Kaupallinen yhteistyö Iittala ja Asennemedia
Nyt kun keittiöremonttimme on viittä vaille valmis, uskallan jo suunnitella pitkiä iltoja pöydän äärellä, rentoja viikonloppuaamuisia ja brunsseja. Vallata työmaana ollut keittiö takaisin kodin keskipisteeksi! Olemme eläneet viime kuukaudet keskeneräisen remontin keskellä ja vaikka sitä tottuu oviaukoista törröttäviin sähköjohtoihin ja siihen, että jääkaappi ja astiakaappi seisovat eteishallissa, on huojentava ajatus, että niin kalusteet kuin rutiinit loksahtavat ihan kohta vihdoin paikoilleen. Vasta remontoidessa huomaa miten suuri merkitys on toimivalla kodilla, jossa keskeneräiset asiat eivät häiritse arkea tai akkujen lataamista. Ironista toki, että remontti tehdään yleensä juuri siksi, että asiat toimisivat paremmin. Sitäpä suuremmalla syyllä tämä suunnaton ilo ja helpotus.
Astiakaappi odottaa vielä eteiskäytävässä nostamista oikealle paikalleen, mutta astiakokoelmamme on saanut täydennystä. Iittala on nimittäin lanseerannut uuden astiasarjan, ensimmäisen vuosiin! Yhtenä sukupolvensa merkittävimpänä muotoilijana pidetyn Jasper Morrisonin suunnittelemaa Raami-sarjaa on työstetty hartaudella ja huolella ja nyt lopputulos on vihdoin kaupoissa. Osin Suomessa valmistettu sarja koostuu keraamisista lautasista, lasiosista ja puisista tarjoilualustoista. Monikäyttöisten astiaston osilla saa katettua niin aamiaispöydän munakuppeineen ja teekannuineen kuin illallisen viinilaseineen. Pyöreä muotokieli sitoo astiaston osat toisiinsa kokonaisuudeksi, josta saa koottua monenlaisia yhdistelmiä.
Pidän paljon Jasper Morrisonin suunnittelufilosofiasta: hän on kiinnostunut hyvin muotoilluista, arkisista käyttöesineistä, jotka palvelevat käyttötarkoitustaan. Anonyymit esineet, joiden suunnittelijaa kukaan ei tiedä, muistuttavat siitä, että esineen elinkaaren ratkaisee se kuinka hyvin muotoilu kestää aikaa, ei suunnittelijan kiinnostavuus. Toimivimmat arkiesineet, kuten mutteripannu tai keittiösakset, kestävät käytössä vuodesta toiseen eikä niitä ajatella ennen kuin ne katoavat. Morrison kutsuu tätä supernormaaliksi. Aika ratkaisee mistä esineistä tulee arjen luottotavaroita, mutta varmaa on, että kukaan ei koskaan heitä pois hyvin suunniteltuja, laadukkaita käyttöesineitä.
Morrison puhuu paljon myös tunnelmasta ja siitä miten kodin arkiset esineet vaikuttavat siihen. Ah, kyllä! Kirjoitin muutama kuukausi sitten arjen estetiikasta ja ajattelen, että kalusteet ja esineet luovat tunnelman, jonka aistimme, vaikka emme ajattelisi asiaa. Toiset meistä ovat sille herkempiä kuin toiset. Itse kuulun niihin, joille on oman mielenrauhan takia tärkeää, että tilan ja siinä olevien tavaroiden energia on tasapainossa ja jonkinlaisessa synkassa.
Kyse on lopulta yksinkertaisista asioista. Perusjutut pätevät moniin meistä: siistissä kodissa on helpompi hengittää, rentoutua ja keskittyä. Väljässä sisustuksessa on enemmän tilaa valolle. Puhtaat lakanat tuntuvat ihanalta ihoa vasten ja tuuletetuissa huoneissa ajatukset liikkuvat paremmin ja uni on syvempää. Sitten on asioita, jotka koemme omalla tavallamme: onko kotia ja sen esineitä helppo käyttää? Pitääkö niitä ajatella ja varoa, vai huokuvatko ne vaivattomuutta? Tuottavatko ne mielihyvää vai ärtymystä?
Morrison puhui Hesarin inspiroivassa haastattelussa englantilaisen lapsuudenkotinsa huoneesta, joka oli sisustettu skandinaaviseen tyyliin. ”Muistan sen helpotuksen jota tunsin siinä huoneessa”, Morrison kertoi. ”Siitä asti olen ollut herkkä sille, minkälaisia tunnelmia esineet luovat – ja hermostunut vääristä esineistä.”
Tunnistan joka sanan, jopa tilanteen. Kun olin lapsi, talossamme oli paikalliseen tapaan kokolattiamatot ja ajan hengen mukaiset painavat kalusteet ja tummat kukkakuosit. Kun taloon tehtiin laajennus, äitini sisusti uuden olohuoneen skandinaavisen pelkistetysti: huoneessa oli kokolattiamaton sijaan puulattia ja tunkkaisten tavaroiden tilalla suuret ikkunat ja vaalea pellavasohva. Uudesta olohuoneesta tuli koko perheen lempipaikka.
Morrison on tunnettu pelkistämisestä ja perfektionismista, joka näkyy myös Raami-sarjan simppeleissä astioissa. Muotoja, mittasuhteita ja nyansseja on hiottu, kunnes suunnittelija on ollut niihin tyytyväinen. Inspiraatiota astiastoon ovat toimineet Morrisonin ihailemat anonyymit arkiesineet, joihin emme tavallisesti kiinnitä huomiota. Sarjan viinilasit tai kahvikupit voisivat olla mistä tahansa ranskalaisesta bistrosta. Lautaset ja kulhot ovat hiljaiset, juomalasit eleettömyydessään elegantit. Ehkä jonkun mielestä tylsät. Minun mielestä freesit ja täydelliset.
Tulee mieleen Pariisi, jossa voi istahtaa ensimmäiseen vastaanosuvaan kahvilaan ja saada eteensä yksinkertaisuudessaan täydellisen aamiaisen: croissantin, kahvin ja tuorepuristetun veriappelsiinimehun.
Nerous asuu yksityiskohdissa: huomaa tammisen tarjoilualustan lovetus, jonka ansiosta se on keveän näköinen ja helppo nostaa.
Hesarin jutusta luin myös, että muotoilija inhoaa monien fine dining -ravintoloiden erikoisia astioita: ”Lasit ovat liian isoja, lautaset kolmionmuotoisia ja kaikki on muutenkin pielessä.” Ymmärrän täysin, olen tässäkin suhteessa ihan samanlainen. Rakastan yksinkertaisia astioita, jotka eivät vaadi huomiota, vaan tekevät tehtävänsä ja antavat aterian olla pääosassa. Turha kikkailu tuntuu tarpeettomalta ja ärsyttää.
Simppeli pasta on kiireisen tai laiskan päivän pelastaja: tuorepasta kypsyy minuutissa ja kaipaa kaverikseen vain voita, sitruunaa, parmesania, suolaa ja pippuria. Chili sopii joukkoon, jos sitä sattuu olemaan. Nostetaan kuumana pöytään ja syödään heti, mieluiten seurassa.
Olen suosinut aina valkoisia lautasia, koska niissä yksinkertaisetkin ateriat näyttävät houkuttelevalta ja kattauksesta saa helposti halutessaan juhlavan lisäämällä lautasliinat ja korkeat kynttilät. Valkoisiin astioihin on myös helppo yhdistää muita astiakaapin aarteita, rosoisesta käsintehdystä keramiikasta kirppisastioihin ja patinoituneisiin vintageaterimiin.
Valkoviinilasissa on täydelliset mittasuhteet. Se on helppo ja kaunis ja klassinen, sopii niin arkikattauksiin kuin illanviettoihin, ei mene muodista eikä ikinä ajaudu riitaan muiden astiasarjojen kanssa. Sarjaan kuuluu myös kaksi kynttilälyhtyä, joita olen käyttänyt tarjoiluastioinakin – tässä pomeranssinvärinen tuikkukippo täyttää tärkeää tehtävää parmesankulhona ja lohenpunaisessa puolestaan säilytetään sormisuolaa.
Tammisia tarjoilualustoja löytyy kolmessa koossa, meillä on niistä keskikokoinen ja suuri. Olen käyttänyt niitä aamiaisen tarjoiluun, lounaalla leipälautasena, illallisella alustana dipeille ja oliivikulhoille. Puhdas muotokieli tuo mieleen niin pohjoismaisen suunnittelun kuin Japanin, eikä ihme, Morrison asui pitkään perheensä kanssa Tokiossa ennen kuin muutti viime vuonna takaisin Englantiin.
Suomessa suupuhalletussa karahvissa on samaa eleetöntä eleganssia kuin sarjan juomalaseissa. Olen käyttänyt sitä sujuvasti myös maljakkona ja viinikarahvina punaviinille.
Minusta on virkistävää, että Iittala luottaa pohjoismaiseen funktionaalisuuteen ja anonyymiin ajattomuuteen näinä päivinä, kun designilta tunnutaan usein odottavan innovatiivia uutuuksia, elämyksiä, jotain mitä kukaan ei ole nähnyt aiemmin. Teema on toinen onnistunut esimerkki Iittalan rohkeudesta luottaa suunnittelijoidensa pelkistämiseen – niitä on meilläkin muutama kaapissa ja ne muuten sopivat loistavasti samoihin kattauksiin näiden uutuuksien kanssa.
Ajattomuus on taitolajina huomattavasti haastavampi kuin trendikkäiden sesonkituotteiden suunnittelu. Tässä Morrisonin ja Iittalan muotoilufilosofia kohtaa: molemmat uskovat tarkoin edistykselliseen, esteettiseen ja tarkoin harkittuun muotoiluun, joka kestää aikaa ja käyttöä.
