Kontti keskellä kaupunkia

Anni vei minut viime viikolla myöhäiselle aamupalalle Eerikinkadun, Ruoholahden ja Jätkänsaaren solmukohdassa sijaitsevaan uuteen lempipaikkaansa. Cargo Coffee & Vegetarian Food on pitkälti juuri sitä mitä nimi antaa ymmärtää: metalliseen rahtikonttiin rakennettu kasvisruokaravintola. Kuulostaa rosoisemmalta kuin on – kontti on remontoitu salonkikelpoiseksi raflaksi, jossa on suuret ikkunat, kiiltävät pinnat ja tyylikäs valaistus.

2016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-012016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-02

Kerron heti sen mitä nimi ei paljasta ja mikä paikassa on ehdottomasti parasta: KATTOTERASSI! Niitä on Suomessa aivan liian vähän. Keli oli kolea, joten terassi jäi tällä kertaa testaamatta, mutta säiden lämmettyä tiedän kyllä minne painelen kirja kainalossa. Mikko huutaisi taas, että vampyyri sulaa, mutta onneksi vampyyreita varten löytyy varjoisampi terassi katutasosta.

2016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-032016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-052016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-04

Ruokalistan on suunnitellut villiyrtteihin ja kasviksiin keskittynyt kokkinero Sami Tallberg, ja sen huomaa: Annin parmesanmunakas oli kirkkaasti paras munakas naismuistiin. Oli pakko tällä kertaa tyytyä maistiaisiin, koska olin seuraavaksi suuntaamassa lounastapaamiseen. Seuraavalla kerralla tilaan kyllä oman (tai kaksi). Pisteitä munakkaan kylkeen katetusta salaatista, jossa oli avokadoa ja rapeaa kurkkua. Miksei tälläisiä raikkaita ja keveitä annoksia saa useammasta paikasta? Täytyy testata joku päivä myös keittolounas, paikka oli ääriään myöten täynnä lounasruokailijoita.

2016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-062016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-082016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-07

Palan painikkeeksi saa myös olutta tai vaikka Aperol Spritzin, joten kattoterassille voi hyvin kivuta illastamaankin, tai poiketa ihan vaan drinkille (eli rinkille kuten meilläpäin sanotaan). Anni kuulemma viihtyy paikassa erityisen hyvin aamuisin, sillä siellä on ihana aamupala eikä ennen lounasaikaa kovin ruuhkaista. Olenko muuten muistanut kertoa, että Anni on paitsi visualisti, keittiövelho ja yhden naisen tuotantotoimisto, myös osa-aikainen venekauppias? Allaolevassa kuvassa on aarrekartta, jonka avulla hän löysi oikean laiturin ja sieltä viimeisimmän esittelykohteensa. En tiedä onko mitään mihin tämä nainen ei pystyisi. Ei varmaan.

2016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-092016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-10

Tuo koirakaksikko, en kestä! Olen just se hullu koiramuija, jonka koiranomistajat kiertävät kaukaa, jos hoksaavat ajoissa. (“OI MITEN IHANAT KOIRAT! Saanko rapsuttaa? Voinko ottaa kuvan?”) Olisin muiluttanut heidät mukaani, jos se ei olisi ollut hiukan hankalaa tehdä huomaamattomasti. Ainakin tuon antaumuksella haukottelevan tyypin.

2016-06-13-stellaharasek-cargohelsinki-11

Cargo Helsinki
Ruoholahdenkatu 8, Helsinki
Ma–pe 7:30–22, la 10–22, su 10–18

PHOTOS BY STELLA HARASEK & ANNI TAIMISTO

Ennen ensimmäistä kahvia

powered-by-nikon

Vuorossa taas toiveiden toteutusta. Tällä kertaa tartuin jonkun teistä toivomaan aiheeseen nimeltä meikä heti herättyään. En pyydä anteeksi seuraavia ruutuja, itsepähän halusitte! Katselen joskus suu auki Instagramiin ladattuja kuvia naisista, jotka juovat aamukahvinsa täydellisen sileissä lakanoissaan, kiharat moitteettomassa ojennuksessa. Toivottavasti nuo kuvat ovat lavastettuja, sillä jos eivät ole, haluan reklamoida jonnekin. Meillä aamut näyttävät vähän toisenlaiselta.

