8 x klassikko kevääseen

Kaupallisessa yhteistyössä Nanso, sisältää arvonnan

Kuljin eilen ensimmäistä kertaa ulkona ilman sukkia, joten uskottava se on – kaikkien räntämyrskyjen ja raekuurojen jälkeen on viimein virallisesti kevät! Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, asteet ovat kivunneet yli kymmeneen ja pukeutuminen pitkästä aikaa taas kiinnostaa, kun voi jättää vihdoin paksummat tamineet kaappiin ja kaivella tilalle kevyitä kerroksia. Seuraa lista klassikoista, joista innostun kroonisesti joka kevät, varsinaisista vaatekaappini kulmakivistä, kuten aina sanotaan – siksi, että se on totta. Hyvin leikatuista, laadukkaista ja toimivista perusvaatteista saa koottua vaivattomia ja tyylikkäitä kokonaisuuksia vaikka pommiinnukutun aamun lähtöpaniikissa ennen ensimmäistäkään kahvikupillista, on testattu. Asusteilla, kengillä ja näyttävämmillä vaatekappaleilla saa maustettua asuja eri tilanteisiin ja tunnelmiin: sama simppeli pillifarkkuasu näyttää ihan toisenlaiselta, kun sen yhdistää sandaalien ja hatun sijaan vaikkapa paljettijakkuun ja korkeisiin korkoihin.

Käytän sanaa kevät nyt väljästi, painelen näillä lemppareillani nimittäin kevään läpi alkukesään ja siitä elokuuhun asti, sillä Suomen kesässä lämpötilat harvoin huitelevat hellelukemissa ihan joka päivä. Monet näistä palvelevat tietysti tavalla tai toisella ihan vuoden ympäri. Valitsin teemaan sopivat suosikkini Nanson kevään valikoimista. Kotimainen klassikkomerkkimme tunnetaan ehkä parhaiten kuoseistaan, mutta sieltä löytyy (vähän minullekin yllätyksenä) vaikka kuinka paljon yksinkertaisia, ajattomia perusvaatteita juuri niissä kaikkein käyttökelpoisimmissa perusväreissä. Ja kyllä, Nansolla on nykyisin muutakin kuin trikoota! On neuleita ja jakkuja, farkkuja, kauluspaitoja… Viime syksynä alkaneen yhteistyömme mittaan on lisäksi selvinnyt, että merkin hinta-laatusuhde on ihan loistava. Ei valitettavasti ole ollut enää pitkään aikaan mikään itsestäänselvyys, että vaate kestäisi hyvänä yhtä tai kahta kautta kauemmin, mutta Nanson vaatteet on suunniteltu kestämään niin aikaa kuin käyttöä. Suurella ilolla voin suositella näitä seuraavia poimintoja – ehkäpä niistä löytyy teillekin luottovaatteita, jotka palvelevat (ja pelastavat) päivästä toiseen.

Valkoinen t-paita. Kuolematon klassikko, joka näyttää raikkaalta ja uudelta joka kevät. Toimii asussa kuin asussa, pukee jokaista, mahdotonta mokata. Mutta tiedättekö: en olisi uskonut kuulevani tätä omasta suustani, mutta alan olla vähän kyllästynyt pellavaisiin t-paitoihin. Katseltuani rennonryppyisiä pellavapaitoja Helsingin katukuvassa jokaisen suunnilleen ikäiseni naisen yllä viime vuodet, puhtaat ja sileät puuvillapaidat ovat alkaneet tuntua tosi freesiltä. Nansolla onkin aivan huippu peruspaita nimeltä Tasku, johon tykästyin heti kun puin sen päällle ensimmäisen kerran: malli on poikamaisen suora, mutta solisluut paljastava kaula-aukko tuo siihen siroutta. Puuvillan ja modaalin sekoitus pysyy napakkana ja hyvännäköisenä pesusta pesuun. Mikä parasta, t-paita irtoaa reilulla kolmellakympillä. Muitakin värejä löytyy tummansinisestä punaiseen, itse ajattelin hankkia paidan myös mustana. Suunnittelutiimille terveiset, että tumma hiilenharmaa olisi oiva lisäys valikoimaan! Tämä paita on onneksi pysyvä osa Nanson mallistoa.

Mustat pillifarkut. Vaatekaappini kirkkaasti käytetyin vaatekappale, jossa kuljen vuoden ympäri. Keväällä pillifarkkuihin tulee kuitenkin ihan uutta eloa, kun niihin saa yhdistää paljaat nilkat ja kevyemmät kengät ja – aaaaah – lahkeitakin saa vihdoin kääräistä! Nanson Viistasku-pillifarkut ovat hyvännäköiset ja napakat, istuvat hyvin eivätkä purista tai kiristä. Erityisesti peppu sai kuvaajalta kiitosta ja tuumasinpa itsekin, että kestää katsetta – taskut on aseteltu oikeisiin kohtiin ja hitusen korkeampi vyötärö imartelee monen kroppaa.

Niukka musta jakku. Jakku pelastaa – paitsi monilta asukriiseiltä – ne päivät, kun pelkällä t-paidalla ei vielä tarkene, mutta ei huvita enää pukea varsinaista takkiakaan. Nanson napakasta neuloksesta tehty Milano-jakku on vaivaton vaihtoehto perusbleiserille: tarpeeksi ryhdikäs töihin, mutta riittävän rento puistossa maleksimiseen tai baariin. Käytän jakkuja usein juuri edellämainittujen vaatekappaleiden eli t-paidan ja pillifarkkujen kanssa: se on pomminvarma trio, josta tulee rento yhdistämällä siihen tennarit tai skarppi pukemalla seuraksi korot. Takuutoimiva univormu tuo olemukseen ryhtiä ja näyttää hyvältä aina, siksi se onkin parhaimmillaan huonosti nukutun yön tai viinin äärellä valvotun illan jälkeen, flunssassa tai siihen aikaan kuusta, kun turvottaa, kiukuttaa ja tekee mieli kirk… jäädä kotiin. Suosittelen jakkua jokaiselle naiselle.

Valkoinen kauluspaita. Mikään, siis mikään ei tunnu raikkaammalta pitkän talven jälkeen kuin rapea, valkoinen kauluspaita! Nanson Justiinsa-paitaa tehdään valkoisena ja mustana, kaapistani löytyy molemmat. Tykkään sen pitkästä, väljästä mallista ja siitä, että hihat ovat kuitenkin sirot ja kapeat – olen melko kapeaharteinen enkä halua hukkua vaatteisiini. Yhdistän pitkät kauluspaidat useimmiten pillifarkkuihin tai kapeisiin nahkahousuihin ja käärin hihat niin, että ranteet näkyvät. Jos sää sallii, puen seuraksi simppelit sandaalit. Tämä kauluspaita toimii muuten ihanasti myös farkkushortsien seurana, sillä halkiot paljastavat lyhyetkin lahkeet.

