Tunnelmasta, arjen muotoilusta ja Raami-sarjasta

Kaupallinen yhteistyö Iittala ja Asennemedia

Nyt kun keittiöremonttimme on viittä vaille valmis, uskallan jo suunnitella pitkiä iltoja pöydän äärellä, rentoja viikonloppuaamuisia ja brunsseja. Vallata työmaana ollut keittiö takaisin kodin keskipisteeksi! Olemme eläneet viime kuukaudet keskeneräisen remontin keskellä ja vaikka sitä tottuu oviaukoista törröttäviin sähköjohtoihin ja siihen, että jääkaappi ja astiakaappi seisovat eteishallissa, on huojentava ajatus, että niin kalusteet kuin rutiinit loksahtavat ihan kohta vihdoin paikoilleen. Vasta remontoidessa huomaa miten suuri merkitys on toimivalla kodilla, jossa keskeneräiset asiat eivät häiritse arkea tai akkujen lataamista. Ironista toki, että remontti tehdään yleensä juuri siksi, että asiat toimisivat paremmin. Sitäpä suuremmalla syyllä tämä suunnaton ilo ja helpotus.

Astiakaappi odottaa vielä eteiskäytävässä nostamista oikealle paikalleen, mutta astiakokoelmamme on saanut täydennystä. Iittala on nimittäin lanseerannut uuden astiasarjan, ensimmäisen vuosiin! Yhtenä sukupolvensa merkittävimpänä muotoilijana pidetyn Jasper Morrisonin suunnittelemaa Raami-sarjaa on työstetty hartaudella ja huolella ja nyt lopputulos on vihdoin kaupoissa. Osin Suomessa valmistettu sarja koostuu keraamisista lautasista, lasiosista ja puisista tarjoilualustoista. Monikäyttöisten astiaston osilla saa katettua niin aamiaispöydän munakuppeineen ja teekannuineen kuin illallisen viinilaseineen. Pyöreä muotokieli sitoo astiaston osat toisiinsa kokonaisuudeksi, josta saa koottua monenlaisia yhdistelmiä.

Pidän paljon Jasper Morrisonin suunnittelufilosofiasta: hän on kiinnostunut hyvin muotoilluista, arkisista käyttöesineistä, jotka palvelevat käyttötarkoitustaan. Anonyymit esineet, joiden suunnittelijaa kukaan ei tiedä, muistuttavat siitä, että esineen elinkaaren ratkaisee se kuinka hyvin muotoilu kestää aikaa, ei suunnittelijan kiinnostavuus. Toimivimmat arkiesineet, kuten mutteripannu tai keittiösakset, kestävät käytössä vuodesta toiseen eikä niitä ajatella ennen kuin ne katoavat. Morrison kutsuu tätä supernormaaliksi. Aika ratkaisee mistä esineistä tulee arjen luottotavaroita, mutta varmaa on, että kukaan ei koskaan heitä pois hyvin suunniteltuja, laadukkaita käyttöesineitä.

Morrison puhuu paljon myös tunnelmasta ja siitä miten kodin arkiset esineet vaikuttavat siihen. Ah, kyllä! Kirjoitin muutama kuukausi sitten arjen estetiikasta ja ajattelen, että kalusteet ja esineet luovat tunnelman, jonka aistimme, vaikka emme ajattelisi asiaa. Toiset meistä ovat sille herkempiä kuin toiset. Itse kuulun niihin, joille on oman mielenrauhan takia tärkeää, että tilan ja siinä olevien tavaroiden energia on tasapainossa ja jonkinlaisessa synkassa.

Kyse on lopulta yksinkertaisista asioista. Perusjutut pätevät moniin meistä: siistissä kodissa on helpompi hengittää, rentoutua ja keskittyä. Väljässä sisustuksessa on enemmän tilaa valolle. Puhtaat lakanat tuntuvat ihanalta ihoa vasten ja tuuletetuissa huoneissa ajatukset liikkuvat paremmin ja uni on syvempää. Sitten on asioita, jotka koemme omalla tavallamme: onko kotia ja sen esineitä helppo käyttää? Pitääkö niitä ajatella ja varoa, vai huokuvatko ne vaivattomuutta? Tuottavatko ne mielihyvää vai ärtymystä?

Morrison puhui Hesarin inspiroivassa haastattelussa englantilaisen lapsuudenkotinsa huoneesta, joka oli sisustettu skandinaaviseen tyyliin. ”Muistan sen helpotuksen jota tunsin siinä huoneessa”, Morrison kertoi. ”Siitä asti olen ollut herkkä sille, minkälaisia tunnelmia esineet luovat – ja hermostunut vääristä esineistä.”

Tunnistan joka sanan, jopa tilanteen. Kun olin lapsi, talossamme oli paikalliseen tapaan kokolattiamatot ja ajan hengen mukaiset painavat kalusteet ja tummat kukkakuosit. Kun taloon tehtiin laajennus, äitini sisusti uuden olohuoneen skandinaavisen pelkistetysti: huoneessa oli kokolattiamaton sijaan puulattia ja tunkkaisten tavaroiden tilalla suuret ikkunat ja vaalea pellavasohva. Uudesta olohuoneesta tuli koko perheen lempipaikka.

