Kimppakämppä päätyi lehteen

Nopeimmat ovatkin jo bonganneet tutut nurkat Glorian Kodin uusimmassa numerossa. Jutun kuvat otti kotimme toinen asukas, valokuvaaja Mikko Rasila. Aukeamissa vilahtaa keittiön teräskaappien, harmaiden pellavalakanoiden ja muiden lempiasioideni lisäksi Kapteeninkadun nakkikaksikko – linssiluteet löysivät tiensä melkein jokaiseen kuvaan ihan kutsumatta. Kannattaa kurkata, jos kiinnostaa.

2014-01-stellaharasek-gloriankoti-012014-01-stellaharasek-gloriankoti-02

Glorian Koti 1/2014. Hair & makeup by Marko & Sumi from Dandy.

Our home is featured in the January issue of Glorian Koti. All photos were taken by  Mikko Rasila – also known as my roommate. So handy to live with a photographer!

THE NATIONAL – RACING LIKE A PRO

I love you, let’s go

Hetkinen! Sitä hetkeksi kääntää selkänsä ikkunaan ja syventyy internetin ihmemaassa johonkin tärkeään, kuten videoon tangoa tanssivasta koirasta, tai ystävien hölmöilyyn yhdessä loputtomista Facebook-ryhmäkeskusteluista, jotka karkaavat käsistä alle minuutissa alkamisestaan. Kun seuraavan kerran vilkaisee ulos, musta maailmanlopun marraskuu on poissa ja Ullanlinnan katot ja kadut ovat muuttuneet valkoiseksi. Voi melkein kuulla vaimean havinan, kun lumihiutaleet pyrähtelevät pilvistä kaupungin ylle kuin kevytkenkäiset perhoset.

2014-01-stellaharasek-stella-joni-snowflakes-bw

Olin ehtinyt jo tottua kaikessa valottomuudessaankin lempeään ja leutoon ikisyksyyn, joka on nyt muuttunut taikaiskusta talveksi. Tuli kiire kaivaa kaapista kelsiturkki, paksumpi pipo, lampaanvillalla vuoratut saappaat. Pakkanen nipistelee sormia lapasten läpi. Kämppäkaveri tiiraa kotona lämpömittaria huurteisen ikkunalasin läpi ja jyrkästi kieltäytyy menemästä kauppaan. Mutta menee – kahvimaito on loppu ja jotkut asiat nyt vaan ovat sen arvoisia, että vetää päälleen kaikki kaapista löytämänsä vaatteet.

Ulkona on melkein yhtä kaunista kuin on kylmää. Valosta tuli yhtäkkiä niin valkoista, että silmät valuvat vettä. Vastasataneeseen lumeen jää jalanjälkiä. Jos vilkaisee taakseen, näkee mistä tuli. Sitten katse kohti rantaviivaa, tuonne minä painelen. Pipo kiskottuna korville, ripset huurteessa. Ei palele. Ei pelota.

Someone called Robert Smith once wrote an awesome song about being so wonderfully, wonderfully, wonderfully pretty. Call me crazy all you like, right now I’m rather convinced it was about snowflakes. Helsinki has just turned into a white winter wonderland in a blinding blink. 

THE CURE – LOVECATS

Come get lost with me

Kas, taidamme tosiaan elää valottominta vuodenaikaa kun luuriin tallentuneissa kuvissa on enemmän pimeää kuin päivänvaloa. Mikäs siinä, onneksi on saippuakuplia, samppanjanvärisiä ruusuja ja laiskoja sunnuntailounaita. Ja kaksi vaativasti tuijottavaa mäyräkoiraa, jotka haluavat, että kumikana lentää. Nyt. NYT.

2014-01-stellaharasek-instagram-01

FOLLOW ON INSTAGRAM @STELLAHARASEK

PATRICK WOLF – GET LOST

Notes on happiness

Julkaisin jutun ensimmäisen kerran vuonna 2012 nimellä “Onnellisuusteoria”. Tämä on toivottu, pikkuisen päivitetty uusinta.

