Yearly Archives: 2019

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Näin selviät loppuvuoden juhlakaudesta

291

Kaupallinen yhteistyö , sisältää arvonnan

Loppuvuoden juhlakausi on täällä, ja se starttaa rytinällä! Ensimmäiset kemut ovat tiedossa tänään ja tästä se onkin sitten yhtä kilistelyä kohti vuodenvaihdetta. Syksyllä ei olekaan tullut hirveästi oltua ihmisten ilmoilla, sillä olen keskittynyt töihin, kirjoittamiseen ja Lapissa luuhaamiseen. Odotan siis innolla ulos lähtemistä ja tuttujen näkemistä – mutta mitäs sitä laittaisi päälle?

Monet naiset nauttivat laittautumisesta, rakastavat koko prosessia vaatteiden valitsemisesta meikkaamiseen. En ole ikinä ollut yksi heistä. Älkää ymmärtäkö väärin, tottakai haluan näyttää tyrmäävän hyvältä. En vaan jaksa nähdä hirveästi vaivaa sen eteen. En myöskään usko siihen, että joka juhliin pitäisi ilmestyä eri asussa kuin edellisiin. Muutamilla toimivilla vaatekappaleilla pärjää hyvin, muuttamalla asusteita ja hiuksia fiiliksen mukaan.

Seuraa hyväksihavaittuja vinkkejä juhlasumasta selviytymiseen ilman stressiä tai tyylikriisejä, kuvitettuna kolmella suosikkipoiminnallani loppuvuoden mallistosta.

Juhla-asuun ei välttämättä tarvita juhlavaatteita.

Omistan muutaman yksinkertaisen mustan mekon, jotka pelastavat melkein kaikissa tilanteissa. Niiden avulla vältän pukeutumiskriisit ja onnistun näyttämään kivalta silloinkin kun on kiire tai ei vaan ole mitään erityistä visiota asun suhteen. Näissä kuvissa minulla on päällä todellinen turvavaate, Nanson , jossa on 55% merinovillaa, 45% puuvillaa ja rennosti laskeutuva, väljä leikkaus. Se palvelee arjessa, mutta taipuu juhlaankin oikeiden asusteiden avulla: lisää vain kimallusta, isot korvikset ja korot.

Juhlakampaukset ovat yliarvostettuja.

Hiukset eivät ole iskussa etkä ehdi pestä niitä – tai et vaan jaksa käherrellä kiharoita? Unohda kiharat ja monimutkaiset nutturakampaukset. Nopein ja elegantein kampaus kemuihin on supersleek matala ponnari. Pelasta tyvi kuivashampoolla, jos tarvis (näin itsekin tein näissä kuvissa), vedä hiukset taakse ja kiinnitä yksinkertaisella mustalla hiuslenkillä tai kimaltavalla soljella.

Asusteet tekevät juhla-asun.

Omistan vain vähän varsinaisia juhlavaatteita, mutta rakastan yksittäisiä näyttäviä asusteita, kuten kuvissa vilahtavia glitter-korkoja tai rengaspanssarisen vintagelaukun. Myös iso koru tai näyttävä silmämeikki käy asusteesta.

Ehdoton suosikkiasusteeni loppuvuoden menoihin: kimaltavat sukkahousut, joilla saa välittömästi taiottua mistä tahansa mustasta mekosta pikkujoulukelpoisen. Kuvien glitter-sukkikset ovat Nanson sisarmerkki Voguen ja niitä saa .

Juhla-asun ei ole pakko olla mekko.

Jos et tunne oloasi kotoisaksi mekossa tai ei ole mekko-olo, unohda helmat suosiolla. Housupuku tai haalari on supertyylikäs juhla-asu eikä kaipaa kaverikseen kuin korkeat tai kimaltavat kengät. Kuvissa vilahtaa Nanson , jonka ryhdikäs viskoosineulos ja kietaisumallinen yläosa tekee siitä riittävän salonkikelpoisen kemuihinkin. Kaula-aukko on syvä ja tykkään huolettoman seksikkäästä lookista, joka syntyy kun jättää alta rintaliivit pois. Vähän pilkottavat pitsiiivit näyttäisivät varmasti hyvältä myös!

Maksoin tästä vintagelaukusta kymmenen vuotta sitten 30 euroa. Käytin sitä mm. omissa häissäni ja aion ulkoiluttaa sitä myös kaikissa loppuvuoden juhlissa. 

Panosta asusteissa persoonallisuuteen. 

Puuttuipa kaapistasi sitten kengät, laukku tai hiussolki, persoonallisimmat ja juhlavimmat asusteet löytyvät usein secondhand-kaupoista. Sieltä voi saada luksustakin murto-osalla uuden hinnasta! Voit tietysti löytää jotain ihanaa pikkurahalla kirpputoriltakin, mutta se vaatii aikaa tai tuuria. Secondhand-kaupoissa valikoima on valmiiksi kuratoitu ja myyjä osaa auttaa sopivien vaihtoehtojen etsimisessä. Helsingissä löytyy loistavia vintageputiikkeja mm. Punavuoresta ja Kalliosta, eikä tarvitse pelätä, että asusi kävelee kemuissa vastaan kolmen muun ihmisen yllä.

Keskity meikissä yhteen asiaan.

Jos tämä vaihe juhliin valmistautumisesta ei ole lempijuttusi, älä edes yritä tehdä samanlaista juhlameikkiä kuin se ystäväsi, joka käyttää siihen ilomielin tunnin, koska rakastaa meikkaamista. Kanavoi Kate Mossia: tee simppeli, kuulas perusmeikki ja panosta yhteen asiaan, kuten huuliin (huulipuna on maailman nopein tapa kohottaa habitus perusarjen yläpuolelle) tai silmiin.

Itse viihdyn harvoin huulipunassa, joten valitsen aina silmät: joko musta kissarajaus ja paljon mustaa ripsiväriä, tummat sumusilmät, tai kimaltavaa luomiväriä koko liikkuvalle luomelle. Kissarajaus on näistä työläin, glitter-luomet nopein. Panosta pohjustusvoiteeseen, jos luomesi ovat rasvoittuvaa sorttia.

Asiat tärkeysjärjestykseen.

Tukkani tai meikkini ei ole koskaan täydellinen, koska en jaksa tuhrata niiden kimpussa muutamia minuutteja kauempaa. Mutta tiedättekö mitä – ketään ei kiinnosta. Tärkeintä ei ole virheetön peilikuva, vaan se, että pääsee hyväntuulisena paikalle ja saa nauttia illasta ja ihmisten seurasta stressaamatta. Se laittautuminenkin on lopulta yleensä kivaa, kun siihen suhtautuu rennosti eikä ota turhia paineita. Samalla voi soittaa musiikkia ja valmistaa itselleen pienen aperitiivin.

Kimallus on ikuista.

Jep, tästä on ennenkin puhuttu, mutta minkäs teet, aihe todella on ikuinen. Monia vaatekaappini eniten käytettyjä vaatekappaleita yhdistää se, että ne kimaltavat. Itsehän olen sitä mieltä, että kimaltavia vaatteita voi käyttää ympäri vuoden, kun vaan päättää, että kimallus on erottamaton osa omaa tyyliä, mutta nämä vuoden pimeimmät viikot ovat tietysti parasta aikaa säkenöidä ja ottaa kimalluksesta kaikki irti. Nanson musteensinisessä on hillityn kimalluksen ohella siro venenpääntie ja helmanpituus, johon voi yhdistää nilkkureiden tai avokkaiden lisäksi myös saappaat. Parasta kimaltavissa mekoissa on se, että asu on käytännössä kerralla valmis – et tarvitse kuin sukkikset ja kivat kengät.

Kuvissa vilahtavat tuotteet ovat verkkokaupassa 30% alennuksessa koodilla STELLA30 14. marraskuuta saakka! Tässä vielä lista:

Tuttuun tapaan luvassa on vielä arvonta kaikkien kommentoineiden kesken! Mikä kuvien vaatteista on suosikkisi? Voit myös valita lempparin . Vastanneiden kesken arvotaan kolme 50 euron lahjakorttia Nanson verkkokauppaan tai myymälöihin. Vastausaikaa on ensi viikon torstaihin 14. marraskuuta saakka.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Enemmän energiaa: Testissä nestemäiset rauta- ja vitamiinivalmisteet

18

Kaupallinen yhteistyö Salus ja Asennemedia

Oma hyvinvointi on alkanut viime vuosina kiinnostaa ihan toisella tavalla kuin ennen. Se liittyy osin ikään, mutta sitäkin enemmän oivallukseen siitä, että voin todellakin itse vaikuttaa siihen miten voin. Elämässä tapahtuu paljon asioita, joita emme saa itse valita, mutta olivatpa lähtökohdat mitkä tahansa, omilla elintavoilla ja valinnoilla on iso vaikutus arkeen ja jaksamiseen.

Omia lähtökohtiani voisi kutsua haastavaksi, sillä kehoni on vyyhti erilaisia ongelmia, joista on vaikea sanoa mikä on syy ja mikä seuraus. Minulla on krooninen sairaus nimeltä endometrioosi joka aiheuttaa kipujen ohella mm. väsymystä ja jatkuvan matala-asteisen tulehdustilan. Olen sairastanut sitä teini-iästä asti, mutta se diagnosoitiin vasta vuosi sitten ja siitä saakka olen etsinyt ja kokeillut mahdollisimman luonnonmukaisia keinoja saada oireita hallintaan.

Taustalla on myös koko aikuisiän jatkunut uupumusputki, jonka olen saanut katkaistua vasta pari vuotta sitten. Kun aloittaa työnarkomaanin uransa 16-vuotiaana tekemällä lukion ohella yliopisto-opintoja ja töitä, eikä pidä säännöllistä syömistä, liikuntaa tai yöunia erityisen tärkeinä, ehtii vuosien varrella saada aikaan monenlaista vahinkoa. Näitä seurauksia olen viime vuosina yrittänyt korjata ja opetella uusia rutiineja, yksi asia kerrallaan, omien voimieni puitteissa. Samaa kokeneet tietävät, että prosessi on vähintään yhtä paljon henkinen kuin fyysinen, sillä juurisyy on korvien välissä eikä täpötäydessä kalenterissa.