Morrison on tunnettu pelkistämisestä ja perfektionismista, joka näkyy myös Raami-sarjan simppeleissä astioissa. Muotoja, mittasuhteita ja nyansseja on hiottu, kunnes suunnittelija on ollut niihin tyytyväinen. Inspiraatiota astiastoon ovat toimineet Morrisonin ihailemat anonyymit arkiesineet, joihin emme tavallisesti kiinnitä huomiota. Sarjan viinilasit tai kahvikupit voisivat olla mistä tahansa ranskalaisesta bistrosta. Lautaset ja kulhot ovat hiljaiset, juomalasit eleettömyydessään elegantit. Ehkä jonkun mielestä tylsät. Minun mielestä freesit ja täydelliset.

Tulee mieleen Pariisi, jossa voi istahtaa ensimmäiseen vastaanosuvaan kahvilaan ja saada eteensä yksinkertaisuudessaan täydellisen aamiaisen: croissantin, kahvin ja tuorepuristetun veriappelsiinimehun. 

Nerous asuu yksityiskohdissa: huomaa tammisen tarjoilualustan lovetus, jonka ansiosta se on keveän näköinen ja helppo nostaa.

Hesarin jutusta luin myös, että muotoilija inhoaa monien fine dining -ravintoloiden erikoisia astioita: ”Lasit ovat liian isoja, lautaset kolmionmuotoisia ja kaikki on muutenkin pielessä.” Ymmärrän täysin, olen tässäkin suhteessa ihan samanlainen. Rakastan yksinkertaisia astioita, jotka eivät vaadi huomiota, vaan tekevät tehtävänsä ja antavat aterian olla pääosassa. Turha kikkailu tuntuu tarpeettomalta ja ärsyttää.

Simppeli pasta on kiireisen tai laiskan päivän pelastaja: tuorepasta kypsyy minuutissa ja kaipaa kaverikseen vain voita, sitruunaa, parmesania, suolaa ja pippuria. Chili sopii joukkoon, jos sitä sattuu olemaan. Nostetaan kuumana pöytään ja syödään heti, mieluiten seurassa.

Olen suosinut aina valkoisia lautasia, koska niissä yksinkertaisetkin ateriat näyttävät houkuttelevalta ja kattauksesta saa helposti halutessaan juhlavan lisäämällä lautasliinat ja korkeat kynttilät. Valkoisiin astioihin on myös helppo yhdistää muita astiakaapin aarteita, rosoisesta käsintehdystä keramiikasta kirppisastioihin ja patinoituneisiin vintageaterimiin.

Valkoviinilasissa on täydelliset mittasuhteet. Se on helppo ja kaunis ja klassinen, sopii niin arkikattauksiin kuin illanviettoihin, ei mene muodista eikä ikinä ajaudu riitaan muiden astiasarjojen kanssa. Sarjaan kuuluu myös kaksi kynttilälyhtyä, joita olen käyttänyt tarjoiluastioinakin – tässä pomeranssinvärinen tuikkukippo täyttää tärkeää tehtävää parmesankulhona ja lohenpunaisessa puolestaan säilytetään sormisuolaa.

Tammisia tarjoilualustoja löytyy kolmessa koossa, meillä on niistä keskikokoinen ja suuri. Olen käyttänyt niitä aamiaisen tarjoiluun, lounaalla leipälautasena, illallisella alustana dipeille ja oliivikulhoille. Puhdas muotokieli tuo mieleen niin pohjoismaisen suunnittelun kuin Japanin, eikä ihme, Morrison asui pitkään perheensä kanssa Tokiossa ennen kuin muutti viime vuonna takaisin Englantiin.

Suomessa suupuhalletussa karahvissa on samaa eleetöntä eleganssia kuin sarjan juomalaseissa. Olen käyttänyt sitä sujuvasti myös maljakkona ja viinikarahvina punaviinille.

Minusta on virkistävää, että Iittala luottaa pohjoismaiseen funktionaalisuuteen ja anonyymiin ajattomuuteen näinä päivinä, kun designilta tunnutaan usein odottavan innovatiivia uutuuksia, elämyksiä, jotain mitä kukaan ei ole nähnyt aiemmin. Teema on toinen onnistunut esimerkki Iittalan rohkeudesta luottaa suunnittelijoidensa pelkistämiseen – niitä on meilläkin muutama kaapissa ja ne muuten sopivat loistavasti samoihin kattauksiin näiden uutuuksien kanssa.

Ajattomuus on taitolajina huomattavasti haastavampi kuin trendikkäiden sesonkituotteiden suunnittelu. Tässä Morrisonin ja Iittalan muotoilufilosofia kohtaa: molemmat uskovat tarkoin edistykselliseen, esteettiseen ja tarkoin harkittuun muotoiluun, joka kestää aikaa ja käyttöä.

Raamin juju onkin muotoilussa, jonka loppuun asti ajatellut ominaisuudet paljastuvat kunnolla vasta käytössä: astiat istuvat käteen tavalla jota on vaikea selittää, ne yksinkertaisesti tuntuvat sopivilta. Niitä on helppo käyttää, pestä ja pinota kaappiin. Isotkin kulhot ja tarjoiluvadit tuntuvat siroilta ja ovat superkäytännöllisiä, sillä reunan ansiosta astioista saa tukevan otteen. Reunan aavistuksen alaspäin kaartuvan muotoilun ansiosta kuumiakin astioita voi nostaa polttamatta käsiään.

Kirkkaiden lasien lisäksi sarjaan kuuluu myös merensininen ja sammaleenvihreä, joka on suosikkini. 

