Silloin kun en ole valokuvaamassa tai keikoilla heilumassa rumpujen takana, olen hankkimassa elantoani muilla vaihtoehtoisilla tavoilla. Tässä tuorein duunini Erittäin Hieno Suomalainen Shampoolle, joka toteutettiin nostalgisella koulukuvateemalla.
Joillekin luokkakuvauspäivä oli vuoden kohokohta, toisille pahin painajainen. Suurin katastrofi oli saada kuvapaketti kehittämöstä ja huomata, että silmät ovat kiinni kaikissa. Nykyaikana ottoja on onneksi useampia kuin filmiaikana.
Kaupallinen yhteistyö BoConceptin kanssa
Kirjoitin tovi sitten kuinka aloimme viime syksynä metsästää elämämme sohvaa. Kiitos kaikille kommentoineille! Sohvat ovat selvästi itse kullekin sydäntä lähellä, eikä ihme. Sohva on sentään kaluste, jolla monet meistä (lue: ainakin minä ja kaikki ystäväni) vietämme eniten aikaa heti sängyn jälkeen. Toisin kuin sänky, sohvaa ei pedata käytön jälkeen piiloon. Se saisi toisinsanoen mielellään kestää käytön lisäksi katsetta.
Haussa oli elämäni ensimmäinen sohva, joka ei olisi enää väliaikaisratkaisu tai parempaa odotellessa -kompromissi – ja se löytyi. Tilasimme tanskalaiselta BoConceptilta kaikkien toiveidemme täyttymyksen: kauniin, käytännöllisen ja ihan takuulla kestävän Istra-sohvan konjakinruskealla nahalla. Tilaus toimitettiin tehtaalle Liettuaan, josta kuusi viikkoa myöhemmin kotiimme saapui suurin paketti, jonka olemme koskaan vastaanottaneet. Sen sisältä kuoriutui jotain vielä ihanampaa kuin olimme uskaltaneet odottaa. Kas tälläinen!
Loikkelehtivat sohvanvaltaajat eivät tulleet sohvan mukana.
Sohva on siro ja selkeälinjainen retromausteilla, jotka uppoavat meidän makuun kuin kuuma veitsi voihin. Metallijalat tekevät kokonaisuudesta kuitenkin modernin ja hyvä niin: kontrastia kaivattiin, sillä lähes kaikki muut kalusteet kotonamme ovat vuosikymmeniä vanhoja kirppis-, romukauppa- ja antiikkilöytöjä. Tykkään myös tyynyistä, jotka asettuvat väljästi sohvan selkämystä vasten, ne tuovat isokokoiseen sohvaan ilmavuutta ja rennon fiiliksen. Taaemmat tyynyt on kiinnitetty paikoilleen (ovat toki liikuteltavissa, jos siltä tuntuu) ja edessä olevat pienemmät tyynyt nojailevat vapaasti milloin nyt mihinkin sattuvat unohtumaan. Useimmiten niitä pinotaan pään alle tai selän taakse sohvan päihin.
Minä en valitettavasti ollut paketin hartaasti odotetulla saapumishetkellä kotona, vaan Balilla. Jarno sai siis koeajaa sohvaa arvovaltaisen mäykkyraadin kanssa kaksi viikkoa ennen paluutani. Sanotaanko, että koeajo suoritettiin perusteellisesti, sillä hän nukkui uudella sohvalla koira kainalossa melkein jokaisen yön kunnes tulin takaisin. Suuressa sängyssä oli kuulemma liian yksinäistä eikä koirilla ole sinne lisenssiä, joten sohva ja kainaloon sopiva karvapatteri veivät voiton. Ymmärrän, olisin tehnyt täysin samoin itse. Mies ja koira olivat siis palatessani jo solahtaneet vaivattomaan symbioosiin uuden sohvan kanssa.
Kirjoitin viimeksi siitä kuinka olimme päättäneet, että tulevan sohvan materiaali on nahka, mutta värivalinta tuotti päänvaivaa. Musta nahka olisi ollut klassinen valinta, mutta meillä alkoi olla melko monta mustaa kalustetta. Melkein kaikki kodin pinnat ovat valkoiset emmekä halunneet, että koko asunnosta tulee mustavalkoinen, vaan toivoimme sohvan tuovan olohuoneeseen väriä ja elämää. Siksi päädyimme konjakinruskeaan, joka toimii nahassa vielä paremmin kuin musta, jos sattuu meidän laillamme tykkäämään siitä kuinka ruskea nahka kuluu ja patinoituu kauniisti ajan myötä. Nahkahan muutenkin vain paranee ajan mittaan, joten voin vaan kuvitella miten ihanalta tuo sohva näyttää viiden tai kymmenen tai viidentoista vuoden jälkeen.
Mutta ei se valinnanvaikeus siihen vielä loppunut! BoConceptin valikoimista nimittäin löytyy laskutavasta riippuen kolme tai neljä erilaista konjakinruskeaa tai siihen vivahtavaa vaihtoehtoa. Valitsimme lopulta Cognac-sävyisen Chester-aniliininahan eli mahdollisimman käsittelemättömän nahan, jossa näkyy nahkaan luonnostaan tulleet arvet ja elämän jäljet. Olisi löytynyt myös semianiliininahkaa, josta niinsanotut virheet on hiottu, mutta meistä nahka on kauneimmillaan kun sen pinta on aito ja elävä eikä siitä ole tehty liian täydellistä. Nämä ovat niitä kuuluisia makuasioita, kerrankin vaihtoehtoja löytyi yllin kyllin.