Tunika. Oma henkilökohtainen klassikko! Kun perustin blogin melkein kymmenen vuotta sitten, taisin leimautua puolivahingossa blogimaailman viralliseksi tunikamuijaksi, sillä perusunivormuni koostui monen vuoden ajan mustasta tunikasta, prätkäsaappaista ja mustista sukkahousuista. Prätkäsaappaat löytyvät kaapista yhä, mutta lempitunikani olen rakastanut rikki jo ajat sitten. Ilokseni bongasin Nansolta korvaajan, musta tunikan joka on siro, kauniisti leikattu ja hyvin laskeutuva – siinäpä oikeastaan tunikan tärkeimmät ominaisuudet. Toki siis sen ohella, että se on (kuten oikeastaan nämä kaikki muutkin) maailman pehmein ja mukavin vaate, jossa ei tarvitse pingottaa. Halkiot nousevat sen verran korkealle, että edes minimitoistaan kuulu meikäläinen ei käytä sitä pelkkien sukkisten seurassa, vaan puen alle pillit tai nahkahousut.

Harmaa villatakki. Toinen vaatekaappini ikiklassikko, jonka monet blogia alusta asti lukeneet varmasti muistavat. Käytän harmaita villatakkeja vuoden ympäri, mutta keväisin niistä tulee (kuten jakustakin) oivia takin korvikkeita. Nanson harmaa Milano-neuletakki on napakkaa puuvillaneulosta, mikä tekeekin siitä kevääseen ja alkukesään sopivan suosikin, kun paksut villakerrokset alkavat olla liikaa. Tässä on vähän samaa fiilistä kuin 90-luvun leffoissa, joiden naisilla on isot tukat, tervehenkinen rusketus ja miehen kaapista lainattu, pehmoiseksi käytetty oversized blazer. Tykkään.

Herrainhousut. Rakastan herrainhousuja yli kaiken, mutta käytän niitä vain niinä kuukausina, kun ulkona tarkenee ilman sukkia, sillä ne ovat ehdottomasti parhaimmillaan paljaiden nillkkojen seurassa. Nansolla on valikoimissaan superhyvät herrainhousut, joista löytyy kaikki mitä kuuluukin: nilkan paljastavat vajaamittaiset lahkeet, viistoon leikatut taskut joihin on helppo työntää kädet ja mattapintainen materiaali, jonka ansiosta housuista saa tarpeen mukaan asustettua rentumman tai salonkikelpoisemman. Itse kääräisen lahkeista vielä hitusen lyhyemmmät. Minkäs sille mahtaa, minusta on äitini myötä kasvanut krooninen käärijä.

Valitsin kokoa isommat housut, jotta ne roikkuisivat rennosti lanteilla. Pieni lökötys on hyvä, koska tykkään yhdistää herrainhousuihin kesäisin vähän lyhyempiä paitoja, jotka jättävät kaistaleen alavatsaa näkyviin. Nämä herrainhousut näyttävät kyllä hyvältä istuvampanakin, kokeiltu on. Lookista tulee asteen naisellisempi (ja pepusta tosi hyvä).

Raidat. Koska kevät! Mustavalkoraidalliset paidat kuuluvat ikisuosikkeihini ja ilahduin kun tajusin, että Nansolla on aina valikoimissa ainakin yksi tai kaksi loistavaa vaihtoehtoa – täydellisiä raitapaitoja on nimittäin vaikea löytää. Kuvissa on venekauluksella varustettu Lanka-paita ja samasta pehmoisesta puuvillatrikoosta tehty rinkulahuivi. Raidoilla saa taiottua raikkautta mihin tahansa asuun, eikä klassisella mustavalkoisella tasaraidalla voi mitenkään mennä vikaan. Rakastan kaikkia asioita, joita ei voi mokata, koska toisina päivinä on keskittymiskyky niin hakusessa, että sellaisia totisesti tarvitaan.

Arvonta on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille! Onnetar valitsi voittajiksi nimimerkit Kati J, SallaH ja Pin. Voittajiin ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä.

Lopuksi arvonta! Kerrohan, mikä kuvissa näkyvistä vaatekappaleista on suosikkisi? Vastanneiden kesken arvotaan kolme lahjakorttia, joilla saa lunastaa itselleen vapaavalintaisen tuotteen Nanson myymälästä. Vastausaikaa on ensi viikon sunnuntaihin 14. toukokuuta saakka. Muista sähköpostiosoite! Arvontailoa!

PS. Kiitos kaikille edelliseen arvontaan osallistuneille! Voittajat on arvottu ja heihin ollaan yhteydessä.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Saarivappu 2017

Taivaalta tuli rytinällä rakeita, kun olimme vappuaattona lähdössä kohti Suomenlinnaa. Piipahdin parvekkeella tutustumassa vallitseviin sääolosuhteisiin ja olin jo hetken perua koko vapun, kunnes muistin, että on harvinaislaatuinen vapaapäivä, josta on otettava kaikki irti. Ei ollut aikaa epätoivolle, joten napsautin päälle pohjoissuomalaisen survival moden ja kiskoin ylle kaikki lämpimät, sateenkestävät asiat, jotka osuivat eteen. Paksupohjaiset nahkasaappaat ja villasukat, villapaita ja pipo, paksu nahkarotsi isolla lammaskarvahupulla, hupun ympärille vielä villahuivi. Perillä selvisi, että muut olivat selvinneet perille vähän vähemmälläkin – puutalo oli täynnä ihmisiä kimaltavissa kaftaaneissa ja silkkimekoissa, hiukset kiharrettuina ja korot jalassa. Ja sitten oli *KÖH KÖH* kaksi mustaan villaan verhoutunutta myrsky-yön ratsastajaa, mutta no, eipä tullut kylmä mennessä eikä tullessa.

Masentuneet mäyräkoirat märällä Kauppatorilla.

Mustanpuhuva matkaseurueeni lähdössä meriseikkailulle.

On se vappu koirillakin. Mäykkyjen matkaevääksi ostetut höyrynakit maagisesti paransivat masennuksen.