2016-06-09-stellaharasek-mornings-02

Ensinnäkään en tajua mitä tukkani tekee öisin. Herään joka suuntaan sojottava leijonanharja päässäni, vaikka olisin mennyt nukkumaan pehmeästi laskeutuvissa surffilaineissa. Takkuharjan taltuttaminen vaatii joko hampaat irveessä harjaamista tai hiusten pesemistä, toisinsanoen aikaa ja kärsivällisyyttä, jota useimpina aamuina ei ole. Niitä varten onkin keksitty hätänuttura. Hätänuttura on ystävä. Vähän liian usein.

2016-06-09-stellaharasek-mornings-05

Toisekseen tuntuu siltä, että naama menee unesta ruttuun ja oikenee vasta, kun sen pesee kylmällä vedellä. Joskus siihen tarvitaan lisäksi kaksi kuppia kahvia ja mielellään joku Tata Harperin superseerumeista. Ilmiö on sama nukuinpa sitten paljon tai vähän. Olin samanlainen jo lapsena. Onneksi nykyisin on kofeiini suoristamassa sekä ruttuunnukutun naaman että unesta kohmeisen sielun.

2016-06-09-stellaharasek-mornings-04

Kolmannekseen: miten on mahdollista, että toisten sänky näyttää yön jäljiltä sisustuslehdestä repäistyltä? Meillä on vähintään toinen peitto potkittu lattialle, lakanat mytyssä ja tyynyt kasautuneet epämääräiseksi keoksi sängyn päähän.

2016-06-09-stellaharasek-mornings-03

Ja niin, yöpöydältä ei löydy tällä hetkellä kauniita käsivoiteita tai tuoreita kukkia, vaan saavinkokoinen vesilasi (koska jatkuva jano), objektiiveja ja linssisuojuksia (koska valokuvaajat), hiuslenkkejä (koska hätänutturat), särkylääkkeitä (koska liikaa töitä ja liian vähän treenaamista), tyhjä tulitikkuaski ja kämppäkaverilta pöllitty kivituikku, jota ei ole käytetty kuukausiin (kts. kohta “tyhjä tulitikkuaski”).

2016-06-09-stellaharasek-mornings-01

Tykkään näistä kuvista silti, tai juuri siksi. Arjen kauneudesta. Inhimmillisyyttä tai epätäydellisyyttä ei tarvitse minusta siivota kuvista pois. Päinvastoin kiinnostaa koko ajan enemmän kuvata asioita sellaisina kuin ne ovat, keskeneräisinä ja mahdollisimman teeskentelemättöminä. Rehellisyys vaatii rohkeutta, mutta sitähän tässä kerätään. Ihan muina savannieläiminä, harja pystyssä.

Kirjoitus on osa yhteistyössä Nikonin kanssa toteutettua juttusarjaa, jossa katsotaan maailmaa linssin läpi ja otetaan kuvia, joita te haluatte nähdä. Kommenttiloota on teidän!

PHOTOS BY STELLA HARASEK

#MELLAKKAHELSINKI

Kesän parhaat kemut, sanoi moni vieras jälkeenpäin Mellakan taannoisista kesäjuhlista. Melkoinen saavutus kekkereille, jotka järjestettiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä – vai oliko kyseessä juuri siksi rahat pois ilman pyssyä -henkinen häpeilemättömän helppo voitto? Olen jokatapauksessa samaa mieltä. Ehkä jotain voi päätellä siitä, etten kyennyt karsimaan lempiruutujani pitkätukan ottamista kuvista: seuraa siis kilometrin pituinen kuvasarja. Hellekeli, hartaudella maalatut ananakset ja flamingot taikoivat toimiston peruspunavuorelaiseen sisäpihaan trooppisen tunnelman, rommibaari kruunasi kaiken. Antaa kuvien puhua puolestaan.

2016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-12016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-22016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-32016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-42016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-52016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-62016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-72016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-82016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-92016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-102016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-112016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-122016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-132016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-142016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-152016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-162016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-172016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-182016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-192016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-202016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-212016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-222016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-232016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-242016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-252016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-262016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-272016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-282016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-292016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-302016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-312016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-322016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-332016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-342016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-352016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-362016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-372016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-382016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-392016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-402016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-412016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-422016-06-12-stellaharasek-mellakkahelsinki-43

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Öljylempparit x 3

Olen ilmeisesti hurahtanut öljyihin pahemmin kuin kuvittelin. Kun avasin mökkiviikonloppua varten pakkaamani repun, selvisi että olin sullonnut sinne sen enempää miettimättä peräti kolme erilaista mustaa pikkuputelia. Kolmikko oli niin nättinä Annikan mustassa saunassa, että otin ryhmäkuvan. Luonnonkosmetiikkaa kaikki kolme, olen näemmä siirtynyt luomuun lähes kokonaan. Erilaiset öljyt ovat melkeinpä korvanneet voiteiden paikan peilikaapissani – useimpina aamuina ja iltoina käytän kosteusvoiteen sijaan jotain öljyä.