Yllätyin, kun tartuin ensimmäisen kerran juomalaseihin: juovitus on lasin sisäpuolella ja ulkopinta on täysin sileä. Astiaston värilliset lasit on muuten läpivärjätty, joka tarkoittaa, että niiden varjot toistavat lasin väriä. Se on merkki laadusta ja helppo tapa erottaa halpa lasi esineistä, jotka on tarkoitettu käytettäväksi ja rakastettaviksi vuosien ajan – hyvä vinkki kirppiksillekin. Meillä on muuten kaapissa viikottaisessa käytössä olevaa Iittalan värilasia 50- ja 60-luvuilta, joten luotto suomalaiseen laatuun on kova.

Meille valikoitui valkoviinilasien lisäksi Raamin kuohuviinilasit, joista olen tarjoillut brunssilla myös tuoremehua ja mocktaileja. Ihastuin täysin niiden kepeyteen ja pyöreään muotoon, sillä vierastan korkeita kuohuviinilaseja: ne tuntuvat tärkeileviltä ja huterilta, siltä että niitä pitää jatkuvasti varoa. Raamin huolettomat skumppalasit saavat rentoutumaan ja viihtymään, niiden äärellä on lupa nojata taaksepäin ja ottaa iisisti. Juuri tämänkaltaisia asioita tarkoitan, kun puhun esineiden luomasta tunnelmasta.

Sarjaan kuuluu myös punaviinilasit ja aperitiivilasit, joita tietysti himoitsen nyt, kun sain päähäni, että olisi ihanaa tarjoilla illallisvieraille alkuun sherrylasilliset ja paahdettuja pähkinöitä.

Isossa tarjoilukulhossa voi nostaa pöytään lounassalaatin – tai kantaa sipsit leffan ääreen.

Raamin astiat ovat solahtaneet kotiimme vaivatta. Arvostan erityisesti niiden monikäyttöisyyttä, sillä rakastan esineitä, joita voi käyttää useammalla tavalla. Morrison on samoilla linjoilla, hänen mielestään muotoilijan työssä ei ole kyse vain uusien muotojen luomisesta, vaan ympäröivän maailman havainnoimisesta ja siitä, että esineille löydetään uusia käyttötarkoituksia “perinpohjaisen tarkastelun, tai mieluiten sattuman ja intuition kautta”. (Eikö ole muuten ihanaa kuinka saan tämän kuulostamaan siltä kuin olisin keskustellut hänen kanssaan henkilökohtaisesti? Uskon, että meillä olisi paljon puhuttavaa, jos osuisimme joskus samaan illallispöytään.)

Sattuma ja intuitio kuvastavat hyvin tapaani käyttää tavaroita arjessa: en esimerkiksi juuri suunnittele kattauksiani, vaan nostelen esiin sopivankokoisia astioita ja luotan siihen, että ne näyttävät yhdessä hyvältä. Lopputulos toimii, koska kuratointi on tapahtunut siinä vaiheessa, kun olemme valinneet esineet kotiimme. Kaikki sopivat toisiinsa, useimpia voi käyttää monin tavoin. Käytännöllisiä ja kauniita arkiesineitä ei tarvitse ajatella jatkuvasti, ne vaan toimivat ja luovat yhdessä rennon tunnelman, joka palvelee kodin toimintoja ja lisää viihtyvyyttä.

Ruusu- ja kirsikkalimu näyttävät ihanilta kirkkaissa laseissa.

Sarjan kynttilälyhdyt tekevät meillä pitkää päivää, sillä tykkään käyttää niitä kattauksissa tarjoilukippoina ja iltaisin sytytän niihin usein tuikut. Rakastan näitä sävyjä! Pomeranssi tuo mieleen 70-luvun savulasin ja lohenpunainen loistaa väripilkkuna niin kattauksissa kuin muualla kodissa. Viime päivinä ne ovat viihtyneet ikkunalaudalla valaisemassa keväistä iltahämärää. Niiden alla oleva kirja oli siinä valmiiksi, mutta sävyjen sointuminen ei ole suinkaan jäänyt minulta huomaamatta.

Raamiin voi tutustua tarkemmin Iittalan sivuilla, mutta suosittelen piipahtamaan myymälään hypistelemään astioita livenä, sillä tavoin niistä saa parhaan käsityksen.

Mitäs tykkäätte? Millaisista asioista syntyy teidän mielestä hyvä tunnelma?

PS. Miksi nyt vasta keksin, että tämän postauksen nimi olisi voinut olla Minä ja Morrison.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Saisiko vielä hetkeksi talven takaisin?

On lauantai-ilta, mutta kaupunki ikkunan takana on hämärä ja hiljaa. Pyryttää räntää, sitä rasittavaa lajia, joka on enemmän jäätä kuin lunta ja takertuu tuulilaseihin ja mukulakiviin. Katselen pyryä ikkunasta, patteri naksuu ja tuntuu ihan siltä kuin talvi olisi vasta tulossa. Glögikausi alkamassa, villasukat kaivettu juuri kaapista.

Kuvat ovat sattumanvaraisia suosikkejani viime ja toissa talvelta, löysin itseni selaamasta niitä yhtäkkisen talven kaipuun kourissa. 16-vuotias Stella ei olisi kyllä ikinä uskonut, että tulee päivä, kun katselen vapaaehtoisesti jotain lumikuvia. Kaikenlaista hullua se ikä ja Lappi teettää. Osa näistä kuvista on pohjoisesta, toiset matkalta sinne, loput tutuilta kulmilta täällä kaupungissa.