Lumipyryn, räntämyrskyn ja raekuuron jälkeen saimme sentään ujon auringonlaskun! Kelpasi.

Hilpeä vappukeko. Kyllä, kaikilla oli kimaltavat hatut.

Pitkätukkainen vappuheilani (joka muuten kirjoitti hänkin sanasen viikonlopusta).

Saarivappu on tehnyt meikäläisestä, siis PAATUNEESTA VAPUNVIHAAJASTA vaaleanpunaisista ilmapalloista intoilevan vappuihmisen eikä ihme, sillä konsepti on yksinkertaisuudessaan nerokas. On puutalo, siellä kolme kaunista kotia ja niiden yhteinen sisäpiha, jossa vietimme suurimman osan viime vapusta. Tällä kertaa ei sattuneista syistä tehnyt mieli notkua pihalla, mutta resepti toimii onneksi sisätiloissakin: safkaa ja skumppaa, YouTube-disko ja ystäviä. Tänä vuonna jopa ehdimme lauttaan emmekä jääneet siskonpetiin nukkumaan koiralauman keskelle, vaikka eipä sekään olisi huono vaihtoehto ollut.

Kiitos Dorit ja rakkaat Anu, Mari ja Santtu Mellakalta! Unohtamatta tietenkään Anun skeittaavaa ja moottoripyöräilevää puoliskoa, jonka kanssa Jarnolla ei taida loppua puheenaiheet kesken.

◎ Mayday ◎

Vappu on jälleen juhlittu. Tuhansia korkkeja on poksauteltu ilmaan ja kaupungissa leijuu krapulainen katumuksen tunne. Koiranomistajat kiroavat kaduille rikottuja pulloja ja porttikongeissa nenään pistää vieno urean tuoksu. Paluu todellisuuteen on alkanut, vaikka uskon, että monet siirtävät sen huomiselle. Voi vain arvailla paljonko vapun jälkeinen työpäivä tulee kustantamaan työnantajille sairastapausten takia.

 

Juhlimme vappuaaton ystävien luona Suomenlinnassa. Tarpeeksi kaukana haalarimassoista, täyteen ammutuista baareista, kaupoista ja liian hitaasti liikkuvista ihmisistä. Rauhallinen sijainti ja ystävien seura sai unohtamaan mikä kaaos mantereella oli meneillään. Monet vaput juhlineena sitä alkaa arvostamaan rauhaa ja omaa tilaa (keski-ikäisin lause, mitä olen ikinä sanonut).

Maanantaina kävimme Kaivopuiston rannassa kävelyllä. Tuli yllätyksenä ihmisten kisakunto, sillä Kaivarissa oli tuhansia ihmisiä viettämässä aurinkoista vappupäivää. Iloiset ihmiset ja upea keli oli kuin lupaus kesästä. Ulos katsoessa huomaan, että luonto koittaa lunastaa sen. On jälleen loppuelämän ensimmäinen päivä ja se on kaunis.


PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK

On siis vappu

Onhan tämä nyt perisuomalaisuudessaan surkuhupaisaa, että toukokuun ensimmäinen häämöttää kulman takana ja ulkona tuiskuaa lunta. Mutta sanonpa vaan, että aivan sama! Edes lumipyry ei voi estää minua nauttimasta simasta, vappumunkeista ja parista vapaapäivästä, jotka vastoin tapojani aion (puolittain) pitää. Perinteinen vappusää riehukoon ikkunan ulkopuolella, sisällä on onneksi vilttejä ja parasta seuraa jota umpiväsynyt nainen voi toivoa. Eli kaksi koiraa, joiden alla voi maata, ja mies, jonka kainaloon koko kasa mahtuu.

Tarkoitus on paeta Ullanlinnasta vappuaatoksi (koko kaupunginosan kokoiset loskafestarit eivät juuri nyt kiehdo) ja suunnata ystävien luo Suomenlinnaan, toki edellyttäen, että lautat liikkuvat tässä lumimyräkässä, joka on katkonut sähköjä ja kaatanut puita ympäri pitäjää. Jos pääsemme lähtemään, pakkaamme mukaan sipsejä ja skumppaa, ne kaksi nelijalkaista vapunviettäjää ja koko porukalle toppatakit. Tai mistäs sen tietää, vaikka aatoksi tulisi vielä aurinkoista! Melkein naurattaa tämä optimismi. Johtuu varmaan tästä siman ja munkkipalleroiden aiheuttamasta sokerihumalasta.

On myös vappukynnet! Mietin valitsisinko viileän vaaleanpunaiset vai kimaltavat kynnet, kunnes tajusin, että niinä hetkinä kun elämässä voi saada kaiken, kannattaa ottaa ilo irti. Kun kynnet säihkyvät, voi hyvällä omatunnolla jättää paljettimekot kotiin ja kääriytyä vapuksi kokovartalovillaan.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Dots-muija muistelee

Kaupallinen kampanja Dotsin kanssa, sisältää alennuskoodin

Hei kaunokaiset! Kuten monet teistä tietävät, löysin lifestyleliike Dotsin kaksi vuotta sitten – vai onkohan siitä jo kolme? En olekaan tainnut kertoa teille kuinka siinä kävi. Olin kulkenut Fredalla sijaitsevan putiikin ohi vaikka kuinka montaa kertaa ehtimättä koskaan piipahtaa sisään, kunnes yhtenä päivänä näin näyteikkunassa kovin näköiseni mallinuken haalistuneissa mustissa pillifarkuissa, buutseissa ja harmaassa neuletakissa. Pysähdyin: kappas, aika kivassa harmaassa neuletakissa. Työnsin nenäni kiinni ikkunalasiin: siis todella kauniissa harmaassa neuletakissa! Kävelin siltä seisomalta sisään, vaikka olin varmasti jo myöhässä jostain. Oli arki-iltapäivä, putiikissa oli rauhallista. Pöytien välissä seisoi kaunis tumma nainen viikkaamassa vaatteita. Hän katsahti minuun ja sanoi kuin olisi osannut odottaa minua: Stella! Sä tulit.

Emme olleet koskaan aiemmin tavanneet enkä vielä tiennyt kuka Ira oli, mutta hän tiesi minut: oli lukenut blogiani ja suunnitellut jo kauan ottavansa sopivalla hetkellä yhteyttä, sillä hänellä oli olo, että pitäisin Dotsin valikoimista. Ei sitä soittoa sitten tarvittukaan, sillä Iran stailaama näyteikkuna riitti houkuttelemaan minut paikalle. Hän oli ajatellut minua sitä tehdessään, se naurattaa meitä joskus vieläkin.