2016-06-09-stellaharasek-seerumit-1

Pariisilaisen ihonhoitosarja Absolutionin Addiction-öljy on nimensä mukaisesti todella koukuttavaa kamaa – se on pitänyt sijansa yhtenä suosikkituotteenani jo parin vuoden ajan. Sekoitus sisältää yhteensä 27 erilaista öljyä ja kukkaisuutetta, jotka siloittavat, kosteuttavat, tasapainottavat ja ravitsevat. Itsehän olen koukussa ennen muuta huumaavaan tuoksuun. Tulee mieleen heinäkuun yöt ja kukkaniityt – mielikuva, johon nukahtaa kyllä ihan ilomielin.

2016-06-09-stellaharasek-seerumit-2

May Lindstromin The Youth Dew on tuoreempi suosikki, josta kirjoitinkin tovi sitten. Ihmeöljy taltutti talvi-ihon kohtaamat haasteet, mutta on osoittautunut superhyväksi myös kesään, sillä sen sisältämä beetakaroteeni jättää kasvoille päivettyneen hehkun.

2016-06-09-stellaharasek-seerumit-3

Katja Kokolta lahjaksi saatu öljy on sekoiteltu itse ohjeella, joka löytyy Katjan kirjoittamasta Aidosti kaunis -teoksesta. Tuosta luonnonkosmetiikalle omistetusta maailman kauneimmasta kirjasta on tarkoitus kirjoittaa erikseen vieä sananen tai kaksi, kunhan tässä ennätän, mutta sitä odotellessa kannattaa tsekata Muslasta Mian kirjoitus lempiseerumeistaan, joiden joukosta löytyy tämä sama ihanuus. Sieltä löytyy myös ohje! Itse käytän tätä superkosteuttavaa ja ravitsevaa eliksiiriä usein yövoiteen asemasta.

2016-06-09-stellaharasek-seerumit-4

Siinäpä ne, lemppariöljyni, jotka pitävät meikäläisen hehkeänä silloinkin kun olen riehunut kaupungin yössä ja valvonut viinin voimalla, tai tahkonut töitä jonkun dediksen parissa kolme vuorokautta putkeen ja unohtanut nukkua, syödä ja levätä.

Miten on, löytyykö teiltä öljyrintamalta suosikkeja tai vinkkejä?

PS. Kirjoitin tovi sitten Tata Harperin superseerumeista. Arvonta on nyt päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille! Onnetar valitsi joukostanne nimimerkin Sasaku, olen sinuun sähköpostitse yhteydessä.

Kiinnostuneille muistutukseksi, että koodilla STELLALOVESTATA saa Naturellessa 15% alennuksen kaikista Tata Harperin tuotteista sunnuntaihin 12. kesäkuuta asti.

Seerumit on saatu blogin kautta.

PHOTOS BY STELLA HARASEK

Pellavassa perjantaihin

Pellavapaidat ovat kovassa käytössä ympäri vuoden, en taida paljon muunlaisia paitoja enää omistaakaan. Kesällä ne ovat toki ihanimmillaan, kuten kaikki kevyet, kuultavat materiaalit. Tämän kesän suosikkeja ovat ehdottomasti Mos Moshin rennot pellavaiset t-paidat – tykkään niiden retrohenkisistä ranskalaisista printeistä ja väljistä, poikamaisista leikkauksista. Kaiken ei tarvitse olla ihossa kiinni.

2016-06-10-stellaharasek-mosmosh-12016-06-10-stellaharasek-mosmosh-2

Olen lukenut vaatekaapin kulmakivistä niin monta kertaa, että olen alkanut inhota koko ilmaisua. Myös luottovaate on niin kulunut klisee, ettei sitä tee mieli enää toistella. Jospa tyydyn siis toteamaan, että käytän nahkahameita kaiken aikaa, sillä ne näyttävät hyvältä lähes kaiken muun kanssa. Uusi nahkahametulokas on erilainen kuin kaapissani majailevat a-linjaiset, minimittaiset kaverinsa: rento ja sporttinen, edestä solmittava ja mikä parasta, varustettu taskuilla. Helppo kesähame, joka taipuu vaivatta syksyynkin – kuvitelkaa sen seuraksi sukkahousut, nilkkapituiset saappaat ja muhkea neule. Tai hmm… älkää kuvitelko vielä, palataan tähän tunnelmaan sitten elokuun lopussa.