Sohva näyttää joka kuvassa vähän erisävyiseltä. Väri elää livenäkin valon ja sen määrän ja suunnan mukaan, joskus se näyttää tummemmalta, välillä kirkkaammalta. Nyt kun maalasimme olohuoneesta yhden seinän vaaleanpunaiseksi sohvakin näyttää asteen lämpimämmältä. Olen näin jälkikäteen onnellinen siitä, ettemme päätyneet mustaan sohvaan, sillä se ei olisi heijastellut yhtään mitään vaan päinvastoin imenyt kaiken valon ympäriltään.
Taisitte jo bongata kuvista rahin! Sohva ei tosiaan saapunut yksin, vaan tilasimme sen seuraksi samasta nahasta tehdyn suuren rahin. Se on loistava jatke sohvalle niinä iltoina kun olohuone täyttyy ystävistä (ja koirista, jotka luonnollisesti viihtyvät sohvalla ihan yhtä hyvin kuin ihmisetkin). Muulloin se toimii jalkojen lepuuttelupaikan lisäksi laskutilana vähän sohvapöydän tapaan, on nimittäin sen verran napakka että kahvikupit ja viinilasit pysyvät tuolla suurella tarjottimella ongelmitta pystyssä. Kyllä ne pysyvät nahankin päällä, mutta en halua päästä testaamaan kuinka helposti punaviinin saa hangattua irti nahasta, vaikka BoConceptilla mainostivatkin, että onnistuu. Toivotaan, ettei tarvitse koskaan kokeilla, mutta elämällä on taipumus tapahtua, joten palataanpa asiaan, jos ja kun se on ajankohtainen.
Sohvan koosta sananen: olohuoneemme on tilava ja sohva on käytännössä sen ainoa kaluste, joten halusimme siitä suuren. Sellainen siitä tuli yhdistämällä kaksi kahden hengen moduulia. Nyt sillä istuu virallisesti neljä, mutta sopu antaa sijaa – muistelen, että siihen on mahtunut enimmillään jopa seitsemän kaveria ja kasa koiria. Niistä puheenollen: Juno ja Luna ovat mielissään siitä, että suurelle sohvalle mahtuu kaikki tärkeät ihmiset yhtäaikaa. He etsivät ihmisten seasta sopivan kolon polvitaipeesta tai kainalosta, joskus villapaidan sisältä. Kaikki hyvin valtakunnassa, kunhan on peitto. Tätä elämänfilosofiaa ei voi olla ihailematta.
Ihan mahtavaa kuinka yksi ainoa (olkoonkin valtava) kaluste voi tehdä asunnosta kodin. Olohuoneesta, joka oli ennen kaikessa valkoisuudessaan hiukan kaikuva ja kolkko, on tullut rento ja viihtyisä. Ylläolevassa kuvassa vilaus lopputuloksesta, pian luvassa lisää kuvia kokonaisuudesta!
Sisustushankintoja suunnitteleville vielä muistutukseksi, että BoConceptilla, Vepsäläisellä, Hästens Storessa ja Republic of Fritz Hansen -myymälöissä saa tällä hetkellä Nousukausi-kampanjan kunniaksi 100 euron alennuksen yli 500 euron ostoksesta!
Myymälässä saat alennuksen, kun näytät Nousukausiseteliä ostosta tehdessäsi. Etu koskee normaalihintaisia tuotteita, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai aiemmin tehtyihin kauppoihin. 1 seteli/ostokerta. Seteli on voimassa 28. toukokuuta saakka.
Verkkokaupassa lisää koodi NOUSUKAUSI ostoskorin alennuskoodikenttään ja kun ostoskorin normaalihintaisten tuotteiden summa ylittää 500 euroa, loppusummasta vähennetään 100 euroa. Koodi on voimassa 28. toukokuuta saakka.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
✖ MAARIANHAMINA, AHVENANMAA
Pikaterveiset täältä tien päältä, on kaunista – ja kylmää! Lisää luvassa loppuviikosta, mutta ajattelin pikaisesti vilauttaa pari kuvaa tältä päivältä, kun kävimme lämmittelemässä ja kahvittelemassa takkatulen äärellä. tavallisesta suodatinkahvista (ja oikeastaan ihan kaikesta) tulee elävän tulen äärellä vähän parempaa.
Olin pakannut mukaan vähän kaikenlaista vaatetta. Kun matkustaa laivalla auton kanssa eikä tarvitse kannella tavaroitaan, on helppo heitellä matkalaukkuun tavallista enemmän valinnanvaraa. Huvittaa, että tähän mennessä olen käyttänyt lähinnä Jarnon kassista lainaamaani Gant Ruggerin villapaitaa, joka on rento, lämmin ja mikä parasta, tuoksuu huumaavasti mieheltä.
Pakko raottaa yhtä vanhaa pakkomiellettä. Olettekohan nähneet viisitoista vuotta vanhan elokuvan nimeltä Unfaithful, jossa Diane Lane näyttelee raiteiltaan suistuvaa vaimoa? New Yorkiin sijoittuva draama teki meikäläiseen lähtemättömän vaikutuksen eikä suinkaan paidattoman Olivier Martinezin tai edes hänen hahmonsa boheemin newyorkilaisen asuntonsa vuoksi, vaan siksi, että Diane Lane näyttää elokuvassa vastustamattoman ihanalta. Puvustus on seksikäs aikuisella, huolettomalla, hivenen ranskalaisella tavalla. Trenssit, minimalistiset mekot ja kauniit korot, isot kauluspaidat, harmaat alustopit, simppelit ja sirot alusvaatteet ja suurin suosikkini: väljä harmaa villapaita ja sen alle puettu valkoinen kauluspaita. Molemmat näyttävät siltä, että ne on lainattu miehen kaapista eikä Diane ole koskaan näyttänyt kauniimmalta, vaikka kohtaus on piinaava.