Kaiken lisäksi elimistöni reagoi huonosti pohjoiseen kaamokseen ja juuri näihin aikoihin vuodesta olen yleensä kaikkein väsyneimmilläni. Vaikka nukkuisin paljon, söisin hyvin, liikkuisin ja heräilisin kirkasvalolampun kanssa, olen syksyisin niin uupunut, että tekee mieli kaatua vaatteet päällä sänkyyn heti kun tulee pimeää. Tilanne on ollut tuntuvasti parempi niinä vuosina kun olen viettänyt osan syksystä jossain lämpimässä, parikin viikkoa aurinkoa  on antanut energiaa talvikuukausista selviytymiseen.

Osana “varjosta takaisin ihmiseksi” -projektiani olen yrittänyt syödä viimeiset pari vuotta terveellisemmin ja monipuolisemmin. Olen täydentänyt ruokavaliota tarpeen mukaan vitamiineilla ja lisäravinteilla, pistellyt siis pillerimuodossa poskeen kaikenlaista d-vitamiinista sinkkiin ja magnesiumiin. Suurin haaste hajamieliselle ja väsyneelle on ollut niiden muistaminen: niistä ei ole hyötyä siellä keittiön kaapissa, vaan niitä pitäisi muistaa oikeasti myös syödä.

Toinen haaste on ollut lisäravinteiden imeytyminen. Imeytymiseen vaikuttaa moni asia: mihin aikaan ja minkä kanssa lisäravinteet nautitaan, missä muodossa ne ovat sekä tietysti kehon kyky hyödyntää ravintoaineita. Esimerkiksi suolistosairaudet (tai suolistoon kasvanut endometrioosi) heikentävät merkittävästi ravinteiden imeytymistä. Elimistön jatkuva tulehdus- ja stressitila ei auta sekään.

Raudanpuutos on yleisin ravintoperäinen puutos kaikkialla maailmassa. Rauta edistää punaisten verisolujen ja hemoglobiinin muodostumista ja hapen kuljetusta kehossa, ja sen puute aiheuttaa monenlaisia oireita. Veriarvoni on tutkittu useita kertoja mm. kilpirauhasongelmien poissulkemiseksi ja hemoglobiiniarvoni ovat normaalit, mutta olen alkanut epäillä, että ferritiini- eli varastorauta-arvoni ovat liian alhaiset, sillä minua on huimannut, hengästyttänyt ja hermostuttanut jatkuvasti. Ferritiinistä puhutaan tällä hetkellä paljon, sillä vähiin käynyt varastorauta on osoittautunut yllättävän yleiseksi ongelmaksi, vaikka rauta-arvot sinänsä olisivat kunnossa. Söin kuurin rautatabletteja, mutta ne eivät imeytyneet, aiheuttivat vaan vatsakipuja.

Jollain tavalla tykkään tästä koruttoman funktionaalisesta saksalaisesta estetiikasta.

Kun Salus kysyi olisinko kiinnostunut kokeilemaan nestemäisiä ravintolisiä, oli hyvin helppo innostua, sillä olin muutenkin juuri miettinyt nestemäisiin tuotteisiin siirtymistä niiden paremman imeytyvyyden vuoksi.

Salus on ollut olemassa yli sata vuotta: tohtori Otto Greither perusti yrityksen Saksassa vuonna 1916. Salus-tuotteet ovat puhtaista, pääosin luomulaatuisista raaka-aineista valmistettuja korkealuokkaisia ravintolisiä eikä niissä ole keinotekoisia väri-, makeutus- tai säilöntäaineita. Yrtti- ja hedelmäpohjaisista tuotteista on apua niin immuniteetin parantamisessa kuin rautavarastojen buustaamisessa. Yritystä vetää nykyään perustajan poika Otto Greither, jonka WWF palkitsi vuonna 2003 vuoden EKO-johtajana, tunnustuksena toiminnastaan ympäristön ja luonnon hyväksi.

Sain testiin kaksi tuotetta. Kulttimainetta nauttiva, yli satavuotias Salus Floradix on nestemäinen, hellävarainen rautavalmiste väsymykseen ja uupumukseen. Floradix sisältää vatsaystävällistä, orgaanista rautaglukonaattia. Yrttipohjaisessa vesiuutteessa on myös raudan imeytymistä edistäviä hedelmä- ja aminohappoja, C-vitamiiniputoista ruusunmarjauutetta sekä B-vitamiinia.

On olemassa myös erikoisruokavaliota noudattaville sopiva versio, Salus Floravital, joka hiivattomana, gluteenittomana ja makeuttamattomana sopii vegaaneille, keliaakikoille tai hiiva-allergisille raudan saannin täydentämiseen.

Tutkiskelin asiaa, ja opin, että raudan imeytymisen kannalta ei ole ollenkaan yhdentekevää minkä valmisteen valitsee: Floradixin ja Floravitalin sisältämä ferro-muodossa oleva rauta (Fe2+) imeytyy huomattavasti tehokkaammin kuin ferri-muodossa oleva rauta (Fe3+).

Samalla otin käyttöön Salus B-vitamiinit, joka sopii stressaavien elämäntilanteiden tueksi: vähentää väsymystä, antaa lisää energiaa ja edistää hermoston toimintaa. Valmiste sisältää monipuolisesti eri B-vitamiineja ja on gluteeniton, laktoositon ja vegaaneille sopiva.

Ensivaikutelma oli tosi positiivinen. Olin odottanut melko tymäkän makuista litkua, mutta b-vitamiinivalmiste maistuu hyvältä, hedelmäiseltä, vähän appelsiiniselta. Myös rautavalmiste tuo mieleen mehun, ehkä ruusunmarjan, jota se sisältääkin. Muutaman kerran suuhun on jäänyt aavistuksen rautainen jälkimaku, mutta pahalta se ei ole maistunut koskaan.

B-vitamiinia olen ottanut kerran päivässä, rautaa kahdesti, sillä päiväannos imeytyy paremmin kahdessa osassa nautittuna. Välillä olen unohtanut aamuannoksen ja ottanut illemmalla tupla-annoksen. Yleisesti ottaen olen muistanut melko hyvin, sillä jääkaapissa säilytettävät tuotteet osuvat silmiin heti aamusta kun hamuilen jääkaapista kahvini seuraksi kauramaitoa.

Rauta olisi hyvä syödä puolisen tuntia ennen ruokailua ja välttää nauttimasta samalla aterialla kofeiinia, kalsiumia ja viljatuotteita, koska ne heikentävät raudan imeytymistä. En ole pystynyt toteuttamaan tätä ihan optimaalisella tavalla, sillä juon aamupalan ohessa aina kahvia, mutta arvelen, että jään kokonaiskuvassa kuitenkin plussan puolelle, koska mikä tahansa päivittäin nautittu rauta on parempi kuin nauttimatta jäänyt rauta.

Entäpä tulokset? On tietysti selvää, että mitkään lisäravinteet eivät tee ihmeitä, jos sairastaa endometrioosia, kärsii kaamosväsymyksestä ja yrittää toipua 20 vuoden uupumusputkesta pelkkiä elintapoja parantamalla, ilman mahdollisuutta kunnolliseen sairaslomaan. Olen silti huomannut selvän eron aiempaan: huimaus ja selittämätön hengästyminen on kadonnut täysin. Myös väsymys on helpottanut, ei hävinnyt (se olisikin jo todellinen ihme) mutta olen selvästi energisempi kuin yleensä tähän aikaan vuodesta. Eron huomasi jo viikossa sen jälkeen kun aloitin nestekuurini. Nyt vaikutus on tehostunut entisestään, kun aloitin säännöllisen yinjoogan.

Nestemäiset rautavalmisteet sopivat useimmille, enkä minäkään ole saanut tästä vatsavaivoja. Se tarkoittaa, että tätä pystyn käyttämään jatkossakin. On olemassa valmisteita, jotka sisältävät enemmän rautaa kuin Floradix ja sisarensa Floravital, mutta tehokkuudesta ei ole hirveästi iloa, jos elimistö ei sitä siedä tai pysty sitä hyödyntämään.

Aion lähiaikoina tarkistuttaa ferritiiniarvoni ja selvittää saanko varmasti nyt tarpeeksi kaikkea mitä kehoni tarvitsee, mutta nämä tuotteet jäävät jokatapauksessa vakikäyttöön! Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tsekata myös Idan kirjoitus kokemuksistaan.

Salus-tuotteita on helppo löytää ympäri Suomen. B-vitamiinivalmistetta (noin 19€/250ml) saa luontaistuotekaupoista ja apteekeista, rautavalmistetta (noin 14€/250ml ja noin 24€/500ml) lisäksi myös hyvinvarustelluista marketeista.

Salus on myös vastuullinen valinta. Luomuraaka-aineisiin panostava yritys on tarkka myös tuotantonsa, varastointinsa ja kuljetustensa ympäristövaikutuksista. Nestemäiset raaka-aineet ja hunaja ostetaan kierrätysastioissa ja kaikki sähköntuotanto tulee 100% uusiutuvista energianlähteistä, joista jopa 60–90% syntyy paikan päällä vesi- ja aurinkovoimalla. Tehtaissa on energiatehokkaat ilmanvaihtojärjestelmät ja veden kulutus on minimoitu. Kasvijäte hyödynnetään läheisessä biokaasulaitoksessa. Kaikki pakkausmateriaalit ovat tietysti ympäristöystävällisiä.

Raudanpuutteesta voi lukea lisää täältä. Sen yleisimpiä oireita ovat heikotus ja väsymys, jotka ovat varmasti monille tuttuja tähän aikaan vuodesta. Jos kuitenkin tuntuu, että syksyn pimenemisestä ja säännöllisistä elämäntavoista huolimatta on tavallista uupuneempi olo, on hyvä tsekata saako ruokavaliostaan tarpeeksi rautaa. Varsinkin kasvissyöjien kannattaa olla tarkkana raudan suhteen, sillä rautaa imeytyy paljon liha- ja kalaruoista.

Miten ruudun sillä puolen jaksellaan?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Kaksi viikkoa Lapissa

52

✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Vietimme puolet lokakuusta pohjoisessa. Olisimme viihtyneet kauemminkin.

Pidän siitä miten vanha rakennus herää, kun asetumme taloksi. Saapuessamme se on liikkumaton, lähes kohmeinen, alkanut jo vajota talviunille. Kaikki on juuri niillä sijoillaan mihin ne viimeksi lähtiessämme jätimme, mutta jotain on silti tapahtunut, aikaa on kulunut, hienoinen pöly laskeutunut kaiken ylle, kuistin portaat notkahtaneet taas aavistuksen enemmän. Jarno sytyttelee valoja ja lämmittää huoneita, minä pyyhin pinnat ja petaan sängyt, leväytän laukut auki merkiksi siitä että täällä ollaan taas. Ja talo antaa sen tapahtua, solahdamme sen suojelukseen, lämpö laajenee ja nurkat venyvät kauemmas.