2016-06-10-stellaharasek-mosmosh-32016-06-10-stellaharasek-mosmosh-4

MOS MOSHIN T-PAITA* JA
SECOND FEMALEN NAHKAHAME* DOTS
REMMIKOROT COS
*SAATU

Kesäpukeutumisessa parasta: vaivattomuus. Ei tarvitse pukea kuin t-paidan ja hameen niin koossa on asu – kengät ratkaisevat onko kokonaisuus skarppi vai rento. Myös ikisuosikkiyhdistelmäni t-paita ja farkut päivittyy päivästä iltaan vaihtamalla tennarit tai sandaalit siroihin remmikorkoihin. Niin näppärää. Jää energiaa kaikkeen tärkeämpään, kuten roseeviiniin, parhaan puistopaikan (tai myrskyjen) metsästämiseen, ystäviin.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Tule jo, myrsky

Hei siellä ruudun toisella puolella! Anteeksi, jos olen ollut etäinen viime viikkoina. Niin moni asia on ollut yhtäaikaa liikkeessä. Leijunut ilmassa ihan käden ulottuvilla, silti liian kaukana pyydystettäväksi. Perkeleen pikkuperhoset. On ollut mahdotonta keskittyä mihinkään tai kertoa mitään kenellekään, kun kaikki energia on mennyt ihan vaan tasapainoiluun kaiken liikkuvan ja lepattavan keskellä.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-1

Lähtökohtaisesti suhtaudun muutoksiin myötämielisesti, nehän ovat mahdollisuuksia. En vaan tiedä miksi ne soittelevat ovikelloa niin usein isolla joukolla. Saapastelevat sisään buutsit jalassa, kutsua odottamatta tai edes kysymättä, että sopiko sulle Stella ottaa meidät vastaan vai oliko sulla just kiire pestä tukka tai kuunnella kolmatta päivää putkeen sitä samaa räppibiisiä (kuulokkeet päässä, koska kukaan muu ei jaksa kuulla sitä enää kertaakaan). Siinä ne sitten istuvat rivissä sohvalla. Että keitäpä kuule kahvit!

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-212016-06-08-stellaharasek-everydaylife-18

Pikkuhiljaa helpottaa. Kolina vaan käy kun palaset alkavat loksahdella paikoilleen. Alkuperäistä parempaan järjestykseen ne näyttävät tälläkin kertaa asettuvan. Niinhän ne aina – pitäisi vaan vihdoin alkaa luottaa siihen. En yritä olla salaperäinen, kirjoitan kaikesta kyllä sitten kun olen saanut juostua karkailevat ajatukseni kiinni. Ja ehkä otettua parit päiväunet tuolla samalla tyylillä kuin Juno-koira, jota ei voisi vähempää huominen kiinnostaa. Miksi pitäisi, kun tässä on aivan hyvä? Tuntuu taas, että meillä on aika paljon opittavaa koirilta.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-2

Samaan aikaan arki rullaa radoillaan. Herään aamuisin ja harjaan hampaani, keitän kahvia, ellei joku muu jo ehtinyt. Niinä aamuina kun koirakaksikko ei lähde Mikon mukana studiolle, vien ne kävelylle. Katselen kun ne nuuhkivat pikkukiviä, kiellän niitä syömästä röökin natsoja ja räkää. Tunnen outoa ylpeyttä siitä, että olemme onnistuneet pitämään ne elossa ja enimmäkseen onnellisina jo viisi vuotta. Niin, ne täyttivät viisi ja saivat kermaviilillä kuorrutetun nakkikakun! Ei tullut palautuksia keittiöön sinäkään iltana.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-42016-06-08-stellaharasek-everydaylife-3

Aivan sama missä kävelemme ja mihin olemme menossa, Luna-koira kiskoo aina kohti rantaa. Se on päättäväisin eläin, jonka olen tavannut – neuvottelemme joka päivä siitä kumpi meistä saa päättää suunnan. Samaan aikaan Juno seisoo kärsivällisesti paikoillaan ja odottaa, että sisko taipuu taas toisten tahtoon. Olkoonkin, että sisko tekee sen vain siksi, että häviää kahdeksan kilon elopainollaan minun kuudenkymmenen kilon tahdonvoimalleni.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-202016-06-08-stellaharasek-everydaylife-5

Olen monta kertaa ääneen miettinyt mihin Luna menisi, jos sen laskisi vaan vapaaksi. Suunta on selvä, mutta ei siellä mitään koirapuistoa ole.

