Muutama kuva Kapteeninkadulta, kotikuvia kun on toivottu. Postimerkin kokoinen keittiömme on ison asunnon sydän, jonne kaikki kokoontuvat, riippumatta siitä onko asunnossa kolme vai kolmekymmentä ihmistä, ja siitä, että missä tahansa muussa huoneessa olisi paljon enemmän tilaa. Kai se on se jääkaappi. Onneksi jääkaappi on iso ja sisältää usein muutakin kuin alkoholia. Kehitystä on selvästi tapahtunut sitten opiskeluvuosien.
Kun asuin yksin Kurvissa, olin usein aamuisin liian laiska tekemään aamupalaa. Jos ollaan tarkkoja, olin usein liian laiska edes menemään keittiöön. Mutta Kapteeninkadun kimppakämpässä kaikki on toisin. Residenssin molemmat asukkaat laahustavat aamuisin keittiöön samanlaisissa harmaissa verkkareissa ja virttyneissä villapaidoissa, ja keittävät ensimmäiseksi pannullisen kahvia. Silloin kun minä (harvoin) ehdin ensin, pannussa on usein nykyään kahvin sijaan teetä, sillä lähipiiri on vihjaillut, että pienempikin määrä kofeiinia riittäisi tarpeisiini ja empiiriset tutkimukseni (lue: tärinän ja manian määrä) ovat viitanneet samaan.
Isoäidin vanha pannu, se joka vilahti ensimmäisessä kuvassa, on nyysitty mukaan pohjoisesta. Se on palvellut minua melkein kymmenen vuotta, äitiäni ja isoäitiäni sitä ennen luultavasti kymmenen kertaa kauemmin. Tykkään käyttöesineistä, jotka ovat vanhempia kuin minä: jos ne ovat kestäneet niin kauan, tuskin ne minunkaan käytössäni hajoavat. Toistaiseksi logiikka on pitänyt.
Kodissa on jatkuvasti vaihtuva kukkanäyttely. Sen siitä saa, kun alakerrassa sijaitsee kukkakauppa, jossa tykätään koirista. Vähän vaan käyn katsomassa samalla kun vien koirat kävelylle. Useimmiten kukat jakautuvat kaikkiin eri huoneisiin, mutta toimivat ne näinkin, oksaruusut, hortensiat ja neilikat yhtenä villinä viidakkona. Armas asuintoverini rakastaa erityisesti lakastuneita kukkia. Aiemmin tuijotin avoimen vihamielisesti nuupahtavia varsia joita ei saanut heittää pois, nykyisin kannan ne suosiolla hänen makuuhuoneeseensa.
Mustan metallisen astiakaapin päällä on talouden Twin Peaks -alttari: silmittömän suuret hirvensarvet, vanha perhoskokoelma 60-luvulta ja pahantuulinen pöllö, joka vahtii, ettei keittiössä vietetä huonoa elämää. Se on myös säästölipas, johon tyhjennetään taskunpohjalla kilisevät pikkukolikot. Kun pöllö on täynnä, tyhjennämme sen ja ostamme koko rahalla Aperolia. Sarvet ja perhoskokoelma on hankittu yhdestä lempikaupastani, omituisen antiikin putiikista nimeltä Götan maailma. Pöllö päätyi luokseni sattumalta, se löytyi kirpparilta hankitun vanhan lipaston laatikosta monta vuotta sitten ja on paheksunut tekemisiäni siitä saakka.
Vanhoista lankuista tehty pöytä on Custom Woodin. Hienopuuseppä Pensola asuu ihan kulmilla, tätä voidaan kai kutsua lähituotannoksi? Kuvassa alla kämppäkaveri ja aamupala, ehkä päivän toinen tai kolmas. Kaikissa itseäänkunnioittavissa kodeissa syödään monta aamupalaa.
Tuoleille lasketut lampaantaljat lämmittävät aamuisin viluista, yleensä pöydän alla on vielä kolmas, isompi, pikkukoirien päiväunia ja vahtivuoroja varten (jokainen keittiön ja koiran omistava tietää mitä tarkoitan vahtivuorolla). Lampaantaljojen lisäksi keittiössä vaeltaa epälukuinen määrä vilttejä. Valkoiseksi maalattu lautalattia on kaunis, mutta lämmin se ei kyllä ole – villasukilla ja vilteillä on jokapäiväistä käyttöä. Ei haittaa, olen mukavuudenhaluinen vilukissa ja käyttäisin niitä kuitenkin.
Käytössä kuluneita mutteripannuja on taloudessa monta, niitä kaikkia tarvitaan silloin kun keittiöön saapastelee useampikin vieras. Menun mustavalkoiset suola- ja pippurimyllyt on saatu aikoinaan Finnish Design Shopista: kätevä kaksikko on käden ulottuvilla kaasulieden vieressä. Vanha lahjaksi saatu leikkuulauta on tarpeeksi jykevä tumpelonkin käyttöön.
Huomatkaa kuuluisa mäyräkoiratuijotus. Tältä näyttää yleinen paheksunta, kun Heidän Korkeutensa torkkuhetkeä häiritään kameran kanssa heilumisella.
Kuvien astioista suurin osa on saatu vuosien varrella yhteistyön merkeissä Finnish Design Shopista, kuten Marimekon Hyvässä Seurassa -sarjan mustavalkoiset kulhot, Iittalan Kartio-lasit (vaaleanpunaiset ovat Mikon ja niin kauniit, että kyynisen kyynkin sydän sulaa) ja 24 h -sarjan lautaset. Valkoista, valkoista ja seassa vähän väriä.
Kaiken valon, valkoisten taljojen ja vaaleanpunaisen lasin vastapainoksi keittiössä on mustaa metallia, rosterisia kaappeja, teräksisiä pöydänjalkoja, ruostetta ja rosoa. Ja tietysti kauhtuneissa villapaidoissaan maleksiva muotikuvaaja, joka sirottelee Voguen tuoreita numeroita kaikkialle.
Just a few photos from our kitchen. Table handmade from reclaimed wood by Custom Wood, old handmade office chairs, black metal cabinet and white sheep hides from Peroba, black cross blanket by Pia Wállen. Vintage jars from Riihimäen Lasi, old factory lamp from Home Bazaar. The elk antlers and vintage framed butterfly collection are finds from Götan maailma, an eccentric antique store around the corner.
The bad-tempered owl found me by accident years ago: I bought an old desk from a flea market and found the owl from the top drawer once I got home. It’s been disapproving of me ever since.