Ensimmäiset päivät totuttelemme hiljaisuuteen ja annamme sykkeen tasaantua täpötäysien syysviikkojen jälkeen. Tuntuu vapauttavalta hillua hupparissa ja villasukissa ja olla miettimättä miltä näyttää, katsomatta kelloa. Kalenterissa on työhön liittyviä merkintöjä, mutta ei yhtään tapaamista, tilaisuutta, juhlaa, ei mitään missä pitäisi olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. (Paitsi äidin hirvikäristyksen äärellä, silloin täsmällisyys on tärkeää, koska eläkeläisenä hänellä on aina kiire retkeilemään jonkun tunturin päälle.)

Kuuran peittämä maisema kimmeltää aamuisin kun avaamme oven koirille. Lehmät ovat yhä ulkona ja näyttää kuin niidenkin paksu turkki vähän säkenöisi kun ne heräilevät rantaniityllä.

Kun aamuisin on näin kirkasta on vaikea tajuta miten nopeasti sellainen valo voi kadota. Tähän aikaan vuodesta pimeä tulee pohjoisessa aikaisin ja se on totaalista, se ei ala mistään eikä pääty mihinkään, se vaan putoaa talon ylle ja hengittää ympärillämme kuin jokin elävä. Toinen koira haluaa riehua kepin kanssa pihalla, mutta on niin pimeää, ettei se näe mihin keppi lentää. Siitä ei ole kuvaa, siitä ei voi ottaa kuvaa. Lupaan koiralle, että ensi syksyksi hankimme pihalle valot.

Tällä reissulla emme rehki raksalla, olemme tulleet pohjoiseen laittamaan talon talviteloille. Emme ole vielä keksineet miten saisimme pidettyä talon myös talvikäytössä. Rahalla se ratkeaisi, mutta ehkä sitten ensi vuonna. Olisi ihanaa viettää talossa joulu.

Kun olemme kahden, solahdamme samaan verkkaiseen rytmiin. Jarno nousee aamuisin ensin, keittää ensitöikseen pannullisen kahvia ja tuo minulle kupin sänkyyn. Päästämme koirat pihalle, laitamme musiikin soimaan, juttelemme keittiön pöydän äärellä, katselemme syreeneissä hyppeleviä pikkulintuja ja satunnaista oravaa. Jarno polttaa roskia padassa, joskus lämmitämme päiväsaunan. On varmasti monta asiaa, jotka tekevät yhtä onnelliseksi kuin tulen ritinä keskellä kirpeää aamupäivää, mutta juuri sillä hetkellä on vaikea muistaa muita.

Pikkuhiljaa uppoudumme omiin puuhiimme. Minä kirjoitan ja Jarno soittaa kitaraa, äänittää katkelmia ja tekee niistä biisejä vähän samaan tapaan kuin minä yhdistelen sanoista lauseita ja teen niistä kappaleita. Saatamme olla tuntikausia samassa tilassa puhumatta sanaakaan, onnellisina siitä että saa olla hiljaa yhdessä, että kerrankin on aikaa keskittyä sillä tavoin johonkin muuhun kuin työhön. Se on juuri nyt parasta mitä tiedämme. Tällä tavoin kuluisi kokonaisia viikkoja, kuukausia, jos elämämme rakenteet antaisivat myötä.

Syömme vasta myöhään illalla, ruoka on useimmiten yksinkertaista, riisipuuroa tai savukalaa tai paahdettua parsakaalia ja kananmunia. Luen vielä ennen kuin nukahdan, kuuntelen hiljaisuutta ja koirien kuorsausta, pohjoisessa ne saavat nukkua sängyssä kanssamme ja levittää huoneen täyteen sakeaa unen tuoksua. Yksi viettää yönsä polvitaipeessani, toinen välissämme ja molemmat töytivät tassuillaan, jos vien liikaa tilaa.

Sitten Mikko saapuu. Olemme alkaneet lämmittää hänen huonettaan edellisenä iltana, autossamme matkannut laukku on nostettu sängylle valmiiksi odottamaan häntä, Luna-koira on käynyt nuuhkimassa sitä häntä heiluen. Se tietää aina kun sen ihminen on tulossa perässä.

Kolmisin dynamiikasta tulee erilainen. Talo täyttyy, päiviin tulee tiiviimpi rytmi. Suunnittelemme ensi kesän juhannusjuhlia ja kunnostustöitä, mietimme minkä väriseksi maalata Mikon huoneen seinät ja pitäisikö navetta purkaa vai kunnostaa hamam-henkiseksi kylpyläksi. Haahuilun sijaan on selkeitä ohjelmanumeroita: lasi viiniä, joka nautitaan pirtissä tarkoin valituista laseista, tai tiettyyn teemaan sidottu Spotify-disko, jossa jokainen valitsee vuorollaan biisin. Tai kolme jaksoa Successionia ja rinnuksille lastattu sipsisaalis, koska kulho on liian kaukana.

Syömme kunnollisen aamupalan, lounaan ja illallisen, kaikki osallistuvat kokkaamiseen, tiskivuorot jaetaan. Menun suunnittelu on aloitettu jo päiviä aiemmin ja kauppareissu Ruotsiin on viikon tärkein tapahtuma, johon liittyy perinteitä kuten pysähdykset Övertorneån kierrätyskeskuksessa ja Aavasaksan grillillä.

Juoksuseuran jäsenilla on oma kosmetiikkapöytä, jonka äärellä he hoitavat arktisille olosuhteille altistunutta ihoaan.

Tästä tulee se reissu kun Mikko ja Jarno perustavat urheilijan reteyttä uhkuen arktisen juoksuseuran ja käyvät joka aamu juoksemassa. Juoksun jälkeen on saunan vuoro, minä lämmitän sen ja he kantavat polttopuut ja veden. Pihan perällä tönöttävä puusauna on vähän pieni kolmelle, mutta onneksi en tykkää kovista löylyistä, istun mielelläni alimmalla lauteella ja pakenen välillä vilvoittelemaan. Saunassa tuoksuu tutulta, vaikka minulla ei ole siitä yhtään muistoa ajalta ennen meitä tässä talossa. Edellisen kerran siinä on saunottu vuosikymmeniä sitten, silloin kun en ollut edes käynyt vielä Suomessa. Ajan kulumista ei löylyissä huomaa, kiuas sihisee mielissään ja savupiippu tupruttaa savua pätevänä kuin Luna-koira keppinsä kanssa.

Nautimme aamupalan kanssa kirppikseltä löydetyistä kristallilaseista tymäkkää tyrnimehua, juoksijat ja minä. Vuosi sitten laseissa olisi ollut vodkaa. Jotkut asiat eivät kuitenkaan muutu: paras aamiainen pohjoisessa on paahtoleipä voilla ja hillahillolla. Minä olen yksin mielipiteeni kanssa, mutta ei se mitään, enemmän minulle.

Asioita, jotka unohtaa kun on ollut kauan poissa pohjoisesta: talvi ei tule yhdessä yössä, vaan hiipien. Päivä päivältä kuuraa on enemmän, välillä hentoinen kerros vastasatanutta lunta, joka sulaa iltapäivään mennessä pois. Sitten yhtenä aamuna se jää. Kun seuraavan kerran vilkaisee ikkunasta, lunta sataa taas. Sen äänettömyys yllättää joka kerta, eikö ensilumesta pitäisi kuulua jokin ääni, ehkä kevyt lepatus kuin perhosista?

Maailmasta on kadonnut äänet, maisema muuttuu valkoiseksi. Tekee mieli tehdä samoin kuin silloin kun näin lumisateen ensimmäisen kerran: mennä pihalle, työntää kieli ulos ja odottaa, että sille laskeutuu lumihiutale.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

✖ Lokakuun kootut

18

Seuraa viime viikkojen isot ja pienet asiat! (Niin, olimme pohjoisessakin, mutta siitä lisää pian.)

✖ Helsingin kirjamessut olivat ihanat. Valtavasta yleisömäärästä huolimatta! Sain hortoilla kiireettömästi kirjojen maagisessa vaikutuspiirissä, hengailla Hangon kirjeenvaihtajamme Annan kanssa, kuunnella kirjailijahaastatteluita, selailla uutuuksia ja uusintapainoksia, penkoa divariosastoa. Kirjahankintojen määrä pysyi onneksi mitenkuten kurissa, koska kotona on iso pino kirjoja, jotka odottavat vuoroaan. Jos vaikka lukisi ne ensin.

✖ Hypnoosi kiinnostaa. Jarno on yrittänyt pitkään lopettaa tupakoinnin ja on nyt hypnoosissa käytyään ollut reilut kolme viikkoa polttamatta. Minulla taas on kauhua ja sisäistä sekasortoa aiheuttava toimenpidekammo, johon hypnoosista saattaa kuulemma olla apua – olen todellakin valmis kokeilemaan. Olisihan se kivaa, ettei koko viikko olisi jännityksen takia pilalla aina kun pitää mennä jotain varten lääkäriin. Jotenkin tosi aikuista, sanoi yksi ystävä kauhistuneena henkisen kasvun spurtistani. Haha! Niin on. Ja pidän siitä.

✖ Uudet kuulokkeet, uusi elämä. Minulla on kummalliset korvat, joissa mitkään nappikuulokkeet eivät suostu pysymään – ja jos suostuvatkin, korvia alkaa nopeasti särkeä. Siksi käytän aina isoja kuulokkeita, jotka peittävät korvat kokonaan. Edelliset menivät kuitenkin rikki melkein vuosi sitten enkä ole saanut aikaiseksi hankkia uusia, tyytynyt vain narisemaan kotona loputtomista taisteluistani nappikuulokkeiden kanssa. Lopulta Jarno kyllästyi valituksiini, lähti kaupungille ja palasi kainalossaan uudet, kunnolliset kuulokkeet. AH! Ihan kuin elämä olisi alkanut alusta! Voin kävellä kadulla uppoutuen omiin luuppeihini! Voin kääntää päätäni eikä kuuloke tipahda korvastani! Voin kuunnella kokonaisen kappaleen ilman 13 keskeytystä!