Poiminta sarjastamme Populaarikulttuuri aivopesee Stella Harasekin, olen viisitoista vuotta ajatellut Diane Lanea joka kerta kun olen pukeutunut suureen valkoiseen kauluspaitaan. Vaikuttaa kuitenkin vähän siltä, että kaikki yritykseni hivuuttaa pukeutumistani dianelanemaisella tavalla aikuiseen suuntaan kaatuvat siihen, että tukkani (tai ihan vaan olemukseni) saa kaiken näyttämään vähän räjähtäneeltä tai ainakin rentulta. Mutta olen tullut tulokseen, että aivan sama! Sillä mennään mitä on. Vähän räjähtäneetkin saavat rakastaa harmaita villapaitoja ja valkoisia kauluspaitoja. Molemmat ovat muuten miesten osastolta, sieltä vaan löytyy ne parhaat.
MOKKATAKKI*, HUIVI* & POIKAYSTÄVÄN VILLAPAITA GANT RUGGER
MIESTEN KAULUSPAITA* TIGER OF SWEDEN SS2017
FARKUT TIGER OF SWEDEN JEANS (SECONDHAND)
HOPEASORMUKSET PERNILLE CORYDON
*SAATU
PHOTOS BY JARNO JUSSILA
Lunta sataa siellä ja täällä, mutta päätin luottaa siihen, että kyllä se kesä on tähänkin saakka joka vuosi lopulta tullut. Tulee varmasti tälläkin kertaa, toivottavasti ennen heinäkuuta. Eniten odotan pieniä asioita: heräämistä huoneeseen jonka ikkuna on ollut koko yön auki, puistolounaita, pienistä silmuista alkavaa neonvihreää räjähdystä, mansikka-mozzarellasalaattia, auringon tuoksu iholla, viinilasillisia parvekkeella, koiraa joka jahtaa kärpäsiä, lämpöä hohkavaa hiekkaa, avonaisia kenkiä ja arkiaamuja, jotka tuntuvat lomalta, koska kaikki muut ovat mökillä. Sitä, että ulkona on ihanaa vaan olla eikä tarvitse varustautua kuin korkeintaan rantakassilla.
PHOTOS FROM LAST SUMMER BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Kaupallisessa yhteistyössä Vogue, sisältää arvonnan
Olen sukkahousujen suurkuluttaja, kyllähän te tiedätte. Huitelen minimittaisissa mekoissa ja hamosissa ympäri vuoden: koleimpina talvikuukausina siitä selviytyy villasukkisten avulla, muina vuodenaikoina tyyli on onneksi vähän vapaampi. Laatusukkiksistaan tunnettu Vogue haastoi minut poimimaan kevään valikoimista omat suosikkini ja sehän olikin ihan huippuhaaste, koska löysin sieltä vaikka mitä ja inspiroiduin vähän leikittelemään. Oma mielikuvani merkin sukkiksista oli aika klassinen, siksi yllätyin vähän siitä kuinka ajankohtaisia juttuja Voguesta löytyykään jatkuvasti valikoimissa olevien vakiomallien ohella. Käytän ehdottomasti eniten melko peittäviä, mattamustia sukkahousuja (ja siihen tarpeeseen Voguella on aivan loistavia vaihtoehtoja) mutta kevään tullen vaihtelu todellakin virkistää.
Kerron heti kärkeen, että kaikki kuvissa vilahtavat sukkikset ovat kevään mallistoa ja hankittavissa paraikaa esimerkiksi Stockmannilta tai Sokokselta. Linkit vievät suoraan verkkokauppaan, mutta toki tuotteita löytyy tavaratalojen hyllystäkin – sinne vaan hipelöimään. Valikoima on laaja, joten jokaiselle löytyy jotain. Seuraavaksi esittelyssä omat suosikkini.
Näistä kuvista oli tarkoitus tulla kohtalokkaat, mutta huomionkipeät mäyräkoirat änkesivät taas kameran eteen ja pilasivat suunnitelman.
Muotilehdet julistavat, että verkkosukkahousut ovat tehneet näyttävän paluun – minä vaan ihmettelen, että olivatko ne joskus muka poissa? Omasta kaapistani niitä on löytynyt siitä saakka kun olin viisitoista. Silloin yhdistin ne puhkipotkittuihin maihinnoususaappaisiin ja naruolkaimisiin alusmekkoihin, sittemmin olen keksinyt sofistikoituneempia tapoja käyttää niitä. Eipä sillä, että maihareissa olisi vieläkään mitään vikaa – ja nyt kun 90-luku on muodissa, tuo look menisi varmaan ihan täysillä läpi kenenkään kohottelematta sen kummemmin kulmiaan.