Tiedän, eletään melkein maaliskuun puoliväliä, mutta niinpä vain haaveilen yhtäkkiä siitä josko kuitenkin tulisi vielä hetkeksi talvi. Ei mikään helsinkiläinen loskapainajainen, vaan kunnon talvi, pakkastalvi! Uneksin narskuvasta lumesta saappaiden alla, pyrystä joka lävähtäisi päin poskia kuin parvi kylmiä perhosia, vastasataneen lumen rikintuoksusta josta tulee mieleen tulitikut tai tähtisädetikut. Pukisin päälle paksuimman kelsini ja painuisin ulos, ulos, katselemaan kuinka hiutaleet sulavat horisonttiin ja maailma muuttuu äänettömäksi untuvamyrskyksi.

Lapistahan tämä johtuu, muistin vasta vuosi sitten jouluna miten kaunis talvi voi parhaimmillaan olla. Olemme ikävöineet sinne takaisin viime kuukausina, katselleet kateellisina Lapissa reissaavien tuttujen lumikuvia (Henriikka, joudun ihan just blokkaamaan sinut) ja harmitelleet talviteloilla olevaa taloprojektiamme, kunnes tajusin: voihan Lappiin mennä muihinkin paikkoihin! Lähteä lähilomalle, vuokrata mökin tai hotellihuoneen! Käsittämätöntä, että kesti näin kauan tajuta tämä. Katsotaan ehditäänkö vielä keksiä joku passeli kohde ennen kuin talvi alkaa sielläkin taittua kevääksi ja kinokset sulaavat. Onko teillä suosikkipaikkaa?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Tavallinen perjantai

Tuhannesti kiitos kaikille edellistä kirjoitustani kommentoineille. Näin henkilökohtaisten asioiden jakaminen jännittää aina, mutta lämmön ja tuen määrä oli häkellyttävä – viestejä tulvi joka kanavassa enkä muista milloin olisin viimeksi saanut yhtä paljon palautetta. Nämä haasteet eivät suinkaan kosketa vain minua: endometrioosi on yleinen sairaus, johon liittyy yhä valitettavan paljon väheksyntää ja epätietoisuutta. Todella monella on samankaltaisia kokemuksia ja siksikin tuntuu tärkeältä puhua aiheesta, levittää tietoisuutta. Palaan aiheen äärelle pian.

Kuvat on napattu tovi sitten Ateneumin portailta, mutta minä istun juuri nyt kirjoittamassa tätä hikisessä t-paidassa treenin jälkeen. Työviikko ei suinkaan ole ohi, mutta perjantai-illan tuttu huojennus on silti läsnä – viikonloppuisin tunnit ovat pidempiä eikä puhelin soi. Koti on semikaaos, vaatteita hujanhajan, pyykkiteline pönöttänyt koko viikon keskellä makuuhuonetta. Jarno soittelee kitaraa sohvalla, koira nukkuu lepakkotuolissa. Niin tavallista. Ihanan tavallista. Usein tavallinen tarkoittaa, että mikään ei ole akuutisti nyt huonosti.

Kuluneella viikolla on ollut monta ilonaihetta. Auringonvalo, vesisade, molemmat vievät meitä kauemmas talvesta. Olen ehtinyt tavata monta ystävää, istua lounaalla, piipahtaa kahveilla. Kävin pitkästä aikaa Maxillissa, pidän siitä miten se on aina samanlainen, valo sinkoilee korkeassa tilassa ja valkoisissa pöytäliinoissa on ajattomuuden pysähtynyttä onnea. Tiistai oli ihan tavallinen, kunnes paljastui, että oli ystävän syntymäpäivä. Tilasimme riehakkaasti samppanjaa, noin vaan kesken työpäivän. Sellaisia päätöksiä on tehty joskus pienemmistäkin syistä.

Olen käynyt treeneissä, tuntuu niin hyvältä avata kehoa tauon jälkeen. Ehkä olen vihdoin monen vuoden harjoittelun jälkeen oppinut vähän kuuntelemaan mitä se tarvitsee (vaikka yhä se tuntuu yllättävän usein tarvitsevan juustoranskalaisia).

Ilonaiheita ovat toki myös kuvissa vilahtava Hálon mekko, jossa loimuaa Reidar Särestöniemen maalaus, sekä pörröinen kirppispalttooni, joka on lämmittänyt keväisessä viimassa. Pidän niistä yhdessä ja erikseen. Viimasta en niin välitä.

Löysin treeneistä palatessani maljakollisen tuoreita kukkia, jotka eivät kuulemma missään tapauksessa ole mitään naistenpäiväkukkia vaan tasa-arvokukkia. Haha! Kotona selvästi muistetaan viimevuotinen raivoni. Onneksi tänä vuonna ollaan paljon enemmän olennaisen äärellä. Siitä lisää huomenna ja ensi viikon puolella.

Ihanan tavallista viikonloppua!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Now, and now, and now

Sylvia Plath kirjoitti kerran: Remember, remember, this is now, and now, and now. Live it, feel it, cling to it. I want to become acutely aware of all I’ve taken for granted.

