Linssin läpi

Tietokoneeni kuvakansiossa on tällä hetkellä 29 749 valokuvaa, joita en ole vielä ehtinyt käydä läpi. Villi veikkaus on, että aika monessa niistä on ystäviä, työtovereita, tuttuja, naapureita ja vastaantulijoita. Joillakin niistä on kaksi ja toisilla neljä jalkaa.

2015-10-20-stellaharasek-streetlife-12015-10-20-stellaharasek-streetlife-2

Kamera kulkee aina mukana, on kulkenut siitä saakka kun sain yksitoistavuotiaana ensimmäiseni. Tai no, “ensimmäinen” oli koko perheen käyttöön hankittu pokkari, tavallinen lomakamera. Omin sen itselleni ja latasin täyteen mustavalkoista filmiä kolmenkymmenenkuuden ruudun rullissa. Sitten löysin Ainiovaaran yläasteen pimiöstä vanhan venäläisen järjestelmäkameran, jonka valotusmittari oli rikki. Pyyhin pölyt sen päältä ja louskutin menemään, kunnes sain kaksi vuotta myöhemmin käsiini elämäni kolmannen ja lopultakin oman kameran: käytetyn järjestelmäkameran, jonka linssi nitisi kun tarkensin. Se oli suurta onnea se.

2015-10-20-stellaharasek-streetlife-52015-10-20-stellaharasek-streetlife-4

Olin alusta asti hyvin fokusoitunut: kuvasin pääasiassa hevosia. Myöhemmin laajensin kissoihin. Siitä siirryin luontevasti piinaamaan muitakin perheenjäseniäni. Kuvasin tavallista arkea, juuri niitä hajamielisiä hetkiä joissa ei tapahdu mitään tärkeää tai unohtumatonta. Pahvilaatikot täyttyivät valokuvista, joissa juhlatamineissa seisomisen ja väkinnäisen hymyn vääntämisen sijaan joku tiskasi, oli nukahtanut sohvalle James Bondin uusinnan eteen, ruokki kissan. Juuri niistä perhekuvista olen tykännyt myöhemmin eniten.

2015-10-20-stellaharasek-streetlife-72015-10-20-stellaharasek-streetlife-8

Teinivuosina aloitin ystävieni kuvaamisen. Oli tietysti kaikenlaisia taidekokeiluja: matematiikanluokan piirtoheittimellä ystävän selkään heijastettuja vesipisaroita, bändien promokuvia hautausmaan muurilla, dramaattinen kuvasarja ystävästä vaatteet päällä suihkussa. Ei voi kuin olla kiitollinen siitä, että silloin ei ollut blogeja tai sosiaalista mediaa. Kuvat eivät olleet kovin tarkkoja tai teknisesti muutenkaan ansioituneita, ellei ansioiksi lasketa erinnäisiä tuplavalotustestejä, taitoa saada vesipisaran heijastus osumaan keskelle kuvattavan kohtalokkaita lapaluita tai sitä, että olin alkanut itse kehittää filmini ja vedostaa kuvani.

2015-10-20-stellaharasek-streetlife-92015-10-20-stellaharasek-streetlife-10

Vietin paikallisen kameraseuran pimiössä onnellisia hetkiä. Enimmäkseen olin siellä yksin. Muut kameraseuran jäsenet olivat keski-ikää lähenteleviä luontokuvaajia, jotka suhtautuivat kannustavasti kaikkiin kokeiluihini ja opettivat, että Ilfordin mustavalkofilmi on huomattavasti halvempaa, jos sen ostaa isossa laatikossa ja kelaa filmirulliin itse. Sormet verillä teippasin moneen kertaan avattuja ja suljettuja rullia, jotta ne pysyivät varmasti kiinni kameralaukun pohjalla eivätkä vuotaneet valoa kallisarvoiselle filmille. (Vuotaa valoa, miten kauniita sanoja niin hirvittävästä menetyksestä!) Kameraseuran reissuilla muut piiloutuivat jäkälään ja kuvasivat pitkillä putkilla hirviä. Minä kuvasin heitä.

