Päivällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin alkaa hyvin, jos heti herättyään hyppää pyörän satulaan ja polkee treenaamaan. Seitsemän minuutin matkalla ehtii fyysisesti herätä. Unenpöpperöinen sielu ehtii mukaan tunnin puolivälin paikkeilla. Treenin jälkeen saa koota fyysiset ja henkiset rippeensä ja painella aamiaiselle.

Perjantaiaamiainen sisälsi saavinkokoisen kahvin, leivän ja turkkilaisen jugurtin, johon oli sekoitettu tuoreita marjoja ja chiasiemeniä. Olkoonkin, että chiasiemenet ovat epäilyttävin asia, johon olen tänä kesänä törmännyt. Minua valistuneemmat – kuten Katja ja Helsinki Core Trainersin ravintovalmentaja Kanerva – vannovat niiden nimiin, joten ajattelin sinnitellä vielä hetken ennen kuin luovutan. Menevät alas ihan mainiosti, kunhan ne hukuttaa mansikkaan ja mustikkaan.

Adidas Originalsilta saamani kaikennielevä reppu on kelpo kumppani naiselle, joka kantaa kaikkialle järjestelmäkameraa ja viltinkokoista pyyhettä siltä varalta, että tekee mieli loikata treenin jälkeen mereen tai pistää pystyyn piknik. Tänään olisi ollut kyllä sopiva sää molempiin – mutta se olisi vaatinut kantakahvilani parhaan paikan luovuttamista.

Se paras paikka on kevyesti keinuva nojatuoli, josta on suora näkymä merelle. Kengät saa potkaista jalasta ja silmät sulkea. Jos käy hyvä säkä, saa kainaloonsa seuralaisia. Olen lukenut tuossa tuolissa kesäkuukausien aikana kokonaisia kirjoja. Yhtään torkkua en myönnä ottaneeni. Juno kyllä myöntää.

Sisustaminen on tarpeetonta, jos perustaa kahvilan merenrantaan: aalloissa ja purjeveneissä riittää katseltavaa. Kaveripiirin villit ja vapaat ovat pistäneet merkille, että purjeveneiden mukana tulee purjehtijoita. Aamuyhdeksältä tuolit odottavat tosin vielä tyhjinä. Olen alkanut nauttia hetkistä, kun kaupungin eteläisillä kaduilla vasta heräillään.

Kotimatka kävellään hiekkarannan kautta. Hiekalla on välitön onnellistuttava vaikutus, jopa silloin kun sitä on kengissä, silmissä ja bikineiden väärällä puolella. Hyvää tuulta ei haittaa sekään, että on perjantai. Voi viikonloppu kuinka sinua odotin! Huomisaamuna en herää varhain vaan kerään voimia vällyjen alla – huomenna juhlitaan häitä.

Photos of me by Mikko Rasila

☊ THE SMITHS – THE SHA LA LA SONG

Kaivoin kamerasta ruutuja alkukesästä, kun sävyt olivat iltaisin syviä ja samettisia. Niitä osaa katsella sillä silmällä vasta nyt, kun elokuu on päättymäisillään ja pimeys putoaa päivän päätteeksi maahan kuin säkki päähän. Syreenien sijaan ilmassa tuoksuu tulitikun rikinkatku, kahvi ja märkä asfaltti.

Ulkona on ollut monta päivää sekopäinen sää – nytkin sataa kaatamalla ja pisaroiden läpi paistaa aurinko. Taivaalla on kaksi valtavaa sateenkaarta ja ukkosrintama, joka ei osaa päättää onko tulossa vai menossa. Tiedän tunteen. Jytisköön siellä, minä kuuntelen ikkunasta ja keitän itselleni lisää teetä. Olen vihlovan vatsan kannustamana aloittanut ihmiskokeen nimeltä Elämä ilman kofeiinia vain yhdellä kahvikupilla päivässä kuudennentoista kerran tänä vuonna – katsotaan kuinka käy. Vihreällä teellä ei valitettavasti ole aivan samaa vaikutusta lähestyttävyyteeni aamuisin.

Kuuden viikon kesäloma oli ihaninta aikoihin. Sanat eivät riitä. Kuvia kyllä riittää senkin edestä. En vaan ymmärrä miten voi nyt jo ihmistä väsyttää kuin takana olisi raskaskin urakka. Teen töitä ja treenaan, valokuvaan vähän. Näen ystäviä kotona tai kahvilassa, joka sijaitsee strategisesti kodin ja treenipaikan välissä. En käy ulkona. Koirallani on vilkkaampi sosiaalinen elämä kuin minulla. Tämä ei ole vitsi. Juno on nytkin siskonsa mukana naapurissa leikkimässä neljäkymmentäkiloisen noutajakaverinsa kanssa. Palvelusväestä ei ole ketään paikalla, ei meitä siellä tarvita.

Selaan kirjoja malttamatta pysähtyä lukemaan, kuuntelen muutamaa vanhaa kappaletta uudestaan ja uudestaan. Välillä unohdan musiikin kokonaisiksi päiviksi kerrallaan. Kirjoitan kuittien kääntöpuolille lauseen sieltä, toisen täältä. Tekee mieli mennä nukkumaan jo kuudelta. Vajoan ajatuksiini kesken lauseen ja havahdun siihen, kun kämppäkaveri kiljuu VOISITKO OLLA VÄHÄN VIIHDYTTÄVÄMPI?

Ajatukset karkailevat koko ajan tulevaan. Siristelen silmiäni kalenterini sivuille kuin sillä tavoin näkisi millainen tulevasta syksystä tulee. Sivu toisensa jälkeen loistaa vielä valkoisuuttaan, olen kerrankin pitänyt ne puhtaina. Haluan luottaa siihen, että ne täyttyvät asioilla, joilla niiden kuuluukin. Useimpina hetkinä luotankin.

Yritän pysyä preesensissä. Tässä on hyvä. Varsinkin kohta, kun koirat tulevat kotiin. Viimeistään huomenna, kun poikaystävä palaa Pohjanmaalta.

Huokaus.

☊ NEIL YOUNG – HEY HEY, MY MY (INTO THE BLACK)