Olen pohtinut kuluneina kuukausina paljon konseptia nimeltä onnellisuus. En taida olla ainoa, päätellen siitä, kuinka monta pitkää, lyhyttä, unohtumatonta ja ohikiitävää keskustelua olen käynyt aiheesta erinnäisten rakkaiden kanssa. Tuntuu kuin ihmiset yksi kerrallaan luopuisivat viisivuotissuunnitelmistaan ja kirjaisivat tilalle vain yhden tavoitteen: olla onnellinen. Perimmäinen preesens, jonka tavoittelusta tulee helposti niin mahtipontinen missio, että päämäärä katoaa paineiden alle.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-12014-01-stellaharasek-notesonhappiness-5

Olin vuosia niin onneton, että se alkoi määrittää minua. En edes huomannut kun se alkoi.  Sydänsuruista ja väsymyksestä vain syntyi viaton alakulo, joka huuhtoi lempeästi mukaansa. Pian tuttuun rooliin oli helppo heittäytyä, epäonnen lempilapseksi, jolle ei koskaan tapahdu mitään hyvää. Hyvät uutiset eivät vaan koskeneet minua: minusta tuli tyttö, jolla oli kroonisesti kaikki huonosti. Työ imi kaiken energian antamatta mitään takaisin, ahdistus puristi rintakehää eikä henki kulkenut. En ehtinyt nähdä ystäviäni tai väsymykseltäni jaksanut. Parisuhteeni oli ajautumassa umpikujaan enkä tiennyt miten olisin pelastanut sen tai halusinko edes. Edellinen suhde oli ollut umpikuja alusta asti – olin huomaamattani toistanut samaa kaavaa, valinnut toivottomuuden kun olisi pitänyt valita toivo.

Yhtenä päivänä vaan lopetin. Kyllästyin kuuntelemaan itseäni. En jaksanut enää olla tyttö, joka soittaa ystävilleen yhdeksän puhelua päivässä valittaakseen siitä miten kamalaa elämä on. Halusin olla tyttö, joka laittaa kuohuviinipullon pakkaseen, kutsuu ystävät kylään ja tahtoo tanssimaan.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-7

Kurssinmuutos vaati toki muutakin. Oli kestänyt koko elämä tajuta, että vain minä itse voin vaikuttaa siihen olenko onnellinen vai onneton. Se valkeni kuin joku olisi sytyttänyt valon pimeään. Ei ollut pakko tehdä työtä joka kuristi hitaasti kuoliaaksi, tai jäädä suhteeseen joka teki kaikesta kevyen sijaan painavan. Valitsin toisin. Vihdoin halusin olla onnellinen ja kas, niin kävi.

En tarkoita, että elämä on parempien valintojen seurauksena huoleton kuin pilvetön taivas. Huonoja hetkiä ja huolia on aina. Kyse on vain siitä mihin päättää keskittyä. Jos haluaa nähdä hyvää, pian sitä ei tarvitse edes etsiä – se löytää tiensä luokse ihan itsestään. Sama pätee huonoon. Ei kenenkään elämässä ole taikaa sen enempää kuin muiden, toiset vaan näkevät sitä ympärillään toisia enemmän. Se mihin keskittyy, tuplaantuu.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-62014-01-stellaharasek-notesonhappiness-8

Seuraava oppitunti onnellisuudesta: läsnäolo. Olen viettänyt puolet elämästäni ikävöiden paikkoihin, joissa olen tai en ole käynyt, ja hetkiin, jotka oli tai joita odotin turhaan. Sitten tajusin, että jokainen sekunti on täällä vain kerran – nekin, joiden annan valua ohi sillä välin kun kaipaan jonnekin muualle. Hakkautin ranteeseeni ruksin, joka sijoitti minut kartalle aikaan ja paikkaan. Päätin olla läsnä siellä missä milloinkin olen. Katsoa ihmisiä silmiin, kysyä mitä kuuluu ja haluta kuulla vastaus. Tehdä koko sydämellä kaiken mitä teen, oli se sitten työtä, lorvimista sohvalla tai sattumanvarainen sananvaihto ventovieraan kanssa ratikassa.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-2