✖ Talviaika on täällä. Samoin taistelu kaamosväsymystä vastaan. Joka vuosi sama juttu, pimenevät päivät vievät veronsa ja aamuisin on vaikea nousta. Olen aiemminkin tankannut vitamiineja, mutta tänä syksynä olen aloittanut nestemäisen rautakuurin, josta on ollut jo paljon hyötyä, sillä normaalisti ensimmäiset kaamosoireet ovat hiipineet päälle jo syyskuussa heti kun päivät ovat lähteneet hämärtymään, mutta nyt eletään melkein marraskuuta! Kaivelen tänään myös herätysvalon esiin, siitä on menneinä talvina ollut apua järkyttäviin aamuihin.

✖ Yinjooga pelastaa jälleen elämäni. Olen aloittanut Katja Kokon uuden Yin Your Skin -verkkokurssin, josta kirjoitin tovi sitten. Ei olisi voinut tulla parempaan saumaan: elämässä on ollut kivoista jutuista huolimatta viime viikkoina kaikenlaista pientä murhetta ja stressinaihetta ja tuntuu tosi vaikealta saada kierroksia alas ja rentoutua. Kurssi yhdistää gua sha -kasvohieronnan ja yinjoogan ja sisältää myös meditaatiota, on siis varsinainen täsmäase juuri mielen ja kehon rauhoittamiseen ja tasapainottamiseen. Hullua ja ihanaa miten 10 minuutin minimeditaatio helpottaa puristusta ja kirkastaa oloa, vaikka vielä aloittaessa tuntui siltä, että ei tästä mitään tule. Toinen aikuistumisen merkki: harkitsin eilen lääkitseväni nuutunutta oloani lasillisella viiniä, mutta sen sijaan teinkin pienen yinjoogan. Se auttoi enemmän.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Avatar
Anna Piiroinen ~

Elokuvia ja syysmyrskyjä, eli nähdään Hangossa

14

Kaupallinen yhteistyö Visit Hanko, Hangon Kulttuuritoimisto ja Hangon Elokuvajuhlat

Rakastan elokuvissa käymistä. Olen siitä onnellisessa asemassa, että asun suurinpiirtein elokuvateatterin kulman takana. (Ja myös laventelipuutarhan, kirjaston ja mantelicroissant-leipomon kulman takana, kelatkaa!)

Enkä minkä tahansa elokuvateatterin, vaan Suomen eteläisimmän, jonka avajaisia vietettiin vuonna 1919 ja jonka sisustus on lähestulkoon kokonaan 1940-luvulta, kun teatteri avattiin uudelleen sodan jälkeen. Jo aulassa pääsee tunnelmaan, liput ostetaan kauniista funkkis-lippukioskista, käteisellä. Kiinnitä huomiota myös lennokkaan siniseen Olympia-kylttiin sisäänkäynnin päällä, se on upea!

Nyt torstaina alkaa koko vuoden lempitapahtumani Hangon Elokuvajuhlat, leffafestari, joka on ohittamaton syy tulla Hankoon parhaaseen vuodenaikaan loka-marraskuun vaihteessa. Jos oikein hyvin käy, saa saariston syysmyrskyt kaupan päälle.

Viisipäiväinen festari (31.10. – 4.11.2019) jotakuinkin hiljenneessä satamakaupungissa tarjoaa loistavat puitteet jokaisen leffahullun unelmalle: saa harppoa kaulaliinaan kietoutuneena leffasta toiseen, käydä välillä syömässä suolapalaa tai nostamassa maljoja muiden leffahullujen kanssa, ehkä kipittää Gunnarsinrantaan tai Tulliniemelle surffareita bongaamaan. Nukkua posottaa hyvät unet rannoiltaan jo ritisevän meren ja käppyrämäntyjen tuoksuisessa yössä.

Esimerkiksi viehättävä pitsihuvila Villa Maija on avoinna vielä elokuvavieraille ennen talviunille siirtymistään. Nopeimmat varaavat huoneen päärakennuksesta, lasiverannalla. Majoitusta ja ravintoloita löytyy, vaikka kaikki luulevatkin, että Hanko katoaa maailmankartalta elokuun jälkeen. Puuh, sanon minä aina silloin: kesähän on amatööreille!

Olen listaihmisiä, joten listaan teille omat leffatärppini. Koko ohjelman löydät tapahtuman sivuilta.

Huomaathan: elokuvia esitetään Kino Olympian lisäksi Hotelli Regatassa. Hotel Bulevardissa ja Bistro Alléssa on kiinnostavaa elokuvaohjelmaa myös. Osa tärpeistäni menee ajallisesti päällekkäin, koska en ole pystynyt vielä päättämään, mitkä elokuvista lopulta valitsen. En edes minä voi nimittäin olla kahdessa paikassa yhtä aikaa!

I live in cinema. I feel I’ve lived here forever. – Agnes Varda

TORSTAI

18:00 Varda by Agnès (Ranska), Kino Olympia
Minua seuranneet tietävät pienimuotoisen palvontani mitä yhteen ranskalaisen uuden aallon pioneeriin Agnès Vardaan tulee. Agnès Vardan kotikatu Rue Daguerre on ollut Pariisin-kartallani pienenä virtuaalinuppineulana jo hyvän aikaa. Haaveilin aina törmääväni häneen sattumalta. Olisinko saanut sanaa suustani? Nyt törmääminen ei ole enää mahdollista, 90-vuotias Varda siirtyi ajasta ikuisuuteen maaliskuussa 2019. Elokuva Varda by Agnès jäi hänen viimeisekseen.

PERJANTAI

20:00 Shoplifters (Japani), Kino Olympia
Japanilaista elokuvaa yhdeltä arvostetuimmista nykyohjaajista, Hirokazu Kore-edalta. Shoplifters palkittiin 2018 Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisella palmulla. Tarina kertoo perheyhteydestä, vai kertooko?

LAUANTAI

11:00 Kaksi elokuvaa, yksi näytös (Suomi), Kino Olympia
Ohjaaja Kanerva Cederström vierailee festareilla esittelemässä kaksi poliittista lähihistoriaa käsittelevää dokumenttielokuvaansa Kaksi enoa ja Trans-Siberia. Cederströmin runollinen tyyli kiinnostaa. Hankolainen renesanssimies Sampsa Laurinen haastattelee ohjaajaa.

17:30 Kesä (Venäjä), Hotel Regatta
Nuoria rokkikukkoja 80-luvun Leningradissa, Iggy Pop raikaa. Itkettää vähän jo nyt, silkasta nostalgiasta.

Tyttö ja rillit elokuvasta Kesä

SUNNUNTAI

11:00 Aatos ja Amine – Gods of Molenbeek (Suomi, Belgia), Kino Olympia
Ohjaaja Reetta Huhtanen katsoo monikulttuurista lähiöelämää Brysselissä kahden pienen pojan silmien tasolta. Miten kuusivuotiaat ystävykset käsittelevät niinkin isoja asioita kuin jumaluus, terrorismi, kuolema?

12:30 Rivien välissä (Ranska), Hotel Regatta
Ranskalainen, teräväksi mainostettu ihmissuhde-elokuva kirjailijoista ja kirjankustantajista, en tiedä tarvitseeko kaltaisiani tämän enempää houkutella valkokankaan ääreen. Ai niin, kenties kertomalla, että Hotelli Regatassa saa ottaa elokuvasaliin viinilasin aulabaarista mukaan!

12:45 Kolme naista (Iran), Kino Olympia
Cannesissa parhaan käsikirjoituksen palkinnon pokannutta iranilaiselokuvaa on sanottu ohjaaja Jafar Panahin (jolla on muuten parhaillaankin niskassaan Iranissa oikeuden asettama elokuvantekokielto!) kauneimmaksi teokseksi. Elokuvassa nuoren naisen taideopintohaaveet törmäävät ikivanhoihin patriarkaalisiin perinteisiin, sukupolvien kuiluun. Mutta koska maailma harvoin on vain mustavalkoinen, löytyy ohjaajan Iranin vuoristokyliin ulottuvalla road tripillä myös koskettavaa inhimillisyyttä, lämpöä ja yhteisöllisyyttä.

15:00 Amazing Grace (USA), Kino Olympia
Los Angeles, tammikuu 1972. Soul sister Aretha Franklin pumppaa baptistikirkollisen väkeä hurmokseen niin että hiki roiskuu. Kaikki tallentuu onneksi filmille, joka nyt epäonnisten vaiheiden jälkeen on restauroitu ja sai lopulta tänä vuonna ensi-iltansa. Hallelujah!

15:00 Nuoren naisen muotokuva (Ranska), Hotel Regatta
Mestariteokseksi tituleerattua elokuvaa on verrattu mm. elokuviin Piano ja Call me by your name. Yleensä en lämpene historialliselle draamalle, mutta Bretagne (olkoonkin 1700-luvun Bretagne) ja näyttelijä Adèle Haenel saattavat saada minut pyörtämään sitkeän päähänpinttymäni. Ohjaaja Céline Sciamma käsittelee elokuvallaan ikuisuusaihetta naisesta katseen kohteena versus katsojana ja kertojana, tekijänä. Elokuvajuhlilla on muuten tänä vuonna vahva naisedustus, ohjaajien ja näkökulmien osalta, hienoa!

MAANANTAI

17:30 Piazzola (Argentiina), Kino Olympia
Tangon mullistajaksi kutsuttu Astor Piazzola sovittelee perhettä ja luovaa elämää yhteen intiimissä henkilökuvassa. Taide ja ego, aina yhtä kiehtovaa.

Hyppää siis junaan ja tule kanssani elokuviin? Me istumme Parkkosen kanssa aina rivillä 8, reunassa. Nähdään Hangossa!

Sanoinko tosiaan “hiljenneessä satamakaupungissa”? Marraskuuhun sijoittuu muitakin tapahtumia. Pimeä Viikonloppu (samaan aikaan Elokuvajuhlien kanssa, 1.-3.11.) ottaa ilon irti vuoden synkimmästä ajasta mm. tarjoamalla pimeydessä vaeltaville hautausmaaopastuksia, kummitusjuttuja ja yön bunkkerissa.

Seaside Stories Festival (14.-17.11.) taas on monikulttuurinen tarinafestivaali, jossa noin viisikymmentä eri alojen taiteilijaa viideltä mantereelta kuljettaa osallistujia mm. musiikin, tanssin, kirjallisuuden ja elokuvien keinoin ympäri maailmaa.

Minä kunnostaudun järjestämällä yhdessä Ravintola Makasiinin kanssa torstaina 21.11. jo viidennen kerran Beaujolais Nouveau -kekkerit uuden viinisadon kunniaksi.

