka päivittäiseen palvelukseen. Päättää vaihtaa pienempään telkkuun, jotta sen taakse seinää vasten mahtuisi kaksi kuutiota polttopuita. Olla menemättä ulos kuin pakon edessä. Syödä mieluummin kylmiä kalapuikkoja kuin lähteä kauppaan. Katsoa kolme kautta Masters Of Sexia ja harjoitella mustalla meikkitussilla Virginia Johnsonin raukeaa kissarajausta.

2016-11-08-stellaharasek-harmaissa-22016-11-08-stellaharasek-harmaissa-3

Mennä treeneihin taksilla. Seurata pakkomielteisesti äkkilähtöjä, vaikka seuraava matka häämöttää kalenterissa kolmen viikon päässä. Googlata uusia bikineitä, vaikka muut metsästävät talvitakkeja. Pakata päässään hellevaatteita kun ulkona pyryttää. Olla silti salaa ihan vähän fiiliksissä joulusta.

2016-11-08-stellaharasek-harmaissa-102016-11-08-stellaharasek-harmaissa-9

Luvata kokata herkkuaamiainen, jos mies vie koiran. Katsoa kolmekymmentäneljä koiranpentuvideoita ennen kuin avaa sähköpostin. Lähteä kemuihin kelsiturkissa ja lampaankarvabuutseissa. Viettää koko ilta sohvalla kääriytyneenä sängystä nyysittyyn untuvapeittoon. Nukahtaa siihen, koska sänky on liian kaukana – ja kuka sitä sänkyä muutenkaan kaipaa, jos siinä sohvalla on peitto, kainalo ja koira?

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Ensilumi

Olen kuullut koirista, jotka ottavat riemulla vastaan jokatalvisen ilmiön nimeltä ensilumi. Meillä sen sijaan asuu koira, joka kyylää kaikkialle laskeutunutta valkeutta oven takaa ja päätyy siihen, että pissahätä ei oikeastaan ollutkaan niin akuutti. Instagramissa joku epäili, että sitä vaan hävettää esiintyä villapaidassa, mutta paidastaan se tuntuu pitävän, sukeltaa siihen melkein mielellään. Se on se kylmä valkoinen vuodenaika, joka vetää mäyräkoiran mielen matalaksi.

2016-11-04-stellaharasek-marraskuu-1

Lämpötilat ovat alkaneet laskea uhkaavasti sisätiloissakin. Viime talvena oli niin kylmä, että laahustin aamuisin kylpyhuoneeseen kääriytyneenä peittooni. Tästä talvesta taitaa onneksi tulla helpompi. Kiitos jumalille käytännöllisestä ja käsistään kätevästä miehestä, joka tajuaa ilmata patterit, tiivistää ikkunat ja huomaa, että kylpyhuoneessa on lattialämmitys. Niin: olen asunut tässä asunnossa puolitoista vuotta miettimättä kertaakaan mikäs vipu siellä vessan seinässä sojottaa. Kun kylpyhuoneen lattia yksi aamu hohkasikin jääkylmän sijaan lempeää lämpöä, ensimmäinen reaktioni oli, että alakerrassa palaa ja pitää soittaa palokunta. Ajatella, että tälläisellä havaintokyvyllä varustetuille ihmisille annetaan ajokortteja, yliopisto-opiskelupaikkoja, projektinjohtotehtäviä ja lupia toteuttaa isoja remontteja. Tai ehkä parempi kun ei ajattele.

2016-11-04-stellaharasek-marraskuu-2

Mäyräkoiran pahin lumimasennus menee onneksi melko nopeasti ohi pienellä puistoilulla. Pian se muisti, että vastasataneessa lumessa on oikeastaan aika kiva kipittää ja siitä löytyy monta mielenkiintoista hajua, kuten lähikortteleiden koirien teksut. Jokainen viesti tutkitaan tarkkaan, mutta kaikkiin ei arvonsa tunteva neitokainen viitsi vastata. Silti parasta on kun pääsee takaisin sisään ja voi aloittaa samban, joka tarkoittaa, että koiran mielestä on ruoka-aika. Koiran mielestä ruoka-aika on jokaikinen kerta sen jälkeen kun on käyty ulkona. On kehittynyt viiden vuoden aikana melko sulavaksi sambaajaksi, pylly heiluu ja häntä pyörii kuin propelli.