2015-10-20-stellaharasek-streetlife-112015-10-20-stellaharasek-streetlife-122015-10-20-stellaharasek-streetlife-13

Ystävien bändi treenasi vanhassa puutalossa, jonka lahoavien seinien sisällä, aikuisten ulottumattomissa, vallitsi optimaaliset olosuhteet kaikille päähänpistoille ja projekteille. Kuvasimme kellarissa, vintillä, pihan puoliksi romahtaneella kiviaidalla. Yhdessä talossa otetussa omakuvassa istun valkoisissa farkuissa ja valkoisessa t-paidassa vakosamettisessa nojatuolissa, roikotan jalkojani käsinojan yli. 70-luvun tapetti repsottaa, nojatuoli on notkahtanut vuosien painosta. Minä olen neljätoista ja kuolettavasti rakastunut parhaaseen kaveriini, joka ei näy kuvassa, vaan seisoo juuri sen ulkopuolella ja nauraa. Silmät sirrillään, hiukset vielä märkinä, sillä hän on juuri pessyt 80-luvun hevirokin innoittamat meikit kasvoiltaan. Muistan sen, siitäkin on valokuva.

2015-10-20-stellaharasek-streetlife-152015-10-20-stellaharasek-streetlife-16

Kuvaaminen on nykyisin niin kovin toisenlaista ja samaan aikaan aivan samanlaista. Kuvaan Nikonin kalustolla, paremmilla linsseillä kuin olisin ikinä osannut teini-ikäisenä kuvitella. Negatiivit ja pinnakkaiset eivät täytä kirjahyllyjäni, vaan kuvatiedostot kovalevyjäni. Piirtoheittimet saavat peittyä pölyyn koulujen varastokomeroihin. Kuvissa on silti yhä samoja asioita. Ihmisiä, jotka katsovat rävähtämättä suoraan kameraan, ovat uppoutuneet kirjaan tai keskusteluun, kävelevät kohti kameraa tai siitä pois, hymyilevät jollekin kuvan ulkopuolella. Ystäviä, jotka ovat niin tottuneita kameraani etteivät huomaa sitä enää. Hahmoja kadunkulmissa, pihapiireissä. Nukkuvia koiria, iltojen tummuvaa valoa. Hetkiä, joissa ei tapahdu mitään unohtumatonta ja jotka olisin juuri siksi ilman kuvia unohtanut.

2015-10-20-stellaharasek-streetlife-17

Vielä kun vuorokaudessa olisi vähän enemmän tunteja kuvien läpikäyntiin. On niin monta asiaa, jotka haluan näyttää teille! Mutta kaikki ajallaan, kuva kerrallaan.

Kuvat viime aikojen varrelta.

How to stop time

2015-10-20-stellaharasek-howtostoptime

Sanat ovat Matt Haigin ja osuivat eteeni juuri oikeaan aikaan. Ehkä joku teistäkin tarvitsee niitä nyt.

Ruutuja rannalta

Pää on pullollaan matkajuttuja, mutta nyt on aivan alkuun saatava pari rantakuvaa ulos systeemistä. Joka kerta kun pääsee hiekan, simpukoiden ja lämpimien aaltojen ääreen, tulee miettineeksi tarvitseeko ihminen oikeastaan mitään muuta. Ei ainakaan sillä hetkellä. Sitten katselen maailman ääriltä ottamiani kuvia ja huokailen, kunnes ystävät kyllästyvät ja “ehdottavat” katsoisinko mieluummin vaikka jotain elokuvaa.

2015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-12015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-22015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-32015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-42015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-52015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-62015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-72015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-82015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-92015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-102015-10-19-stellaharasek-khaolak-sensimar-11

Kuvat ovat Khao Lakista, Sensimar Beach Front Resortin rannalta. Kiitos Finnmatkoille ensimmäisten matkapäivien majoituksesta: vietin hotellissa pari autuasta päivää ennen kuin Thaimaan turismiviranomaisten laatima matkaohjelma (ja minuuttiaikataulu) alkoi. Reissulta on hullu määrä kuvia ja juttuja, jotka haluan jakaa – pitänee pilkkoa ne kerralla pureksittaviin palasiin, jotta ette huku niihin.