PHOTOS FROM HANKO BY TOMI PARKKONEN

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Levysuositus syksyyn ~ Michael Kiwanuka

9

Musiikin ystävät kuulolle! Lontoolainen laulaja-lauluntekijä Michael Kiwanuka tekee samettista, soulahtavaa indierokkia, joka sopii syksyn pimeneviin iltoihin kuin suklaalevy punaviinin viereen. Joopajoo, niin tekevät sadat muutkin singer-songwriterit, huudatte nyt, miksi kannattaa kiinnostua juuri tästä tyypistä? Ymmärrän! Itsekin välillä uuvun uusiin nimiin, jotka marssivat yksi toistensa jälkeen esiin esittämään akustisen kitaransa ja loop-pedaalinsa kanssa samanlaisia utuisia kappaleita, jotka eivät erotu mitenkään toisistaan. Itsekin luulin hetken, että Kiwanuka olisi yksi heistä, nopeasti unohtuvista yhden semihitin ihmeistä, sillä käsitykseni hänestä perustui aiemmin lähinnä HBO Nordicin Big Little Lies-sarjassa kuultuun tunnariin Cold Little Heart ja Love & Hate -biisiin, jota Jarno on soittanut kotona. Superkauniita folkahtavia kappaleita, joissa ei ole yhtään mitään vikaa, mutta ehkä olin vaan itse kuluttanut genren hetkeksi puhki.

Mutta hän julkaisee tämän viikon perjantaina, 1. marraskuuta kolmannen levynsä ja Kiwanuka-nimeä kantava albumi on ennakkoarvioiden perusteella ihan loistava! Meditatiivinen bluespohjainen rock ja 70-luvun psykedelia mainittu, samoin Pink Floyd ja Bill Withers ja monia muita nimiä, joita ei liian usein kuule millenniaalien tekemän musiikin yhteydessä. Tietysti Kiwanuka on myös tuottaja, koska kaikki ovat nykyään tuottajia. Levyä on kuitenkin ollut tuottamassa hänen lisäkseen mm. Danger Mouse. Kiintoisa keitos. Vielä pitää muutama päivä odottaa ennen kuin levy tärähtää kokonaisuudessaan kuunneltavaksi, mutta ensimmäisten maistiaisten perusteella hyvää kannattaa todellakin odottaa. Ehkä tämän albumin myötä Kiwanuka kahmii kaikki ne palkinnot, joihin on ollut tähän saakka vain ehdolla.

No laitetaan vielä perään ne aiemmin mainitut pari vuotta vanhat kappaleet. Suosittelen ehdottomasti ainakin utuisen folkin ystäville. Kyllä sen aika vielä tulee minunkin elämässäni takaisin.

Avatar
Anna Piiroinen ~

Viimeisimmät, taas

14

Artikkeli on kirjoitettu keskiviikkona 23.10.2019, siksi eilen ei ole eilen, tänään ei ole tänään eikä huominen oo huomenna.

Terveisiä junasta, tältä kohtaa. Miten kaikki onkin junassa niin paljon helpompaa, kuten kirjoittaminen? Koska Stella haastoi minut vastikään vuosi sitten tämän blogitekstin päätteeksi, vastaan nyt hetimmiten kysymyspatteristoon nimeltä VIIMEISIMMÄT.

Cannes, muutama vuosi sitten

Viimeisin viesti

Minulla oli loistava junakeskustelu juuri äsken, ihmisyydestä, kirjallisuudesta ja elämänpituisesta oppimisesta. Itsensä avaamisesta. Vinyylilevyistä. Koska keskustelukumppanini oli jotakuinkin tuttu, rohkenin lähettää junanvaihdon jälkeen hänelle kirjavinkin, joka tuli mieleeni ja joka liittyi aiheisiimme. Kirjavinkki oli Édouard Louisin Ei enää Eddy, vaikka en ole itsekään sitä vielä lukenut.

Viimeisin ruoka

Sanon kaalikeitto kukkuraisella smetanalusikallisella, koska haluan jakaa teillekin viime viikonloppumme kruunanneen reseptin. Tässä välissä olen syönyt mm. katkarapusalaattia, kukkakaalikeittoa ja Appenzelleria, jos välttämättä haluatte tietää.

Rakuunainen kaalikeitto

Kuullota voissa sipulia ja valkosipulia kattilanpohjalla.
Ruskita valurautapannulla lampaanjauhelihaa ja heitä sipuleiden perään.
Lisää kattilaan reilusti erilaisia kaaleja (ei kukkivia kaaleja) silputtuna, tällä kertaa meillä oli pääosassa punakaali. Voi miten kaunista keitosta tuli! Lisää tomaattipyrettä maun mukaan.
Mausta lorauksella punaviinietikkaa, kuivatulla rakuunalla (ole rohkea!), ehkä myös vähän timjamia ja meiramia. Lihalientä tarpeeksi, sitten sopivasti suolaa ja pippuria.
Keiton päälle sen smetanan lisäksi kourallinen persiljaa. Täydellinen syyssoppa!

Viimeisin itku

Itken lähinnä harmista vähän väliä ja usein silloin kun yritän lukea Parkkoselle Hesarista jotain mieltäni kuohuttavaa. Itkin vähän myös eilen illalla kun uutisissa näytettiin Aila Meriluotoa. “Terveisiä elämästä, tältä kohtaa…” Itken tänään, kun hyvästelemme yhden suvustamme, ihmisen joka on ollut olemassa aina, vaan ei enää. (Juurihan hän istui hymyillen vaahteramme alla?)

Viimeisin nauru

Sunnuntailounas naurattaa. Hienoa dialogia, hienot näyttelijät. Meillä on myös Parkkosen kanssa yhteinen yöharrastus. Seinfeldin katsominen. Aloitamme aina taas alusta, kun pääsemme yhdeksännen kauden loppuun. Siinäkin arvostan salamannopeaa, sarkastista sanailua ja loistavia hahmoja. Joiltain osin sarja on vanhentunut, eivätkä kaikki vitsit enää naurata, mutta koska suurin osa naurattaa, jatkamme. Osoitan toki neuvokkaasti Parkkoselle kaikki patriarkaatin ansat yön pimeydessä.

Viimeisin hermostuminen

Minähän kilahdan vähän väliä! Siinäpähän pidätte kirjaa!

Alan ymmärtää kaavan: ensin on uhmaikä, sitten murrosikä, sitten… täytät neljäkymmentä. Uhmaiästäni en luonnollisestikaan muista juuri mitään. Epäilemättä pitkä ja vaikea, jos myöhemmät merkit pitävät paikkansa. Murrosiässä olin äkkiväärä, ehdoton ja mustavalkoinen. Tässä välissä olen ehkä ollut hetkellisesti kärsivällinen, ymmärtäväinen, nähnyt asioissa useampia puolia. Nyökytellyt. Niiaillut. Kunnes siis täytin neljäkymmentä.

Olen itse suunnattoman kiinnostunut tästä elämänvaiheesta. Olen jälleen jonkunlaisessa taitekohdassa, jossa lähinnä vain joko VIHAAN tai RAKASTAN asioita, esineitä, ihmisiä ja ilmiöitä. Olen yhteiskunnallisesti aktivoitunut, politisoitunut ja lievästi sanottuna radikalisoitunut. En jaksaisi enää yhtään tyhjänpäiväistä huulten heiluttelua, vaan haluan väitellä.

Mutta siis viimeisin hermostuminen: turhanpäiväinen hyppyyttäminen ja vallankäyttö pelkän vallankäytön vuoksi.

Viimeisin ostos

Ostin Sinebrychoffin taidemuseon museokaupasta aurinkolasien puhdistusliinan, jossa on Lucas Cranach vanhemman Nuoren naisen muotokuva vuodelta 1525. Ja nyt kun sanon näin, arvaan, että Sinebrychoffin taidemuseon museokauppaan kohdistuu ryntäys ja lasienpuhdistusliinavarastot myydään hetkessä loppuun. Sellaista on vaikuttajan elämä.

Viimeisin muutos sisustuksessa

Otin keittiön kattolampun pois koska se oli jotenkin liian pieni suuren pöydän päälle ja sitä paitsi väärässä kohtaa. Mutta kun ottaa kattolampun pois lokakuussa, seuraa pimeys, jota en tullut ollenkaan ajatelleeksi. Pimeät aamut, pimeät illat, kynttilän lepattava valo. Uusi valaisin on etsinnässä. Muuten kaikki on kotona aika lailla ennallaan. Kun kolmaskin lapsemme muuttaa omilleen, pistän tuulemaan.

Viimeisin lukemani blogiteksti

Luin juuri oman blogitekstini koskien kirjailija Patrick Leigh Fermorin taloa Kreikassa. Hain jutun luettavakseni kun näin uutisen, että talo on nyt vihdoin avattu mittavan restauroinnin jälkeen ja siellä voi YÖPYÄ!

Viimeisin suunnitelma

Koko tämä viikko on yhtä suunnittelua suunnittelun perään. Liikuskelen akselilla Hanko-Turku-Helsinki-Hanko, muistotilaisuudesta kirjamessujen kautta kekkereihin. Yritän pysyä perässä junalippuineni, airbnb-varauksineni ja erilaisine vaatekertoineni, joista kaikki ovat mustia.

Suunnittelen myös joulumatkaamme Ranskaan. Tunnen jo sypressien ja savun tuoksun Cannesin rinteillä sijaitsevalla tutulla huvilalla, haaveilen aikaisista aamukahveista torilla ja laadin jouluaaton ruokalistaa. Suklaahalko ainakin, hienosta leipomosta! Löysin myös pienen ajomatkan päästä viinitilan, jonka tiluksilla on veistospuisto. Se olkoon jonain päivänä retkikohteemme.

Lue lisää: ja heti kun olin punnertanut tämän tekstin kasaan, löysin tämän. Olinkin vastannut jo haasteeseen, perhana!

PHOTOS FROM FRANCE SOME TIME AGO BY TOMI PARKKONEN

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Lappi-kodin makuuhuone ja uuden sängyn onnea

11

Kaupallinen yhteistyö Familon ja Asennemedia

✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Hirsitalon hissuksiin etenevässä kunnostusprojektissa on tapahtunut tänä vuonna pieniä ja suuria edistysaskeleita, joista merkittävin on se, että olemme saaneet kuntoon omaksi makuuhuoneeksemme kaavailemamme kammarin. Lähtötilanne ei ollut houkutteleva: varaston tehtävää toimittaneessa huoneessa oli kulahtaneet tapetit, kellertävä muovimatto ja vanha uuni, jonka rapistunut laasti varisi lattialle. Huoneeseen säilötyn tavaravuoren alla lymyili raskaita lastulevykalusteita, jotka olivat nähneet parhaat päivänsä jo joitakin vuosikymmeniä sitten.