2016-11-04-stellaharasek-marraskuu-32016-11-04-stellaharasek-marraskuu-42016-11-04-stellaharasek-marraskuu-6

Ymmärrän kylmää inhoavaa koiraa kyllä, ensimmäiset pakkaset hiipivät minullakin luihin ja ytimiin. Olisin ihan valmis vetäytymään talviunille ja laudoittamaan ovet ja ikkunat umpeen seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Nukkuisin paljon ja uneksisin keväästä, mutta silloin kun olisin hereillä, kirjoittaisin ja lukisin, valokuvaisin ikkunoihin hiipiviä kuurankukkasia ja paistelisin uunissa chiliperunoita (olisin tietysti neuvokkaana talvehtijana ostanut keittiön kulmakaapin täyteen juureksia, lämmittäviä mausteita ja säilykkeitä).

2016-11-04-stellaharasek-marraskuu-82016-11-04-stellaharasek-marraskuu-7

Nyt on muuten pieni huoli tuosta matalasta lumenvihaajasta. Keskiviikkona se vielä juoksenteli lumessa, mutta eilen alkoi aristella selkäänsä ja muuttui vaisuksi ja huonovointiseksi. Ei loikannut enää lempilepakkotuoliinsa kun keitimme aamulla kahvit, ei tullut sohvalle kainaloon kun kellahdimme siihen iltapäivällä. Annoimme sen levätä illan ja yön, olikin aamulla jo paljon parempi, mutta veimme silti eläinlääkäriin. Sai kipulääkityksen ja kolmen viikon riehumiskiellon, hyppiä ei saa vaikkei sattuisikaan. Lepakkotuoli kannettiin pois keittiöstä, peitosta tehtiin korvaava pesä jonne koiran ei tarvitse loikata. Sormet ristiin, että selkä paranee levolla eikä pahempia oireita tule. Potilas toki ottaa tilanteestaan kaiken irti ja uskoo vakaasti, että selkä paranee kaikkein parhaiten syömällä juustoa.

2016-11-04-stellaharasek-marraskuu-9

Viikon hyvä uutinen on, että työhuone on vihdoin toimintakunnossa! On valo ja patteri päällä, pari tauluakin seinällä, palmu huojuu nurkassa ja odottaa sopivankokoista saviruukkua. Työpöytäkin löytyy, vaikka onkin vähän väliaikaisratkaisu: se on se sama joka meillä aiemminkin oli, kunnes muutti kesällä pois, vain palatakseen nyt takaisin. Naurattaa tämä ystäväpiirissä esiintyvä tavaroiden paluumuuttelu, joka ei suinkaan ole ensimmäinen sarjassaan. Pöytä on valitettavasti vähän pieni kahdelle ihmiselle, jotka pakonomaisesti pinoavat ympärilleen läppärin lisäksi kirjoja, papereita, muistilappuja ja kahvikuppeja, mutta se ongelma ratkeaa sitten kun keittiöön löytyy uusi puinen ruokapöytä nykyisen tilalle. Silloin alkaa kaikkien aikojen pöytätetris: se ruokapöydän tehtävää palveleva pukkijalkapöytä muuttaa työhuoneeseen, työhuoneen pöytä muuttaa vierashuoneeseen ja vierashuoneen minikokoinen kirjoituspöytä muuttaa makuuhuoneeseen. On se hyvä, ettei tule kotona aika pitkäksi.