Mutta jos unohdetaan hetkeksi 90-luku, tässäpä kolmekymppisen kaupunkilaisen kikka numero yksi: pue verkkosukat housujen alle, sillä lahkeiden alta vilahtavat verkkosukkisten peittämät nilkat ovat jollain pariisilaista rokkidekadenssia huokuvalla tavalla ihanat. Kikka numero kaksi: valitse Voguen 20 denierin Diamond, jonka verkkokuvio on tavallista suurempi eikä pinta ole itseasiassa verkko ollenkaan, vaan kokonaan peittävä. Superkaunis – ja salonkikelpoinen! Diamondia saa sekä sukkahousuina että polvisukkina, joista etenkin jälkimmäiset toimivat ihan loistavasti paljettihousujen tai pillifarkkujen alla näin keväällä ja alkukesästä, kun sukkahousujen lämmittävää vaikutusta ei (välttämättä) tarvita.
Diamondista löytyy myös nudeversio, joka on mustaa hiljaisempi ja elegantimpi – mutta tulee siihenkin särmää, kun sen yhdistää kapeisiin nahkahousuihin ja korkoihin. Ohuet sukat ovat ihan täydellinen valinta juuri tähän aikaan vuodesta, kun tekee mieli unohtaa puuvillasukat kaappiin, mutta aamuisin on oikeasti vielä aika koleaa paljaille nilkoille. Tänäkin aamuna +2 astetta… Hyrrrrr.
Jatketaanpa vielä hetki verkkosukkisten saralla. Nest 3D on vinoruutukuviolla varustettu 50-denierinen verkkosukkis, joka tarjoaa urbaanimman ja graafisemman vaihtoehdon perinteiselle verkkosukkahousulle. Verkko on tiheä, pehmeä ja tuntuu päällä tosi hyvältä – ei pureudu ikävästi ihoon kuten ne halpaversiot, joissa kuljin vallan tyytyväisenä 90-luvulla tietämättä paremmasta. Yhdistäisin nämä yksinkertaisiin mustiin luottomekkoihin, joihin turvaudun niinä päivinä kun en keksi mitään muuta päällepantavaa. Erilaisilla sukkiksilla saa helposti potkua simppeleihin asuihin.
Kuulutko heihin, jotka haluaisivat kulkea paljain säärin heti kun sää sallii, mutta eivät kehtaa paljastaa kalvakkaita kinttujaan ennen kuin ne ovat saaneet aimo annoksen aurinkoa? Tai oletko kironnut, kun kaupasta ei löydy kevyeen kesämekkoosi sopivia sukkahousuja? Nyt kannattaa olla kuulolla, sillä Voguella on valikoimissaan monta ohuenohutta sukkista, jotka ovat lähes huomaamattomat. Esimerkiksi nämä allaolevien kuvien kahdeksan denierin Super Sheer 3D -sukkahousut ovat todellakin nimensä mukaisesti super sheer – niin henkäyksenohuet, ettei niitä näe ellei osaa katsoa. Ihosta vaan taianomaisesti ilmestyy täydellisen sileä pinta ja tasainen sävy, katsokaa vaikka. Nämä kuvat on napattu iltavalossa eikä niille ole tehty muuta kuin lisätty kontrastia – arvaisitteko, että jalassa on sukkahousut? Vain varpaat saattavat paljastaa, jos katsoo tarpeeksi tarkkaan. Nämä ovatkin siis täydelliset kesäsukkikset, koska huomaamattoman kärkivahvikkeensa ansiosta ne sopivat sandaaleihinkin. Kaltaisilleni sähläreille tiedoksi, että nämä on kudottu kestävästä lycra fusio -langasta, joten vastoin omia ennakko-odotuksiani en olekaan saanut niitä samantien hajalle.
Merkin superohuista sukkiksista löytyy muuten myös 15 denierin versio, joka kimaltaa aavistuksen – ei siis kiillä tai hohda, vaan hennosti kimaltaa, kun valo osuu siihen oikeasta kulmasta. Aivan ihana sekin. Täydellinen kevään kemuihin, tai tuomaan vähän taikaa ihan tavalliseen arkipäivään.
Hei, oletteko te kaikki muut koko tämän ajan tienneet miten seksikkäät ohuet polvisukat ovat? Minä en! Ihastuin päätäpahkaa näihin mustiin himmeäkiiltoisiin 20 denierin polvisukkiin. Jos ollaan ihan tarkkoja, ne ovat tukisukat, joiden hierova vaikutus parantaa verenkiertoa. Hyvä homma, mutta pakko myöntää, että tykästyin niihin puhtaasti siitä syystä, että ne ovat hot. Ja helpot, koska pehmeä, leveä resori pitää sukat puristamatta paikoillaan. Mustan lisäksi polvisukista löytyy pari eriasteista nudesävyä, kuumat nekin (jep, tilasin itsellenikin). En tiedä kuinka on kestänyt näin kauan tajuta, että näillä sukilla pelastetaan kaikki ne loppukevään ja alkukesän riennot, kun haluaa vetää paljain säärin tai vähintään paljain nilkoin, mutta on vielä sen verran viileää, että varpaita alkaa nipistää illan tullen.
15 denierin mattapintaisista pilkkusukista tulee mieleen Andy Warholin Factory, Edie Sedgwick ja 60-luvun taideskene. Tykkään siitä, että pilkut ovat vähän sinnepäin – ihan kuin blurratut – eivätkä symmetrisen muotoisia palloja. Näissä sukkahousuissa on muuten muotoileva tukihousuosa, joka ryhdistää vatsan, pepun ja lantion seudun. Tykkään sen napakkuudesta: ei tarvitse vetää vatsaa sisään sen toisenkaan jälkiruoan jälkeen. Varsinkin näissä siis voisi painella kaupungille Edien tyyliin pelkissä sukkahousuissa ja pörröisessä neulepaidassa, mutta ehkä itse pukisin kuitenkin niiden väliin vielä niukan nahkahameen.