Ensin tyhjensimme huoneen, ei mikään pieni tai nopea operaatio. Sitten kaivoimme esiin huoneen alkuperäisen 150-vuotiaan lankkulattian muovimaton alta, irroitimme vanhat pinkopahvit huonokuntoisine tapetteineen hirsiseinien päältä, jynssäsimme ja soodapuhalsimme hirsiseinät kalkkimaalista ja rapsutimme uunista haperon pinnan irti. Ikkunaseinään asensimme eristelevyt pitämään Lapin pakkaset ulkopuolella ja liisteröimme päälle makulatuurin, maalattavan tapetin. Lattian ja listat maalasimme pellavaöljymaaleilla, katon savimaalilla.

Huusin pari vuotta sitten Bukowskilta keraamisen vintagevalaisinparin, joista toinen asuu pirtin puolella ja toinen päätyi liinavaatekaapin päälle.

Huone ei ole toki vielä valmis, mutta mikäpä nyt tällaisessa ikuisuusprojektissa ikinä olisi. Ovilistat odottelevat vielä maalausvuoroaan, makulatuuri kaipaa savimaalikerrosta ja mietimme vielä käsittelemmekö hirsiseinät esimerkiksi perinteisellä kahvi- tai teesekoituksella aavistuksen tummemmiksi ja tasaisemmiksi, vai annammeko niiden olla sellaisenaan (tällä hetkellä kallistumme jälkimmäiseen, koska ei kaiken tarvitse aina olla niin täydellistä).

Matkan varrelta on otettu paljon työvaihekuvia ja jaan niitäkin pian, koska tiedän että joukostanne löytyy monia remontista kiinnostuneita! Mutta tänään loikkaamme suoraan lopputulokseen, siihen miltä huone näyttää nyt.

Kammarin ikkunan takana on pihlajarivistö, joka värjää huoneeseen tihkuvan luonnonvalon kesäisin viileäksi ja vihreäksi. Rakastan huoneen tunnelmaa. Kauneimmillaan huone onkin juuri kesäisin, kun valo siivilöityy lehtien läpi, pohjoispuolen huone pysyy päivän hämäränä ja auringon säteet kurottavat huoneen takaseinään vasta kymmenen aikaan illalla. Tähän aikaan vuodesta valo on kalpeampaa ja vähäisempää, riittää juuri kuvaamiseen päivän kirkkaimmalla hetkellä.

Makuuhuoneen kalustus on niukka. Yöpöytinä on kaksi vanhaa jakkaraa. Kiinnitimme seinälle vintiltä löytyneen shaker-henkisen naulakon, johon on kätevä ripustaa aamutakit ja puolipidetyt vaatteet. Muut tavarat asuvat 50-lukulaisessa liinavaatekaapissa, joka on tarkoitukseen turhan pieni, etsiskelemme laiskasti isompaa kaappia tilalle. Kattovalona on sama kupu, joka on ollut katossa niin kauan kuin äitini muistaa. Messinkinen yövalo on kirppislöytö, samoin seinää vasten sijoitettu tuoli. Tärkein huonekalu on tietysti sänky.

Ajattelin hirsitaloprojektimme alussa, että ei sen sängyn kanssa ole niin justiinsa. Veimme pohjoiseen vanhan sänkymme, joka oli jäänyt ylimääräiseksi kaupunkikodista. Se tuntui hetken lähes ylelliseltä, koska talossa ei ollut siihen mennessä ollut koskaan laveria tai patjalla varustettua puusänkyä kummempaa petipaikkaa. Mutta heti ensimmäisen siellä nukutun yön jälkeen muistin miksi olimme hankkineet kaupunkikotiin uuden sängyn – vanha oli meille molemmille mahdollisimman epäsopiva, aivan liian pehmeä ja upottava kahdelle, jotka molemmat kaipaavat sängyltä napakkuutta.

Oikeastaan aika absurdi ajatus, että lomakodissa oleva sänky olisi jotenkin vähempiarvoinen kuin se kotona oleva. Lomalla se vasta onkin olennaista saada nukkua hyvin! Emme toki ole aina lomalla, kun olemme täällä, mutta sitä suuremmalla syyllä – palautuminen on tärkeää ja sängyllä on todella merkitystä varsinkin kun emme vietä täällä satunnaisia öitä siellä ja täällä, vaan asumme täällä viikkoja kerrallaan, yhteensä useamman kuukauden vuodesta.

Jos kaikista elämäni varrella oppimistani asioista pitäisi valita tärkein, sanoisin, että hyvät yöunet ovat oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta kaikkein tärkeintä. Ihminen selviää hetkellisesti stressistä, kiireestä, sipseillä elämisestä ja liikunnan puutteesta, kunhan nukkuu tarpeeksi. Kaikki te, joiden yöunet ovat syystä tai toisesta vähissä: I feel you. Jos pystytte, sijoittakaa ainakin hyvään sänkyyn, että se vähä uni olisi mahdollisimman laadukasta.

Saimme alkukesästä Familonilta juuri valmistuneeseen makuuhuoneeseen uuden sängyn, älypehmusteella varustetun Familon Ergo-sängyn. Lämmön ja painon mukaan muotoutuva älypehmuste rentouttaa ja sen alla oleva erikoispehmuste tukee ja mahdollistaa selkärangan luonnollisen asennon. Rungossa on hengittävä sälepohja.

Olemme nyt nukkuneet sängyssä pohjoisen reissuillamme kesän ja syksyn ajan ja tykänneet hulluna. Sänky on juuri sellainen kuin toivoimme, napakka tuntumatta kovalta, rentouttava olematta upottava ja tukee selkää niin, että aamulla on levännyt ja virkeä olo eikä mikään ole jumissa, puutunut tai kipeä. Huono puoli on, että aamuisin ei tee mieli nousta.

Sängyn päällä on Ergo Smart -sijauspatja, joka vähentää puutumista ja kääntyilyä yön aikana.

Kakkoskodin sänky on asteen yksinkertaisempi ja ehkä aavistuksen napakampi kuin hotellisängyistä inspiroitunut Familon Ergo Hotel, joka meillä on ollut kotona viimeiset pari vuotta. Olemme olleet siihen tosi tyytyväisiä, joten oli selvää, että halusimme juuri Familonilta sängyn myös pohjoiseen. Ehdotimme heille yhteistyön jatkoa, ihanaa että he suostuivat! Yhteistyö on parhaimmillaan silloin kun olemme tuotteista valmiiksi innoissamme ja valitsisimme ne jokatapauksessa, oli yhteistyö tai ei. Myös vierashuoneen sängyt on hankittu Familonilta ja vieraat ovat tykänneet 120-senttisistä joustinsängyistä kovasti, ehkä pitää itsekin testata vierashuonetta joku päivä.

Myös tyynyt ja peitot ovat Familonilta. Olemme vihdoin löytäneet tyynyn, joka on molempien mielestä täydellinen! Ihmisillä on tietenkin erilaisia tarpeita ja toiveita tyynynsä suhteen, meillä vaan sattuu olemaan samanlainen tyynymaku. Nukumme useimmiten kyljellämme ja tyynyn pitäisi tukea kylkinukkujan niskaa, ettei se pääse retkottamaan tai tönötä liian korkealla. Monet tyynyt ovat tuntuneet alkuun hyvältä, mutta vaatineet lopulta massiivista myttäämistä ja möyhimistä ennen kuin ovat oikeasti asettuneet päätä riittävästi tukevaan muotoon.

Ratkaisu kaikkiin tyynyhaasteisiimme on ollut yhteistyössä fysioterapeutin kanssa suunniteltu Lokerikko-niskatyyny, joka ei nerokkaiden lokeroidensa ansiosta menetä muotoaan vaan pysyy ryhdikkäänä, ja mikä parasta, jokaisen lokeron täytteen määrää voi säädellä omaan makuun sopivaksi. Nämä tyynyt saapuivat meille Lappiin, mutta rakastamme niitä niin paljon, että viemme ne aina mukanamme kaupunkikotiin. Ero on iso, uni on syvempää ja niskajumit ovat vähentyneet tuntuvasti. Ne ovat aavistuksen leveämmät kuin tavalliset tyynyt, mahtuvat silti standardikokoiseen tyynyliinaan, istuvuus on vaan naftimpi.

Silver-untuvapeitot ovat kevyet, mutta riittävän lämpimät viileään huoneeseen. Familonin untuvatuotanto on sertifioitua: raaka-aineet tulevat Saksasta ja Tšekistä ja ne saadaan elintarviketeollisuuden ylijäämästä, ei koskaan elävistä linnuista. Traumpass-sertifikaatti tarkoittaa, että höyhenet ja untuvat on kerätty eläinten hyvinvoinnin ehdoilla. Kuvissa vilahtavat lakanat ovat Familonin perkaalipuuvillaa.

Laadukas sänky on sijoitus omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Olemme niin iloisia siitä, että nyt sänkyasiat ovat seuraaviksi vuosiksi kunnossa niin kaupunkikodissa kuin pohjoisessa. Jos sänky- tai sijauspatjahankinnat ovat teillä ajankohtaiset, koodilla STELLA25 saa -25% kaikista normaalihintaisista sängyistä ja sijauspatjoista kuun loppuun eli 31. lokakuuta saakka!

Entä makuuhuone? Rakastan tietysti, pienessä keskeneräisyydessäänkin. Nukun siellä paremmin kuin missään muualla, sinne on ihana mennä iltaisin ja herätä aamuisin. Äänimaisemassakin on jotain rauhoittavaa: yli satavuotiaat lattialankut natisevat jalkojen alla ja vanhat hirret naksahtelevat, kun pakkanen kiristyy ulkona. Peiton alla villasukissa on just nyt paras mahdollinen paikka.

Mitäs tykkäätte?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Huurteiset aamut

16

✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Sen näki jo keittiön ikkunasta: aamusta oli tulossa niin kaunis, että kävelylle kannattaisi napata kamera mukaan. Järjestelmäkameran operoiminen kädet jäässä ja kahden koiran kiskoessa vastakkaisiin suuntiin ei ole kiitollisinta hommaa, mutta en todellakaan malttanut olla taltioimatta tätä kauneutta parin ruudun verran.

Tornionjokilaaksossa eletään niitä päiviä, kun ei oikeastaan ole enää syksy, mutta ei ihan vielä talvikaan: taitetta, jossa luonto vaipuu päivä päivältä enemmän uneen. Joinakin aamuina on sumu, toisina kuuraa, joka säkenöi ruohonkorsissa ja oksissa ja saa koko maiseman kimaltamaan valkoisena. Lammikoiden päällä on ohkainen kerros riitettä, kuin ohutta lasia. Joki on kohmeinen, näyttää virtaavan päivä päivältä hitaammin. Reunoilla ritisevä jää kurottuu joka yö pidemmälle.

Tänä aamuna tuntui kuin aika olisi seisahtunut. Ei tuullut, lehtikään ei liikahtanut, kaikki oli jähmettynyt paikoilleen kuin valokuvaan. Ei ollut edes erityisen kylmä, vaikka yöllä oli selvästi ollut pakkasta.

Jostain syystä juuri tällaiset päivät palauttavat mieleen eniten muistoja ensimmäisistä vuosista Suomessa. Kaikki talven tuloon liittyvä oli niin uutta, se kuinka kuuran kuorruttama nurmikko rapisi kenkien alla, kuistin ikkunaan piirtyi valkoisia kukkia ja koko maailma hiljeni. Jäätyneet lammikot, sormia nipistelevä yöpakkanen vielä aamullakin. Ennen muuta tuoksut: tulitikun rikinkatku, palava puu, ensilumen tuoksu joka leijailee ilmassa jo ennen kuin se todella tulee.

Elämme kummallisia aikoja. Olin yksin aamukävelyllä koirien kanssa, koska Jarno oli juoksulenkillä. Tätä ei ole aiemmin tapahtunut. Ehkä jonain aamuna minäkin lähden mukaan. Kotiin päästyämme keitimme riisipuuroa, iltaan mennessä kattila oli kaavittu tyhjäksi. Siinä nyt ei ole mitään kummallista, jos ei lasketa sitä, että riisipuurokausi tuli korkattua epätavallisen aikaisin.

Mutta jossain itää uudenlaisia ajatuksia, uusia yhteyksiä, tunne siitä että kaiken ei tarvitse olla aina samalla tavalla kuin ennen.

Joutsenista yksi ehti lähteä ennen kuin tartuin kameraan, toinen on kuvassa jo matkalla. Ne lähtivät yksitellen pitkällä matalalla nousukiidolla, neuvottelivat mennessään suunnasta. Mutta sen kuulee, että ne ovat vielä maisemissa, viimeisiä päiviä tai viikkoja ennen lähtöään lämpimimmille leveysasteille. Laulujoutsenen erottaa kyhmyjoutsenesta sen torvimaisesta äänestä, jota se päästää lentäessään. Tornionjokilaakson torvisoittokunta kokoaa rivejään ennen suurta muuttoa ja esiintyy joenuomassa harva se päivä.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Yhdessäolosta

4

Ernest Hemingway in A Moveable Feast, 1964

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Sarjasuosituksia syksyn iloksi

22

Kaupallinen yhteistyö HBO Nordic ja Asennemedia

✖ TORNIONJOKILAAKSO, LAPPI

Kun läksimme pohjoiseen, pakkasimme pakuun muiden matkatavaroiden lisäksi telkun. Päätimme jo etukäteen, että tällä Lapin reissulla ei remontoida, vaan otetaan iisisti, nukutaan pitkään, saunotaan ja ollaan kyljellään sohvalla. Asiaan saattaa liittyä myös akuutti koukuttuminen muutamaan syksyn sarjaan. Kaksin katsomme sarjoja usein läppäriltäkin, mutta silloin kun katsomossa on useampi, iso ruutu on kiva.

Pirtissä on nykyään kaksi sohvaa ja hyvä niin, koska meitä on täällä kaksi leveästi loikoilevaa koiraa ja kolme ihmistä, me ja ystävämme Mikko. Vihreä samettisohva on 50-luvun tanskalaista vintagea, toinen sivustavedettävä puusohva, joka on ollut talossa jo ennen meitä. Olemme täyttäneet sen tyynyillä ja ristineet sen Nebulaksi, mukaillen superluksusta designsohvaa, joka maksaa melkein kymppitonnin. Meidän Nebula on vähän vaatimattomampi, mutta silti tilava ja mukava eli se paikka, josta eniten kinataan. Joku huutaa NEBULA! yleensä jo matkalla kaupasta tai saunasta, vaikka ennen sohvalle kellahtamista olisi vielä tiedossa kaikenlaista illallisesta koirien ulkoilutukseen.

Olemme Jarnon kanssa olleet HBO Nordicin suurkuluttajia vuosien ajan, sillä tuhansia laadukkaita sarjoja ja leffoja sisältävästä suoratoistopalvelusta löytyy takuuvarmasti jotain sopivaa joka tilanteeseen. Kesäkuussa kirjoitin The Handmaid’s Talesta, jonka kolmas kausi piti meitä otteessaan alkukesän ajan. Tällä kertaa on luvassa paljon toivottu nippu sarjasuosituksia, jotka ovat hurmanneet meidät viime aikoina. Listaa laatiessa tuli huomattua, että kaikki tämän hetken parhaat sarjat todellakin löytyvät samasta osoitteesta!

✖ Euphoria

Instagramiani seuraavat eivät ole voineet välttyä tiedolta, että Euphoria on parasta mitä on tehty aikoihin! Draken tuottama sarja on visuaalista ilotulitusta, jonka hahmot ovat juuri niin villejä, surullisia, sinisilmäisiä, sekaisin ja täynnä elämää kuin teinit nyt keskimäärin. Rakastan sarjan irrallisuutta, Labrinthin tekemää musiikkia, absurdeja yksityiskohtia jotka tekevät tunnelmasta epätodellisen, kimaltavia silmämeikkejä ja kerrontaa, joka vuorotellen hidastuu ja kiihtyy. Jos rakastit Buz Luhrmanin elokuvaa Romeo + Juliet, rakastat tätä. Euphoria on silti tiukasti kiinni internet-ajassa, maailmassa joka voi olla kasvavalle ihmiselle samaan aikaan kaunein mahdollinen ja väkivaltainen painajainen. Hirveimmätkin asiat esitetään pelottavan kasuaalisti.

Zendaya tekee todella hienon roolisuorituksen sarjan päähenkilönä, 17-vuotiaana Rue Bennettina, joka taistelee mielenterveysongelmien kanssa ja yrittää saada elämäänsä raiteilleen huumevierotuksessa vietetyn kesän jälkeen. Parasta on silti Hunter Schaferin tulkitsema lumoava Jules, the new girl in town, joka uppoutuu romanssinkatkuiseen ystävyyteen Ruen kanssa. Yhdessä he ovat silkkaa taikaa.

Ensimmäinen kausi on eetterissä (vain kahdeksan jaksoa, nyyh) ja kakkoskausi kuulemma tekeillä. En oikeasti malta odottaa. Kaikissa tämän kirjoituksen kuvissa telkussa pyörii muuten Euphoria. Kurkkaa yltä myös sarjan traileri.

✖ Succession

Uusin sarjaihastuksemme! Sarja keskittyy mediamoguli Logan Royn perheen maailmaan, jossa keskiössä ovat raha, valta ja sen väärinkäyttö sekä yleinen juonittelu. Yksikään sarjan sinänsä erittäin hyvin rakennetuista henkilöhahmoista ei ole kovin tykättävä, itseasiassa ne ovat toinen toistaan kamalampia. Erityisen kiinnostavaa on miten sarjassa mennään tapahtumien taakse ja näytetään mitä ökyrikkaan perheen kulisseissa tapahtuu ja millä tavoin raha vaikuttaa lopulta kaikkeen. Dialogi on raisuudessaan viihdyttävää, varsinkin sisarussarjan nuorimmaista näyttelevä Kieran Culkin pistää parastaan. Olemme menossa kakkoskauden alussa ja meno vaan paranee. Aivan hirveää ja armottoman koukuttavaa.

✖ Babylon Berlin

Volker Kutscherin dekkareihin perustuva rikosdraama Babylon Berlin sijoittuu 20-luvun lopun kuohuvaan Berliiniin ja kuvaa natsien valtaannousuun johtaneita yhteiskunnallisia olosuhteita. Harvoin historiallisista sarjoista tulee käytettyä sanaa herkullinen, mutta sitä tämä neo-noir -henkinen jännityssarja on, sopii nautiskeltavaksi jakso kerrallaan kuin pitkän illallisen jälkeinen cocktail. Saksan kaikkien aikojen kallein draamasarja on kahminut monta palkintoa enkä ihmettele, se on tehty pökerryttävän hyvin. Toisen jakson 11-minuuttinen tanssikohtaus berliiniläisellä klubilla on unohtumaton. Aikakautensa värikkäin suurkaupunki tarjoaa monipuolisen miljöön juonenkäänteille: kokeileva taidemaailma, poliittisen ääriajattelun nousu, järjestäytynyt rikollisuus ja huumeet, hypnoosin suosion kasvu, naisten vapautuminen ja mitä näitä nyt on.

Kaudet 1-2 (yhteensä 16 jaksoa) ovat nyt saatavilla HBO Nordicissa.

✖ Big little lies

Meillä kesti kauan havahtua tähän sarjaan, vaikka kaikki sitä suosittelivat. Lopulta ahmimme molemmat kaudet ennätysajassa – superkoukuttava! Näyttelijäkaarti on ällistyttävä: Nicole Kidman, Reese Witherspoon ja Meryl Streep loistavat kaikki tässä tummassa, mustan huumorin täplittämässä draamassa. Tästä ei kuulemma ole luvassa kolmatta kautta, joten nautiskele niin kauan kuin voit!

✖ Here and now

Löysimme vasta tovi sitten tämän viime vuonna ilmestyneen sarjan, josta on tehty valitettavasti vain yksi, mutta sitäkin timanttisempi tuotantokausi. Six Feet Under -sarjan luojien uusi yhteiskunnallisesti valveutunut draama keskittyy perheeseen, jossa amerikkalaisen pariskunnan eri kolkista maailmaa adoptoidut lapset aikuistuvat ja etsivät paikkaansa kukin omalla tavallaan. Tapahtumat alkavat, kun perheen nuorin poika, Daniel Zovatton näyttelemä hurmaava Ramon, alkaa nähdä näkyjä ja päätyy terapiaan. En paljasta enempää juonesta, mutta katso tämä, jos olet kiinnostunut numerologiasta tai psykologiasta, näet kaikkialla luvun 11:11. tai haluat spekuloida ajatuksella millaista olisi kasvaa aikuiseksi osana Angelina Jolien ja Brad Pittin adoptiolapsilaumaa.