Entä jos jokin kutsuu sitä joltain saarelta, sanoi pitkätukka yksi päivä. Ehkä on pilli tai kutsuhuuto, jonka vain Luna-koira kuulee. Sinne saareen se uisi, jos saisi.

Että mitä että? Ei tuollaista voi pudottaa noin vaan puolihuolimattomasti. Arvatkaa olenko nyt pohtinut tätä päivätolkulla. Että kuka tai mikä sitä kutsuu – ja miksi?

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-62016-06-08-stellaharasek-everydaylife-7

Ehkä Lunallakin on ajatus elämästä, joka voi olla mitä vain. Jossain toisaalla, jotain muuta.

Tai sitten se on vaan jumalattoman jääräpäinen mäyräkoira, joka vetää rantaan siinä toivossa, että siellä olisi kanadanhanhenkakkaa hotkittavaksi parempiin suihin. Koiramme, nuo kulinaristit.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-82016-06-08-stellaharasek-everydaylife-9

Tänä aamuna heräsin kaatosateeseen ja ukkoseen. Salamat valaisivat verhottoman huoneen, joka oli muutenkin valkeana kesäkuisesta valosta. Hapuilin kolmannen kerran torkun päälle ja kietouduin vielä hetkeksi lämpimiin lakanoihin. En osaa selittää, mutta sateella on rauhoittava vaikutus – saa minut liikkumaan ja ajattelemaan hitaammin. Jyskytys rinnassa ja päässä hiljenee, kun avaan kaikki asunnon ikkunat ja vedän sateen kastelemaa kaupunkia syvälle keuhkoihin.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-10

(Toisina aamuina työhuoneesta on löytynyt odottamattomia yövieraita: krapulastaan huolimatta hyväntuulisia ja pelottavan hereillä heti kahdeksalta aamulla.)

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-11

On ollut hyvä päivä, eilenkin oli. Niitä on, enemmän ja enemmän. Villi mielikuvitus on tekemässä paluun, sanoi Anni tovi sitten, taika on tulossa takaisin. Niin on! Siltä se tuntuu. Vapina muuttuu väreilyksi. Ei se oikeastaan missään vaiheessa poissa ollutkaan, oli vaan pitkä soinnuton hetki kun en tavoittanut sitä.

Peruin kahvit ystävän kanssa, koska oli pakko kirjoittaa – anteeksi Kanerva. Pitkästä aikaa on paljon sanottavaa, niin paljon että sanat tulvivat ja läikkyvät yli. Kirjoitan taas kuittien kääntöpuolille ja puhelimen muistilappuihin, menen kesken suihkun lähettämään itselleni tekstiviestejä, on kiireen tuntu kuin muste tai kirjaimet tai aika loppuisi maailmasta kesken.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-12

Tekee myös mieli maalata, levittää isoille pinnoille mustaa ja haalistunutta vaaleanpunaista ja sitä keltaista, joka laskeutuu kaduille sateen jälkeen. Hangata niitä, kunnes ne sulavat toisiinsa ja muuttuvat maisemaksi. Raaputtaa esiin ääriviivoja, jotka tuntuvat tutulta, mutta ei saa ihan kiinni mistä.

Pilvet ovat jo väistyneet auringon tieltä, mutta yöksi nousee kuulemma myrsky. Olen odottanut sitä koko päivän. Jospa se ravistelisi minuakin vähän? Tuulettaisi päästä tunteita, joita en enää tarvitse. Epävarmuuden, epäröinnin. Olen ihan valmis pudottamaan ne harteilta kuin turhan painavan takin, joka on kaiken lisäksi jäänyt isoksi. Kas noin, hups vaan.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-13

Hyräilen mielessäni vanhoja kappaleita, joita en ole kuullut vuosiin. En ole varma haluanko enää kuullakaan – jotkut asiat ovat parempia kulmistaan taittuneina muistikuvina kuin herätettyinä takaisin henkiin. Kuinka monta kertaa on tullut kolmen kuohuviinilasin jälkeen soitettua menneiden vuosien suosikkeja, vain huomatakseen, että niissä oli paljon enemmän voimaa omissa muistoissa kuin todellisuudessa? Toki on niitäkin lempikappaleita, jotka ovat säilyttäneet latauksensa, kasvavat vaan vuosien varrella ja ratkovat minuuden rakenteita joka kerralla vähän enemmän auki.

Halkeamat ja murtumat kiinnostavat: niistä pääsee valoa sisään. Tämä tuntuu juuri nyt tärkeältä, ehkä kohta keksin miksi.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-142016-06-08-stellaharasek-everydaylife-15

Muistin yksi päivä myös edesmenneen tamperelaisyhtyeen Tigerbombsin kappaleen nimeltä Honey Junkie. Linkittäisin, jos se vaan löytyisi jostain internetistä. Levyversio on valitettavasti vähän vaisu, lavalla kappale heräsi Salmisen veljesten käsissä aivan eri tavalla eloon. Sen kyllä kuulisin mielelläni vielä kerran. Ehkä Jukka Ässälle voisi esittää keikalla toivekappaleen.

2016-06-08-stellaharasek-everydaylife-192016-06-08-stellaharasek-everydaylife-162016-06-08-stellaharasek-everydaylife-17

Muistatteko, kun vielä kirjoitin blogia tuolla nimimerkillä, Honey Junkiena? Siitä taitaa olla viisi tai kuusi tai seitsemän vuotta, kuka niitä laskee. Nimimerkin valintaan ei ollut sen erityisempää syytä kuin se, että pidin kappaleesta, sen tunnelmasta ja sanoista:

That’s my girl from the night life
She’s the one, my firefly
Wish she knows she’s all mine
She’s too sweet for my kind of guy

Mitä teille kuuluu?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Sataman suojassa

Yhteistyössä Vuosaaren satama

Maailmankaikkeus on selvästi ollut kuulolla, kun olen huudellut, että kaikenlainen kaupunkiretkeily ja uusien kulmien tutkiminen kiinnostaa. Meidät kutsuttiin pari viikkoa sitten vierailulle Vuosaaren satamaan ja pääsimme kuljeskelemaan reiteillä, joihin ei tavallisesti pääse kuin satamatyöläiset. Visiitin tarkoitus oli tutustua sataman toimintaan, haistella paikan teollista tunnelmaa ja ottaa valokuvia. Kiitos vaan kutsusta – ilo oli ihan kokonaan meidän puolellamme. Ennätinkin eilen tohkeissani julkaista muutaman kuvan siitä, kun katselimme melumuurin rajaamaa satama-aluetta terminaalirakennuksen kattoterassilta.

2016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-12016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-22016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-32016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-17

Tajusin vasta paikan päällä, että kokemukseni satamista perustuvat pelkästään siihen mitä olen matkustajana nähnyt – lähinnä laivaterminaalien lipunmyyntiluukkuja ja kahviloita. On toki Vuosaarenkin satamassa matkustajaliikennettä: vajaa viisisataa matkustajaa päivässä astuu Vuosaaressa laivaan tai sieltä pois. Oli kuitenkin superkiinnostavaa päästä näkemään mitä kaikkea muuta alueella tehdään.

2016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-42016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-5

Opin esimerkiksi, että valtaosa vähänkin raskaammasta tavarasta tuodaan maahan nimenomaan tämän väylän kautta. Kuten laivapotkurit, joiden painoa on mahdoton edes arvata. Tai metrovaunut! Kaksi kirkkaanoranssia metrovaunua kimalsivat uudenkiiltävinä auringossa. Ne odottelevat onneksi hetkeään yhdessä kaupungin parhaiten varustellussa paikassa – satamasta löytyy nimittäin raiteet, jotta kaikki kiskoilla kulkeva saadaan sieltä pois. Ja ne toimintatrillereiden loppukohtauksista tutut konttipinot? Kontteja on satamassa yli 430 000 kappaletta. Aivot menevät umpisolmuun kun alan edes ajatella sellaisiin määriin liittyvää logistiikkaa, mutta en voi olla ihailematta kauneutta, joka piilee tässä kaikessa järjestelmällisyydessä.

2016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-62016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-7

Mitä siitä seuraa, kun kaksi valokuvaajaa lasketaan vapaaksi nostureiden, korkeuksiin kohoavien konttikekojen, trukkien ja lukkien keskelle? Voin kertoa, että hiki, hulluus ja ihan hitosti hienoja ruutuja. Kokosin tähän kirjoitukseen niistä vain mitättömän murto-osan ja silti niitä kertyi vaikka kuinka monta. Varoitan: kuvatulva saattaa jatkua vielä muutaman kirjoituksen verran.

2016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-82016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-92016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-10

Puku – olkoonkin rento – ei ollut ehkä paras valinta helteen paahtamille asfalttikentille, mutta ainakin se näytti hyvältä. Olisi puuttunut enää nahkainen matkalaukku niin olisi voinut loikata suoraan laivaan ja karauttaa kesäksi Karibian risteilylle. Hmm… Alkoi kiinnostaa Karibian risteily. Voisinkohan pestautua töihin jollekin satamaan saapuvista laivoista? Osaan keittää kahvia, pestä lattioita, ottaa valokuvia, kirjoittaa ja tehdä ensiluokkaisia gintoniceja. Olen kiinnostunut merenkäynnistä ja omistan melko kokemattoman, mutta uteliaan venekoiran. Saako näillä meriiteillä paikan?

2016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-112016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-122016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-13

Nostureista ja satamarakenteista tulee oudolla tavalla tuttu olo. Kotiparvekkeeltamme nimittäin avautuu näky Tehtaankadun päähän telakkarantaan, jossa nosturit kohoavat suurina hiljaisina jättiläisinä. Näky on kauneimmillaan iltaisin, kun auringonlasku värjää taivaan niiden takaa vaaleanpunaiseksi ja oranssiksi. Voin vaan kuvitella miltä täällä Vuosaaren satamassa näyttää auringonlaskun aikaan.

2016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-162016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-152016-06-07-stellaharasek-vuosaari-satama-jarnojussila-14

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Puistokahvilla

Yksi parhaista asioista mitä kesäpäivänä voi päähänpistosta tehdä: napata mukaansa kahvin, lounaan tai pienen kylmän kaljan, ja nauttia puun alla lähimmässä puistossa. Hyvää yksin, parempaa kaksin. Joskus saa kaupan päälle seurakseen selällään ilakoivan koiran.

2016-06-07-stellaharasek-puistokahvit-12016-06-07-stellaharasek-puistokahvit-22016-06-07-stellaharasek-puistokahvit-32016-06-07-stellaharasek-puistokahvit-42016-06-07-stellaharasek-puistokahvit-5

Kuva meitsin kintuista Kanerva Ahonala

To carry you in my arms

Ruotsalainen iamamiwhoami tehtailee hengästyttävän hienoja musiikkivideoita – eikä musiikkikaan hullumpaa ole. Nimen takaa löytyy ruotsalainen laulaja-lauluntekijä Jonna Lee, joka kuvaa elektropoppiaan audiovisuaaliseksi projektiksi. Tykkään sanasta projekti. Tuntuu kuin siihen sisältyisi lupa kokeilla, tarkastella työtä kesken kaiken ja korjata kurssia, työstää uusia kerroksia vanhojen päälle, ottaa vähän riskejä ja katsoa kuinka käy.


IAMAMIWHOAMI – KILL

Pari postikorttia Vuosaaresta

Työni kuljettaa kiinnostaviin paikkoihin – kuten Vuosaaren satamaan, joka levittäytyy rantaan saaristomaiseman keskelle. Palaan aiheeseen huomenna ajan kanssa, mutta en malta olla jo vilauttamatta muutamaa ruutua täältä kuvankäsittelyleirin keskeltä. Positiivinen ongelma: liikaa ihania kuvia! Tuulta tukassa, uusia kulmia koluamassa.

2016-06-06-stellaharasek-vuosaarensatama-12016-06-06-stellaharasek-vuosaarensatama-62016-06-06-stellaharasek-vuosaarensatama-32016-06-06-stellaharasek-vuosaarensatama-42016-06-06-stellaharasek-vuosaarensatama-7

Kuvat Jarno Jussila

Aurinkoa ja ananaksia

Tällä viikolla olen pääasiallisesti hengannut toimiston terassilla, maalannut ananaksia ja pohtinut voisinko lisätä ansioluettelooni tittelin professional pineapple painter. Mellakka nimitti kesäkemujensa somistustehtäviin tutun visualistin nimeltä Annin, joka puolestaan lainasi tutusta valokuvastudiosta pitkätukan apukäsipariksi. Tekemistä riitti vielä kolmannellekin, joten hylkäsin toviksi tietokoneeni ja liityin seuraan.

