Lokakuun ensimmäinen aamu koitti aurinkoisena – ja minä heräsin taas vuoden vanh… viisaampana. Huojentava havainto on, että elämästä tulee vuosi vuodelta vähän parempaa. Vähemmän pelkoa, enemmän iloa ja pöljiä vitsejä. Ei ole vieläkään vastauksia kaikkiin kysymyksiin, mutta epävarmuuden keskellä eläminen on huomattavasti helpompaa nyt kuin kymmenen vuotta sitten. Vaikka kuinka pingottaisin, maailmasta ei tule valmista sen enempää kuin minustakaan, joten parempi ottaa iisisti. Ja katsoa löytyykö kaapista viiniä.

Kuvat ovat Instagramistani lukuunottamatta mielipidematoja, jotka odottivat aamulla keittiön pöydällä – poikaystävä oli lähtenyt töihin jo aamukuudelta. Mielipidematot ovat uusi sarjakuvakonsepti, jossa… ollaan mieltä. Tänä aamuna madot kiroilivat yllättävän vähän.

Poikaystävä on aloittanut syntymäpäivähössötyksen jo eilen. Suklaakakku oli uunissa, kun tulin kotiin. Olen ilmeisesti tehnyt elämässäni jotain oikein, kun minulla on mies, joka leipoo minulle keskeltä juuri täydellisellä tavalla sulavia suklaakakkuja. Mainitsisin myös itsetehdystä pastasta, mutten halua keulia, joten tyydyn toteamaan, että pitääkin tästä mennä, keittiössä odotetaan.

Photos from my Instagram, @stellaharasek.

Stella – flunssa 0-1. Vinhaa vauhtia pimenevät päivät onneksi tekevät peiton alla pysymisestä himpun verran helpompaa. Olen hauduttanut teetä isoäidin vanhassa teepannussa ja tehnyt jotain mitä vanhoillislestadiolainen isoäitini ei ikinä olisi – terästänyt teeni naapurini neuvoista inspiroituneena.

Mahtipontisella tujauksella chiliä ja limeä maustetut safkat eivät ehkä paranna tautia, mutta ainakin tekevät potilaan elämästä parempaa.

☊ MORRISSEY – YOU’RE GONNA NEED SOMEONE ON YOUR SIDE

Kämppäkaveria lainatakseni: ETTÄ MITÄ ETTÄ? Sunnuntaina vielä painelin puistossa shortseissa ja varvastossuissa ja hikoilin pitkähihaisessa paidassani. Tänä aamuna lähdin ulos trenssissä vain havaitakseni, että ikkunasta loistanut varhaisaamun aurinko oli iso huijaus ja ulkona on siis pakkasta. Trenssini on tähän tuuleen aivan naurettavan ohut, nilkkureiden ja vajaamittaisten housujen välistä pilkottavat paljaat nilkat jäätyvät matkalla tapaamisesta toiseen ja sinisinä värjötteleviin sormiin olisi kaivannut jo hanskoja.

Siirryimmekö tosiaan t-paitakeleistä suoraan villakangastakkien valta-aikaan? Mihin saa reklamoida siitä, että nahkatakki- ja trenssikelit jäivät kokonaan väliin? Kaikeksi onneksi kiedoin lähtiessäni kaulaan Balmuirilta saadun kasmirhuivin, joka on suunnilleen peittoni kokoinen. Olen kietonut itseni sen sisään kuin pahantuulisen kaalikääryleen enkä aio tulla pois ennen kuin pääsen kotiin.

Aamiaistapaamisten huono puoli: kello soi aamulla varttia vaille kuusi ja minä luulen toiseen torkutukseen asti, että se on vitsi. Aamiaistapaamisten hyvä puoli: Helsinki on aamuvarhaisella hengästyttävän kaunis. Nouseva aurinko loisti Kauppatorilta puiden piirtäminä kultaisina juovina pitkin Esplanadia.

Terveisiä Café Balzacista. Jäin nurkkapöytään kirjoittamaan lounaan jälkeen ja tilasin kannullisen teetä orastavan nuhan taltuttamiseksi. Samuli on kantanut kannun lisäksi pöytään mukillisen jotain kuumaa ja kitkerää (eittämättä siis terveellistä) ja tunti sitten syödyn lounaan täydennykseksi lautasellisen tujulla valkosipulilla ja chilillä höystettyä pastaa. Jos ei näillä aseilla katoa nuhaoireet, niin ei millään.

Kuvat ovat Instagram-tililtäni, @stellaharasek. Otsikko on lainattu Killersilta, joka lainannut sen Bob Dylanilta. Tässä olikin päivän poptrivia.

☊ KILLERS – DEADLINES AND COMMITMENTS