✖ Chernobyl

Chernobylin vuonna 1986 sattuneen ydinonnettomuuteen keskittyvä minisarja on kaikessa painajaismaisuudessaan aivan älyttömän hyvä, mutta varoituksen sana: se pilaa takuuvarmasti yösi, sillä sarjan nähtyään on mahdotonta olla ryhtymättä ekstensiiviseen googletutkimuseen selvittääkseen kaiken onnettomuuteen liittyvän. Aihe on hirvittävyydestään huolimatta todella kiinnostava. Sarja on voittanut sikamaisen paljon palkintoja, täysin ansaitusti. Toki saanut kriitikkiäkin, sillä kaikki yksityiskohdat eivät kuulemma vastaa todellisia historiallisia tapahtumia, mutta sitäkin suuremmalla syyllä kannattaa siis googlata, opin itsekin paljon uutta!

Melkoinen lista, mutta eihän tämä vielä tähän lopu! True Detectiven kolmas kausi oli mieletön! Suosittelen.

Olen katsonut viime aikoina myös The Affairin viidettä kautta. Säästelen jaksoja sellaisiin hetkiin kun olen yksin kotona, sillä se ei ole Jarnon suosikki, mutta itse olen jäänyt täysin koukkuun, vaikka en varsinaisesti pidä yhdestäkään henkilöhahmosta.

Kiinnostaisi myös nähdä start-upien stressaavaan maailmaan sijoittuvan Silicon Valleyn kuudes ja viimeinen kausi, edelliset ovat olleet todella viihdyttäviä!

Muita aiempia HBO Nordic -suosikkejani: Lena Dunhamin tähdittämä Girls, freudilaisia seksimyyttejä romuttaneesta tutkijaparista kertova Masters Of Sex ja Westworld, joka oli todellakin something else.

Jarno on innoissaan tämän syksyn uutuuksista, kuten tänään ensi-iltaan tärähtänyt Watchmen: vaihtoehtoiseen historiaan sijoittuvan sarja seuraa lainsuojattomina kohdeltavia oikeuden puolustajia. Nimekkäitä näyttelijöitä riittää Jeremy Ironista Don Johnsoniin. Kiinnostaa kuulemma myös 4. marraskuuta alkava scifisarja His Dark Materials, jonka vaihtoehtoisessa todellisuudessa jokaisella ihmisellä on sieluaan ilmentävä eläinhahmo. Jarnon eläinhahmo olisi kuulemma haukka, jolla on maailman nopein syöksynopeus. Vähän semmonen fiilis, että tähän aiheeseen tullaan vielä palaamaan kun sarja alkaa.

Mitäs olette katsoneet viime aikoina? Löytyykö lisää suosituksia listan jatkeeksi?

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Avatar
Anna Piiroinen ~

Your Local Pizza

20

✖ TAMMISAARI

En taida tietää ketään, joka ei rakastaisi pizzaa. Taivas, sitähän on rakastettu urakalla jo antiikin ajoista! Minä olen kuitenkin tullut pizzojenkin suhteen kriittiseksi, kuten paljon ja hyvin syöville ihmisille saattaa joskus käydä. Mikä tahansa huttu ei mene läpi. Tämän nyt tietäen, voitte laittaa seuraavalle väitteelleni aika paljon painoarvoa: olen löytänyt Suomen parhaan pizzapaikan. (En sano maailman parhaan vain siksi, etten koskaan ole käynyt Napolissa.)

YLP eli Your Local Pizza sijaitsee Tammisaaressa, vanhassa kalakaupassa, pari askelta sivuun Tammisaaren torilta. Pujahdamme sisään sateen asfalttiin liimaamien keltaisten lehtien pilkuttamilta kaduilta. Pieni tila on lämmin ja kaunis. Kuluneita pintoja, lampaantaljoja, voinväristä valoa ja hyvää musiikkia.

On heti kurkistettava pienen tiskin taakse avokeittiöön, sillä siellä rätisee tuli. Pulleakylkinen puu-uuni todellakin nielee halkoja, ei posota kaasulla!

Vaikka lista on houkutteleva, tilaaminen on helppoa. Aloitan klassisesta Margheritasta, se on kaikkien pizzojen äiti ja minun mittatikkuni, mitä pizzakriitikon rooliini tulee. Täällä pizzan nimi tosin on Märkäriitta, eiväthän ainesosatkaan ole Italiasta. Parkkonen ottaa huolettomasti sienipizzan, hän ei ole sillä lailla takertunut perinteisiin. (Sienipizzassa on tatteja ja lampaankääpää, ainakin.)

Listalta löytyisi myös kolmen juuston Cheesus, sekä pizzoja, joissa on esimerkiksi tähän vuodenaikaan silakkaa, hirveä, lammasta, maissia ja kurpitsaa.

Jos olen tarkka pizzan suhteen, olen myös antennit erityisen ojossa mitä tulee asiakaspalveluun. Koska olen melko hyvä keittiössä itsekin, iso osa ulkona syömisen elämystä on se kaikki muu. Tunnelma. Voin laskea hartiat heti kättelysssä, vastaanottava Peik Victorzon pitkässä valkoisessa esiliinassaan on ujon oloinen mutta varmaotteinen ja lempeästi hymyilevä. Olemme hyvissä käsissä.

Ravintolan keittiössä husaa tukka pystyssä Peikin veli Nick Victorzon. Tammisaaren oma poika, joka on kolunnut huippuravintoloita Helsingissä ja maailmalla, pitäen samalla huolta siitä, että aina on ollut aikaa myös lumilautailla. Michelin-tähtiä hihansuistaan kylvävä hiihtopummi on palannut kotiin ja paluu on komea.

Mutta ASIAAN.

Ensinnäkin pizza voi olla hyvää, mutta se voi valitettavasti tehdä pahaa: itketti lukea taannoin Hesarista tomaattimurskan takana lymyilevästä riistomeiningistä. Helvetti soikoon tätä maailmaa.

YLP:n raaka-aineet tulevat läheltä. Siis TODELLA läheltä, puhutaan kertakaikkiaan muutamista kilometreistä Hangosta Inkooseen. Aamut alkavat tomaattien kalttaamisella, tomaattimurskaa ei rahdata peltipurkeissa läpi Euroopan. Roskista ei tarvita, hävikkiä ei synny. Kun menemme toista kertaa käymään (syön TAAS Märkäriitan, pakko myöntää!), ravintolassa häärii pipopäinen nuorukainen, joka hakee kupillisen verran biojätettä keittiöstä, pari ikkunakoristeena ollutta kurpitsaa ja vie ne kompostiinsa. Sieltä ponnistaa taas seuraava satsi ravintolan tarvitsemia yrttejä ja vihanneksia. Lautasliinat ovat kankaiset ja muovipilli on turhinta mitä Nick tietää.

Pulisemme Nickin kanssa pitkään. Hän on ihanan intohimoinen asiansa suhteen. Hän korostaa raaka-aineiden merkistystä ja peräänkuuluttaa ravintoloiden ympäristövastuuta. Emme voi kuin nyökytellä, vaikka melko holtittomia kuluttajia vielä itse olemmekin. Janoamme (loistavan italialaisen punaviinin lisäksi) kuulla hänen ideologiastaan, ja siitä, kuinka hauskaksi – ja hauskasti – se kaikki on tehty. (Asia, josta rennosti jutusteleva Nick ei itse puhu halaistua sanaa, joka minun on kaivettava netistä jälkeenpäin, on tosiaankin melkoinen tausta mm. Alain Passardin L’Arpègessa, Pariisissa. Tietäjät tietää.)

Pizzat aateloidaan kuparikannusta kaadetulla oliiviöljyllä ennen pöytään tuomista, se taisi olla ainoa muualta tuleva elementti. Kolahdus ja siinä ne ovat. Tulikuumina, reunoilta paahtuneina, kauniisti kuplivina, taivaalliselta tuoksuvina. Pizzat syödään käsin, haarukoita ja veitsiä ei edes anneta. Nostamme viipaleita suuta kohti, nuolemme juustoa ja oliiviöljyvanoja sormistamme, hyrisemme kuin kehrääjälinnut. Iho menee kananlihalle tätä kirjoittaessakin.

Jälkeenpäin nojaamme taaksepäin, emmekä lakkaa hymyilemästä. Parkkonen on makean perään, hän ottaa vielä sorbettiakin. Ensimmäisellä kerralla se on tehty naapuripihan aronioista, toisella kerralla koivusta. Koivusorbetti maistuu lapsuuden kesiltä, sellaisilta ruotsalaisten satukirjojen lasten kesiltä. Onneksi Peik tuo silmää räpäyttämättä kaksi lusikkaa.

Seuraavaksi haluaisin mennä paikalle isolla ystäväporukalla ja tilata pitkään pöytään koko listan, maistelumielessä. Semmoinen isku kannattaa ajoittaa aika huolellisesti, ehdottomasti arkipäivään, todennäköisesti kello 16 pintaan, kun ravintola avautuu. Päivässä paistetaan vain korkeintaan 50 täydellistä pizzaa. YLP ei ota pöytävarauksia: “Take Away Yes – Phone No”, kuten nettisivuillakin sanotaan.

Lainaan kuuluisan ravintolaoppaan asteikkoa: “Ravintola on oman, varta vasten tehdyn matkan arvoinen.” Tammisaari kutsuu!

Samalla reissulla voit poiketa Tammisaaren museon museopihan porvaristalossa, vanhassa valokuva-ateljeessa ja piharakennuksissa aistimassa menneen maailman meininkejä. Rakastan kotimuseoita! Varsinaisessa museossa on vaihtuvien näyttelyiden lisäksi pysyvästi esillä Helene Schjerfbeckin töitä ja esineistöä, ajalta, jolloin hän asui Tammisaaressa. Myös Tammisaaren elokuvateatteri Bio Forum on ihana, ja Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva!

Lue lisää: Toiseksi paras pizza on edelleen Helsingin Via Tribunalissa

PHOTOS BY TOMI PARKKONEN