Vielä on paljon opittavaa. Haluan lopettaa juoksemisen ja hengittää, perille pääsee varmasti hitaamminkin. Yhä useammin tahdon sulkea tietokoneen, laittaa puhelimen äänettömälle ja keskittyä niihin ihmisiin, jotka ovat ympärilläni nyt. Joinakin päivinä on vaan painettava, taottava kun rauta on kuuma. Kaikkina muina haluan omistaa päivästäni kokonaisen tunnin kahvimukille ja autuaalle tyhjäntoimittamiselle ikkunan tai lehden äärellä, toisen tunnin mäyräkoirien masujen rapsutteluun ja kolmannen torkkuihin, kun alkaa väsyttää. Onnea puhtaimmillaan: että saa nukkua kun nukuttaa.

On huojentavaa huomata, että elämä muuttuu helpommaksi joka vuosi. Sitä alkaa pikkuhiljaa antaa itselleen tilaa, ei tarvitse olla jatkuvasti enempää tai vähempää. Oppii keskittymään asioihin, jotka tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi ja kiertämään kaukaa ne asiat, joita ei tahdo lähelleen. Maailman ei tarvitse tulla valmiiksi, elämän perimmäiseen olemukseen ei edes kuulu täydellisyys eikä kaiken tarvitse mennä juuri kuten minä suunnittelin. Kun päästää irti vaatimuksista ja odotuksista, saa tilalle paljon enemmän.

2014-01-stellaharasek-notesonhappiness-92014-01-stellaharasek-notesonhappiness-10

Tämänkin illan painoin kun oli painettava, mutta kun jaksan vielä hetken, on viikonloppu. En tarvitse kekkereitä tai kuplia, haluan vain kokonaisen tunnin omistettavaksi kahvimukille ja tyhjäntoimittamiselle, toisen omistettavaksi masujen rapsutteluun ja ehkä useammankin omistettavaksi torkuille, joita en ole ehtinyt hetkeen ottaa. Kerään miehen ja mäyräkoiran kokoisen perheen ympärilleni, ja olen tässä.

You are here

You can go, you can stay

Muita kukkujia langoilla? Keskiyön kappale kehiin vielä ennen kuin hiivin katsomaan onko minulle jätetty sängystä tilaa. Amerikkalainen duo Azure Ray tekee niin utuista musiikkia, että se sopiikin toivottoman työnarkomaanin tuutulauluksi. Myönnetään, että kuluneina kuukausina makuuhuoneesta leviävä unisten tassujen tuoksu on alkanut muutenkin tuntua huomattavasti tärkeämmältä kuin se pikkutunneille venähtäneen työpäivän viimeinen sähköposti.

American pop duo Azure Ray knows how to sing a hopeless workaholic to sleep.

AZURE RAY – SLEEP

The grooviest thing, the perfect dream

Kas! Avasin juuri tietokoneen ensimmäisen kerran pariin päivään. Se on paljon, jos on kasvanut kiinni MacBookiinsa. Kapteeninkadulla on otettu uusi vuosi vastaan mutkattomissa merkeissä. Olen lukenut ja nukkunut. Järjestänyt kaappeja ja nurkkia. Poikaystävä on istunut ruudun äärellä ja mutissut maanisesti pohjapiirroksilleen. Iltaisin olemme katsoneet elokuvia, tehneet ruokaa, soittaneet musiikkia, käyneet kävelyillä. Saunavuoro. Puhtaita pyykkejä. Kerälle käpertyneitä koiria. Yhtenä iltana melkein lähdimme oluelle. Sitten teimmekin lämpimpiä leipiä.