Kuvissa vilahtavan valkoisen pellavapyyhkeen sain ennen matkaa Nest Factorylta – luonnollisesti käytin sitä myös huivina, vilttinä ja rantamekkona. Mitä enemmän se rypistyi, sen kauniimpi siitä tuli. Parhaat asiat ovat sellaisia, pehmenevät ja paranevat vaan.

Try a little tenderness

Hups. Ei ole hetkeen ollut ihan niin haastava aamu kuin tänään. Näitä ihmiselon kiusallisia hetkiä, kun tietää ettei voi syyttää ketään muuta kuin itseään. Tähän maanantaihin tarvitaan lempeä soittolista ja lämpimin villatakki, joka kaapista löytyy. Onneksi korot huijaavat olemukseen ryhtiä. Pehmeitä asioita päiväänne, palataan langoille illemmalla!

2015-10-19-stellaharasek-monday-12015-10-19-stellaharasek-monday-22015-10-19-stellaharasek-monday-3

Kuvat Mikko Rasila

FRANK SINATRA – TRY A LITTLE TENDERNESS

Sunnuntailupauksia

Tälläisten viikonloppujen päätteeksi tulee tehtyä itselleen ja universumille kaikenlaisia lupauksia. En enää tinttaa viiniä tai valvo viiteen. En ainakaan mene Yökyöpeliin laulamaan Eppu Normaalia tai herää ripsivärit varisseina poskille. Pysyn kotona ja kirjoitan, lankkaan syysnilkkurini, katson kaikki kulttuuridokumentit jotka ovat odottaneet vuoden tarunhohtoista ilmiötä nimeltä sopiva hetki. Teen uunijuureksia tai jotain muuta terveellistä. Petaan sänkyyn puhtaat lakanat, avaan ikkunat ja muistan langata hampaat. Aamulla teen vihermehun ja pakastemarjoilla maustetun puuron.

2015-10-18-stellaharasek-athome-12015-10-18-stellaharasek-athome-22015-10-18-stellaharasek-athome-32015-10-18-stellaharasek-athome-42015-10-18-stellaharasek-athome-52015-10-18-stellaharasek-athome-62015-10-18-stellaharasek-athome-7

Tähän mennessä olen käynyt pizzalla, aloittanut kolme kertaa katsomaan elokuvaa (joka ei ole kulttuuridokumentti, ellei sitä määritellä hyvin väljästi) ja yhtä monta kertaa nukahtanut kesken, juonut vihermehun sijaan jääkaapista löytyneen limun ja mennyt vahingossa viinilasilliselle ystävän luo. Ei ehkä nappisuoritus, mutta voin sentään onnitella itseäni siitä, että sängyssä on puhtaat lakanat. Balmuirilta saadut perkaalipuuvillakanat ovat ensimmäistä kertaa käytössä, rypistyvät rennosti samalla lailla kuin pellavalakanat. Kelpaa sujahtaa vällyjen väliin. Kauniita unia ruudun sille puolen!

Viikonlopun valo

Olin ajatellut viettää matkanjälkeisen viikonlopun rauhallisissa merkeissä, pestä hiekkaiset hellevaatteeni, tehdä ruokaa ja haahuilla rannalla koirien kanssa. Olin jotenkin unohtanut Mellakan perjantaisen virkistyspäivän (niitä virkistyspäiviä, joiden jälkeen olo on kaikkea muuta kuin virkistynyt), yhteisen kampaaja-ajan ystävän kanssa (niitä kampaaja-aikoja, joihin mennään yhdessä kuohuviinipullo kainalossa) ja sen, että olin luvannut juhlia toisen ystävän saavutuksia samppanjan merkeissä (niitä saavutuksia, joita voi juhlistaa vain samppanjalla). Sehän meni sitten hyvin. Hauskaa on ollut. Nyt voikin sitten hyvällä omatunnolla viettää loppuviikonlopun vaakatasossa ja vanhaa ystävää lainatakseni, maata kuin makkara ja tuntea tunteita.