2016-11-04-stellaharasek-marraskuu-10

Perjantaihin kuuluu pienen selkäsärkypotilaan (juustolla) lääkitsemisen lisäksi viikon sukulaisvisiitti numero kaksi: alkuviikosta kävi toinen äiti pohjoisesta, tänään samalta suunnalta saapuu se toinen. Pakkasessa on pohjoisesta saakka kannettuja mustikoita ja karpaloita, talouden isoimpaan kattilaan tehty porokeitto riitti kolmeksi päiväksi. Saa nähdä syntyykö keittiössä seuraavina päivinä jotain pohjalaisia perinneherkkuja. Rento viikonloppu (ja ruokakaupassa käynti) on onneksi hyvä tapa aloittaa laskeutuminen talviunille.

Mitä teille kuuluu?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Kreikan kaunein hotelli

✖ SANTORINI, GREECE

Santorini on kuukaudesta toiseen yksi blogini suosituimmista hakusanoista, vaikka sinne tekemästäni työmatkasta on jo tovi aikaa. Kirjoitin saaresta jutun Elleen, ehkä teistä jotkut lukivatkin sen. Kuvia ja vinkkejä jäi kuitenkin jutusta rutkasti yli, joten ajattelin (kun kerran kiinnostelee!) koota niistä teille muutaman kirjoituksen tänne internetiin, jossa sivutila ei lopu kesken. Hajannaisia havaintoja kirjasinkin tien päällä muistiin – ja ensivaikutelman siitä, miltä maailma näyttää kalderan eli romahtaneen tulivuoren reunalla. Santorinilta sai niin hengästyttäviä kuvia, että on oikeastaan kansalaisvelvollisuus julkaista loputkin.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-1

Syksyisessä loskassa tarpovia meikäläisiä saattaa lohduttaa tai olla lohduttamatta tieto, että juuri tähän aikaan vuodesta Santorinilla näyttää tältä. Talvi toki tulee Kreikan saaristoonkin, mutta lämmintä on silti pitkälle syksyyn. Olimme reissussa lokakuussa, päivisin asteet nousivat kahteenkymmeneen viiteen, iltaisin oli viileää ja piti pukea hellemekkojen päälle pitkähihaisempaa. Lokakuu onkin sesongin loppu, sen jälkeen suurin osa saaren hotelleista ja ravintoloista sulkee talveksi ovensa avatakseen ne uudestaan loppukeväästä.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-29

Aivan alkuun on pakko saada yksi pakkomielle ulos systeemistä ja kirjoittaa Kapari Natural Resortista, jota olen ajatellut vähintään kerran kuussa siitä saakka kun vietimme siellä nuo muutamat unohtumattomat päivät. Kuusi vuotta sitten perustettu putiikkihotelli on moneen kertaan palkittu ja valittu Kreikan saariston kauneimmaksi, eikä kukaan meistä ihmetellyt yhtään sen jälkeen kun jeeppi kurvasi pientä ja mutkittelevaa kylätietä pitkin hotellin pihaan. Paikka on pieni – huoneita on yhteensä alle viisitoista – ja epätodellisen kaunis. Koko paikka hohtaa, kun pilvettömältä taivaalta loistava aurinko heijastuu valkoisiin kivimuureihin. Kalderan jyrkänteeltä avautuu huimaava näkymä tulivuoren vedentäyttämään kraateriin.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-322016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-2

Jokainen, joka on koskaan käynyt tuolla sirpinmuotoisella saarella, muistaa varmasti sen hetken, kun kirjaimellisesti valkeni, että kaikki Santorinin talot ja melkein kaikki muukin on maalattu valkoiseksi. Mutkittelevat pienet polut jotka pujottelevat pitkin jyrkänteen reunaa talojen välissä, jyrkät portaat jotka johtavat ylös ja alas seuraaville poluille, penkit, kyltit… Kaikki valkoista. Ja kaikkialla on valtavia kaktuksia ja mehikasveja, uneliaita kissoja ja tuo sama pohjoisen pimeydestä matkustaneen silmiä häikivä, hohkava valo. Välillä tuntui kuin olisi pudonnut postikorttiin.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-72016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-6