Ajattelen sitä usein silloin kun päivät valuvat ohi jättämättä jälkeä enkä illalla muista mitä tein aamulla. Kuin kävelisi unessa eikä saisi mistään otetta. Haluan tarttua tähän, elää nämä hetket. Mutta joko olen täysin turta tai sitten tunnen kaiken niin intensiivisesti, että kaikki muu pyyhkiytyy pois.

Sain viime vuoden lopussa kuulla sairastavani kroonista sairautta. Huono uutinen on, että se aiheuttaa lamauttavaa kipua ja lapsettomuutta, eikä siihen ole mitään tunnettua parannuskeinoa. Hyvä uutinen on, että se ei tule tappamaan minua. Sen kanssa voi elää, tiedän sen, olen elänyt sen kanssa yli 25 vuotta. Osasin aavistaa tätä. Silti diagnoosi, jota jouduin odottamaan varhaisteinistä saakka, tuli lopulta iskuna. On pitänyt sulatella kaikenlaista, ajatella asioita uuden tiedon valossa. Asennoitua elämään vaikean endometrioosin kanssa.

Välillä tuntuu kuin olisin taas teini koskettelemassa todellisuutta kameraseuran pimiössä, vedostamassa tärähtäneitä kuviani punaisessa hämärässä. Erotan ääriviivat, jotka alkavat piirtyä paperin satiiniseen pintaan, ne ovat samat ja silti vieraat. Ääriviivojen jälkeen esiin tulevat varjot, ne tummuvat kuin märät läikät kankaaseen, näyttävät uusia sävyjä minuudesta, jonka luulin tuntevani läpikotaisin.

Raivo, shokki, suru siitä, että piti odottaa ja kärsiä näin kauan.

Ihmiset kysyvät kadulla mitä kuuluu ja tekee mieli sanoa, että ei yhtään mitään sellaista, jonka voisin jotenkin lyhyesti ja salonkikelpoisesti selittää alkamatta huutaa tai itkeä. Mutta sitten sanon jotain muuta, puhun alkuvuoden aivosumusta, viime vuodesta toipumisesta, eikä sekään ole vale. En voi laskea muiden harteille painoa, jota en itsekään juuri nyt jaksa kantaa.

Muistutan itseäni tosiasioista: ei tämä mikään syöpä ole. Ihmisillä on isompiakin murheita. Tämä on vain yksi asia muiden joukossa, käytävä läpi, annettava mennä. Elämä jatkuu ihan samalla tavalla kuin tähänkin asti. Vaikka samaan aikaan kaikki on toisin.

Välillä sorrun jossitteluun, mietin mikä kaikki olisi voinut mennä toisin, jos olisin saanut tietää aiemmin. On syyllisyyden hetkiä, kun ajattelen aiheuttaneeni tämän itse olemalla lapsena niin surullinen. En tiennyt mitä tehdä ahdistukselle. Ehkä patosin sen sisälleni ja kannoin sitä siellä, kunnes se alkoi kasvaa ja valtaa alaa sisäelimissäni.

Ihan kuin joku pato olisi auennut. Itkin, kun ystäväni joutui onnettomuuteen, vaikka hänelle ei käynyt kuinkaan. Itken jokaista vastaantulevaa tarinaa, jossa kaltoinkohdeltu koira pelastuu kuoleman kynsistä tai sorsanpoikanen ongitaan viemäristä. Itken lasta, joka olin. Kuin kaikki mitä olen padonnut 25 vuoden ajan sisälleni hyökyisi nyt ulos ja minä hukkuisin tulvaan.

Alun sitaatti on Sylvian päiväkirjasta ja kappale kuuluu kokonaisuudessaan näin.

Let’s face it: I’m scared, scared and frozen. First, I guess, I’m afraid for myself … the old primitive urge for survival. It’s getting so I live every moment with terrible intensity. Last night, driving back from Boston, I lay back in the car and let the colored lights come at me, the music from the radio, the reflection of the guy driving. It all flowed over me with a screaming ache of pain … remember, remember, this is now, and now, and now. Live it, feel it, cling to it. I want to become acutely aware of all I’ve taken for granted. When you feel that this may be the good-bye, the last time, it hits you harder.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Taidetärppejä kevääseen

Kysytte usein vinkkejä ajankohtaisista taidenäyttelyistä ja parhaista gallerioista, joten kokosin iloksenne pienen listan nyt käynnissä olevista kiinnostavista näyttelyistä. Jotkut ovat juuri alkaneet, toiset ovat auki viimeisiä viikkoja, kaikkiin ehtii vielä hyvin – miten olisi taidekierros tänä viikonloppuna, yksin, kaksin tai porukalla?

Monen gallerian näyttelyt ovat ilmaisia, mutta museovierailuja varten suosittelen ihan kaikille museokorttia. Se tarjoaa vapauden piipahtaa museoihin juuri silloin kun siihen on sopiva hetki, miettimättä kannattaako pikaisen visiitin takia maksaa pääsymaksua. Joskus on ihanaa käydä vaan haahuilemassa näyttelyssä, istua hetki ja imeä itseensä teosten energiaa. Sillä on parhaimmillaan sama sykettä tasaava vaikutus kuin joogalla tai pitkällä puhelulla läheisen ystävän kanssa.