2014-01-stellaharasek-newyearsnight-01

Kun vuosi vaihtui, joku seisoi eteisessä samppanjapullo kädessä, toinen kaivoi kenkiään, kolmas haki koneelta oikeaa kappaletta ja minä nuuhkin koirani korvia. Juno oli huomattavasti kiinnostuneempi keittiön pöydälle unohdetusta sipsikulhosta kuin Tähtitorninmäeltä taivaalle singotuista raketeista tai yhteislauluun puhjenneesta juhlaseurueesta. Yhtä tilanteen tasalla oleva siskonsa kipitti ympäri asuntoa kuolattu kumikana suussaan ja etsi epätoivoisesti henkilöä, joka suostuisi heittämään sitä.

Kolme tuntia myöhemmin kaikki olivat lähteneet ja koirat nukahtaneet selälleen sänkyyn. Poltimme ikkunasta tähtisädetikkuja, niitä pidempiä, ehdottomasti paras tapa päättää vanha vuosi ja aloittaa uusi. Poikaystävä näytti miten tulen voi tartuttaa moneen kohtaan yhtäaikaa. Päätin, että pimeässä sähisevät ja säihkyvät kipinät Kapteeninkadun yllä olivat maailmankaikkeuden lähettämä merkki siitä, että alkavasta vuodesta tulee vielä päättynyttäkin parempi. Tai ehkä vain kauniita kipinöitä, mutta yhtäkaikki hyvä tapa viettää uuden vuoden ensimmäinen, yllättävän äänetön aamuyö.

2014-01-stellaharasek-newyearsnight-02

Tänäänkin on ollut kaikessa tavallisuudessaan hyvä päivä. Mikko imuroi ja minä pesin lattiat. Kannoimme sisään maton, joka oli parin parvekkeella vietetyn viikon jälkeen ehkä juuri ja juuri tuulettunut. Sen jälkeen paistoimme letut ja saimme pöytään muuttokuorman kanssa kaupunkiin saapuneita yllätysvieraita. Turkulaissyntyinen poikaystävä opasti toista turkulaista: “Täällä Hesassa ei ole jokilaivoja, mikä on oikeasti vähän ongelma”. Pöydän turkulaisenemmistö nyökkäili. Helsinkiläistynyt vähemmistö hukutti järkytyksensä Hesa-sanan käytöstä lettuihin siroteltuun sitruunaan ja sokeriin. (Se on stadi! STADI!)

No better way to start a new year than sparklers.

THE CURE – LOVECATS

Valkoinen joulu

Meillä oli valkoinen joulu! Ainakin ikkunalasien lämpimämmällä puolella. Olkoonkin, että piparitähtien sokerointi meni suunnilleen sinnepäin. Ei haittaa. Minulla on uusi motto nimeltä good enough.

2014-01-stellaharasek-a-white-xmas-012014-01-stellaharasek-a-white-xmas-022014-01-stellaharasek-a-white-xmas-032014-01-stellaharasek-a-white-xmas-042014-01-stellaharasek-a-white-xmas-052014-01-stellaharasek-a-white-xmas-062014-01-stellaharasek-a-white-xmas-07

Linen kitchen towels from Balmuir, washable paper bag by Uashmama, glass jar from Granit (garlic oil and marinated cheese home-made).

Take a wild guess which gingerbread cookie was decorated by the boyfriend.

Time is on our side

Kuinka huojentava ajatus! Että aika on puolellamme eikä meitä vastaan. Ruotsalaisella Azure Bluella on sopivan lempeä ote alkavaan vuoteen. Utuisia maisemia ja keinuvia melodioita, joiden tahtiin tekee mieli nojailla johonkuhun ihanaan. Ehkä pussata.

Such a relieving thought, having time on our side instead of against us. Should be a good way to start a new year.

AZURE BLUE – TIME IS ON OUR SIDE