En osaa oikein päättää mikä oli Kaparissa parasta, mutta kärkikolmikkoon yltää ainakin aamiainen. Kirkkaasti paras hotelliaamiainen, jonka olen koskaan saanut! Harmittaa, etten saanut siitä kovin kummoisia kuvia – oli niin kiire hotkia lautaset tyhjiksi ettei tullut mieleenkään kaivaa kameraa esiin. Rakastan kreikkalaista ruokaa yli kaiken ja iloitsin siitä, ettei keittiö sortunut tarjoamaan kaikille vähän kaikkea, vaan keskittyi paikallisen ruoan parhaisiin paloihin. Kuten taivaallisen pehmeään kreikkalaiseen jugurttiin hunajalla ja hedelmillä, fetalla ja pinaatilla täytettyihin piirakkoihin, mausteisiin makkaroihin, erilaisiin pehmeisiin juustoihin, tuoreisiin tomaattisiin ja viinirypäleisiin ja parhaisiin munakkaisiin, jotka olen ikinä syönyt. Tiedän, nyt tuli monta superlatiivia, mutta uneksin yhä tuosta aamiaispöydästä. Jos käytte joskus Santorinilla, kannattaa ehdottomasti käydä Kaparissa aamiaisella, vaikkei asuisi hotellissa. Se maksaa muistaakseni vain parikymppiä ja hakkaa mennen tullen minkä tahansa helsinkiläisen brunssin niin maussa kuin maisemissa.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-32016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-312016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-8

Kapari on niin pieni paikka, että mistään ei ole pitkä matka mihinkään. Mikon ja Eevan huoneesta oli hotellin altaaseen kahdentoista portaan pituinen matka. Ikkunasta avautui näkymä altaalle ja heti sen edessä avautuvalle merelle. Kallioon louhitut huoneet luonnonkivisine seinineen olivat seesteiset, ilmeisesti kaikki keskenään hiukan erilaiset. Yhdessä oli tuon huikean näkymän lisäksi suuri kylpyhuone ja poreamme, toisessa niiden sijaan suuri aurinkotuoleilla varustettu terassi, jonka ulkoporeammeesta näki merelle.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-302016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-10

Viinipullo ja kulhollinen tuoreita marjoja ilmestyivät terassimme pöydälle kuin taikaiskusta heti kun olimme saaneet huoneidemme avaimet ja potkineet pölyiset sandaalit jaloistamme. Myöhemmin tapasimme melkoiseksi persoonaksi osoittautuneen hotellijohtajan, joka kertoi, että Kaparissa panostetaan kaikkein eniten palveluun. En tiedä miksi yllätyin vähän, ehkä olin olettanut, ettei tuollaisen maiseman äärellä tarvitse kauheasti edes keksiä mitään muita valtteja? Hotelli pyörii perheyrityksen lailla, suurin osa henkilökunnasta on ollut sama koko hotellin historian ajan. Putiikkihotelliin ei mahdu kerrallaan kovin monia vieraita, joka varmistaa seesteisen tunnelman lisäksi sen, että jokaista voidaan palvella mahdollisimman henkilökohtaisesti ja – tästä pidin erityisesti – huomaamattomasti. Joskus on ihaninta, että asiat vaan toimivat ilman, että kaikesta täytyy erikseen käydä keskustelu tai sopia tai pyytää.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-11

Johtaja kertoi myös Santorinin historiasta ja paikallisesta rakentamisesta. Saari oli ennen köyhä ja eli eristyksessä muusta Kreikan saaristosta. Kalderan jyrkkään rinteeseen louhittiin luolia, se oli ollut halvin tapa rakentaa asuinkelpoisia tiloja. Ulkoseinät muurattiin laavakivestä, sitä löytyy tuliperäiseltä saarelta enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Rakennuskanta on toki sittemmin korjattu ja uusittu moneen kertaan, mutta kalderan reunalle rakennetut kylät ovat perustuksiltaan kuulemma yhä samat.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-12-skaros1

Kapari sijaitsee Imeroviglin kylässä, josta on pieniä polkuja pitkin vartin kävelymatka lähimpään kaupungintapaiseen, Firaan. Matkan varrelta löytyy kuuluisan näköalan lisäksikaikenlaista kahvilaa, ravintolaa ja pikkuista putiikkia. Lähempää löytyy toinenkin, vähän toisenlainen trekkauskohde, jota on mahdoton missata: valtavankokoinen kallionlohkare nimeltä Skaros, joka kohoaa merestä suoraan Kaparin alapuolella. Äkkiseltään näyttää, että se on aika lähellä. Vasta kun lähtee kipuamaan portaita alas kohti lohkaretta, tajuaa miten hiton iso ja kaukana se on.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-12-skaros2

Mitä pidemmälle polkua kulkee, sen pienemmäksi ja jyrkemmäksi se käy. Kallion kaikkein korkeimpaan kohtaan on mahdollista kivuta ja siellä olikin ihmisiä, minä jätin huipun väliin. Olen perinyt äitini korkeanpaikankammon, harmi vaan että muistan sen usein silloin kun on niinsanotusti myöhäistä ja seison kallionkielekkeellä viidenkymmenen metrin korkeudessa uskaltamatta mennä eteenpäin eikä mielellään takaisinkaan. Allaolevassa kuvassa vielä hymyilytti, kun en tiennyt mitä on edessä. Siitä ei sitten sattuneista syistä olekaan kuvia, oli kiire pysyä hengissä.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-12-skaros32016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-12-skaros4

Paluumatkalla Kapariin malttoi taas ihailla noita epätodellisia maisemia – ja haaveilla ansaitusta hetkestä hotellin altaalla. Se on pieni, mutta eipä sitä tarvinnutkaan kovin monen kanssa jakaa. Käytimme vapaaillan parhaalla mahdollisella tavalla: tilasimme huonepalvelusta kreikkalaista roseeviiniä ja lorvimme altaalla auringonlaskuun. Joskus on vaikea uskoa omaa elämäänsä todeksi: että tässä sitä vaan ollaan, yhdessä maailman kauneimmista paikoista, siemailemassa viiniä kylpytakissa. Että tälläinen paikka on oikeasti olemassa ja sijaitsee vain viiden tunnin lentomatkan päässä kotoa.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-132016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-142016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-152016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-162016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-17

Olin kuullut, että Santorini on kuuluisa auringonlaskuistaan, paikan päällä tajusi miksi. Näytös on hidas, mutta pitää otteessaan. Kaikki taivaankannen kullan, vaaleanpunaisen, pinkin ja punaisen sävyt toistuvat vedenpinnassa. Ymmärsin samalla miksi niin moni matkustaa saarelle vihittäväksi tai häämatkalleen. Kuka kaipaa kynttilöitä tai kukkia tunnelman luomiseen, kun luonto tarjoaa tälläiset puitteet? Kuvat eivät kerro puoltakaan totuudesta.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-182016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-192016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-202016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-212016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-22

Ei ole Kaparin ravintolassakaan hullummat näkymät. En voinut olla miettimättä ihmisiä, jotka asuvat saarella ja katselevat näitä maisemia ja auringonlaskuja joka päivä – turtuukohan niihin, vai jaksaako niistä haltioitua uudelleen ja uudelleen? Kysyin yhdeltä tarjoilijalta, hän sanoi että maisema on joka päivä erilainen. Viikon mittaisen matkan aikana ehti huomata, että se on täysin totta: joinakin aamuina merisumu teki horisontista utuisen, toisina aamuina aurinko paistoi pilviharson läpi. Auringonlaskutkin olivat joka ilta aivan omanlaisiaan kuin jossain olisi etukäteen päätetty mitkä ovat päivän sävyt, pilvimuodostelmat ja valon liikkeiden koreografia.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-242016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-23

Näiden kuvien vahtaaminen ei varsinaisesti helpota ikävää takaisin. Tekisi mieli varata pieni karkumatka ensi toukokuulle, viikko valohoitoa tuon altaan äärellä taikoisi minusta takuulla uuden naisen. Tai voisiko joku ystävistäni mennä Santorinilla naimisiin ja pitää häät tuolla Kaparin täydellisellä terassilla? Siellä järjestetään vihkimisiä kuulemma tuon tuosta, luonnon omalla alttarilla.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-262016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-25