Amos Rex ~ René Magritte
19.5. asti

Belgialainen surrealistimaalari René Magritte (1898-1967) on ensimmäistä kertaa esillä Suomessa! Olin teini-ikäisenä intohimoinen surrealismin ystävä ja koin suurena väärytenä, että synnyin 80-luvulla enkä saanut juoda 20-luvun Pariisissa absinttia Salvador Dalin, Luis Bunuelin ja André Bretonin kanssa. Se juna meni, mutta onneksi saamme yhä nauttia surrealismin hedelmistä! Magritten töissä on arkinen todellisuus kääntynyt nurin. Pidän erityisesti Magritten tavasta kuvata ihmisiä ja luodata arkitodellisuutta, näyttää tuttu vieraana ja uutena.

Ateneum ~ František Kupka
19.5. asti

Ateneumissa alkoi juuri František Kupkan laaja retrospektiivi, jota voi tarkastella huikeana läpileikkauksena paitsi Kupkan tuotantoon, myös länsimaisen taiteen historiaan. Tsekkiläinen taiteilija kävi nimittäin pitkän uransa aikana läpi liudan erilaisia tyylilajeja: hänet tunnetaan parhaiten abstraktin taiteen pioneerina, mutta uran varrelle mahtui monenlaista perinteisistä öljyväripotreteista anarkistilehtien kuvituksiin. Teoksissa on myös okkultisia viittauksia, symbolismia ja musiikin teoriaa: tietyn aikakauden maalauksissa voi aistia rytmiä ja liikettä. En muuten tiennyt, että Kupka rahoitti nuoruudessaan taideopintonsa toimimalla meediona.

Viimeksi Pariisissa ollut kansainvälinen suurnäyttely on valtava ja kattaa taiteilijan koko uran  seitsemältä vuosikymmeneltä, 1890-luvulta 1950-luvulle. Vältä ähky varaamalla reilusti aikaa ja käymällä välillä kahvilla Ateneumin superkauniissa kahvilassa.

MARJATTA TAPIOLA

Helsinki Contemporary ~ Heidi Lampenius: Wavelengths
8.3. – 31.3.

Torstaina 8.3. avautuvassa näyttelyssä nähdään Heidi Lampeniuksen yksityisnäyttely, jonka ydinajatus on, että kaikella kokemallamme on oma aallonpituus. Nuorten suomalaisten taiteilijapolveen kuuluva Lampenius kuvaa uusissa töissään näkymätöntä energiaa ja aaltoliikettä, joka piirtyy näkyväksi kirkkaiden värien väreilynä. Luin gallerian sivuilta, että Lampenius on tutkinut matematiikan ja fysiikan teorioita suhteessa ympäristöön, aikaan ja olemassaoloon. Kiinnostaa.

Gallerioissa ihaninta: näyttelyt ovat pieniä eikä niihin tarvitse varata tunteja aikaa. Piipahdamme Helsinki Contemporaryssa (ja seuraavana vuorossa olevassa Forsblomissa) usein samalla kun liikumme muutenkin Bulevardin tai Ruttopuiston suunnalla.

Galerie Forsblom ~ Marjatta Tapiola: Paintings
17.3. asti

Pyörähdimme viime viikolla katsomassa Galerie Forsblomiin auenneen Marjatta Tapiolan näyttelyn. Rakastin! Valtavat öljyvärimaalaukset uhkuvat energiaa, alkukantaista voimaa ja mytologisia aiheita. Olen itse ollut aikoinaan superkiinnostunut kreikkalaisesta mytologiasta, joten tämä kolahti ja kovaa. Tykkään myös siitä miten intensiiviset väripinnat rytmittyvät tukahdetun mustan ja ohkaisten ääriviivojen kanssa.

Kiasma ~ Shoplifter: Nervescape VIII
15.9. asti

Olin Hrafnhildur Arnardóttirin eli Shoplifterin näyttelyn avajaisissa muutama viikko sitten ja ajauduin museon viidennestä kerroksesta löytyvistä värikkäistä karvamadoista samaan hurmokseen kuin käytännössä kaikki näyttelyssä käyneet. Valtavan, värejä räiskyvän installaation keskellä saa kävellä ja unohtaa hetkeksi kaiken muun. Tänne kannattaa tulla myös lasten kanssa! Rakastin Kiasman ohjeistusta: “Teosta saa silittää hellästi (kuin ujoa vanhaa mammuttia)”.

JUNO KIITTÄÄ HELSINKILÄISIÄ GALLERIOITA KOIRAYSTÄVÄLLISYYDESTÄ. TÄSSÄ HÄN NAUTTII GALERIE FORSBLOMIN TUNNELMASTA.

Taidehalli ~ Paul Osipow
24.3. asti

Taidehallissa on käynnissä suomalaisen Paul Osipowin laaja retrospektiivi, joka kattaa taiteilijan tuotannon 60-luvulta tähän päivään. Suuret, abstraktit työt ovat täynnä geometrisia kuvioita ja syviä värejä – täydellistä terapiaa harmaisiin päiviin. Ei-esittävien teosten rinnalla on myös värikylläisiä asetelmia. Omassa suosikissani on mm. espressokeitin.

ATENEUMIN TAIDEPAJASSA. JARNO NÄYTTÄÄ IHAN KURAATTORILTA.

Designmuseo ~ Josef Frank
17.3. asti

Itävaltalaissyntyisen arkkitehti-muotoilija Josef Frankin (1885-1967) näyttely on auki vielä tovin Designmuseossa. Frankin vaikuttava tuotanto on määrittänyt vahvasti pohjoismaiden sotien jälkeistä muotoilukulttuuria, joskin Suomessa hänet tunnetaan ehkä parhaiten työstään ruotsalaisen Svenskt Tennin parissa – näyttelyssä nähdäänkin parhaita paloja merkin arkistoista. Ehdoton menovinkki värikkäiden printtien, tekstiilisuunnittelun ja huonekalumuotoilun ystäville.

MARJATTA TAPIOLA

Kannattaa pitää silmällä myös HAMin ja Kansallismuseon kevään näyttelyitä, luvassa kaikenlaista kiinnostavaa. Palaan niihin varmasti tavalla tai toisella myöhemmin. Lisää ajankohtaisia näyttelyvinkkejä saa nakata kommenttilootaan!

PHOTOS BY STELLA HARASEK, MIKKO RASILA & JARNO JUSSILA

Maailman helpoin meikkipussin päivitys

Kaupallinen yhteistyö Glamlin ja Asennemedia

Kosmetiikan ostaminen on yksi tuskastuttavimmista asioista, jotka tiedän. Tiedän kyllä mistä tykkään sitten kun löydän sen! Vaihtoehtoja on yksinkertaisesti vaan liikaa eikä aika tai energia riitä ryhtyä vertailemaan niitä. Siksi nappaan yleensä myyjää hihasta ja pyydän apua – mutta sitä varten pitäisi ensin ehtiä ja jaksaa talsia kauppaan.

Aihe on ajankohtainen, sillä onnistuin yhdellä pienellä arviointivirheellä tuhoamaan tovi sitten melkein kaikki meikkini. Hups. Asiaan liittyi kiire (siivosin henkilökohtaisia tavaroitani piiloon tv-sarjaa tekevän kuvausryhmän tieltä) ja hiusmuotoiluaine, jonka sujautin samaan laatikkoon kosmetiikkani kanssa. Kun avasin sen muutamaa päivää myöhemmin, laatikko lainehti, sillä kyljelleen tipahtanut tukkatuote oli vuotanut koko sisältönsä tyhjiin. Liiskaksi kastuneet meikit kelluivat aineessa, joka ei todellakaan ollut luonnonkosmetiikkaa, eikä ollut muuta vaihtoehtoa kuin kipata laatikon sisältö roskiin. Sitten tuli tuskanhiki – mistä uudet meikit tilalle? Tai pikemminkin, millä ajalla ja energialla?

Yhteistyö Glamlinin kanssa oli sovittu jo tätä ennen, mutta se tuli nyt osuvampaan saumaan kuin arvasinkaan. Onko nimi teille tuttu? Glamlin on kotimainen palvelu, jossa kauneuskonsultti valitsee sopivat tuotteet puolestasi, toiveidesi, tarpeidesi ja budjettisi mukaan. Kosmetiikkaostoksille pääsee kotisohvalta, sillä homma toimii netissä ja paketti saapuu postissa muutama päivä myöhemmin. Konsultaatio ei maksa mitään, jos päädyt ostamaan jonkun tai useamman valituista tuotteista.

Palvelu oli minulle entuudestaan tuttu, sillä tunnen ihanat naiset sen takana ja Jarno on ollut työnsä puolesta kuvaamassa heitä. Nyt pääsin testaamaan tätä muutaman vuoden pyörinyttä palvelua ihan todelliseen tarpeeseen.

Ensin täytin kauneusprofiilikyselyn Glamlinin sivuilla. Millainen ihotyyppi? Normaali iho, taipuvainen pintakuivuuteen. Silmien väri? Harmaa. Millaiset tuotteet kiinnostavat? MEIKIT. Luonnonkosmetiikkaa, synteettistä kosmetiikkaa vai kumpaa tahansa? Ehdottomasti luonnonkosmetiikkaa! Profiilissä pääsi määrittelemään myös millaisia tuotteita ei tarvitse eli ruksimaan pois sellaiset, jotka löytyvät jo kaapista tai joille ei muutoin ole tarvetta (itse en esimerkiksi käytä koskaan puuteria). Pakettiin sujahtaa aina viisi tuotetta, joille sai lopuksi määritellä omalle lompakolleen sopivan budjetin. Valitsin budjetiksi 150 euroa.

Kauneusprofiilin täyttämisen jälkeen pääsin keskustelemaan kauneuskonsultin kanssa Messengerissä. Kartoitimme tarkemmin millaisia tuotteita tarvitsen, miten tykkään meikata, haluanko jollain tapaa uudistaa rutiinejani ja onko ongelmia, joihin kaipaan ratkaisua.

Referenssit ovat kätevä tapa päästä samalle aaltopituudelle. KATE MOSS, hihkuin ja ilahduin, kun kauneuskonsultti sai heti kiinni siitä mitä tarkoitan. Avasin vielä tarkemmin: tykkään hehkuvasta, luonnollisesta lookista. Kuultavasta ihosta, joka syntyy peittävän meikkivoiteen sijaan parhaiten kosteuttavilla sävyvoiteilla (toivoin tuotetta, jossa on aurinkosuoja, on sentään jo maaliskuu). Huolitelluista kulmista ja simppelistä silmämeikistä, joka tarkoittaa kohdallani usein vain mustaa ripsiväriä. Huulissa käytän vain huulirasvaa.

Keskustelun yhteydessä voi lähetellä kauneuskonsultille myös kuvan itsestään ja kannattaakin – kuvan avulla hän pystyy arvioimaan parhaiten esimerkiksi sävyjen sopivuutta.

Kerroin myös, että haluaisin pitkästä aikaa tehdä silloin tällöin silmärajauksia, mutta tarvitsen sitä varten hyvän pohjustustuotteen, sillä luomeni ovat rasvoittuvaa sorttia ja rajaukset eivät pysy muutoin paikoillaan.

Muutama päivä myöhemmin noudin mustalla nauhalla solmitun paketin, jonka sisällä oli viisi toiveideni ja tarpeideni mukaan valittua tuotetta. Mukana tuli selkeät käyttöohjeet ja täsmävinkkejä niihin ongelmiin, joista olin kauneuskonsultin kanssa puhunut. Ah miten helppoa! Testasin tuotteita heti ja ne olivat kaikki täydelliset.

Listataanpa mitä paketista paljastui.

Absolutionin Le Booster Éclat, kirkastava tiiviste, joka hoitaa ihoa ja antaa hehkua. Sopii saamieni ohjeiden mukaan erinomaisesti meikin alle heleyttäväksi pohjustukseksi, kiireisinä aamuina voi kuulemma sekoittaa myös kosteusvoiteen sekaan. Superihana, heleyttävä seerumi, johon ihastuin heti.

Mádaran hoitava cc-voide nimeltä City CC Cream, joka tasoittaa ihon sävyä, häivyttää pieniä virheitä ja antaa aurinkosuojan. Olen käyttänyt (ja rakastanut) Mádaran aurinkosuojan sisältäviä sävyvoiteita aiemminkin, joten ei tullut yllätyksenä, että tykkäsin kovasti tästäkin. Sävy osui nappiin.

Paketissa oli myös Aliman Pure Eye Primer silmäluomien pohjustamiseksi – ja Zuiin silmämeikkejä. Rakastan Zuiin tuotteita: tyylikkäistä mustista pakkauksista ja voimakkaista väripigmenteistä tulee mieleen synteettisempi sisarensa MAC, jonka tuotteita käytin aikoinaan paljon ennen kuin aloin siirtyä luonnonkosmetiikkaan. Kauneuskonsultti oli valinnut pakettiin mustan, pigmenttisen silmänrajauskynän ja kulmakynän sävyssä Taupe, täydellinen harmaanruskea, joka sopii useimmille.

Viistopäinen kulmäkynä oli tuotteista ainoa, johon piti hetki totutella, sillä olen käyttänyt aiemmin kynämaisia kulmakyniä. Nyt muutaman käyttökerran jälkeen olen sitä mieltä, että viistopää on itseasiassa paljon helpompi ja nopeampi kuin kulmakynä, sillä kulmaa vaihtelemalla saa niin kapeaa ja terävää kuin paksumpaa ja pehmeämpää jälkeä. Tähän en olisi itse kaupassa tarttunut, kiitos kauneuskonsultti! Olet nero!

Viisikon yhteishinta oli 149,50 euroa, joka osui täydellisesti määrittelemääni budjettiin. Kaikki ovat toiveideni mukaan luonnonkosmetiikkaa. Tiesin heti etten halunnut palauttaa tuotteista mitään, mutta viisi päivää on aina aikaa miettiä mitkä tuotteet haluaa pitää ja mitkä palauttaa. 25 euron konsultointimaksua ei veloiteta, jos ostaa jonkin tuotteen. Korttia veloitetaan vasta sitten, kun mahdollinen palautus on tullut perille. Niin toimitus kuin palautus ovat ilmaisia.

Glamlinin paketissa saapuneiden tuotteiden lisäksi käytin tässä meikissä valokynää, mustaa ripsiväriä, hohtovoidetta ja huulirasvaa, jotka säästyivät tuholta, koska olivat turvassa olkalaukussani. 

Mitäs tykkäätte lopputuloksesta? Entä kiinnostaako superhelppo kosmetiikkashoppailu? Jos peilikaapista löytyy tarpeita ihonhoidon, hiustuotteiden tai meikkien osalta, suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Pääset alkuun netissä eikä tarvitse nousta edes sohvalta (tärkeää varsinkin näin sunnuntaisin). Jos et käytä Messengeriä, pääset juttusille kauneuskonsultin kanssa myös WhatsAppissa tai puhelimessa.

Koodilla STELLA saa nyt tilaukseen yhden tuotteen kaupan päälle!

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Father John Misty (aivopesu tuottaa tulosta)

Amerikkalainen indiejumala Father John Misty nousee ensi kesänä Flow’n lavalle ja tiedän jo, missä Jarno Jussila on silloin. Mitään muuta meillä ei nimittäin olla kuunneltu hetkeen. Olin jo hiukan hikeentyä herra Mistyn toistolla soivaan tuotantoon, kunnes muistin, että minunkin musiikillisia pakkomielteitäni on siedetty ja usein ne ovat jopa tarttuneet. Jonkinlainen Tukholma-syndrooma tässä näyttää tässäkin tapauksessa lopulta käyvän, sillä nyt luukutan itse toistolla tätä vangitsevaa kappaletta (olkoonkin, että se on Jarnon mielestä se kaikkein turhin) ja tietysti googlaan taiteilijanimen takaa löytyvän Josh Tillmanin elämänvaiheita uskonnollisesta lapsuudesta Fleet Foxin rumpaliksi ja sitä kautta amerikkalaisen indien eturivin artistiksi. Kiehtova tarina, suosittelen.


☊ JOHN FATHER MISTY ~ TRUE AFFECTION