Raamin juju onkin muotoilussa, jonka loppuun asti ajatellut ominaisuudet paljastuvat kunnolla vasta käytössä: astiat istuvat käteen tavalla jota on vaikea selittää, ne yksinkertaisesti tuntuvat sopivilta. Niitä on helppo käyttää, pestä ja pinota kaappiin. Isotkin kulhot ja tarjoiluvadit tuntuvat siroilta ja ovat superkäytännöllisiä, sillä reunan ansiosta astioista saa tukevan otteen. Reunan aavistuksen alaspäin kaartuvan muotoilun ansiosta kuumiakin astioita voi nostaa polttamatta käsiään.
Kirkkaiden lasien lisäksi sarjaan kuuluu myös merensininen ja sammaleenvihreä, joka on suosikkini.
Yllätyin, kun tartuin ensimmäisen kerran juomalaseihin: juovitus on lasin sisäpuolella ja ulkopinta on täysin sileä. Astiaston värilliset lasit on muuten läpivärjätty, joka tarkoittaa, että niiden varjot toistavat lasin väriä. Se on merkki laadusta ja helppo tapa erottaa halpa lasi esineistä, jotka on tarkoitettu käytettäväksi ja rakastettaviksi vuosien ajan – hyvä vinkki kirppiksillekin. Meillä on muuten kaapissa viikottaisessa käytössä olevaa Iittalan värilasia 50- ja 60-luvuilta, joten luotto suomalaiseen laatuun on kova.
Meille valikoitui valkoviinilasien lisäksi Raamin kuohuviinilasit, joista olen tarjoillut brunssilla myös tuoremehua ja mocktaileja. Ihastuin täysin niiden kepeyteen ja pyöreään muotoon, sillä vierastan korkeita kuohuviinilaseja: ne tuntuvat tärkeileviltä ja huterilta, siltä että niitä pitää jatkuvasti varoa. Raamin huolettomat skumppalasit saavat rentoutumaan ja viihtymään, niiden äärellä on lupa nojata taaksepäin ja ottaa iisisti. Juuri tämänkaltaisia asioita tarkoitan, kun puhun esineiden luomasta tunnelmasta.
Sarjaan kuuluu myös punaviinilasit ja aperitiivilasit, joita tietysti himoitsen nyt, kun sain päähäni, että olisi ihanaa tarjoilla illallisvieraille alkuun sherrylasilliset ja paahdettuja pähkinöitä.
Isossa tarjoilukulhossa voi nostaa pöytään lounassalaatin – tai kantaa sipsit leffan ääreen.
Raamin astiat ovat solahtaneet kotiimme vaivatta. Arvostan erityisesti niiden monikäyttöisyyttä, sillä rakastan esineitä, joita voi käyttää useammalla tavalla. Morrison on samoilla linjoilla, hänen mielestään muotoilijan työssä ei ole kyse vain uusien muotojen luomisesta, vaan ympäröivän maailman havainnoimisesta ja siitä, että esineille löydetään uusia käyttötarkoituksia “perinpohjaisen tarkastelun, tai mieluiten sattuman ja intuition kautta”. (Eikö ole muuten ihanaa kuinka saan tämän kuulostamaan siltä kuin olisin keskustellut hänen kanssaan henkilökohtaisesti? Uskon, että meillä olisi paljon puhuttavaa, jos osuisimme joskus samaan illallispöytään.)
Sattuma ja intuitio kuvastavat hyvin tapaani käyttää tavaroita arjessa: en esimerkiksi juuri suunnittele kattauksiani, vaan nostelen esiin sopivankokoisia astioita ja luotan siihen, että ne näyttävät yhdessä hyvältä. Lopputulos toimii, koska kuratointi on tapahtunut siinä vaiheessa, kun olemme valinneet esineet kotiimme. Kaikki sopivat toisiinsa, useimpia voi käyttää monin tavoin. Käytännöllisiä ja kauniita arkiesineitä ei tarvitse ajatella jatkuvasti, ne vaan toimivat ja luovat yhdessä rennon tunnelman, joka palvelee kodin toimintoja ja lisää viihtyvyyttä.
Ruusu- ja kirsikkalimu näyttävät ihanilta kirkkaissa laseissa.
Sarjan kynttilälyhdyt tekevät meillä pitkää päivää, sillä tykkään käyttää niitä kattauksissa tarjoilukippoina ja iltaisin sytytän niihin usein tuikut. Rakastan näitä sävyjä! Pomeranssi tuo mieleen 70-luvun savulasin ja lohenpunainen loistaa väripilkkuna niin kattauksissa kuin muualla kodissa. Viime päivinä ne ovat viihtyneet ikkunalaudalla valaisemassa keväistä iltahämärää. Niiden alla oleva kirja oli siinä valmiiksi, mutta sävyjen sointuminen ei ole suinkaan jäänyt minulta huomaamatta.
Raamiin voi tutustua tarkemmin Iittalan sivuilla, mutta suosittelen piipahtamaan myymälään hypistelemään astioita livenä, sillä tavoin niistä saa parhaan käsityksen.
Mitäs tykkäätte? Millaisista asioista syntyy teidän mielestä hyvä tunnelma?
PS. Miksi nyt vasta keksin, että tämän postauksen nimi olisi voinut olla Minä ja Morrison.
PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