Kapari sijoittuu sirppisaaren keskikaareen, josta näkee molempiin kärkiin. Kuvassa näkyvässä pohjoiskärjessä on pikkukaupunki nimeltä Oia, jonka pienet valot alkavat loistaa hämärässä kun aurinko on kadonnut horisontin taakse. Oia on saaren kuuluisin paikka, sillä auringonlasku näyttää paikallisten mielestä juuri siellä kaikkein kauneimmalta. Kävimme yhtenä iltana kokeilemassa, mutta parhaille apajille kaupungin pohjoiskortteleiden kapeille kaduille ahtautuu silloin niin järjetön määrä ihmisiä, ettei kokemus ollut kovin nautinnollinen. Otin auringonlaskuni sata kertaa mieluummin vastaan lilluen Kaparin altaalla tai valkoviinilasi kädessä jossain pikkuravintolassa kalderan reunalla. Niistä kaikista kun löytyy juuri tähän tarkoitukseen suunniteltu näköalaterassi.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-27

Odotin pilkkopimeitä öitä, vähänpä tiesin. Kaldera on öisin täynnä kalastajaveneitä, rahtilaivoja ja risteilijöitä, jotka hohtavat hämärässä kuin vedessä kelluvat timantit. Skaros kohoaa mustana niiden ylle, tuli mieleen muumilaakson mörkö, joka katselee varjoista.

2016-11-03-stellaharasek-santorini-kaparinaturalresort-28

Ajattelinpa raottaa vähän muidenkin matkojen kuva-arkistoja, sillä Santorini ei suinkaan ole ainoa paikka, josta on vielä vinkkejä jakamatta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Kesä keskellä syksyä

Tänään satoi ensilumi. Vaikea uskoa, että päivälleen kuukausi sitten notkuimme syntisen kevyissä vaatekerroksissa rantakallioilla. Oli syntymäpäiväni jälkeinen sunnuntai, tyyntä ja tuuletonta, niin lämmintä että villatakissa tuli kuuma. Se, joka vääntelee säävipuja, oli ilmeisesti hetkeksi unohtanut, että oli lokakuu. Harmi, että lipsahdus tuli sittemmin korjattua korkojen kera.

2016-11-02-stellaharasek-kallioilla-1

Tiedän, taas ne samat Eiranrannan kalliot, mutta minkäs sitä lempipaikoilleen mahtaa! Elokuun jälkeen siellä ei ole ollut varsinaista ruuhkaa, joten parhaan tähystyspaikan on saanut napattua itselleen ilman kyynerpäätaktiikkaa. Silloin kun saa valita, levitämme leirimme mieluiten yhdelle tietylle kallionnyppylälle, sille joka kurottuu kaikkein pisimmälle mereen.

2016-11-02-stellaharasek-kallioilla-22016-11-02-stellaharasek-kallioilla-3

Nappasimme matkan varrelta eväitä mukaan. Oikeastaan jokainen retki on vain tekosyy syödä eväitä, ja retkeksi kelpaa mikä tahansa kolmea korttelia pidempi kävely. Pizza oli päivän valinta, edellisenä iltana oli mennyt niinsanotusti myöhään. Pizzalle olisi ollut muitakin ottajia, mutta pysyimme kovana, koska Juno on edelleen (toistaiseksi melko tuloksettomalla) laihdutuskuurilla ja Lunakin vahtii kurvejaan (eli saa herkkuja vain salaa, ettei siskolle tule paha mieli).