Meistä tuli pian hyvät ystävät ja olemme sitä yhä, vaikka Iraan ei valitettavasti törmää enää Dotsissa kuin hyvällä tuurilla. Onneksi siellä on yhä liuta muita mahtavia tyyppejä, puhumattakaan putiikin taustavoimista, jotka ovat samanlaisia lannistumattomia yrittäjäsieluja kuin meikä. Olen tehnyt sittemmin heidän kanssaan töitä niin viestinnän suunnittelijana aiemman yritykseni leivissä kuin bloggaajana. Ja onpa heidänkin kanssaan istuttu iltaa jos toistakin, pohdittu muodin ohella maailmanmenoa, matkailua, naisen elämää, yrittäjän elämän iloja ja kiroja ja monia muita aiheita, joita on tärkeää (ja terapeuttista) puida viinin äärellä.

Dotsin väen kanssa on syntynyt myös yleiseen käyttöön lanseerattu käsite Dots-muija. Dots-muija on nainen, joka rakastaa kauniita kenkiä ja täydellisiä villatakkeja, mutta tärkein asuste on silti rento asenne. Maailmaa katsotaan uteliaasti, ihmisiin suhtaudutaan lempeydellä ja asiat otetaan huumorilla. Töitä ei pelätä eikä periksi anneta. Hommat hoidetaan ja niitä Dots-muija hoitelee pillifarkuissa ja kahdentoista sentin koroissa, jos huvittaa. Dots-muija voi myös huidella kesän kemut läpi matalissa sandaaleissa, jos sille päälle sattuu, koska tyylissä tärkeintä on, että se tuntuu omalta ja sitä kantaa ilolla. Dots-muija näyttää aina hiton hyvältä, koska häntä ympäröi huoleton aura. Samanlainen kuin ranskalaisia naisia, mutta ei tähän mitään Pariisia tarvita – Dots-muija tekee elämästään sellaisen, jota hän haluaa elää, oli se sitten Punavuoressa, Pihlajanmäellä tai Parikkalassa.

Dots-muijia ovat putiikin perustajien ja siellä työskentelevien lisäksi kaikki asiakkaat, joita tämä kuvaus yhtään puhuttelee. Kuten minä.

Dotsin valikoimista poimittuja vaatteita on yhteistyömme tiimoilta näkynyt viime vuosina usein täällä blogissa ja sen myötä teistä moni on viestienne ja kommenttienne perusteella päätynyt putiikkiin ostoksille. Myös myymälän naiset ovat raportoineet uusista ihanista asiakkaista joilla on kuulemma kaikilla aivan pettämätön maku – tietysti on!

Muutamia soraääniäkin on kuultu vuosien varrella, nimittäin siitä, että kaikki eivät maantieteellisten rajoitustensa vuoksi putiikkiin asti pääse ja valikoima verkkokaupassa on ollut välillä harmillisen pieni ja tuotetiedot vähissä. Jos kuulostaa yhtään tutulta, kannattaa höristää korvat nyt!

Ajattelin nimittäin, että teitä saattaisi kiinnostaa tieto, että Dotsin uudistettu verkkokauppa on nyt auennut ja sieltä löytyy nyt ihan kaikkea mitä nainen voi suinkin kevääseen kaivata. Kuvissa vilahtavat kengät, korut ja vaatekappaleet (repaleisia farkkujani lukuunottamatta) ovat putiikin valikoimista viimetalvisia kuvauksia varten poimimiani suosikkeja. Myymälästä löytyy tälläkin hetkellä samanlaista kamaa ja paljon, paljon enemmän – on kotimaisen Gauharin pehmeät villahuivit, kimaltavat asusteet ja hohtavat kivikorut, italialaisen Campomaggin nahkalaukut, Mos Moshin kauniisti leikatut farkut, Edbladin skandinaavista selkeyttä huokuvat sisustustavarat, Stylesnobin superlaadukkaat kengät ja Second Femalen täydelliset neuleet. Kyllä, se harmaa neuletakki joka veti minut Dotsin ovista läpi oli juuri tanskalaisen Second Femalen – ja on muuten yhä käytössä.

Vaikka uusi verkkokauppa on auki, suosittelen silti piipahdusta myös Helsingin tai Turun kivijalkakaupassa, jos siihen on mahdollisuus, sillä aivan kaikki tuotteet eivät löydy verkosta. Niitä on vaan niin paljon ja joitakin on vain muutama kappale, sillä valikoimissa on eurooppalaisten merkkien lisäksi myös ihan pieniä suunnittelijoita, joiden tuotteet ovat käsintehtyjä.

Jos inspiroiduit, pysy vielä hetki langoilla! Koska kevät, uusi verkkokauppa ja yleinen riehakkuus, Dotsin koko valikoimasta on luvassa 20% alennus koodilla dotsmuija torstaihin 4. toukokuuta saakka. Koodi toimii sekä verkkokaupan kassalla että myymälässä ostosten yhteydessä. Iloa, kimallusta ja kashmiria kevääseen!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Melkein trenssikelit

Apua! On vasta keskiviikko ja olen aivan poikki. Pidän itseni hereillä nipistelemällä itseäni ja teen töitä viiden minuutin mittaisissa minipätkissä, joihin keskittymiskyky juuri ja juuri riittää. Keksin kaikenlaisia palkintoja: jos jaksat kirjoittaa tämän sähköpostin loppuun, saat keittää lisää kahvia. Jos jaksat käsitellä kaikki nämä kuvat kerralla loppuun, saat pitää viiden minuutin tauon ja selata aivot narikassa somevirtaa. Tämänkin kappaleen kirjoittamiseen on mennyt ainakin vartti, koska unohdan lauseen loppuun mennessä mistä oikein aloitin. Onneksi en ole rekkakuski tai aivokirurgi, eikä kukaan kuole, jos nukahdan kesken työni.

Olen varovasti kokeillut ottaa paksuja villakangaspalttoitani kevyempiä takkeja käyttöön, mutta vähän on vielä viileää. Lue: helvetin kylmää, pää irtoaisi ilman pipoa ja trenssillä tarkenee juuri ja juuri, jos alla on villapaita. Tuleekohan tästä yksi niistä vuosista, kun saa siirtyä suoraan talvitakeista t-paitoihin? Protestoin. HALUAN KÄYTTÄÄ UUTTA TRENSSIÄNI! Nyt loppuu se lumipelleily!