2015-10-18-stellaharasek-sunday-012015-10-18-stellaharasek-sunday-022015-10-18-stellaharasek-sunday-032015-10-18-stellaharasek-sunday-042015-10-18-stellaharasek-sunday-052015-10-18-stellaharasek-sunday-06

Kuvissa pääosassa tuo kirkkaista kirkkain auringonpaiste, johon ei voi väsyä – ja uusi piponi, jonka ostin juuri Beamista tropiikinjälkeisessä shokkitilassa. Tulkoon pakkanen, nyt ei palele päätä. Kunhan ei tule vielä tänään.

Kuvat minusta Mikko Rasila

Lauantai

2015-10-17-stellaharasek-dieseldress

Dieselilta saatu mekko on tämän (ja epäilemättä monen tulevan) lauantain pelastus. Kaveriksi korot ja puhdas tukka, ei kai onnistuneeseen iltaan enää muuta tarvita. Ihanaa iltaa, kuullaan huomenna!

Misellivesi matkalaukussa

Sain tovi sitten testiin putelin, josta tuli samantien kaikkien matkojeni suosikkiseuralainen. Mádaran misellivesi on kreisikätevä tien päällä, sillä muuta ei tarvita: all-in-one -keksintö puhdistaa, kosteuttaa ja tasapainottaa ihon. Iso plussa siitä, että sadan millin pullon saa pakata käsimatkatavaroihin. Se pelastaa kiristävän ihon ja tahmean olon kesken pitkän (tai pitkältä tuntuvan) lennon, ja jättää kasvot raikkaiksi.

2015-10-15-stellaharasek-madara

Tykkään myös yksinkertaisesta, huurteisesta pullosta. Ainoa miinus siitä, että nesteen annostelu on himpun haastava: pulloa saa puristaa kohtalaisen kovaa saadakseen sieltä mitään ulos. No, eipähän vuoda matkatavaroihin.

Suhtaudun skeptisesti siihen, kun yhden tuotteen luvataan tekevän kolmea asiaa – se tarkoittaa useimmiten sitä, että se tekee ne kaikki huonosti. Kosmetiikkamarkkinoille rantautuneet misellivedet ovat ilmeisesti poikkeus, joka vahvistaa säännön: tavallista tehokkaampia kasvovesiä, jotka kosteuttamisen lisäksi puhdistavat ja poistavat iholta meikin ja lian. Kovin paksua meikkikerrosta en lähtisi misellivedellä poistamaan, mutta sen vähän kosmetiikan mitä itse käytän, misellivesi kyllä putsaa. Toimii hyvin myös treenikassissa. Laiskamato kiittää ja kuittaa: mitä vähemmän purnukoita, sen parempi.

Mádaran misellivesi kulkee nimellä Multi Action Micellin Water ja löytyy mm. merkin omasta verkkokaupasta ja Jolien verkkokaupasta sekä kivijalkamyymälästä.

Postcards from Phang Nga

Hei, pahoittelen radiohiljaisuutta täältä tropiikista! Verkkoyhteydet katkesivat kun vaihdoin majapaikkaa, kaiken lisäksi tietokone hyytyi totaalisesti kosteudesta tai protestina siitä, etten ehtinyt osoittaa sille tarpeeksi huomiota. Onneksi se heräsi parin päivän kuolonkankeuden jälkeen taianomaisesti eloon. Melkoinen matka alkaa olla takanapäin. Palaan paremmalla ajalla matkajuttuihin – ensi hätään eetteriin pari pikaista postikorttia Phang-Ngan provinssista.

2015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-12015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-22015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-32015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-42015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-52015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-62015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-72015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-82015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-92015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-102015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-112015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-122015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-152015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-142015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-132015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-162015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-172015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-182015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-192015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-202015-10-14-stellaharasek-thailand-phangnga-21

Asioita, jotka alkavat Thaimaassa tuntua hyvältä idealta: narunpätkä, joka pitää aurinkolasit päässä silloinkin kun kaahataan koskea alas bambulautalla.

Strange times are here

Käsittämättömän kirkkaat syyspäivät! Lämpötilat senkun laskevat, mutta valo sokaisee. Eikö näiden viikkojen kuuluisi olla koko vuoden pimeimmät, kun päivät lyhenevät eikä lumi vielä valaise? No, en valita. Kirpeä ja kuiva sää tekee pukeutumisesta kovin helppoa.