2016-11-02-stellaharasek-kallioilla-52016-11-02-stellaharasek-kallioilla-42016-11-02-stellaharasek-kallioilla-12

Olen muuten haaveillut monta viikkoa retkestä, jota varten saisi tehdä evääksi erilaisia voileipiä. Nyt ei puhuta mistään spelttiin leivotusta artesaanileivästä, jonka päällä on hummusta ja ituja, vaan rehellisistä kolmioleivistä, jotka on tehty vehnäpaahtoleivästä ja pakattu voipaperiin. Pitää olla kermajuusto-kinkkuleipiä, majoneesia tihkuvia tonnikalaleipiä ja edam-kurkkuleipiä. Tästä on keskusteltu kavereiden kanssa useaan otteeseen ja leipäsuunnitelma onkin toteutusta vaille valmis. Varsinaista retkeä tai sen kohdetta ei ole ehtinyt kukaan vielä miettiä, mutta ei se tässä nyt olekaan se olennaisin asia.

2016-11-02-stellaharasek-kallioilla-72016-11-02-stellaharasek-kallioilla-8

Kuten aina, osa seurueesta katseli ohilipuvia laivoja ja toiset väijyivät lokkeja, jääköön nyt mysteeriksi ketkä. Annan viiden pisteen vihjeen, että eräällekin laihduttelijalle maistuisi lokkipata (jos ei kerran pizzaa saa). Aurinko lopulta tainnutti koko lauman torkuille. Taisi olla viimeiset ulkoilmaunet tälle vuodelle, ainakin näillä leveysasteilla.

2016-11-02-stellaharasek-kallioilla-92016-11-02-stellaharasek-kallioilla-102016-11-02-stellaharasek-kallioilla-11

Juu, Minimumin muutaman sesongin takainen säihkemekko on juuri niin rento, että sen voi pukea päälle villatakin ja buutsien kanssa sunnuntaiselle rantaretkelle! Olen kyllästynyt hilloamaan kaikkein ihanimpia ja kimaltavimpia vaatteitani kaapin perällä, alkanut päinvastoin käyttää niitä just niin usein kuin huvittaa. Jarno muuten puki saman säihkemekon päälle Halloween-kemuihin ja näytti tyrmäävältä. Ministi masentavaa. Saa hän silti lainata sitä toistekin, säärensäkin olivat kuin luotu 20 denierin sukkahousuihin.

2016-11-02-stellaharasek-kallioilla-6

Nappasimme nämä kuvat kotimatkalla. Se kesti kaksi tuntia, koska piti pysähdellä. Joku sanoi jossain, että ehkä meille annettiin tämä maailman kaunein syksy, jotta ihmiset eivät olisi niin surullisia. Siltä välillä tuntuu. Niin meillä kuin muualla tapahtuu pimeitä asioita, joista tulee uupumus ja ahdistus kun ei enää tiedä mitä ajatella saati tehdä. En aio lopettaa uutisten lukemista, vaikka välillä sillä uhkailenkin. Joskus on vaan pakko paeta ulos ja keskittyä hetken kaikkeen tähän kauneuteen.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Ruusuinen maailma

Kuvittelin vuosia, etten pidä ruusun tuoksusta. Tuntui ettei se kuulunut minulle, vaan tyyliltään minua naisellisemmille. Heille, jotka käyttävät huulipunaa ja pitkiä hansikkaita, pukeutuvat kermanvärisiin silkkipaitoihin ja helmoistaan hulmuaviin hameisiin ja onnistuvat kantamaan ne elegantisti eivätkä näytä siltä, että kuusivuotias on käynyt salaa äitinsä kaapilla. Ruusulta tuoksuvia hajuvesiä kantavat ystävistäni erityisesti ne, jotka matkustelevat usein Pariisiin, tuntevat kaupungin ihanimmat kahvilat ja osaavat tilata niissä ranskaksi café au lait tai tarte tatin.

Mikä ihana ja minulle niin kaukainen maailma! Minä olen se, joka ottaa yhteen ovikarmien kanssa ja kompastelee omiin jalkoihinsa, ostaa kahvinsa useimmiten Ärrältä, ei voi pukeutua vaaleisiin silkkipaitoihin koska läikyttää niihin heti tomaattikastiketta ja käyttää juhlissakin vain huulirasvaa. Eikä osaa sanaakaan ranskaa, vaan hajamielisimpinä hetkinään hädin tuskin muistaa miten puhutaan edes suomea tai englantia, sekoilee sanoissaan ja vastaa joskus puhelimeen sanomalla hein sijaan kiitos.

2016-11-01-stellaharasek-ruusukuume-1

Siitä huolimatta elämääni on solauttunut viime aikoina montakin ruusuntuoksuista suosikkiasiaa. Se alkoi hiusöljystä, sitten huomasin ostaneeni ruusuntuoksuisen käsivoiteen. En tiedä mitä ajatella. Onko sittenkin niin, että tuoksut kuuluvat ihan kaikille, jotka niistä sattuvat pitämään? Että aivan suotta sitä rajailee maailmastaan ulos isoja ja pieniä asioita, jotka eivät mukamas siihen sovi. Sen kunniaksi tässäpä muutama vinkki teille, jotka olette aina tykänneet ruususta, sekä minun kaltaisilleni myöhäisherännäisille, jotka ovat vasta tulossa ruusukaapista. Osa tuotteista on saatu blogin kautta, loput ostettu.

2016-11-01-stellaharasek-ruusukuume-5

Vanhoja viinipulloja tuoksukynttilöiksi kierrättävä Rewined on uusi tuttavuus, johon törmäsin Nest Factoryssa. Tuoksut ovat teeman mukaisesti saaneet inspiraationsa viinimaailmasta ja tykästyin tietysti Roséen. Kynttilässä tuoksuu ruusun terälehtien lisäksi valkoinen persikka ja roseepippuri, jonka englanninkielinen nimi on minusta ihana: pink peppercorn. Myrkyttömän soijakynttilän tuoksu on tarpeeksi hento ja hienovarainen, jotta sitä voi polttaa joka ilta, eikä täytä ilmaa paksulla, pääsärkyisellä hajulla.

2016-11-01-stellaharasek-ruusukuume-3

Dotsista Fredrikinkadulta bongasin Jurliquen ruusuntuoksuisen ihonhoitosarjan ja innostuin, sillä merkin ruusukäsivoide on ollut osa yöpöytäni vakiovarustusta pitkään. Ruususarjan kosteusvoide ja putsari ovat nekin kivat, mutta eniten ihastuin kasvosuihkeeseen, joka yllätti viilentävällä vaikutuksellaan ja huumaavalla tuoksullaan. Pidän sitä useimmiten työpöydällä ja suihkin sitä aina kun uhkaa mennä hermo tai tulla väsähdys. Sen yleistä virkeystilaa edistävä vaikutus taitaa olla sen olennaisin ominaisuus, mutta toki se siinä sivussa myös kosteuttaa syksyn kuivattamaa ihoa. Tätä kannattaa käydä kokeilemassa, vaikkei tavallisesti välittäisikään ruusuntuoksusta, sillä tässä on jotain poikkeuksellista puhtautta ja raikkautta.

2016-11-01-stellaharasek-ruusukuume-4

Siellä se käsivoide notkuu tuolla keskellä. Olen käyttänyt tätä kauan, ostan aina uuden loppuneen tilalle. Yöpöytä on käsivoiteelle loistopaikka, nukkumaan mennessä malttaa pysähtyä pienen ruusuntuoksuisen rituaalin ääreen. Arvostan myös yksinkertaista pakkausta, mustavalkoinen mutkattomuus tuntuu helpottavalta kaiken kohinan keskellä.

2016-11-01-stellaharasek-ruusukuume-2

Rewined on lisännyt valikoimiinsa niiden pieneksi hitiksi maailmalla nousseiden kynttilöidensä kaveriksi myös käsintehtyjä saippuoita, joissa on samat viinien inspiroimat tuoksut kuin kynttilöissäkin. En voinut vastustaa ruusuista versiota. Pakkaus on niin kaunis, että näitä on varmasti kiva viedä myös lahjaksi – jos mitenkään malttaa olla sittenkin pitämättä niitä itsellään.

2016-11-01-stellaharasek-ruusukuume-6PHOTOS BY STELLA HARASEK