Sellainen setti, mitäpä tykkäsitte? Potkaistaanpa samalla käyntiin sunnuntaiskaba! Kertokaapa, mistä kuvien sukista tykkäätte eniten ja miksi? Kommentoineiden kesken nimittäin arvotaan kolme 100 euron arvoista sukkapakettia. Skaba on voimassa ensi sunnuntaihin 14. toukokuuta saakka. Arpaonnea, lokoisaa sunnuntaita ja muistakaa taas se sähköpostiosoite!
PHOTOS BY JARNO JUSSILA
Meidän viikonloppu koittaa tällä viikolla vähän viiveellä – nimittäin vasta nyt! Olemme paiskineet koko viikon töitä lauantaiyön pikkutunneille saakka, mutta tänä aamuna kello viisi nakkasimme matkalaukun laina-autoon ja huristelimme Turun laivaterminaaliin. Edessä on parin päivän pituinen retki Ahvenanmaalle, työmatka kyllä, mutta tavallista rennommalla agendalla. Tarkoituksena on relata ja nauttia laivamatkasta, tutkia Maarianhaminaa ja sen lähikulmia, syödä hyvin ja toivottavasti nukkua tosi, tosi pitkään. Sen tarkempia suunnitelmia emme ole Smakbynin ravintolavarausta lukuunottamatta vielä tehneet, joten Ahvenanmaa-aiheisia vinkkejä saa vapaasti pudotella kommenttilootaan, jos niitä löytyy hihasta.
Pakko esitellä laina-auto, koska olen niin innoissani, että saatan haljeta. Olen varmaan kirjoittanut muutamaankin (sataan) kertaan jeeppihulluudestani? Isälläni oli siis musta Jeep Wrangler kun olin pieni. Kasvoin sen korkealla keikkuvalla etupenkillä ja kaikissa niissä paikoissa, joihin Jeep meidät vei. Sen jälkeen maailmassani ei ole ollut muita autoja. Ylipuhuin ystäväni ostamaan mustan Jeep Wranglerin, jotta pääsisin sen kyytiin. Tunnistan jokaisen Jeepin, joka liikkuu lähikulmillamme ja suunnittelen säännöllisesti niiden nyysimistä – kunnes aina muistan, etten ole autovaras, vaan humanisti, joka ihan varmuuden vuoksi vapisee syyllisyydestä nähdessään poliisin, vaikkei olisi eläissään tehnyt pahempaa kuin kävellyt punaisia päin. Krooninen jeeppikuume helpottuu nyt hetkeksi, sillä saimme Arita Espoosta kiesin lainaan Ahvenanmaan matkaa varten. Se ei ole Wrangler, koska niitä ei sattunut olemaan, vaan Renegade, mutta yhtäkaikki Jeep! JA MEIDÄN! Siis kolmen päivän ajan, mutta eipä nyt juututa siihen, vaan otetaan tästä kaikki irti.
Olen saanut Jarnonkin lietsottua tähän samaan jeeppikuumeeseen, eikä ollut edes vaikeaa. Siihen ei tarvittu kuin matka Puerto Ricoon, jossa vuokrasimme matkan ajaksi Jeepin, juuri sen mustan Wranglerin, joka kahdessa viikossa vakuutti Jarnon siitä, että paljon liikkuva, säätävä, seikkaileva ja koko ajan jotain roudaava perheemme tarvitsee elämäämme sopivan kulkupelin. Hurmioituneita autokuvia on muuten muistikortit pullollaan, vain heppakuvia taitaa olla vielä enemmän. Siihen on siis syy, miksi Karibian matkakuvien läpikahlaaminen on yhä ns. vaiheessa.
Ainoa paikka, joka on Helsingissä auki viideltä aamulla, on Roban kulmassa päivystävä 24h-kiska. Se on aivan mahtava mesta. Kadut olivat tyhjät ja kaupunki nuokkui, myyjäkin puoliksi torkkui tiskin takana. Samaan aikaan radiosta pauhasi trance niin kovaa, että biitti kuului kadulle asti. Matkaevääksi lähti mukaan kaksi isoa kahvia ja aloe vera -juoma, joka pelastaa krapulan (jota toim. huom. meillä ei ollut) ja sen hyvin samankaltaisen olon, joka seuraa siitä, kun on vetänyt tietokoneen äärellä allnighterin eikä ole toisinsanoen päässyt nukkumaan lainkaan. Ei tuntunut missään kun oli yhdeksäntoista, nykyisin tietää kyllä valvoneensa. Jarno ei tosin valvonut tietsikan vaan rumpujensa äärellä – heillä oli keikka, jolta hän pääsi roudauksen jälkeen kotiin joskus aamukahden jälkeen. Työnsä kullakin.
Jos risteily- ja saarihommat kiinnostavat. Instagramin puolelta (@stellaharasek) löytyy jo matka-aiheisia videoita, kuvia ja infoa. Matka-asiaa on luvassa täälläkin sitten ensi viikon aikana. Nauttikaa beibet sunnuntai-illasta! Me nautitaan nyt meidän viikonlopusta, joka juuri alkoi.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
Kuluneen viikon kappaleluuppi, olkaat hyvä. Taloudessamme on aina meneillään jotain musiikillisia pakkomielteitä, nyt Lindsey Buckinghamin ja Stevie Nicksin tuotannosta on siirrytty sujuvasti Fleetwood Maciin, jonka riveihin pari myöhemmin liittyi. Niin se vaan on, että klassikot kestävät niin aikaa kuin kuuntelua – vanha hitti toimii yhtä hyvin tänään kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Toivottavasti myös naapurimme ovat samaa mieltä. Suloista surinaa sunnuntaihinne! Palaan pian sukkisasioilla.