2016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-12016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-22016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-32016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-4

Kaupungin tehokkain tuotantotiimi Taimisto-Harasek-Jussila hoiti puolessatoista päivässä Mellakan sisäpihan juhlakuntoon – ja siinä sivussa itselleen rusketusrajoja, maalintahrimia vaatteita ja tärpätintuoksun, joka ei lähde saippualla hankaamallakaan. Pengoimme Punavuoren raudan jämälaarista laudanpätkiä, istutimme leffalavastamosta lainattuja flamingoja pihan pensaisiin ja ripustimme terassin yllä roikkuviin keijuvaloihin peilipalloja ja pleksinpaloja, joiden läpi maailma näytti vaaleanpunaiselta ja violetilta.

2016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-52016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-62016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-72016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-82016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-92016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-11

Kuvissa vilahtava partasuu on Jyri, joka pystytti työtoverinsa Michaelin kanssa flamingojen keskelle Sailor Jerryn rommibaarin. Olisipa toimiston sisäpihalla aina rommibaari! Tai ehkä parempi, ettei ole.

2016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-122016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-132016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-142016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-15

Voiko olla liikaa ananaksia? Ei ainakaan vaaleanpunaisiksi, haalistuneen turkooseiksi ja kullanvärisiksi maalattuja. Olisin halunnut omia ne kaikki itselleni ja kantaa kotiin, mutta Anni ja merirosvo nipottivat ja sanoivat, että vasta kemujen jälkeen.

2016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-162016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-172016-06-03-stellaharasek-mellakkahelsinki-summerparty-18

Olin ehtinyt unohtaa miten ihanaa on välillä tehdä asioita käsillään eikä aivoillaan! Haluan heti maalata lisää hedelmiä. Ananakset on ehkä hetkeksi nähty, mutta vaikka banaaneja ja pari hunajamelonia. Ja niin: kemut onnistuivat yli odotusten. Sen tietää siitä, että niistä toivutaan vielä kaksi päivää myöhemmin. Kuvia luvassa, kunhan tokenemme.

Kuvat minusta Jarno Jussila

Kesäkynnet

Olen käyttänyt kesäisin punaoranssia kynsilakkaa niin kauan kuin muistan – voisi jopa sanoa, että Aperolin väristä. Myös musta on ikuinen kesäsuosikki. Se toimii lyhyissä kynsissä ihanasti varsinkin loppukesästä, kun on ruskettuneimmillaan. Hmm… Oikeastaan kaikki sävyt toimivat kynsissä ihanasti silloin kun on ruskettunut: jopa neonpinkki, jota viime kesänä kerran uhkarohkeasti kokeilin. Ehkei toista kertaa kuitenkaan tarvitse.

2016-06-02-stellaharasek-freshforsummer-1

Juuri nyt kaikkein freesimmiltä tuntuu luonnollinen lakkaus, joka ei tee numeroa itsestään: varpaisiin klassinen ranskalainen ja sormenpäihin nudesävy, joka tekee käsistä huolitellut, muttei laitetut. Tykkään! Kevyt ja vaivaton, eikä lakan kulumista huomaa. Katsotaan niitä kirkkaampia värejä sitten kun aurinko on ehtinyt tehdä tehtävänsä.

2016-06-02-stellaharasek-freshforsummer-2

En juuri jaksa enää lakkailla kynsiäni itse – olen siihen liian tumpelo ja aivan liian laiska. Osaatteko kuvitella paljonko energiaa ja aikaa vie, kun pitää kynsien lakkaamisen jälkeen puhdistaa kynsilakkaroiskeista kynsinauhat, kämmenet, pöytä, päälle osuneet vaatteet, lattia ja mahdollisesti vielä utelias koira-assistentti? Niin. Jotkut asiat vaan kannattaa ulkoistaa ammattilaisille. Käyn nykyisin Hiussali Peilin Jennillä, joka tekee superkauniita kestolakkauksia – tavalliset lakkaukset kun eivät vaan pysy meikän menossa mukana. Peili sijaitsee kovin kätevästi Fredantorilla heti Samulin lettukahvilan vieressä, ei tarvitse mennä manikyyriin nälkäisenä.

Lakkaus saatu blogin kautta.
Kuvat Jarno Jussila