Joskus mietin pitäisikö vähän tsempata näitä kuvia varten – laittaa tai edes kammata tukka, suoristaa takin vyö, meikata uniset silmät piiloon. Onhan tämä osa työtäni. Mutta toisaalta tykkään juuri siitä, että kuvat on useimmiten otettu matkan varrelta kun olemme olleet menossa jostakin jonnekin eikä niitä varten ole rakennettu jotain ihan toisenlaista todellisuutta, vaan on kuvattu sitä mitä on. Se nyt vaan on totuus, että tukkani on useimmiten vähän takussa, en jaksa meikata joka päivä enkä aina hoksaa asioita, jotka ovat habituksessani vähän sinnepäin. Kun keskittymiskyky on tätä tasoa, saa olla kiitollinen, jos on muistanut pukea housut, ottaa mukaansa avaimen ja katsoa kalenterista mihin pitää mennä.

TRENSSITAKKI* FILIPPA K SS17
PUUTERINEN NEULE* TIGER OF SWEDEN SS17
PILLIFARKUT TIGER OF SWEDEN JEANS
NILKKURIT ACNE
PIPO SAMUJI
*SAATU

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Kevään kauneimmat julisteet

Kaupallinen yhteistyö Desenion kanssa, sisältää alennuskoodin

Olen ollut lievästi sanottuna laiska keksimään täytettä kotimme tyhjille seinille. Muutin melkein päivälleen kaksi vuotta sitten ja seinillä on roikkunut siitä saakka vain muutama hassu maalaus ja juliste, vaikka vapaata seinäpintaa on metritolkulla. Eteeni osui siis varsin ajankohtainen yhteistyö, kun sain tehtäväksi poimia sisustustaulukauppa Desenion valikoimista omat suosikkini. Voi kyllä, kyllä ja kyllä! Vaaleanpunainen seinäkin saatiin juuri valmiiksi, joten ajankohta ei olisi voinut olla osuvampi.

Suosikkien valitseminen olikin astetta isompi urakka, sillä Desenion valikoima on aivan valtava. On valokuvia, graafisia printtejä, taideaiheita, abstrakteja kuvioita, muotikuvia, retrojulisteita… You name it. Löytyy myös se Helsinki-karttajuliste, johon puoli kaupunkia on viime kuukausina rakastunut ja ymmärrän kyllä – kaupunki on kaunis ja niin on sen karttakin. Verkkokaupasta löytyy myös kattava lajitelma julisteisiin ja printteihin sopivia kehyksiä, joten niitäkään ei tarvitse sen kauempaa metsästää. Kahden viikon kriiseilyn päätteeksi sain vihdoin tehtyä valintani, seuraavissa kuvissa näette mihin päädyin. Sovittelimme tauluja viikonloppuna, siirtelimme niitä huoneista toiseen ja kokeilimme miten ne sopivat meidän seinille.

Vastamaalattu vaaleanpunainen seinä osoittautui loistavaksi taustaksi erilaisille taulukollaaseille. Tykkään myös vanhasta sivupöydästä, johon tauluja ja julisteita voi sijoittaa nojailemaan – vaihtuva näyttely saa elää fiiliksen mukaan. Ensimmäiseksi kokeilin yhdistää ystävän tekemään maalaukseen erilaisia mustavalkoisia printtejä. En osaa päättää tykkäänkö eniten pikkuisesta mäyräkoiraprintistä vai mustanpuhuvasta merikuvasta. Myös graafiset mustat printit kiehtovat, samoin utuiset kuvat: kaikenlaiset pinnat, tekstuurit ja valonvälkkeet, jotka enemmänkin muodostavat väripintoja kuin varsinaisesti esittävät mitään.

Mustat puukehykset, kupariset metallikehykset ja musta paperiteippi toimivat kauniisti yhdessä. Plussaa siitä, että noihin kehyksiin on supernopeaa laittaa – ja sille päälle sattuessaan vaihdella – kuvia. Tumpelokin osaa, lupaan! Ei mennyt edes hermo.

Suuri aaltokuva pääsi oikeuksiinsa vierashuoneessa, siellä on tyhjää seinäpintaa kokonaisen päätyseinän verran. Miehen fillari odottelee räntäkelien loppumista, olin ensin kantaa sen pois kuvasta mutta sitten ajattelin, että olkoon siinä. Kokonaisuudesta tuli vahingossa vähän man cave, mutta mikäs siinä. Aaltoteeman kannalta osuvaa, että puolialaston surffarikin päätyi kuvaan.

Rakastan palmuja yli kaiken enkä kyllästy katselemaan niitä, huojuivatpa sitten elävinä edessäni tai valokuvissa. Suuri palmuprintti olohuoneen seinällä ei ole yhtään hassumpi – vai mitä sanotte? Valikoimista löytyy muuten niin monta palmukuvaa, että niitä voisi ripotella vaikka joka huoneeseen, mutta se olisi liioittelua. Vai olisiko?

Kertokaapa, mikä on teidän suosikki? Juno-koira äänestää mäyräkoirakuvaa (ja haluaisi ehkä sen mäykkypojan puhelinnumeron). Hullu palmunainen valitsee tietysti palmuprintin. Aloin juuri miettiä pitäisikö omistaa jostain huoneesta kokonainen seinä palmukuvakollaasille. Jos niitä ei laittaisikaan joka huoneeseen vai täyttäisi niillä yhden seinän? Ehkä teemmekin vierashuoneesta palmusalin.

Lisää sisustusinspiraatiota löytyy Desenion sivuilta – kannattaa selata julisteet ja printit läpi. Alekoodilla stellaharasek saa 25% alennusta kaikista kaupan julisteista (lukuun ottamatta handpicked-merkittyjä julisteita, kuten Kate Moss, Tove Frank ja Foto Factory). Koodi on voimassa vain kaksi päivää 27. huhtikuuta asti, joten nopeus on valttia!

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Frozen love

Olen ensimmäistä kertaa elämässäni parisuhteessa, jossa minä en dominoi levylautasta diktaattorin yksinoikeudella, vaan molemmat soittavat kotona musiikkia – mies usein jopa enemmän kuin minä. Onneksi hänellä on niin hyvä musiikkimaku, että ei tarvitse saada raivareita käydä perhepoliittisia neuvotteluita valinnoista, päinvastoin. Kuuntelen niitä mielelläni, sillä vanhojen tuttujen lisäksi joukosta löytyy usein uusia lemppareita tai unohtuneita klassikoita, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet itsellä aikoinaan vähemmälle kuuntelulle.