☊ FLEETWOOD MAC – EVERYWHERE
Kaupallisessa yhteistyössä Nanso, sisältää arvonnan
Kuljin eilen ensimmäistä kertaa ulkona ilman sukkia, joten uskottava se on – kaikkien räntämyrskyjen ja raekuurojen jälkeen on viimein virallisesti kevät! Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, asteet ovat kivunneet yli kymmeneen ja pukeutuminen pitkästä aikaa taas kiinnostaa, kun voi jättää vihdoin paksummat tamineet kaappiin ja kaivella tilalle kevyitä kerroksia. Seuraa lista klassikoista, joista innostun kroonisesti joka kevät, varsinaisista vaatekaappini kulmakivistä, kuten aina sanotaan – siksi, että se on totta. Hyvin leikatuista, laadukkaista ja toimivista perusvaatteista saa koottua vaivattomia ja tyylikkäitä kokonaisuuksia vaikka pommiinnukutun aamun lähtöpaniikissa ennen ensimmäistäkään kahvikupillista, on testattu. Asusteilla, kengillä ja näyttävämmillä vaatekappaleilla saa maustettua asuja eri tilanteisiin ja tunnelmiin: sama simppeli pillifarkkuasu näyttää ihan toisenlaiselta, kun sen yhdistää sandaalien ja hatun sijaan vaikkapa paljettijakkuun ja korkeisiin korkoihin.
Käytän sanaa kevät nyt väljästi, painelen näillä lemppareillani nimittäin kevään läpi alkukesään ja siitä elokuuhun asti, sillä Suomen kesässä lämpötilat harvoin huitelevat hellelukemissa ihan joka päivä. Monet näistä palvelevat tietysti tavalla tai toisella ihan vuoden ympäri. Valitsin teemaan sopivat suosikkini Nanson kevään valikoimista. Kotimainen klassikkomerkkimme tunnetaan ehkä parhaiten kuoseistaan, mutta sieltä löytyy (vähän minullekin yllätyksenä) vaikka kuinka paljon yksinkertaisia, ajattomia perusvaatteita juuri niissä kaikkein käyttökelpoisimmissa perusväreissä. Ja kyllä, Nansolla on nykyisin muutakin kuin trikoota! On neuleita ja jakkuja, farkkuja, kauluspaitoja… Viime syksynä alkaneen yhteistyömme mittaan on lisäksi selvinnyt, että merkin hinta-laatusuhde on ihan loistava. Ei valitettavasti ole ollut enää pitkään aikaan mikään itsestäänselvyys, että vaate kestäisi hyvänä yhtä tai kahta kautta kauemmin, mutta Nanson vaatteet on suunniteltu kestämään niin aikaa kuin käyttöä. Suurella ilolla voin suositella näitä seuraavia poimintoja – ehkäpä niistä löytyy teillekin luottovaatteita, jotka palvelevat (ja pelastavat) päivästä toiseen.
Valkoinen t-paita. Kuolematon klassikko, joka näyttää raikkaalta ja uudelta joka kevät. Toimii asussa kuin asussa, pukee jokaista, mahdotonta mokata. Mutta tiedättekö: en olisi uskonut kuulevani tätä omasta suustani, mutta alan olla vähän kyllästynyt pellavaisiin t-paitoihin. Katseltuani rennonryppyisiä pellavapaitoja Helsingin katukuvassa jokaisen suunnilleen ikäiseni naisen yllä viime vuodet, puhtaat ja sileät puuvillapaidat ovat alkaneet tuntua tosi freesiltä. Nansolla onkin aivan huippu peruspaita nimeltä Tasku, johon tykästyin heti kun puin sen päällle ensimmäisen kerran: malli on poikamaisen suora, mutta solisluut paljastava kaula-aukko tuo siihen siroutta. Puuvillan ja modaalin sekoitus pysyy napakkana ja hyvännäköisenä pesusta pesuun. Mikä parasta, t-paita irtoaa reilulla kolmellakympillä. Muitakin värejä löytyy tummansinisestä punaiseen, itse ajattelin hankkia paidan myös mustana. Suunnittelutiimille terveiset, että tumma hiilenharmaa olisi oiva lisäys valikoimaan! Tämä paita on onneksi pysyvä osa Nanson mallistoa.
Mustat pillifarkut. Vaatekaappini kirkkaasti käytetyin vaatekappale, jossa kuljen vuoden ympäri. Keväällä pillifarkkuihin tulee kuitenkin ihan uutta eloa, kun niihin saa yhdistää paljaat nilkat ja kevyemmät kengät ja – aaaaah – lahkeitakin saa vihdoin kääräistä! Nanson Viistasku-pillifarkut ovat hyvännäköiset ja napakat, istuvat hyvin eivätkä purista tai kiristä. Erityisesti peppu sai kuvaajalta kiitosta ja tuumasinpa itsekin, että kestää katsetta – taskut on aseteltu oikeisiin kohtiin ja hitusen korkeampi vyötärö imartelee monen kroppaa.