2015-10-14-stellaharasek-onthestreet-12015-10-14-stellaharasek-onthestreet-2

Kuvissa vilahtaa yksi lempitakeistani, Filippa K:n prätkämallinen takki, josta pidän erityisen paljon juuri siksi, ettei se ole perinteinen prätkärotsi. Ostin takin pari sesonkia sitten, se oli niitä vaatteita joista tiesin heti, että tulen käyttämään sen puhki. Olen muutenkin pikkuhiljaa pyrkinyt juuri siihen, etten edes hankkisi muunlaisia vaatteita. Usein onnistun, aina en.

2015-10-14-stellaharasek-onthestreet-32015-10-14-stellaharasek-onthestreet-4

Mos Moshin farkut ovat peräisin Dotsista ja juuri sitä mitä olen tovin etsinyt – mustia peruspillifarkkuja, joissa olisi pikkasen potkua. Jokapaikan pillit, joissa voi saapastella toimistolta koirapuiston kautta kemuihin. Näyttävät hyvältä vähän kaiken kanssa eikä tarvitse miettiä ovatko ne jonnekin liikaa tai liian vähän.

2015-10-14-stellaharasek-onthestreet-5

TAKKI FILIPPA K
MAJESTIC FILATURESIN KASMIRPAITA SOFINAHISTA
LINDA TOYEN TÄHTIRIIPUS GAUDETESTA
STYLESNOBIN NILKKURIT* & MOS MOSHIN FARKUT* DOTSISTA
AURINKOLASIT THE ROW
*SAATU

Kuvat Mikko Rasila

THE BLACK KEYS – STRANGE TIMES

Täältä tullaan (taas)

Kun hankin vuosi sitten elämäni matkalaukut tiedottaakseni universumille, että haluaisin olla useammin tien päällä, viesti meni ilmeisesti perille. Sain nimittäin tovi sitten Thaimaan turismiviranomaisilta kutsun palata Khao Lakiin tutustumaan alueen ekomatkailuun ja luonnonsuojeluun osana pohjoismaista pressiseuruetta. Kohde on ihana, aihe kiinnostaa eikä kalenterissa ollut lyhyestä varoitusajasta huolimatta mitään mitä en voisi tehdä toiselta puolelta maapalloa – joten kiljahdin KIITOS KYLLÄ.

2015-10-09-stellaharasek-ontheroad-1

Matkaohjelmasta näyttää tulevan tiivis, aamiainen on nimittäin merkattu joka päivälle kalenteriin seitsemältä eikä se taida olla ehdotus. Aikatauluun ei ole hirveästi jätetty happitaukoja ihan vaan olemiseen, joten lähden matkaan muutaman päivän etuajassa ja koitan samalla vähän lomailla, kun kerran sinne saakka menen. Kaikki ei ole mennyt viime aikoina ihan putkeen, mutta jotkut asiat onneksi vaan järjestävät itsensä: lentoliput kolahtivat parissa päivässä sähköpostiin toivomilleni päiville ja yhteistyökumppanini Finnmatkat varasi minulle pikavauhtia huoneen yhdestä hotellistaan, vaikka sesonki ei ole virallisesti vielä alkanut. Vietän siellä pari päivää ennen kuin muu matkaseurue ehtii Khao Lakiin ja reissun virallinen agenda alkaa.

2015-10-09-stellaharasek-ontheroad-2

ALUMIINISET MATKALAUKUT RIMOWA
NAHKALAUKKU SAMUJI
LUOMUPUUVILLAINEN HUIVI * NEST FACTORY
*SAATU

Yllätin kaikki – ennen muuta itseni – olemalla valmis jo lentoa edeltävänä iltana. Rimowat ne senkun kaunistuvat kolhiintuessaan. Nahkalaukusta pilkottava raidallinen hapsuasia on kuulemma tilanteesta riippuen täydellinen huivi, rantasaronki tai pyyhe – aion testata, tässä järjestyksessä.