Yksi meillä usein soivista levyistä on Buckingham Nicksin ainoaksi jäänyt albumi, joka näki päivänvalon 70-luvulla, vuosia ennen kummankaan meidän syntymää. Kuuntelen sitä puolikorvalla, kunnes joka kerta tietyssä kohdassa havahdun kysymään mikäs nyt soivan kappaleen nimi olikaan. Se on aina se sama hetki, albumin kymmenes ja samalla viimeinen kappale kohdassa 3:45, kun melodia hiipii ihon alle ja työntää karvat yksitellen pystyyn sisältäpäin. Nyt kirjoitan kappaleen nimen muistiin ja laitan sen samalla jakoon siltä varalta, että joku teistäkin tykkää. Jos kolahtaa, kannattaa kuunnella koko levy! Kovaa (ja koukuttavaa) kamaa.

BUCKINGHAM NICKS – FROZEN LOVE

Vaaleanpunainen seinä

Oletkohan kulta kolauttanut pääsi? Sain ystävältä hiukan huolestuneen viestin sen jälkeen kun julkaisin pari kuvaa kämmenistäni vaaleanpunaisessa kalkkimaalissa. Ymmärrän. Olisin nauranut itseni tärviölle, jos joku olisi vuosi sitten yrittänyt väittää, että ensi keväänä maalaisin tyytyväisenä olohuoneen seinää hennon vaaleanpunaiseksi. Mutta tässä sitä ollaan eikä siihen edes tarvittu kovaa iskua päähän – riitti ilmeisesti, että rakastui ja alkoi pitkästä aikaa nähdä maailmassa värejä. Tai ainakin paljon vaaleanpunaista.

Seinä on näissä kuvissa vielä work in progress, mutta niistä saa osviittaa. Valitsimme Annin suosituksesta kalkkimaalin, koska sillä saa pehmeää, elävää ja mattapintaista jälkeä. Olin pökertyä onnesta kun kuulin, että kalkkimaali kuivuu melkein heti, sillä kärsimättömälle se kirottu odottelu kerrosten väleissä on hirveintä kidutusta mitä on. Kalkkimaalilla läträäminen sopiikin hyvin kaltaisilleni hätähousuille – meillä meni koko urakkaan vain muutama tunti ja seinään olisi voinut ripustaa tauluja suunnilleen samantien.

Alimmaksi sudimme harmaata, jotta lopputuloksesta ei tulisi liian imelää. Telalla sai tehtyä nopeasti isoja pintoja. Harmaan päälle kerros hentoa vaaleanpunaista, aluksi siveltimellä ja sitten vanhalla pyyhkeellä hangaten, koska halusimme, että sävyt eläisivät luonnollisella tavalla eikä seinään jäisi selviä siveltimenvetoja tai telan jälkiä. Vaaleanpunaisen päälle lisäsimme vielä valkoista vähän sinne sun tänne tuomaan tekstuuria ja raikastamaan kokonaisuutta. Kankaallakin sai utuista jälkeä, mutta viimeistelyyn toimi kaikkein parhaiten paljaat kädet: sormin sai aikaan sopivasti sattumanvaraista suttua ja se oli lisäksi superhauskaa.

Seinän sävyt vääristyvät hiukan ilta-auringossa otetuissa kuvissa: valitsemamme vaaleanpunainen ei ole oikeastaan yhtään persikkainen, vaan enemmän hitusen harmaaseen taittava viileä väri, joka näkyy tuossa ylemmässä maalipurkkikuvassa. Sekoittelimme maaleja myös keskenään maalausurakan aikana, jotta saimme vaaleanpunaisesta ja harmaasta sekä vaaleampia että tummempia sävyjä.

Kuka tarvitsee symmetriaa? Väri valuu vähän yli molemmista laidoistaan.

Maalausprojektin ensisijainen tarkoitus oli peittää elävällä maalilla epätasaista seinäpintaa, suomeksi naamioida ruma seinä. Siinä oli varmaan sata kerrosta vanhaa tapettia, joka kupruili valkoisen maalipinnan alla. Vuosien takaisten tapetinpoistourakoiden traumatisoimana ei tullut mieleenkään lähteä poistamaan tapettikerroksia, hitosti helpompaa peittää se maalilla ja painella elämässä eteenpäin. Oli myös toissijainen tavoite: taikoa lisää lämpöä isokokoiseen kotiimme, jonka valkoiset seinä- ja lattiapinnat kaikuivat vähän kolkkoina. Molemmissa onnistuttiin! Rumaa seinää ei huomaa enää kukaan, nyt se on koko kodin näyttävin elementti – THE vaaleanpunainen seinä – jota kaikki pysähtyvät ihastelemaan. Seinä heijastaa koko olohuoneeseen pehmeää valoa, joka tekee tunnelmasta lämpimän ja intiimin.

Lopputuloksesta luvassa kuvia ihan tuota pikaa! Sisustusaiheista asiaa näköjään pukkaa, mutta niitä onkin kovasti toivottu, joten saamanne pitää. Lähiviikkoina tulossa lähempään tarkasteluun niin monta aihetta, etten pysyisi niistä itsekään enää perillä ilman *KÖH* pettämätöntä postit-lappujärjestelmääni.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

White denim

Omassa pukeutumisessa on tervettä joskus rikkoa tuttuja tapoja. Meillä kaikilla on oma tyylimme ja turvavaatteemme, mutta välillä niitä kannattaa kyseenalaistaa. Itse saan parhaat ideani usein naistenvaateosastolta ja teen sieltä usein löytöjäkin, koska miesten puolella on suoraan sanottuna suppea ja tylsä valikoima. Olisi helpompaa, jos kaiken korvaisi yksi yhteinen vaateosasto, jossa huomioitaisiin kaikenkokoiset.

Myös idea valkoisista farkuista lähti naisten muodista, sillä joka toisella tytöllä tuntuu olevan valkoiset farkut. Olen käyttänyt aina mustia farkkuja, ehkä siksi ajatus valkoisista housuista alkoi tuntua virkistävältä poikkeukselta. Olipa vaan helvetin hankalaa löytää valkoiset miesten farkut. Kerrankin kävi tuuri ja löysin alennusmyynnistä viimeisen parin omaa kokoani.