Niukka musta jakku. Jakku pelastaa – paitsi monilta asukriiseiltä – ne päivät, kun pelkällä t-paidalla ei vielä tarkene, mutta ei huvita enää pukea varsinaista takkiakaan. Nanson napakasta neuloksesta tehty Milano-jakku on vaivaton vaihtoehto perusbleiserille: tarpeeksi ryhdikäs töihin, mutta riittävän rento puistossa maleksimiseen tai baariin. Käytän jakkuja usein juuri edellämainittujen vaatekappaleiden eli t-paidan ja pillifarkkujen kanssa: se on pomminvarma trio, josta tulee rento yhdistämällä siihen tennarit tai skarppi pukemalla seuraksi korot. Takuutoimiva univormu tuo olemukseen ryhtiä ja näyttää hyvältä aina, siksi se onkin parhaimmillaan huonosti nukutun yön tai viinin äärellä valvotun illan jälkeen, flunssassa tai siihen aikaan kuusta, kun turvottaa, kiukuttaa ja tekee mieli kirk… jäädä kotiin. Suosittelen jakkua jokaiselle naiselle.
Valkoinen kauluspaita. Mikään, siis mikään ei tunnu raikkaammalta pitkän talven jälkeen kuin rapea, valkoinen kauluspaita! Nanson Justiinsa-paitaa tehdään valkoisena ja mustana, kaapistani löytyy molemmat. Tykkään sen pitkästä, väljästä mallista ja siitä, että hihat ovat kuitenkin sirot ja kapeat – olen melko kapeaharteinen enkä halua hukkua vaatteisiini. Yhdistän pitkät kauluspaidat useimmiten pillifarkkuihin tai kapeisiin nahkahousuihin ja käärin hihat niin, että ranteet näkyvät. Jos sää sallii, puen seuraksi simppelit sandaalit. Tämä kauluspaita toimii muuten ihanasti myös farkkushortsien seurana, sillä halkiot paljastavat lyhyetkin lahkeet.
Tunika. Oma henkilökohtainen klassikko! Kun perustin blogin melkein kymmenen vuotta sitten, taisin leimautua puolivahingossa blogimaailman viralliseksi tunikamuijaksi, sillä perusunivormuni koostui monen vuoden ajan mustasta tunikasta, prätkäsaappaista ja mustista sukkahousuista. Prätkäsaappaat löytyvät kaapista yhä, mutta lempitunikani olen rakastanut rikki jo ajat sitten. Ilokseni bongasin Nansolta korvaajan, musta tunikan joka on siro, kauniisti leikattu ja hyvin laskeutuva – siinäpä oikeastaan tunikan tärkeimmät ominaisuudet. Toki siis sen ohella, että se on (kuten oikeastaan nämä kaikki muutkin) maailman pehmein ja mukavin vaate, jossa ei tarvitse pingottaa. Halkiot nousevat sen verran korkealle, että edes minimitoistaan kuulu meikäläinen ei käytä sitä pelkkien sukkisten seurassa, vaan puen alle pillit tai nahkahousut.
Harmaa villatakki. Toinen vaatekaappini ikiklassikko, jonka monet blogia alusta asti lukeneet varmasti muistavat. Käytän harmaita villatakkeja vuoden ympäri, mutta keväisin niistä tulee (kuten jakustakin) oivia takin korvikkeita. Nanson harmaa Milano-neuletakki on napakkaa puuvillaneulosta, mikä tekeekin siitä kevääseen ja alkukesään sopivan suosikin, kun paksut villakerrokset alkavat olla liikaa. Tässä on vähän samaa fiilistä kuin 90-luvun leffoissa, joiden naisilla on isot tukat, tervehenkinen rusketus ja miehen kaapista lainattu, pehmoiseksi käytetty oversized blazer. Tykkään.
Herrainhousut. Rakastan herrainhousuja yli kaiken, mutta käytän niitä vain niinä kuukausina, kun ulkona tarkenee ilman sukkia, sillä ne ovat ehdottomasti parhaimmillaan paljaiden nillkkojen seurassa. Nansolla on valikoimissaan superhyvät herrainhousut, joista löytyy kaikki mitä kuuluukin: nilkan paljastavat vajaamittaiset lahkeet, viistoon leikatut taskut joihin on helppo työntää kädet ja mattapintainen materiaali, jonka ansiosta housuista saa tarpeen mukaan asustettua rentumman tai salonkikelpoisemman. Itse kääräisen lahkeista vielä hitusen lyhyemmmät. Minkäs sille mahtaa, minusta on äitini myötä kasvanut krooninen käärijä.
Valitsin kokoa isommat housut, jotta ne roikkuisivat rennosti lanteilla. Pieni lökötys on hyvä, koska tykkään yhdistää herrainhousuihin kesäisin vähän lyhyempiä paitoja, jotka jättävät kaistaleen alavatsaa näkyviin. Nämä herrainhousut näyttävät kyllä hyvältä istuvampanakin, kokeiltu on. Lookista tulee asteen naisellisempi (ja pepusta tosi hyvä).