Otteita matkan varrelta

Kuka olisi uskonut! Elämä vuoden viisaampana on yllättävän samanlaista kuin elämä ennen sitä. Syksy tummuu, öisin sataa. Koirat kiertävät lätäköt kaduilla ja arki humisee uomissaan. Herääminen aamuisin on joka viikko vaikeampaa, mutta se taitaa johtua pimenevistä päivistä. Olen aloittanut jokasyksyisen d-vitamiinin kilpavarustelun ja ajautunut taas kofeiinin ongelmakäyttäjäksi, joka laskee montako kuppia kestää kumota ennen kuin muuttuu kiusankappaleeksi ja tulee teljetyksi rappukäytävään. Joo. Pitäisi lopettaa. Toistaiseksi tässä on kuitenkin ollut näitä isompia ongelmia, kuten se herääminen.

2015-10-08-stellaharasek-otteita-12015-10-08-stellaharasek-otteita-2

Olen – kahvin avulla tai siitä huolimatta – viilettänyt muina voittajina ja tehnyt arkisia urotekoja, kuten esimerkiksi siivonnut. Olen myös (toisin kuin yleensä) onnistunut itselleni ominaisissa suunnitelmissa, jotka uhmaavat kaikkia modernin tieteen aikakäsityksiä ja ovat omasta mielestäni täysin aukottomia. Eräänäkin päivänä oli ns. hoppu. Onnistuin vartissa huijaamaan koirat peittonsa alta, maanittelemaan ne pihalle tekemään vastahakoisen pissan, hakemaan kukkakaupasta neilikoita, nyysimään kukkakaupan karkkilaarista seitsemän lätkälakua, noutamaan kiinalaisesta paistettuja nuudeleita, nappaamaan lennosta taksin ja ehtimään perille, kaikki tämä kahden semisuivaantuneen mäyräkoiran kanssa, ruokakassi kädessä, kamerakalusto olalla, myöhästymättä, kiroilematta.

Se on kaikki tämä kartutettu viisaus katsokaas.

2015-10-08-stellaharasek-otteita-32015-10-08-stellaharasek-otteita-4

Jotta maailmankaikkeudessa säilyisi tasapaino, on toki ollut niitäkin päiviä, kun samanlaiset arkiset pikkuasiat riittävät nujertamaan naisen. Viime viikkojen tahmeus ja takkuilu johtuvat kuulemma perääntyvästä Merkuriuksesta – tiedä siitä sitten.

Viime viikonloppuna päädyin juhliin, joissa en tuntenut ketään. Olin iloinnut ajatuksesta: mikä määrä mahdollisuuksia, ihan uusia puheenaiheita, vieläpä paikassa jossa en koskaan käy! Puin mekon ja kiskoin jalkaan uudet kengät, mutta edes hapsukorot eivät pelastaneet. Ilta oli väärä, tai ihmiset. Kun viides juhlavieras tönäisi minua ohikulkiessaan, aloin epäillä olevani näkymätön. Muistutin itseäni, että muut olivat tulleet tapaamaan vanhoja tuttujaan, ei tutustumaan uusiin. Yritin hymyilemällä pakottaa itseni takaisin hyvälle tuulelle, kunnes poskia pakotti ja silmien takana kirveli.

Luovutin, lähdin juhlista ja päätin poiketa tuttuun paikkaan selvittämään onko vika minussa vai perääntyvässä Merkuriuksessa. Portsari hymyili ystävällisesti: mene vaan, mutta valomerkkiin on minuutti. Vilkaisin sisälle, ilma oli sakeanaan loppuillasta, gintonicin tahmeudesta. Rauenneet ryhdit, silmissä levinneitä rajauksia. Vastaukset vähissä.

2015-10-08-stellaharasek-otteita-62015-10-08-stellaharasek-otteita-5

Suuntasin kadun yli kohti kotia. Isoroban kulmalla on kioski, joka on auki koko yön. Siellä on sama väliaikainen tunnelma kuin lentokentällä, kaikki ovat vain piipahtamassa, tulossa jostain tai menossa jonnekin. Ikkunan läpi näin tytön ja pojan, he seisoivat hyllyjen välissä ja nojautuivat juuri suudelmaan. Melkein tunsin purukumin maun ja makean partaveden.

2015-10-08-stellaharasek-otteita-72015-10-08-stellaharasek-otteita-8

Erottaja, Korkeavuorenkatu. Johanneksenkirkon tornit kohosivat pimeässä puiden keskeltä, katselivat alas vaitonnaisina kuten aina. Kapteeninkatu, Sikalan vaaleanpunaisena loistavat porttolan valot. Ravintola oli mennyt kiinni, tyhjässä salissa oli vielä valot päällä. Ulko-oven eteen vedettyjen verhojen välistä näin tarjoilijan, joka nojasi tiskiin ja kohotti arvatenkin ansaitun viinilasin huulilleen.

2015-10-08-stellaharasek-otteita-92015-10-08-stellaharasek-otteita-10

Tehtaankatu. Tiesin jo kymmenen vuotta sitten muuttaessani kaupunkiin, että tällä kadulla haluan joskus asua. Se toteutui lopulta, vähän vahingossa, vaikka uskon vahinkoihin päivä päivältä vähemmän. Muutosta ei voi olla kovin kauaa, kun muistan vielä melkein kaikki myöhäiset kotimatkani. Sen miltä mukulakivet tuntuivat sandaalien alla kun kävelin kesällä kotiin, kuljin keskellä tietä koska kello oli viisi aamulla ja tilaa oli. Olin täynnä irrallisuuden onnea ja sitä pelottomuutta mitä loppukesän hitaat yöt ja uudet ihmiset (ja ehkä muutot Tehtaankadulle) teettävät.

2015-10-08-stellaharasek-otteita-112015-10-08-stellaharasek-otteita-12

Yhtenä viikonloppuna kävin kuuden tunnin treffeillä. Oli ihanaa. Mitään ei tapahtunut. Aika oli väärä, tai ihmiset. Entinen minä olisi sellaisen illan päätteeksi tarttunut hihasta ja pussannut. Nyt halusin, että joku tarttuisi minuun. Tulin tosi onnelliseksi siitä, että maailma on ihan täynnä mahtavia tyyppejä, monia joita en ole vielä edes tavannut. Edessä on iltoja, joista en tiedä vielä mitään, kohtaamisia joiden ei tarvitse johtaa mihinkään. Kipinät riittävät, katseessa tai hipaisussa sähkön lailla elävä aavistus kaikesta mitä voi vielä tapahtua.

2015-10-08-stellaharasek-otteita-132015-10-08-stellaharasek-otteita-14

Arki-iltaisin olen polkenut treeneihin. Matka Tehtaankadulta Hernesaareen kestää viisi minuuttia kaksikymmentäyksi sekuntia, sekunnilleen saman ajan kuin Diana Kingin Ain’t Nobody. Laitan sen soimaan kun hyppään armeijanvihreän sotaponini selkään ja kappale loppuu juuri kun kurvaan Helsinki Core Trainersin pihalle. Olenko ainoa, josta tuntuu, että tänä syksynä aurinko on loistanut kirkkaammin kuin koskaan? Reittini kulkee Tehtaankatua pitkin kohti telakan taakse laskeutuvaa aurinkoa, se paistaa vaakasuoraan silmiin. Rakennusten ja nostureiden heittämät varjot ovat jyrkät. Olen alkanut odottaa vähän vaarallisia hetkiä, kun sukellan vaakasuorasta valosta varjoon tai toisinpäin, enkä moneen metriin näe mitään sokaisevan kirkkauden tai pilkkopimeän keskellä.

2015-09-26-stellaharasek-september-072015-09-26-stellaharasek-september-08

Palatessa on jo hämärää. Mereltä työntyvä myötätuuli antaa vauhtia kotimatkaan, mutta silloin ei ole enää kiire. Huppu alas, antaa tukan tuivertaa. Tykkään tästä ystävällisestä tuulesta. Kotona avaan kaikki ikkunat. Kun etelästä tuulee, pitää tuulettaa.

Kuvat viime viikoilta. Kuva minusta Mikko Rasila.