Valkoinen on värinä arka, se on selvä. Reisille tippuneen ruoanmurusen jättämää jälkeä on vaikea peittää. Punaviinin roiske näkyy ja likaiset kädet tulee pitää kaukana. Olen huoleton vaatteideni suhteen, mutta valkoisia vaatteita käyttäessä keskittyy täysin uudella tavalla. Liikaa en kuitenkaan varo, sillä loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin vain farkut. Kahvi- ja ketsuppitahroilla saa vastaantulevat hymyilemään ja kavereiden kesken hyvät naurut.

Valkoiset farkut jalassa olo ei ole ihan perus. Ilmassa on ripaus vaaran tuntua. On voimauttavaa, kun päällä on jotain omista tavoista poikkeavaa. Kivaa vaihtelua saada mustien farkkujen rinnalle valkoiset. Mitähän seuraavaksi, värejä? Kuoseja?

JACKET | GANT RUGGER
JEANS | LEE
SHOES | EMPORIO ARMANI
SWEATER | ONLY & SONS

PHOTOGRAPHY BY STELLA HARASEK

Elämämme sohvaa etsimässä

Kaupallinen yhteistyö BoConceptin kanssa

En ole ikinä omistanut sohvaa, jota rakastaisin. Kaikki sohvat, joiden kanssa olen tähän saakka jakanut elämäni, ovat olleet kavereilta perittyjä tai poikaystävien valitsemia, edelliseltä asukkailta unohtuneita tai kierrätyskeskuksista kannettuja. Niillä löhöttiin aikansa, kunnes ne jatkoivat matkaansa seuraavalla omistajalleen – joka minun laillani todennäköisesti kelpuutti ne lähinnä laiskuuttaan tai paremman puutteessa.

Omanlaisensa kompromissi oli myös sohva, jonka hankimme Tehtaankadulle. Hehkeimmät päivänsä nähnyt valkoinen sohva oli kirppislöytö, jonka valitsimme, koska se oli tarjolla olevista sohvista vähiten ruma ja olimme kyllästyneet tyhjään olohuoneeseemme. Sillä hetkellä oli oikeastaan samantekevää millainen sohva se oli, olimme siitä jokatapauksessa ikionnellisia, koska edelliseen kotiimme Kapteeninkadulla ei ollut sohvaa mahtunut lainkaan. Kompromissisohva on paljon parempi kuin ei sohvaa ollenkaan.

Kompromisseilla on toki aikansa ja paikkansa. Esimerkiksi opiskeluvuosina, kun oikeastaan kaikki kotonani oli sieltä sun täältä löydettyä, kierrätettyä ja perittyä. Tai silloin kun kituuttelin levy-yhtiögraafikon palkalla ja sisustushankinnat oli tehtävä pihistellen, jos halusi syödä muutakin kuin kynsiään. Tai silloin kun erosin rytinällä ja muutin yksin uuteen asuntoon koiran, kirjalaatikoiden ja sängyn kanssa omistamatta mitään muita kalusteita.

Viime aikoina on alkanut tuntua, että väliaikaisten ratkaisujen aika on ohi. Ehkä olen vihdoin siinä iässä tai elämäntilanteessa, että kotiin tuntuu kivalta vähän sijoittaa, varsinkin niihin kaikkein tärkeimpiin kalusteisiin, joita käytän eniten ja luultavasti myös kauimmin. Listalta löytyy muutakin, kuten kunnollinen sänky ja ruokapöytä, mutta kärkipäässä viime kuukausina on ollut ehdottomasti sohva! Keittiö saattaa olla kodin sydän, mutta kotona kaikki tiet vievät sohvalle. Sohvalla juodaan aamukahvia, tehdään töitä, syödään välipalaa, luetaan kirjoja, katsotaan elokuvia, vietetään aikaa rakkaiden kesken, painitaan koiran kanssa ja otetaan päiväunia. Ja mikä on ensimmäinen asia, jonka teen kun tulen kotiin? Heittäydyn tietenkin sohvalle.

Olen tehnyt töitä ja ansainnut omat rahani viimeiset yhdeksäntoista vuotta. Asun kauneimmassa asunnossa, jota olen koskaan kutsunut kodikseni. Vitsini ovat yhä huonot ja farkuissani saattaa olla reikiä, mutta olen kiistattomasti aikuinen. Nyt jos koskaan alkaa olla hyvä aika sijoittaa sohvaan, joka saa sieluni sykähtämään joka kerta kun näen sen.

Kun koti on yhteinen, myös sisustusta koskevat päätökset tehdään yhdessä. Niistä ei onneksi tarvitse käydä tiukkoja neuvotteluita, sillä minun ja Jarnon maku on varsin samanlainen. Olimme molemmat haaveilleet nahkasohvasta, sellaisesta joka pehmenisi ja patinoituisi kauniisti ja kuluisi vuosien varrella vieläkin houkuttelevamman näköiseksi. Nahka oli materiaalina muutenkin helppo valinta, sillä tykkäämme rennosta asumisesta emmekä jaksa olla jatkuvasti varomassa jotain vitivalkoista pellavasohvaa. Nahkaan eivät koirankarvat tartu. Murut ja roiskeet lähtevät nahasta pyyhkäisyllä. Kulumat eivät pilaa vaan pukevat nahkaa. Nahka kestää hyvin hoidettuna vuosikymmeniä siinä missä suurin osa laadukkaistakin kankaista kuluu koiraperheen käytössä puhki viidessä tai kymmenessä vuodessa. Kiitos kyllä.

Kuvittelin, että kauniita, siroja ja sopusuhtaisia nahkasohvia löytyisi joka kaupasta, vaan ei! Nahkasohvia löytyy kyllä, mutta monet ovat mittasuhteiltaan kömpelöitä, viimeistelyltään vanhanaikaisia, aikansa ohiajamia kasarirumiluksia tai muut vain aivan vääräntyylisiä. Katselimme käytettyjäkin, mutta kaikki kauniit nahkasohvat olivat liian pienet, epämukavat tai molempia. Onneksi ystäväpiiristä löytyy sisustussuunnittelija, jolle avauduin aiheesta, sillä Anni muisti heti, että tanskalaisen BoConceptin valikoimista löytyy täydellinen sohvamalli, jota saa nahkaisenakin. Tietenkin tanskalainen, ne tuntuvat tietävän sisustamisesta ja muotoilusta kaiken.

Istran siro muotokieli lainaa menneiltä vuosikymmeniltä, mutta toteutus on silti moderni. Ihastuin heti kun näin sen kuvissa. Vaikka valinta oli oikeastaan jo tehty, kävimme Mannerheimintien myymälässä tutkimassa vaihtoehtoja vielä omin silmin. Juno-koira oli tietysti mukana, se on meistä sentään se, joka eniten viettää aikaansa sohvalla. Tehtäväänsä paneutunut asiantuntija halusi sovittaa huolella ihan jokaista BoConceptin sohvaa, mutta oli lopulta samaa mieltä siitä, että Istra on meille se oikea. Toinen vaihtoehto olisi ollut Carlton, jonka linjakas muotokieli on kaunis kuin karkki, mutta Istran keveys ja retrohenkisyys miellytti silti enemmän.

Oikean mallin valinta on se helppo osuus – seuraavaksi piti päättää koko. Kolmen puusepän perustamassa yrityksessä nimittäin ymmärretään, että ihmisten tarpeet, toiveet ja tottumukset ovat yksilöllisiä, joten melkein kaikki kalusteet ovat kustomoitavissa omaan kotiin sopivaksi. Miten kätevää – ja miten hengästyttävän paljon mahdollisuuksia! Onneksi BoConceptin myyjät olivat apunamme, sillä malliston kaikista vaihtoehdoista olisi ollut haastava valita sopivinta ilman heidän asiantuntemustaan. Heidän kanssaan selvitimme, että kolmen hengen sohva olisi suureen olohuoneeseemme hiukan liian pieni, mutta kahdesta kahden hengen moduulista syntyy yhdessä juuri oikeankokoinen sohva, joka istuu tilaan täydellisesti. Myyjän pyöräyttämästä 3D-kuvasta oli helppo hahmottaa miltä näistä moduuleista koottu sohva tulee näyttämään.

Konjakkisia sävyjä on useampi – arvaatteko minkä valitsimme?

Seuraavaksi pohdimme nahan väriä. BoConceptin nahat tulevat pääosin Italiasta ja sävyt ja pintakäsittelyt ovat oikeastaan kaikki todella kauniita. Tykkäsimme molemmat mustasta, se on ajaton ikiklassikko eikä mene takuulla koskaan muodista. Kodissamme on kuitenkin monta mustaa kalustetta, joiden joukkoon pelkäsimme sohvan katoavan. Toivoimme päinvastoin, että sohvasta tulisi olohuoneen itseoikeutettu keskipiste, joten käännyimme pian konjakinruskean kannalle. Konjakinruskeassa on samaa ajattomuutta kuin mustassa, se kuluu kauniisti ja väri on niin kirkas, että katseenvangitsijan paikka on taattu.

Huh. Tilaus tehtiin ja lähetettiin BoConceptin tehtaalle. Yrityksen puukalusteet valmistetaan yhä Tanskassa Herringissä, jossa BoConcept sai alkunsa 50-luvun alussa, mutta sohvat syntyvät mittatilauksella Liettuassa tehtaalla, jonka yrityksen entinen työntekijä on perustanut. Kuudessa viikossa valmista, luvattiin. Jäimme jännityksellä odottamaan, minä, mies ja sohvaperun… siis mäyräkoira. Seuraavassa jutussa luvassa kuvia lopputuloksesta!

Hei sisustushankintoja suunnitteleville vinkiksi, että BoConceptilla, Vepsäläisellä, Hästens Storessa ja Republic of Fritz Hansen -myymälöissä saa tällä hetkellä Nousukausi-kampanjan kunniaksi 100 euron alennuksen yli 500 euron ostoksesta!

Myymälässä saat alennuksen, kun näytät Nousukausiseteliä ostosta tehdessäsi. Etu koskee normaalihintaisia tuotteita, eikä sitä voi yhdistää muihin etuihin tai aiemmin tehtyihin kauppoihin. 1 seteli/ostokerta. Seteli on voimassa 28. toukokuuta saakka.

Verkkokaupassa lisää koodi NOUSUKAUSI ostoskorin alennuskoodikenttään ja kun ostoskorin normaalihintaisten tuotteiden summa ylittää 500 euroa, loppusummasta vähennetään 100 euroa. Koodi on voimassa 28. toukokuuta saakka.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Sometimes it snows in April

Sääpäiväkirjasta päivää! Talvi ei selvästikään tahdo luovuttaa vielä. Heräsin tänä aamuna lumisateeseen, eilen tuli rakeita. Viime viikonloppunakin kohtasimme talvisia sääilmiöitä, kun ajelimme kotiin kukkakauppaostoksilta auringonvalon läikittämällä moottoritiellä. Kulman takana oli yhtäkkiä edessä keskellä tietä kelluva sumupilvi, jolla oli jotenkin epäilyttävän tarkat ääriviivat. Emme olisi ehtineet enää pysähtyä, vaikka se olisi ollut atomipilvi – viidessä sekunnissa olimme ajaneet pilven sisään ja selvisi, että se oli äärimmäisen paikallinen lumipyry. Aurinko loisti häikäisevän kirkkaana hiutaleiden läpi. Epätodellisin näky pitkään aikaan, olisipa siitä saanut kuvan! Yritin, mutta siinä vaiheessa kun olimme kääntäneet auton Hanasaareen johtavalle tielle ja päässeet pysähtymään, sakein pyry oli jäänyt jo taakse eikä aurinko paistanut enää oikeasta kulmasta.

Löysimme sen sijaan muuta kuvattavaa, kun käänsimme katseen kohti saaria – niiden ympärillä pyrytti yhä. Sillan kupeessa seisoi pari kalastajaa piittaamatta lumisateesta, enemmän niitä häiritsi vieheiden tiellä notkuva toiveikas joutsen. Kalastajilta ei tainnut herua sille herkkuja tai sympatiaa, sillä meidät nähdessään lintu suuntasi luoksemme samanlaisella päättäväisyydellä kuin nälkäinen mäyräkoira. Syötävää ei löytynyt meiltäkään, mutta se suhtautui silti kameraamme suopeasti, ojenteli kaulaansa kun Jarno kiipesi alas rantakiville ottamaan siitä muutaman kuvan.

Pysyttelin turvamatkan päässä Juno-koiran kanssa. En luota joutseniin. Olen kerran saanut melkein pataan äkäiseltä joutsenelta ihan samanlaisessa tilanteessa kun yritin ottaa siitä kuvan, toisella kerralla vielä kärttyisempi lajitoveri oli tulossa jo vedestä pistelemään poskeensa rantalaiturilla tassuttelevan Jarvis-koiran, joka oli mäyräkoiraksi sentään melkoinen köriläs. Mukavaa tavata tälläinen rauhallisempi tapaus.

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA
PRINCE – SOMETIMES IT SNOWS IN APRIL