Raidat. Koska kevät! Mustavalkoraidalliset paidat kuuluvat ikisuosikkeihini ja ilahduin kun tajusin, että Nansolla on aina valikoimissa ainakin yksi tai kaksi loistavaa vaihtoehtoa – täydellisiä raitapaitoja on nimittäin vaikea löytää. Kuvissa on venekauluksella varustettu Lanka-paita ja samasta pehmoisesta puuvillatrikoosta tehty rinkulahuivi. Raidoilla saa taiottua raikkautta mihin tahansa asuun, eikä klassisella mustavalkoisella tasaraidalla voi mitenkään mennä vikaan. Rakastan kaikkia asioita, joita ei voi mokata, koska toisina päivinä on keskittymiskyky niin hakusessa, että sellaisia totisesti tarvitaan.
Arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille! Onnetar valitsi voittajiksi nimimerkit Kati J, SallaH ja Pin. Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.
Lopuksi arvonta! Kerrohan, mikä kuvissa näkyvistä vaatekappaleista on suosikkisi? Vastanneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia, joilla saa lunastaa itselleen vapaavalintaisen tuotteen Nanson myymälästä. Vastausaikaa on ensi viikon sunnuntaihin 14. toukokuuta saakka. Muista sähköpostiosoite! Arvontailoa!
PS. Kiitos kaikille edelliseen arvontaan osallistuneille! Voittajat on arvottu ja heihin ollaan yhteydessä.
PHOTOS BY JARNO JUSSILA
Taivaalta tuli rytinällä rakeita, kun olimme vappuaattona lähdössä kohti Suomenlinnaa. Piipahdin parvekkeella tutustumassa vallitseviin sääolosuhteisiin ja olin jo hetken perua koko vapun, kunnes muistin, että on harvinaislaatuinen vapaapäivä, josta on otettava kaikki irti. Ei ollut aikaa epätoivolle, joten napsautin päälle pohjoissuomalaisen survival moden ja kiskoin ylle kaikki lämpimät, sateenkestävät asiat, jotka osuivat eteen. Paksupohjaiset nahkasaappaat ja villasukat, villapaita ja pipo, paksu nahkarotsi isolla lammaskarvahupulla, hupun ympärille vielä villahuivi. Perillä selvisi, että muut olivat selvinneet perille vähän vähemmälläkin – puutalo oli täynnä ihmisiä kimaltavissa kaftaaneissa ja silkkimekoissa, hiukset kiharrettuina ja korot jalassa. Ja sitten oli *KÖH KÖH* kaksi mustaan villaan verhoutunutta myrsky-yön ratsastajaa, mutta no, eipä tullut kylmä mennessä eikä tullessa.
Masentuneet mäyräkoirat märällä Kauppatorilla.
Mustanpuhuva matkaseurueeni lähdössä meriseikkailulle.
On se vappu koirillakin. Mäykkyjen matkaevääksi ostetut höyrynakit maagisesti paransivat masennuksen.
Lumipyryn, räntämyrskyn ja raekuuron jälkeen saimme sentään ujon auringonlaskun! Kelpasi.
Hilpeä vappukeko. Kyllä, kaikilla oli kimaltavat hatut.
Pitkätukkainen vappuheilani (joka muuten kirjoitti hänkin sanasen viikonlopusta).
Saarivappu on tehnyt meikäläisestä, siis PAATUNEESTA VAPUNVIHAAJASTA vaaleanpunaisista ilmapalloista intoilevan vappuihmisen eikä ihme, sillä konsepti on yksinkertaisuudessaan nerokas. On puutalo, siellä kolme kaunista kotia ja niiden yhteinen sisäpiha, jossa vietimme suurimman osan viime vapusta. Tällä kertaa ei sattuneista syistä tehnyt mieli notkua pihalla, mutta resepti toimii onneksi sisätiloissakin: safkaa ja skumppaa, YouTube-disko ja ystäviä. Tänä vuonna jopa ehdimme lauttaan emmekä jääneet siskonpetiin nukkumaan koiralauman keskelle, vaikka eipä sekään olisi huono vaihtoehto ollut.
Kiitos Dorit ja rakkaat Anu, Mari ja Santtu Mellakalta! Unohtamatta tietenkään Anun skeittaavaa ja moottoripyöräilevää puoliskoa, jonka kanssa Jarnolla ei taida loppua puheenaiheet kesken.
Vappu on jälleen juhlittu. Tuhansia korkkeja on poksauteltu ilmaan ja kaupungissa leijuu krapulainen katumuksen tunne. Koiranomistajat kiroavat kaduille rikottuja pulloja ja porttikongeissa nenään pistää vieno urean tuoksu. Paluu todellisuuteen on alkanut, vaikka uskon, että monet siirtävät sen huomiselle. Voi vain arvailla paljonko vapun jälkeinen työpäivä tulee kustantamaan työnantajille sairastapausten takia.
Juhlimme vappuaaton ystävien luona Suomenlinnassa. Tarpeeksi kaukana haalarimassoista, täyteen ammutuista baareista, kaupoista ja liian hitaasti liikkuvista ihmisistä. Rauhallinen sijainti ja ystävien seura sai unohtamaan mikä kaaos mantereella oli meneillään. Monet vaput juhlineena sitä alkaa arvostamaan rauhaa ja omaa tilaa (keski-ikäisin lause, mitä olen ikinä sanonut).
Maanantaina kävimme Kaivopuiston rannassa kävelyllä. Tuli yllätyksenä ihmisten kisakunto, sillä Kaivarissa oli tuhansia ihmisiä viettämässä aurinkoista vappupäivää. Iloiset ihmiset ja upea keli oli kuin lupaus kesästä. Ulos katsoessa huomaan, että luonto koittaa lunastaa sen. On jälleen loppuelämän ensimmäinen päivä ja se on kaunis.
PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK