Yearly Archives: 2018

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Anna mulle vielä uusia kuvia

2

VOI DEMENTIA! Olen täysin unohtanut kirjoittaa yhdestä suomalaisesta levystä, joka ilmestyi jo vuosi sitten. Löysin sen vähän myöhemmin ja on pitänyt mainita siitä täälläkin, mutta muistin sen vasta, kun törmäsin siihen pitkästä aikaa Pajun somessa. Minja Kosken johtama yhtye nimeltä M on ollut virkistävä tuulahdus suomalaisessa musiikkikentässä, jossa tuntuu usein vallitsevan kerrallaan vain yksi tai kaksi tapaa tehdä ja tuottaa musiikkia ja lopulta kaikki liudentuu samaksi radioystävälliseksi muhjuksi. M vetää täysin omalla linjallaan ja ihastuttaa niukoilla sovituksillaan, sykkivillä rytmeillään ja lyriikoillaan, jotka heräävät mielessä vahvoiksi kuviksi.

Ensin soitin Tehtaantyttö-esikoislevyn nimikkokappaleen puhki, mutta myöhemmin maltoin pysähtyä levyn muidenkin biisien ääreen ja ihastuin mm. tähän kappaleeseen. Rakastan sen verkkaisia jousia ja tukahdettuja rumpusoundeja, jotka kumpuavat kuin tuonpuoleisesta.


☊ M ~ LAMPI

Anna mulle vielä uusia kuvia
iloa ja tuoreuden tuntua
peilikirkkaita vesiä
niin tyyniä, että uskaltaa pärskiä.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Arkistojen aarteet ~ 30 asiaa tyylistä

8

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran keväällä 2008 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Tänä syksynä blogin perustamisesta on tullut kuluneeksi yksitoista vuotta. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

1 ~ Ihailen kokeilunhaluisia naisia, jotka irrottelevat tyylivalinnoillaan ja useimmiten onnistuvat. Tunnen silti syvää sielunkumppanuutta Geraldine Saglion ja Emmanuelle Altin kaltaisiin naisiin, jotka pukeutuvat samoihin mustiin minimekkoihin ja harmaisiin pillifarkkuihin vuodesta toiseen ja näyttävät aina yhtä hyvältä lähes meikittömine kasvoineen ja laittamattomine hiuksineen. (Ehkä pitäisi puhua enemmänkin inspiroitumisesta kuin sielunkumppanuudesta, sillä en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että oma onnistumisprosenttini näillä elementeillä on yhtä hyvä.)

Blogin banneri vuosimallia 2008 kiteytti olennaiset.

2 ~ Kaikki vaatteeni ovat mukavia ja rentoja, mutta vaihdan silti lökövaatteet ylleni heti kun pääsen kotiin: useimmiten leggingsit, villasukat ja ison t-paidan.

3 ~ Olen kenkämuija, laukuista en tajua mitään. Omistan melkein viisikymmentä kenkäparia, mutta vain viisi laukkua, joista käytän yhtä. Osa laukuista on vuosien varrella mukaan tarttuneita kangaskasseja. Uusin lemppari on Bloc Partyn kangaskassi, jonka mies hankki keikalta lahjaksi ostolakkoilevalle tyttöystävälleen. Viisas mies.

4 ~ Olen potenut vuosikausia jatkuvaa hiuskriisiä, joka johtuu enimmäkseen siitä, etten ehdi tehdä niille mitään aamuisin. Sen sijaan, että vain nousisin hiukan aikaisemmin ja opettelisin laittamaan niitä, valitan hiuksistani kaikille jotka jaksavat kuunnella.

5 ~ Minusta silmärypyt ovat tyylikkäät. Hyvä niin, koska olen vastikään pistänyt merkille ensimmäiset omani.

6 ~ En ole käyttänyt huulipunaa yli kymmeneen vuoteen, eikä se niin hyvältä näyttänyt silloin 14-vuotiaanakaan, kun yritin hetken omaksua sen habitukseeni. Robert Smith on kyllä mainio esikuva monessa muussa asiassa, mutta hänen meikkaamisestaan ei ehkä kannata inspiroitua.

7 ~ Olen rakastanut tiettyjä asioita melkein siitä asti, kun tiedostin viisivuotiaana (kuuluisa Vaaleanpunainen Herääminen) ettei pukeutumisen tarkoitus ole pelkästään funktionaalinen. Näitä trendivaihteluista riippumattomia rakkauden kohteitani ovat mm. pillifarkut: kolmetoistavuotiaan rokkitytön versio oli itse kavennettu ja lahkeista rispaantunut. Remmisandaalit niin matalina kuin korkeakorkoisina, sillä äitini kulki korkeakorkoisissa platform-remmisandaaleissaan koko lapsuuteni. Läpsyt eli flipflopit eli varvastossut, koska Australia. Minimittaiset mekot, suuret nahkalaukut, rennot hippilaineet ja lantiolle asettuvat vaatteet, koska 70-luku. Ehkä myös ikuinen rakkaus mustiin kimaltaviin vaatteisiin on ammennettu 70-luvusta? Isot villapaidat, tennarit ja maiharit, koska The Cure. Suurimmasta osasta voi syyttää tai kiittää äitini lisäksi herkässä kasvuvaiheessa tapahtuneita ihastuksia elokuva- ja musiikkihistorian tyylikkäisiin ihmisiin.

8 ~ Käytin lukiossa ruskeita piilolinssejä, koska pidin harmaita silmiäni tylsinä. Onneksi tajusin pian, että eloton muovipinta iiriksen päällä oli tosi paljon tylsempi.

9 ~ Jos elokuva osoittautuu huonoksi, sivuutan juonen ja keskityn henkilöiden kenkiin, vaatteisiin ja hiuksiin. Jos niissä(kään) ei ole mitään katsomista, voi hyvällä omatunnolla nukahtaa sohvalle.

10 ~ Tykkään kengistä, joilla voi lompsia. Siitä johtuu loputon rakkauteni prätkäsaappaisiin ja maihareihin. Korkokengissäkin voi kyllä lompsia, kunhan ne ovat riittävän tukevat.

11 ~ Vihaan eniten maailmassa mustiin vaatteisiin pesukoneessa tarttunutta valkoista nöyhtää. Useimmiten se johtuu siitä, että mies on unohtanut nenäliinan farkkujensa taskuun. Tästä syystä en suostu pesemään hänen vaatteitaan omieni joukossa, ellei hän tarkista pesuun pyrkivien vaatteidensa taskunsa silmieni edessä.

12 ~ En ole koskaan pureskellut kynsiäni, mutta revin niitä lakkaamatta. Hyvä syy pitää kynnet mahdollisimman lyhyinä. Toinen syy on tietysti lempikynsilakkasävyni, musta ja syvä violetti, jotka näyttävät minusta paremmilta lyhyissä kuin pitkissä kynsissä.

13 ~ Pidän hiukseni mieluiten kiinni. Onneksi suttunutturasta on tullut jo kymmenen vuotta sitten kiinteä osa tyylillistä identiteettiäni.

14 ~ En ymmärrä ihmisiä, jotka valitsevat vaatteensa kaupasta pelkän trendikertoimen perusteella. Ei siinä ole sinänsä mitään väärää, mutta trendikkyys itseisarvona tuntuu ontolta. Pidän siitä, että on oma tyyli, jota voi maustaa trendikkäillä elementeillä silloin kun löytää jotain siihen sopivaa. Tyyli-identiteetin puuttuminen tuntuu vähän samalta kuin ettei olisi toista jalkaa.

15 ~ Käytän samoja meikkejä päivästä toiseen enkä kyllästy. Miksi suotta poiketa hyväksi havaitulta polulta, kun se kerran toimii! Silloin tällöin meikkipussiin ilmestyy jotain uutta, mutta päivittäiskäytössä olevat vakiotuotteet vaihtuvat hyvin harvoin.

16 ~ Olette toivoneet juttua vaatteiden ja kenkien säilytyksestä, mutta kotini säilytysratkaisut ovat niin onnettomat, että ne ovat enemmän osa ongelmaa kuin ratkaisua. Vaatteita ja erityisesti kenkiä on kaikkialla, eteisessä takkien joukossa, tuolien päällä, tuolien alla… Palataan asiaan, jos tähän jossain vaiheessa löytyy joku roti.

17 ~ Kaiken pitää jäädä lanteille: pikkuhousut, hameiden ja housujen vyötäröt, vyöt, mekkojen leikkaukset. Ahdistaa, jos linja katkeaa vyötäröstä. Se puristaa ja yksinkertaisesti näyttää väärältä. En usko, että tulen koskaan käyttämään mitään korkeavyötäröistä, vaikka ne näyttävät hyvältä muiden päällä.

18 ~ Vaalennetut hiukseni ovat todellisuudessa tumman maantienväriset. Isäni hiukset olivat mustat ja kiharat, äitini punertavat – mitä tapahtui?! Samoin kävi silmilleni: en saanut isäni ruskeita enkä äitini vihreitä, vaan harmaat silmät. Veljeni silmät ovat tietysti kirkkaansiniset. Hmm. Onkohan tuo oikea perheeni.

19 ~ Käärin kroonisesti hihojani, olivat ne minkämittaiset hyvänsä. Äidiltä peritty tämäkin pakkomielle.

20 ~ Rakastan aitoja luonnonmateriaaleja: puuvillaa, silkkiä, villaa, pellavaa, nahkaa. Usein harmittaa, kun kaunis kenkäpari tai vaatekappale on pilattu huonolla materiaalilla. Inhoan keinonahkaa eikä kyse ole “en voisi kuvitella käyttäväni mitään muuta kuin aitoa nahkaa” -naistenlehtielitismistä, vaan siitä, että keinonahka ei tunnu eikä tuoksu nahalta, ei kestä eikä vanhene kauniisti, ei ole jalkaystävällinen eikä yleensä edes näytä hyvältä.

21 ~ Rakastan penkoa kirpputoreja, mutta vaatehankintojen kannalta harmittaa, että ne ovat yhä useammin täynnä kopiolaukkuja, niitä hemmetin keinonahkaisia kenkiä ja huonolaatuisia halpavaatteita. Laadukkaita löytöjä saa tosissaan metsästää. Onneksi on eBay ja sen hakutoiminto.

22 ~ En tajua monimutkaisia silmämeikkejä. On kaksi tapaa meikata silmät: sumuiset suttusilmät mustalla kajalilla tai yksi reteä luomiväri koko luomelle ilman typeriä häivytyksiä kulmakarvoihin asti. Päälle mustaa ripsiväriä. Valmis.

23 ~ Pidän itsessäni eniten pitkistä sääristä, joita paljastelen säädyllisyyden rajoilla liikkuvilla minihameilla ja tunikoilla lähes päivittäin, sekä selästä jota paljastelisin mielelläni enemmänkin, jos rintaliivien selkäosa ei olisi ikävästi suunnitelmieni tiellä. Vähiten pidän vinoista hampaistani ja rinnoistani, ei sillä että niissä itsessään olisi varsinaista vikaa, ne vaan painavat aivan liikaa ja toivoisin paljon pienempiä. Olen saanut kitkeriä kommentteja siitä, kuinka leuhkin etumuksellani – voi kunpa tietäisitte kuinka mielelläni antaisin sen pois!

24 ~ Aloin parkua, kun sain yläasteella kuulla tarvitsevani silmälasit. Käytin piilolinssejä vuosikausia. Nykyisin turvaudun piilolinsseihin vain isommissa juhlissa jos niissäkään, edelliset loppuivat kaksi vuotta sitten enkä ole vielä jaksanut ostaa uusia. Olen myös hukannut silmälasini, sokkona siis vedellään. Ei ehkä pitäisi, koska likinäkö aiheuttaa noloja sosiaalisia tilanteita. Niitä on taas edessä seuraavassa Emma-gaalassa.

25 ~ Ihailen kauniisti huoliteltuja ja meikattuja naisia, mutta jos yritän itse samaa, näytän äidin meikkipussilla käyneeltä kuusivuotiaalta (jep, tämän takia se huulipunakaan ei toiminut). Sopivasti renttu ilme sopii sekä minulle että loputtoman laiskalle luonteelleni paljon paremmin.

26 ~ Kun olo on surkea, pukeudun miehen kylpytakkiin. Se on iso, pehmeä ja hupullinen. Ja musta. Vähän kuin froteinen luola.

27 ~ En osaa käyttää korvakoruja, omistankin niitä vain kahden tai kolmen parin verran. Syy siihen saattaa löytyä teinivuosiltani, kun korvissani oli yhteensä 16 lävistystä. Voin kertoa, että korvia paleli pohjoissuomalaisessa pakkasessa! Kulmassani on arpi 14-vuotiaana ottamastani kulmalävistyksestä, se oli aikaa ennen kulmalävistysten yleistymistä  ja ohuelle iholleni liian paksu metallitappi repeytyi lopulta irti kulmastani. Lävistysarpi löytyy myös nenästä. (Yhdestä lävistyksestä haaveilen muuten silloin tällöin vieläkin: tappi kielessä viehättää aina kun näen sellaisen! Kielilävistys on jäänyt kuitenkin ottamatta, koska pelkään sen vaikuttavan muutenkin nopeaan ja toisinaan epäselvään puheeseeni – kokeilkaapa itse puhua ensin kymmenen vuotta aussienglantia ja saksaa ja sen jälkeen oppia artikuloimaan suomea.)

28 ~ Olen muutenkin ihan täynnä arpia. Näkyviä arpia on kulman ja nenän lisäksi ainakin polvessa, selässä, reidessä, kyynerpäässä ja ranteessa. Ne eivät ole koskaan häirinneet, kyllä elämä (= tumpelolle sattuneet onnettomuudet) saa näkyä.

29 ~ Käyttäydyn kun kolmevuotias, kun pitäisi mennä iltapesulle. Ei huvita. En jaksa. ONKO PAKKO? Nukkuisin varmasti meikit poskilla, jos se ei näkyisi ihossa heti seuraavana aamuna. Nukun joskus siitä huolimatta.

30 ~ Kolmekymppinen voi hyvin käyttää bändipaitoja. Joka väittää muuta on väärässä.

PS. Kirjoitin tämän pukeutuneena miehen kylpytakkiin.

Mitä ajattelen näin kymmenen vuotta myöhemmin? Yllättävän moni asia ei ole muuttunut, mutta moni on. Silmät on laseroitu, vinot hampaat on suoristettu ja raskas etumus pienennetty tuntuvasti yli 10 vuotta jatkuneen kipukierteen jälkeen. Tykkään muutenkin peilikuvastani paljon enemmän nykyään, ikä tuo varmuutta – tai ainakin armoa. Jatkuva hiuskriisikin loppui, kun lopetin kaikenlaiset kummalliset hiuskokeilut ja jätin tukan rauhaan, se viihtyy parhaiten kun saa vaan olla. Musta on edelleen lempikynsilakkavärini, sitä kauheaa violettia en kyllä enää kestä. Kirppiksillä on yhä enemmän niitä halpalumppuja, mutta silloin tällöin eteen osuvat löydöt ovat silti metsästyksen arvoisia. En muista milloin olisin viimeksi ostanut mitään eBaysta, pyrin nykyään suosimaan kotimaisia kirppiksiä ja huutokauppoja. Meikkipussissa on nykyään paljon aiempaa enemmän vaihtuvuutta, johtuen siitä, että saan työni puolesta niin usein uusia tuotteita testiin. Harmi kyllä en saanut entisen poikaystävän kylpytakkia erossa mukaani.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

10 lahjavinkkiä minimalistin jouluun 

Kaupallinen yhteistyö MUJI Finland

Yritin keksiä tyynemmän tavan aloittaa tämän kirjoituksen, mutta en mahda sille mitään, etta tekee mieli vain pomppia tasajalkaa ja kiljua MUJI ON TÄÄLLÄ! MUJI ON TÄÄLLÄ!

Niille, joilla ei ole aavistustakaan mistä nyt vauhkotaan: MUJI on 80-luvulla perustettu japanilainen designketju, jonka filosofiana on tarjota yksinkertaisia, kestävia ja kohtuuhintaisia käyttotavaroita ekologisia arvoja unohtamatta. Yritys on ollut edellä aikaansa, silla se syntyi aikoinaan vastalauseena kulutusyhteiskunnalle ja brändikeskeisyydelle, joka on juuri nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. MUJIn japaninkielinen nimi Mujirushi Ryōhin tarkoittaa brändäämättömiä laatutuotteita ja linjaan kuuluu esimerkiksi se, ettei tuotteiden suunnittelijoita tuoda esiin.

Japanilaisten kyvylle tehdä arkisista esineistä kauniita on ollut selvä markkinarako, sillä MUJIsta on tullut vuosikymmenten varrella yksi maailman arvostetuimmista brändeistä ja myymälöitä on maailmassa jo yli 900. Menestystarinaan liittyy varmasti myös se, että erittäin kohtuullinen hintataso sopii monen lompakolle.

Oma MUJI-historiani on pitkä ja lojaali. Olen tehnyt reissuillani täsmäiskuja MUJIn myymälöihin 2000-luvun alusta asti, hankkinut sieltä niin muistikirjani kuin meikkipussini. Kyniä olen ostanut joka kerta, aina niitä samoja ohuita mustia tusseja, joita parempia ei ole. En ole kaveripiirini ainoa MUJI-friikki, joten olen saanut kynävarastojani täydennettyä usein myos reissaavien ystävien avulla.

Miksi kollektiivinen MUJI-hulluus, you may ask? Siksi, että mikään muu merkki ei ole onnistunut yhdistämään vastaavalla tavalla laatua, vähäeleistä suunnittelua ja kohtuullisia hintoja. Graafisen suunnittelijan sydämeni sykähtää minimalistiselle pakkaussuunnittelulle ja esteetikko minussa iloitsee siitä, ettei tuotteita ole pilattu isoilla logoilla tai erottuvilla merkkilapuilla. MUJI kiinnittää myös paljon huomiota tuotantonsa vastuullisuuteen, mistä ei viela silloin parikymmenta vuotta sitten puhuttu paljoakaan, mutta nyt se on onneksi alkanut kiinnostaa monia.

Ostoksia ei tarvitse enää kantaa ulkomailta asti, sillä MUJI on avannut Kampin kauppakeskukseen pop up –kaupan, joka on avoinna 20. tammikuuta saakka. Pop up järjestetään Helsingissä jo kolmannen kerran, mutta tällä kertaa ilo ei jää vain väliaikaiseksi, sillä ensi vuoden syksyllä MUJI avaa Suomeen pysyvän kaupan! Siitä tulee Euroopan suurin ja koko maailman kolmanneksi isoin MUJI-myymälä, melkoista.

Minulta toivotaan joka joulu lahjavinkkejä – ja nyt niitä on luvassa, silla yhteistyö MUJIn kanssa tarjosi siihen oivan tilaisuuden. Seuraavaksi siis kymmenen laadukasta lahjavinkkiä minimalistin joulu (toiselta nimeltaan älä osta kenellekään mitään turhaa krääsää).

Hankin itse joululahjoja vain vahan ja nekin huolella ja harkinnalla, panostaen asioihin, joille lahjansaajalla on varmasti käyttöä. En halua antaa lahjaksi mitaan kaappiin unohtuvaa turhaa, vaan käyttökelpoisia, kauniita ja hyödyllisiä asioita. MUJIsta löytyy kaikenlaisille budjeteille sopivia vaihtoehtoja.

Aromadiffuuseri ~ Tuoksua ja tunnelmaa kotiin

MUJIn aromadiffuuseri tunnetaan kavereiden kesken myös tohottimena. Hyvä on, kavereiden kesken on käynnissä Suuri Keskustelu siitä onko se tohotin vai tupsutin, mutta siitä vallitsee yksimielisyys, että tuo kaunis pieni esine on nerokas. Se muuttaa eteerisillä öljyillä höystetyn veden viileäksi vesihöyryksi, joka levittää tilaan aromaterapeuttista taikaa. Tuoksuilla voi saadella niin tilan tunnelmaa kuin omia tunnetiloja: esimerkiksi aamuun voi valita jotain energisoivaa ja iltaan taas jotain rauhoittavaa. Miten voi ollakin näin helppo ja toimiva tapa lievittää stressia ja levottomuutta.

Syksy on nimittain ollut raskas useammalla kuin yhdellä tavalla ja tohotin on osoittautunut kultakimpaleeksi, joka rauhoittaa olon heti kun se alkaa tasaiseen tahtiinsa tuutata pihalle vesihöyryä. En ole ainoa rakastunut – Jarno suhtautui tulokkaaseen aluksi skeptisesti, mutta ihastui siihen heti ensimmaisella käyttökerralla ja napsauttaa aamuisin tohottimen päälle samaan aikaan kahvinkeittimen kanssa.

Tohottimeen laitetaan aitoa eteerista öljyä (muista ostaessasi tarkistaa aitous, sillä markkinoilla on kaikenlaisia epämääräisiä vaihtoehtoja) ja tuoksun voimakkuutta säädetään tippojen määrällä. MUJI myy 100% luonnollisia eteerisiä öljyjä. Kunpa niistä tulisi pian valikoimiin luomulaatuiset versiot.

Meilla on diffuuserista isoin koko, joka irtoaa satasella ja näyttää vahan ufolta. Pienempi koko on kapeampi ja korkeampi eli sylinterimainen, sen lisäksi löytyy vielä minikokoinen matkaversio. Diffuuseri toimii myös tunnelmavalaisimena, sillä siinä on valo, jonka voi halutessaan napsauttaa paalle. Me pimeyden asukkaat otamme tietysti kaiken mahdollisen valon ilolla vastaan.

Vinkki: jos haluat hankkia tohottimen itsellesi tai läheiselle joululahjaksi, ole nopea, sillä sana alkaa levitä ja ne saattavat loppua pian. 

Ostoksille päätyville toinenkin vinkki: kun etsit kuumeisesti virtapiuhaa ja olet ottamassa Kamppiin raivoisan puuttuvaa piuhaa koskevan puhelinyhteyden, muista katsoa tohottimen sisään. Merkin pakkaussuunnittelu ei ole vain kaunista, se on myos neroutta lähentelevan taloudellista. Koska Japani.

Kenelle lahjaksi: itselle tai hänelle, joka kaipaa energiaa, tasapainoa, stressinlievitystä tai rentoutusta. Erityisesti hänelle, jolla on hermo kireällä, nimim. Toimii.

Ajattomat astiat minimalistin keittiöön

Astioiden antaminen lahjaksi vaatii hiukan lahjansaajan mieltymysten tuntemista ja etukäteen nuuskittua tietoa siita kaivataanko talouteen uusia astioita. Toisten komerot pullottavat yli omien tarpeiden, toisilla on tiskikaapissa se yksi lohjennut kulho.

MUJIn valkoisesta posliinista tehdyt Hakuji-astiat ovat aika varma valinta moneen kotiin: Japanissa valmistetut, yksinkertaiset kulhot, lautaset ja kupit ovat pienikokoisia, pinottavia ja sopivat monenlaiseen makuun. Ne on helppo myös yhdistää muihin sarjoihin ja tuovat kattauksiin aavistuksen japanilaista eleganssia. 

Valkoisten Hakuji-astioiden lisaksi valikoimista löytyy tällä hetkellä käsinmaalattuja sinivalkoisia astioita, joista pidin erityisen paljon näistä kuvissa vilahtavista pikkulautasista.

Myos puinen tarjotin on MUJIn valikoimista.

Kenelle lahjaksi: japanilaisen ruoan tai muotokielen ystavalle, pienissä neliöissä asuvalle tai hänelle, joka tarvitsee uusia astioita, muttei oikein tieda mista ne hankkisi.

Värikynäkimara

MUJIlla on huikea taito tehdä täysin tavanomaisista objekteista kauniita. Yksi taidonnäyte on tämä täydellisen sylinterin mallinen tötterö taynna värikyniä. En ole käyttänyt värikyniä vuosiin, mutta tötterön nähtyäni alkoi yhtäkkia tehdä mieli kaivaa pitkasta aikaa lehtiö esiin ja piirtää ja värittää. Kaavailin myos ostavani tötterön lahjaksi omalle kummityttärelleni, mutta sitten muistin, etta hän on liki täysi-ikäinen eikä ehkä innostu värikynistä yhtä paljon kuin kummitätinsa, joka on henkiseltä iältään ilmeisesti noin seitsemän.

Kenelle lahjaksi: lapselle, väriterapiaa kaipaavalle aikuiselle ja tietysti MUJIsta hullaantuneelle graafikkoystävälle. (Minä taidan sopia näihin kaikkiin määritelmiin.)

Luomupuuvillaiset alusvaatteet

MUJIlla on nykyään kokonainen vaateosasto! Niin jumalaisia, yksinkertaisia vaatekappaleita ja ihania luonnonmateriaaleja. Joululahjalistalle poimin kuitenkin alusvaatteet, koska a) rakastan niitä ja b) näin simppeleitä ja laadukkaita alusvaatteita ei oikein tahdo löytyä järkihintaan mistään muualta. Parasta: luomupuuvillaiset hihattomat paidat, joissa on juuri täydellinen, hivenen androgyyni ja kapea leikkaus, ja ohkaiset puuvillaiset alushousut, joissa on pienet lahkeet. Värivalikoima on kohdallaan eli kaikki tärkeimmät löytyy valkoisesta harmaaseen ja mustaan. Sukkiakin on, ja kylla, niissakin on samat taydelliset, minimalistiset nyanssit. Miehille on oma mallistonsa. 

Kenelle lahjaksi: itselle tai läheiselle, jonka maun tunnet. Tai miehelle, joka ei muista itse käydä ostamassa uusia sukkia ja boksereita.

Oliivipuinen mortteli

Oliivipuinen mortteli on kaunis ja käytännöllinen lahja, joka kestää kauan tiheässäkin käytössä. Sujauta lahjakassiin myos pestoainekset ja pussillinen pastaa – ja kutsu itsesi kylään. Niin minä tekisin.

Kenelle lahjaksi: keittiössa viihtyvälle. Sopii myos tuliaiseksi joulupyhien vierailuihin.

Täydelliset luomupuuvillaiset lakanat

MUJIn lakanaosastolta löytyy monenlaisia vaihtoehtoja yksinkertaisten raita- ja ruutukuosien ystäville, mutta itse ihastuin yksivärisiin luomupuuvillaisiin lakanoihin – niin rapeat, niin kauniit! Oma suosikkisävyni on ruskea, joka tosin näyttää minun silmääni enemmän khakiin taittavalta harmaalta, yhtäkaikki hurmaava ja sopii monenlaisiin sisustuksiin. Kannattaa myös tsekata maailman pehmeimmät trikoolakanat, joista löytyy ylellinen suklainen sävy – siihenkin olisi niin ihanaa sukeltaa kylminä talvi-iltoina. Laiskan tai kiireisen lahjanantajan iloksi MUJIn lakanat on pakattu valmiiksi lahjaksi sopivaan muotoon, naruineen kaikkineen.

Kenelle lahjaksi: poikaystavalle tai veljelle, joka nukkuu yha lapsuudenkodin muumilakanoissa.

Pikkurahalla kaunista kylpyhuoneeseen ~ Minimalistin hammasharjasetti

Jokainen esteetikko on törmännyt väistämättä tosiasiaan, etta kauniita hammasharjoja ei ole olemassa. Nyt on, silla MUJIn hammasharjapakkauksessa läpikuultavat harjat hohtavat neljässä erilaisessa toisiinsa sointuvassa sävyssa. 

Nerokkainta on silti tuo mailman yksinkertaisin hammasharjateline – miten voi olla, etta kukaan ei ole keksinyt vastaavaa aiemmin? Painava pieni lasirinkula pitää harjan paikoillaan eika vie turhaa tilaa peilikaapissa. Oma suosikkini on kirkas rinkula, valikoimista loytyy myos valkoisia keraamisia ja teraksisia.

Kenelle lahjaksi: esteetikolle, joka saa kicksejä kauniista arkiesineistä.

Tohvelit

Tunnen joskus suurta kaipuuta olla nainen, joka juo aamuisin kahvinsa lukien sanomalehteä tohvelit jalassa. Asetelmasta huokuu kiireettömyys, se että ensimmäisenä aamulla ei ajattele tehokkuutta tai töihin tarttumista, vaan omaa aikaa ja nautintoa. MUJIn pellavaiset tossut sopivat kuvaan täydellisesti.

Kenelle lahjaksi: hänelle, jolla on kaikkea paitsi aikaa.

Muistikirja ja nippu maailman parhaita kyniä

Mujin muistivihot ovat loistavia, mutta kynät ovat klassikko. Tiedän, koska olen monen ystäväni lailla kantanut niitä maailmalta vuosien ajan – nyt ei enää tarvitse hakea ihan niin kaukaa! Muji myy monenlaisia laadukkaita kyniä, mutta klassikkostatusta nauttivat nimenomaan ohuet, mustat tussit, jotka ovat mitenkään liioittelematta parhaat maailmassa. Ne eivät valu tai vuoda mustetta laukunpohjaan, eivät suttaa, eivat kuivahda ennen aikojaan eivätkä lakkaa toimimasta kriittisellä hetkellä. Oma suosikkini on 0.5mm kärki, toiset vannovat paksumpien tai ohuempien nimeen.

Viivoilla varustettujen muistivihkojen lisaksi MUJIn valikoimissa on ruskeita muistivihkoja, joissa on ohuet, tyhjät sivut. Ne sopivat loistavasti nopeisiin lyijykynäluonnoksiin, luoviin muistiinpanoihin ja suuriin ideoihin, jotka eivät taivu sotilaallisille riveille.

Kenelle lahjaksi: hänelle, joka tekee suunnitelmansa paperille, kirjoittaa päiväkirjaa tai laatii listoja.

Anna lahjaksi muisto

Valokuva on takuuvarma lahja, eikä sitä varten tarvitse olla ammattikuvaaja. Teetä kuva puhelimen rullasta (niistä saa kivoja pieniä printtejä) tai poimi albumeista sopiva. MUJIn kirkas kehys on tehty painavasta pleksista, joka näyttää hyvältä niin kirjahyllyssä kuin ikkunalaudalla. Kokoja löytyy useita. 

Kenelle lahjaksi: sukulaiselle, jolle on vaikea keksia lahjaa. Kuva omista lapsista on klassikko, joka otetaan yleensa ilolla vastaan. (Voisinkohan minä antaa lahjaksi kuvia Juno-koirasta?) Myos vanha kuva suvun historiasta on yleensa hitti. Ystäväkin ilahtuu kuvamuistosta, kuten yhteisestä reissukuvasta. 

PS. Jos piipahdat myymälässä, kurkkaa myos What is MUJI? -­näyttely, joka esittelee ketjun ikonisimpia tuotteita ja avaa konseptia muotoilun taustalla. Osa näyttelyn klassikkotuotteista on myynnissä pop upissa.

MUJI pop-up
Kauppakeskus Kamppi
Urho Kekkosen katu 1, 4 krs.
Ma – pe klo 9-21, la 9-19 ja su 12-18
20.1.2019 saakka
Myymälässä käy vain korttimaksut

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Musaa maanantaihin ~ Courtney Barnett & Kurt Vile

2

Maanantaita tupaan! Levylautasella pyörii päivän musiikkilöytö, australialainen laulaja-lauluntekijä Courtney Barnett. Moneen kertaan palkitun muusikon uusin kappale Small Talk on julkaistu pari kuukautta sitten, minä törmäsin siihen nyt ja ihastuin rentoon tulkintaan, riisuttuun sovitukseen ja savuiseen soundiin. Pitchforkista löytyy kiinnostava haastattelu viime toukokuussa ilmestyneestä uudesta albumista Tell Me How You Really Feel. Tähän täytyy selvästikin tutustua tarkemmin.


☊ COURTNEY BARNETT ~ SMALL TALK

Syytän tätä loppusyksyistä yliväsymystä siitä, että tajusin vasta viiveellä, että onhan meillä Courtneyta kuunneltu aiemminkin, nimittäin tätä viime vuonna levytettyä duettoa Kurt Vilen kanssa! Omaleimaisesta musiikillisesta jäljestään tunnettu Vile on multi-instrumentalisti ja musiikillinen nero, joka on tullut minulle tutuksi Jarnon musiikkimonologien ohella The War On Drugsin kautta, sillä hän on yhtyeen entinen kitaristi ja biisintekijä, joka lähti sittemmin tekemään omaa soolotuotantoa. Vaikka Kurt Vile on ihan helvetin taitava kirjottamaan ja soittamaan, sen matsku on jotenkin kivan raakaa, sanoo Jarno ja on kyllä oikeassa. Yhteislevy Courtney Barnettin kanssa toimii ehkä juuri siksi, että molemmilla on samankaltainen välitön tapa lähestyä musiikkia.


☊ COURTNEY BARNETT & KURT VILE ~ OVER EVERYTHING

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Vuoden pimeimmät viikot

12

Tämän kirjoituksen nimen pitäisi oikeastaan olla “Sekavat hipit suunnittelevat vallankumousta”. Siltä meidän koti Jarnon mielestä näytti eilen eikä se ollut kyllä kaukana totuudesta: kaikilla lojui keskeneräisiä suunnitelmia, remonttihankkeita ja kuvausprojekteja, sohvannurkassa epämääräisiä vilttikasoja, pöydillä tyhjiä takeaway-astioita. Siellä täällä pyörivät kuitit kruunasivat kaaoksen, joskin epäilen, että vallankumousta suunnittelevat hipit eivät ehkä ostele asioita kuten pattereita kameran salamaan, kipsilevyjä, ruuveja tai rengasvaloja tapahtumakuvauksiin. Toki riippuu vähän siitä minkälaisen vallankumouksen aikoo tehdä.

Viime viikot ovat olleet pimeitä niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti. Valo on kalpeaa ja sitä on vähän, se väreilee taivaanrannassa keskellä päivää ja kimpoilee kaupungin katoilla, kaduille asti siitä ei riitä. Iltapäivään mennessä se on kadonnut ja tilalla on säkkipimeä yö, vaikka kello ei ole vielä viittä.

En ole koskaan kestänyt erityisen hyvin tätä pohjoista kaamosta, mutta tuntuu, että tänä vuonna on ollut jotenkin erityisen vaikeaa. Mietin hetken miksi viime syksynä oli niin paljon parempi fiilis, sitten muistin että tämän tuskastuttavan pitkän pimeän nimeltä Suomen syksy katkaisi ensin matka Australiaan, sitten Balille – olin yhteensä melkein puolitoista kuukautta jossain muualla. Pimeyttä on helppo syleillä, jos tietää pääsevänsä pian sitä pakoon aurinkoon. Löysin itseni vanhasta tottumuksesta selaamasta äkkilähtöjä, sitten muistin ilmastonmuutoksen ja teki mieli vajota itsesääliin ja ruikuttaa maailmalle, että pohjoisella pallonpuoliskolla asuvilla on vähän erilaiset lähtökohdat vähentää lentämistä kuin heillä, jotka saavat valoa vuoden ympäri. Mutta eihän se ole maailman vika, että mie romahan tänne pimeään. Yhtä paljon ne minun lentokilometrini saastuttavat.

Note to self: mieti voisimmeko ensi vuonna viettää loppusyksyn jossain ihan muualla. Ehkä pakkaamme kameran, koiran ja Jarnon kitaran pakuun ja ajamme pimeimmäksi ajaksi jonnekin Espanjan etelärannikolle. Jospa sieltä löytyisi joku lähellä merta sijaitseva talo, jonne ne keskeneräiset vallankumoussuunnitelmat (ja kuitit) voi levittää.

Marraskuun alussa oli voimat niin vähissä, etten ollut päästä sängystä. D-vitamiinista ei ollut mitään iloa eikä mikään määrä yöunia tuntunut riittävän, olin aivan yhtä uupunut 12 nukutun tunnin kuin liian lyhyiksi jääneiden unien jälkeen. Sitten kaivoimme kaapista remonttikaaoksen tiimellyksessä unohtuneen sarastusvalon ja aamuista tuli kertaheitolla helpompia, kun makuuhuoneessa hohkaa herätessä edes joku valo.

Mutta päivät, ne ovat yhä sameita ja rajattomia, venyvät pitkiksi pimeiksi tunneleiksi joissa pitää pysyä hereillä, vaikka ei haluaisi mitään enempää kuin nukkua. Merkkejä siitä, että kovalevy on täynnä ja kaista lopussa: kun yritin pari päivää sitten lukea uuden laitteen käyttöohjetta, näin sanat ja luin niiden muodostamat lauseet, mutta en ymmärtänyt ainuttakaan. En saanut selvää edes siitä oliko lukemani suomea vai englantia, ne olivat vain paperille painettuja symboleja jotka eivät merkinneet mitään. Tänään yritin soittaa Mikolle, mutta en hetkellisesti muistanut puhelimeni pääsykoodia eikä sormenjälkitunnistus toiminut. Fingerprint not recognized, hoki puhelin. Itse olet tyhmä, kiljuin puhelimelle, siinä toinen mokoma mitäänymmärtämätön laite. On toki mahdollista, että vika onkin minussa, mutta sen ajattelemiseen ei riitä nyt aivokapasiteetti.

Keskeneräisessä kodissa simppelitkin asiat, kuten esimerkiksi ruokakuvaukset, ovat usein vähän monimutkaisia. Ei auta, että kuvauksia tehdään minuuttiaikataululla, jossa ei ole yhtään virhemarginaalia. Keittiöremonttimme on yhä vaiheessa, mutta kaasulieden sähköuuni on monen mutkan kautta saatu toimimaan – työvoitto! Jarno seisoi kengät jalassa pölyisessä raksavaloin valaistussa keittiössä, jossa sähköjohdot törröttävät seinästä, mutta viikunaleivät valmistuivat pellillä. Kaikki sujui olosuhteisiin nähden hyvin, kunnes tein VIRHEEN ja yritin samaan aikaan keittää ainokaisella retkikeittiölevyllämme glögiä. Kuului vaan posahdus, kun sulake paloi ja uuni sammui. Note to self: ei ruokakuvauksia keskelle remonttia. Ei minuuttiaikatauluja keskellä pimeintä syksyä, kun kaikki voimat ovat muutenkin loppu. Ehkä nämä ovat niitä hetkiä, joille ensi vuonna nauramme siellä Espanjan rannikolla sijaitsevassa talossa.

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Syksyn viihdesuosikkeja

6

Kaupallinen yhteistyö Elisa Viihde ja Asennemedia

Perhepoliittisissa neuvotteluissamme on tehty viime viikkoina uusi vapaa-aikaa koskeva linjaus: emme selaa enää iltaisin kännyköitä sen jälkeen kun työt on tehty, vaan pistämme hyvän leffan tai sarjan pyörimään silloin kun haluamme relata viihteen äärellä. Sohvan nurkkaan unohtuminen pitkän päivän jälkeen puhelimen kanssa on ollut vähän huono tapa. Siinä hujahtaa helposti tunti jos toinenkin eikä se edes rentouta, vaan saa aivot surisemaan ja tekee olon epämääräisen levottomaksi. Yhdessä vietetty laatuaika hakkaa sata nolla turhanpäiväisen someselaamisen! Niin paljon ihanampaa käyttää vapaahetket kimpassa johonkin yhdessä sovittuun, heittäytyä hyvällä omatunnolla vapaalle ja olla miettimättä yhtään mitä maailmalle juuri nyt kuuluu.

Lempipaikkamme sarjojen ja leffojen katsomiseen on sänky. Ihan parasta olla valmiiksi vällyjen välissä silloin kun alkaa ihanasti väsyttää. Tuntuu jotenkin dekadentilta joskus sujahtaa sänkyyn jo alkuillasta ja tuhlata koko ilta loikoiluun. En tiedä miksi on tuntunut niin vaikealta tehdä edes silloin tällöin tietoinen päätös viettää ilta tekemättä mitään tuottavaa, vaikka juuri aikatauluttamatonta vapaa-aikaa me molemmat tarvitsemme kaikkein eniten.

Meillä on ollut tänä syksynä kokeilussa Elisa Viihde Aitio, joka on Netflixin tavoin toimiva suoratoistopalvelu, sillä erotuksella, että painotus on vahvasti kotimaisessa sisällössä. Emme ole aikoihin katsoneet mitään kotimaista (emme totta puhuen ole katsoneet aikoihin oikein mitään) enkä rehellisesti sanottuna oikein tiennyt mitä odottaa. Yllätys on ollut iso ja pelkästään positiivinen: ensin jäimme koukkuun syksyn uutuussarja Bulletsiin, sitten löysimme muutaman muunkin kotimaisen sarjan, jota on ollut ilo katsella iltaisin. Tässä lista meidän tähänastisista suosikeista!

Jättekiva (Elisa Viihde -alkuperäissarja)

Romanttisessa komediassa kulttuurit törmäilevät, kun suomenruotsalainen Micke tekee konkurssin ja muuttaa lappilaisen avovaimonsa Ainon kanssa porvarivanhempiensa omistamaan ullanlinnalaiseen asuntoon. Mickelle muutto on paluu lapsuudesta tuttuun maailmaan, toimittajana työskentelevälle, tiedostavalle Ainolle se on kulttuurishokki. Herkullinen asetelma aiheuttaa suhteeseen tietysti monenlaisia konflikteja. Sekä suomenruotsalaisuuteen että lappilaisuuteen liitettyjä piirteitä käsitellään paikoin räävittömälläkin huumorilla, joka naurattaa meitä molempia, sillä molempien henkilöhistoriasta löytyy yhtymäkohtia samankaltaisiin tilanteisiin ja kulttuuriisiin törmäyksiin.

Kuulin vasta äsken, että sarjan on käsikirjoittanut pariskunta, Karoliina ja Niklas Lindgren, jotka ovat pistäneet käsiksessä oman suhteensa likoon. Kannatti! Roolitukset ovat onnistuneet myös: Ainoa esittävä Anna Paavilainen on loistava nopeine comebackeineen ja Elmer Bäck niin luonteva Micke, että on vaikea uskoa katsovansa työtään tekevää näyttelijää.

Suosittelemme tilannekomiikkaa arvostaville, ja tietysti kaikille, joille suomenruotsalaiset juomalaulut ja lappilainen tuppisuisuus ovat tavalla tai toisella tuttuja ilmiöitä.

Kolmistaan (Elisa Viihde -alkuperäissarja)

Ollaanpa rehellisiä: aloimme katsoa tätä sarjaa yhteisen man crushin Lauri Tilkasen takia. Lauri on toki juuri niin komea kuin voi kuvitella, mutta sarja yllätti mustalla, häpeilemättömällä huumorillaan. Lähtökohta on koukuttava: yksi huuruinen yö muuttaa kämppiksinä asuvan pariskunnan ja heidän homoystävänsä elämän, kun Vilma (Pamela Tola) tulee kolmikon sekoilun päätteeksi vahingossa raskaaksi ja lapsi päätetään pitää ja kasvattaa kolmistaan. Ei spoilata juonta enempää, katsokaa itse!

Jarno on tykännyt sarjasta erityisesti siksi, että päähenkilöiden elämäntilanne on tuntunut tutulta: kolmekymppiset yrittävät ymmärtää mitä kaikki nämä puheet aikuistumisesta oikein tarkoittavat ja miten se tapahtuu kadottamatta itseään velvollisuuksien alle (kunnes alkaa  valjeta, että kyseessä on mahdollisuus, ei uhka).

Olen toki itsekin rimpuillut läpi samankaltaisten pohdintojen ja pystyn helposti samaistumaan. Erityisesti naurattaa kämppisarjen käänteet ja suorasukaisella dialogilla höystetty tilannekomiikka.

Näyttelijävalinnat ovat loistavia: Pamela ja Lauri ovat tosielämässä aviopari ja dynamiikka toimii, vaikka sarjassa Lauri näytteleekin Vilman homokämppistä.

Plussaa lyhyistä parinkymmenen minuutin jaksoista, joita voi katsoa vain yhden tai viisi putkeen. Olemme itse menossa ensimmäisessä kaudessa ja iloitsen jo nyt siitä, että toinen tuotantokausi on juuri saapunut Aitioon. Aaah se tulee pelastamaan vielä monta iltaa, kun haluaa vaan pistää aivot narikkaan ja nauraa.

Suosittelemme kaikille komediannälkäisille, kolmenkympin kriisistä kärsiville ja heille, joita epäilyttävät omat kyvyt vanhempina.

Supisuomalaiset (Elisa Viihde -alkuperäissarja)

Minisarjassa Seksikäs-Suklaa ja Doselda hengaavat Itä-Helsingissä ja haaveilevat menestyksestä, mutta levytyssopimus kariutuu, rahapula yllättää ja kaksikko törmää pää edellä todellisuuteen. He joutuvat työllistymiskurssille tutustumaan suomalaisuuteen ja siihen mitä kaikkea löytyy suomalaisuuden ytimestä. Kurssi vie ympäri Suomen ja johtaa tietysti ennennäkemättömiin seikkailuihin mm. jääkiekkokaukalossa.

Olen itse aikoinaan muuttanut toiselta puolelta maailmaa Suomeen ummikkona, joka ei osannut sanaakaan kieltä tai tiennyt, miten pakkasella hengitetään. Olihan se melkoinen kulttuurishokki, muutto Melbournesta Rovaniemelle. Varmasti juuri siksi on helppo samaistua parivaljakon havaintoihin suomalaisuudesta ja laidasta laitaan horjuviin ajatuksiin suomalaistumisesta.

Tykkään myös siitä, että sarjassa normalisoidaan maahanmuuttajakeskustelua ja käsitellään huumorin keinoin vaikeitakin aiheita, kuten rasismia.

Jarno on korkannut myös Aition leffavalikoiman ja löytänyt sieltä pitkän liudan suosikkilajityyppiään, dystooppisia scifijännäreitä, joissa rippeistä yritetään rakentaa elämää maailmanlopun tuolla puolen. Kyllä, parisuhde on joskus kompromisseja. Onneksi meillä on diili, että minä saan valita joka toisen elokuvan. En malta odottaa joulua – silloin tulee olemaan paljon aikaa lojua sohvalla, syödä suklaata ja katsella porukalla leffoja! Listan kärjessä ovat Aki Kaurismäen vanhat klassikkoleffat, joita löytyy Aitiosta pitkä liuta. En ole nähnyt niitä vuosiin.

Joko olette kokeilleet Aitiota? Jos se ei ole vielä tuttu, ohjelmakirjaston saa näppärästi käyttöön ilmaisella kokeilukuukaudella, jonka jälkeen hinta on 9,90 €/kk. Aitio toimii niin televisiossa, tietokoneella, tabletilla kuin puhelimella. Tilauksen voi perua koska tahansa, joten kokeilu ei sido mihinkään. Anna mahdollisuus, saatat yllättyä: .

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Arkistojen aarteet ~ Minä miehenä

4

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran nimellä “Ordinary boys” keväällä 2008 blogissa, jota kirjoitin nimellä Paras aika vuodesta. Tänä syksynä blogin perustamisesta on tullut kuluneeksi yksitoista vuotta. Arkistojen aarteet -tunnisteen alta löydät muita vanhoja juttuja.

Sain mahtavan haasteen: millainen olisin, jos olisin mies? Vaikuttaa siltä, että yllättävän vähän erilainen kuin olen nyt, koska olen tosielämässä inspiroitunut ihan samoista henkilöistä kuin olisin herkässä kasvuiässä olevana miehenalkuna tehnyt. Olisin luultavasti myös kiinnostunut aivan samoista asioista, kuunnellut samoja bändejä ja tehnyt yleensäkin niitä samoja asioita, joita äitini kauhisteli.

Tyylillinen taipaleeni olisi alkanut samoilla mustilla pillifarkuilla ja roikkuvilla bändipaidoilla, joita käytin myös oikeasti. Teinipoikana olisin halunnut olla Jim Morrison, koska Morrison vaan oli teinin silmiin maailmankaikkeuden coolein jätkä. Tätä ei varmaankaan tarvitse selittää.

Tosiasiassa olisin ollut enemmän Milo Ventimiglian Gilmore Girls -sarjassa tulkitseman Jess Marianon tapainen murjottava teini: lintsannut koulusta, lukenut liikaa Kafkaa, sekoittanut pääni eksistentialisisilla kysymyksillä ja ihastunut tyttöihin, joita en voi saada ennen kuin olisin tajunnut, että ne joita ei huomaa heti, saattavat olla paljon kiinnostavampia.

Ulkoisen olemukseni olisin bändipaitavaiheesta päästyäni varastanut nuorelta Robert Smithilta – roikkuvat flanelli- ja villapaidat, pillit, maihinnoususaappaat, paljon mustia hiuksia, kajalia ja elämäntuskaa.

Olisin haaveillut rokkitähteydestä: Dave Gahanin cooliudesta, David Bowien mystisestä aurasta ja Morrisseyn röyhkeästä karismasta..

..mutta tajunnut sitten olevani enemmän Jarviksen kaltainen sopivasti eksentrinen intellektuelli – ja ottanut luonnollisesti oivalluksesta kaiken irti mustasankaisten silmälasien, taiteellisesti liehuvien kaulahuivien ja kirjojen painosta ratkeilevan kangaskassin muodossa. Olisin varastanut Richard Ashcroftilta armeijatakit, isot aurinkolasit ja irtonaisen kävelytyylin – tai siis ainakin yrittänyt.

18-vuotiaana olisin löytänyt itsestäni androgyynin popparin ja mustan minimalismin. Olisin yrittänyt näyttää Suede-nokkamiehen Brett Andersonin ja Joy Divisionin Ian Curtisin yhdistelmältä ja onnistunut siinä väärällä tavalla traagisesti, kokeillut ehkä vielä kerran laulaa, tyytynyt toivottomaan epämusikaalisuuteeni ja jatkanut varhaisteininä alkanutta kiihkeää kirjoittamista.

Brian Molko kuluneine farkkuineen ja mustine t-paitoineen olisi ollut aikuisikäni suurin inspiraation lähde. Olisin nähnyt aamuisin paljon vaivaa saadakseni hiukseni juuri oikealla tavalla huolimattomiksi ja alkanut imagosyistä tupakoida. Kaikki rahani olisivat kuluneet levyihin, kirjoihin, tupakkaan ja indieuskottavissa baareissa luuhaamiseen. Olisin opiskellut valokuvausta tai kirjallisuutta ja elättänyt itseni baaritöillä paikassa, jossa kaikki ystäväni olisivat käyneet halvan bissen takia.

Kahteenkymmeneenkuuteen ikävuoteen mennessä tyylini olisi asettunut sopivaksi sekoitukseksi kaikkia tyylillisiä innoittajiani: pillifarkkuja, haalistuneita t-paitoja ja mustia kapeita takkeja, talvisin tennareita ja kesäisin läpsyjä, kaulassa kulahtanut huivi. Sänki saisi kasvaa, hiukseni olisivat edelleen tummat, mutta sekaisin sillä tavalla, johon ne nyt luonnostaan asettuvat. Olisin edelleen tarkka tyylistäni, mutta en enää käyttäisi siihen niin paljon aikaa tai energiaa – pukeutumisen pitäisi olla mutkatonta, jotta voi keskittyä kaikkeen paljon tärkeämpään, kuten musiikkiin ja kirjoihin.

Olisin lopettanut tupakoinnin todettuani että se on typerää, ja korvannut addiktion yhtä intensiivisellä kofeiiniriippuvuudella. Kirjoittaisin tai valokuvaisin, ehkä työskentelisin musiikin parissa, saattaisin järjestää keikkoja tai pyörittää klubia. Lukisin NME:ta tuhahdellen taidekoululaisten indie rave -bändeille, pitäisin tyttöystävälleni pitkiä puheita Led Zeppelinistä ja oikeasta musiikista sivuuttaen tyttöystävän sarkastiset huomautukset siitä, etten osaa soittaa senkään vertaa mitä 18-vuotiaat taidelukiolaiset. Kantaisin kaiken mukana kulahtaneessa kangaskassissa, jossa lukee I ❤ New York ja söisin kotona nuudeleita, koska kaikki rahani kuluisivat vanhan Jeepin kunnostukseen, missä olisin ilmiömäisen huono, mutta tyttöystäväni isä onneksi auttaisi.

Nimeni olisi isoisäni mukaan Anton, mistä olisin hyvin ylpeä, koska olisin aina salaa halunnut olla valokuvaaja Anton Corbijn. Olisin kuitenkin hyväksynyt sen, ettei minusta tule koskaan mitään niin coolia, ja luottaisin poikamaiseen karismaan, sellaiseen jolla Robert Downey Jr saattaa tyttöystäväni hurmokseen.

Fiktiivisen mieshahmoni suurimmat erot todelliseen minääni:
En ole koskaan kuvitellutkaan osaavani laulaa. Miehenä minulle sallittaisiin huomattavasti harhautuneempia käsityksiä omasta erinomaisuudestani.
Yhdet tennarit ja läpsyt eivät riittäisi mihinkään.
En valitettavasti omista Jeeppiä, en edes rämää sellaista.

Muuta merkillepantavaa:
Yritän edelleen olla isoine aurinkolaseineni yhtä cool kuin Richard Ashcroft.
Robert Downey Jr on ollut ei-kovin-salainen kaukorakkauteni 16-vuotiaasta saakka.

Mitä ajattelen näin kymmenen vuotta myöhemmin? Ei lisättävää. 

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Pian ensi-illassa ~ Vox Lux

2

Hei australialaisen Sian musiikista tykkäävien kannattaa höristää nyt korviaan! Brady Corbetin ohjaama uutuusleffa Vox Lux on tulossa Amerikan ensi-iltaansa 7. joulukuuta ja rantautunee pian sen jälkeen Suomeenkin. Natalie Portman tekee tiettävästi elämänsä roolin poptähtenä ja kappaleet on kirjoittanut Sia. Natalie on yksi Jarnon suosikkinäyttelijöistä ja sattumalta leffassa nähdään myös yksi meikän suosikeista, Jude Law. Jokaiselle jotain. No ei, olemme kyllä yhtä mieltä Natalien lahjakkuudesta ja yleisestä upeudesta. Ennakkoon Venice Film Festivalilla nähty elokuva on kerännyt erityisesti musiikin ja Natalien roolisuorituksen osalta suurta suitsutusta, joten ilmeisesti tämä kannattaa painaa mieleen.


☊ VOX LUX TRAILER

PS. Ah, tuli Natalien ja Juden yhdistelmästä mieleen, että täytyykin pitkästä aikaa katsoa Closer (2004), jossa he esiintyvät niinikään yhdessä.

Stella Harasek
Stella Harasek ~

10 vinkkiä vastuulliseen vaatehuoltoon

33

Kaupallinen yhteistyö Asennemedia ja LV

Muistan kuinka blogihistoriani ensimmäisinä vuosina sain kovaäänistä kritiikkiä siitä, että asukuvissani esiintyi usein samoja vaatteita. Olisi pitänyt kuulemma tarjota vaihtelevampaa tyyli-inspiraatiota eikä jumittaa jatkuvasti samoissa pillifarkuissa ja neuleissa. Itse ajattelin (ja ajattelen edelleen), että tarjoan mieluummin inspiraatiota siihen kuinka samoja vaatekappaleita voi käyttää viikosta toiseen erilaisilla tavoilla, eikä tarvitse olla joka viikko uusia vaatteita ollakseen tyylikäs.

Vastaavaa kommentointia kuulee enää harvoin. Ajat ovat muuttuneet, lempivaatteissaan viihtymistä on alettu arvostaa aivan toisella tavalla ja ihmiset tiedostavat, että on paljon fiksumpaa käyttää samoja vaatteita kauan kuin ostella jatkuvasti uusia. Ilmastonmuutoksesta puhutaan paljon ja varsinkin vaateteollisuuden vastuullisuus on ollut tapetilla, sillä pikamuoti ja pintatrendien tiuha kierto on tutkimusten mukaan yksi maailman eniten saastuttavista asioista.

Olen kirjoittanut vaatehuollosta joskus vuosia sitten ennen kuin ilmastoahdistus oli yltynyt näihin sfääreihin. Silloin vasta opettelin huolehtimaan vaatteistani kunnolla. Yhteistyö LV Colorin kanssa tarjosi sopivan tilaisuuden palata aiheen äärelle nyt kun kokemusta on vähän karttunut ja aihe on entistä ajankohtaisempi. Arjen pienistä teoista on puhuttu ja kiisteltykin paljon. Itse ajattelen, että pienistä puroista kasvaa isoja uomia, kun tarpeeksi moni ihminen muuttaa rutiinejaan – ja ennen muuta uskon siihen pidemmän aikavälin vaikutukseen, että ihmisten muuttuvat kulutustottumukset ja toiveet synnyttävät yrityksissä paineen muuttaa tuotantotapojaan kestävämmäksi ja tarjota ihmisille entistä vastuullisempia vaihtoehtoja.

Ilmaston ja kulutuksen vähentämisen lisäksi on toki muitakin syitä pitää hyvää huolta vaatteistaan. Itse rakastun lempivaatteisiini yleensä niin, että haluan käyttää niitä mahdollisimman kauan ja usein kulutankin ne riekaleiksi. Kun olen kerran löytänyt vaatteita, joissa viihdyn ja jotka saavat minut tuntemaan oloni hyväksi ja varmaksi, en halua luopua niistä ennen kuin on ihan pakko. Vaatteiden käyttöiän pidentämisellä on pelkästään positiviinen vaikutus myös kukkaroon, kun ei tarvitse ostella uusia joka kuukausi. Laadukkaat vaatteet eivät ole puoli-ilmaisia, eikä niiden kuulukaan olla – pikamuoti on vääristänyt ihmisten käsitystä siitä mitä vaatteiden pitäisi maksaa.

On siis parempi pitää olemassaolevista vaatteistaan hyvää huolta kuin korvata ennen aikojaan kuluvia vaatteita uusilla. Seuraa kymmenen vastuullista vinkkiä omien vaatteiden huoltoon, jotta ne pysyisivät kauniina ja käyttökelpoisina mahdollisimman kauan.

1 ~ Tuuleta usein, pese harvoin

Monilla on tapana heittää vaatteet pyykkikoriin heti yhden käytön jälkeen, vaikka oikeasti vaate ehtii hyvin harvoin yhdellä käyttökerralla likaantua niin paljon, että olisi pesun tarpeessa. Vaatteet kuluvat aina mekaanisesti pesukoneen rummussa. Mitä harvemmin niitä pesee, sen vähemmän ne kuluvat ja sen kauemmin ne kestävät kauniina. Pesuvälin harventaminen on myös itsessään ekoteko, sillä jokainen pesukerta kuluttaa valtavan määrän vettä ja energiaa.

Vähänpidettyjä vaatteita kannattaa mieluummin tuulettaa ikkunalla tai tuuletusparvekkeella. Monet vaatekaapin eniten käytetyistä vaatteista eivät tarvitse pesua juuri ollenkaan: esimerkiksi villapaitoja ei kannata turhaan pestä, tuuletus käytön jälkeen riittää useimmiten pitämään ne raikkaina. Farkkuja ei tarvitse pestä käytännössä koskaan, sillä ne voi puhdistaa myös pakkasessa nostamalla talvella ulos tai laittamalla pakastimeen.

On olemassa yksi poikkeus: treenivaatteet kannattaa pestä aina heti käytön jälkeen, sillä hiki haurastuttaa kuituja ja lyhentää siten vaatteen käyttöikää. Monissa uudemmissa pesukoneissa on ympäristöystävällinen pikaohjelma, joka sopii tarkoitukseen. Ohkaiset treenivaatteet on nopea pestä käsinkin, jos muuta pesukoneeseen heitettävää ei ole.

2 ~ Poista tahrat heti

Tahroissa reaktioaika on kaiken A ja O. Säästät sekä itseäsi että vaatetta, kun poistat tahrat mahdollisimman nopeasti, ne nimittäin lähtevät kaikkein helpoiten heti. Itsehän aiemmin nakkasin tahriintuneet vaatteet pyykkikoriin ja päätin ajatella asiaa myöhemmin, mutta kummasti sain huomata, että harmittomatkin tahrat oli huomattavasti hankalampia poistaa sen jälkeen kun vaatteet olivat lojuneet pari viikkoa pyykkikorin pohjalla.

Muista myös, että koko vaatetta ei tarvitse välttämättä pestä yhden tahran takia. Sappisaippua on tehokas ja ekologinen tapa poistaa monenlaisia tahroja täsmäoperaationa. (Tähän sääntöön on olemassa muuten poikkeus: silkkivaatteisiin voi jäädä jälkiä paikallisesta tahranpoistosta, joten silkkivaate kannattaa pestä kokonaan, jos siihen tulee tahra.)

3 ~ Säilytä hyvin

Yksi niistä asioista, joita olen joutunut itse erikseen opettelemaan, on ollut vaatteiden säilyttäminen. Ennenhän “säilytin” niitä lähinnä lattioilla ja epämääräisissä kasoissa tuoleilla. En voi väittää etteikö kasoja pääsisi vieläkin varsinkin kiireviikkoina muodostumaan, mutta onneksi ne eivät enää loju paikoillaan viikkotolkulla.

Paras tapa pitää vaatteet hyvinä on nostaa ne henkarissa kaappiin ja säilyttää ne mahdollisimman ilmavasti – ei kannata siis tunkea kaappiin vaatteita määräänsä enempää. Neuleet viihtyvät parhaiten viikattuna pinoihin, näissäkin väljyys on valttia.

Henkarillakin on väliä. Itse käytin aikoinaan ohkaisia metallihenkareita, koska ne säästivät tilaa – jep, sain ahdettua kaappiin lähes kaksinkertaisen määrän vaatteita! Siinä sivussa tuli venytettyä aika moni vaate piloille. Suosi laadukkaita, tarpeeksi tukevia ja oikeankokoisia henkareita, jotka tukevat vaatetta, eivät venytä sitä.

4 ~ Pese täysiä koneellisia

Puolityhjää pesukonetta ei kannata pyörittää, vaan pestä kerralla mahdollisimman paljon pyykkiä, sillä se säästää niin vettä kuin ympäristöä. Pyykkikonetta ei kannata kuitenkaan täyttää ihan äärimmilleen, koska liian täyteen tuupatussa koneessa pyykit eivät puhdistu kunnolla, vaan vaatteisiin jää likaa ja pesuainejäämiä. Rummun yläosaan olisi hyvä jäädä noin kämmenen levyinen tila.

Yhden tai kahden hengen taloudessa voi olla vaikeaa kerätä täysiä koneellisia. Silloin kannattaa turvautua värinsieppaajiin, pyykin sekaan nakattaviin liinoihin, jotka estävät värejä sekoittumasta keskenään. Näin tummia, vaaleita ja värikkäitä vaatteita uskaltaa pestä samassa koneellisessa. Liinoja myydään sekä kertakäyttöisinä että kestoversioina.

5 ~ Pese ohjeen mukaan

Muista kurkata materiaalilappuja ja pestä vaatteet ohjeen mukaan, sillä väärä pesulämpötila tai -ohjelma on varmin tapa pilata vaate tai ainakin lyhentää roimasti sen käyttöikää. Materiaaleissa on valtavia eroja ja puuvilla kestää pesua ihan eri tavalla kuin vaikkapa silkki.

Pellavavaatteet (pätee myös pellavalakanoihin ja -pyyhkeisiin) kannattaa pestä erillään muusta pyykistä. Pellavasta nimittäin irtoaa pesun yhteydessä pikkuista nukkaa, joka tarttuu todella ärsyttävästi muihin vaatteisiin. Pellavaa pestessä kannattaa myös täyttää kone vain noin puolilleen, koska pellavan pesussa tarvitaan enemmän vettä kuin muiden tekstiilien.

Monia vaatteita voi pestä alhaisemmassa lämpötilassa, joka on hellävaraisempaa niin materiaaleille kuin ympäristölle.

Rumpukuivaus haurastuttaa luonnonkuituja, joten luonnonkuituiset vaatteet kannattaa kuivattaa mieluummin narulla tai – vielä parempaa – henkarissa.

6 ~ Suojaa herkät vaatteet

Monissa vaatteissa on kovia tai teräviä osia, kuten nappeja, vetskareita ja hakasia, jotka kuluttavat ja voivat jopa vahingoittaa muita vaatteita pyykkikoneessa pyöriessään. Muut vaatteet, erityisesti herkät sellaiset, kannattaa suojata pesupussilla.

Jos peset farkkuja koneessa, pese ne mieluiten erikseen. Farkkupari painaa märkänä yli kilon ja tekee pesukoneesta mankelin, joka on takuuvarmasti huono juttu kaikille samassa koneessa pyöriville ohuille materiaaleille.

Arimmat materiaalit, kuten ohuet pitsit ja silkit, kannattaa pestä erikseen. Itse pesen kaikkein herkimmät käsin.

Jarnon lempifarkuilla on ikää melkein kymmenen vuotta. Kulumaa on, mutta vielä on vuosia jäljellä.

7 ~ Pidä vaatteet kauniina

Ei ihme, että uusien vaatteiden ostaminen kiinnostaa, jos oma vaatekaappi on sullottu täyteen pesun jäljiltä ryppyisiä vaatteita ja kiva asu pitää koota epämääräisten myttyjen joukosta. Ei kovin houkuttelevaa eikä ainakaan inspiroivaa.

Oikeat varusteet auttavat pitämään vaatteet salonkikelpoisina. Kasmirkampa pitää kasmirneuleet siistinä, nypynpoistaja pelastaa muut neuleet (muista vaan käyttää nypynpoistajaa hellästi, sillä liian kova painaminen kuluttaa neulosta tarpeettomasti). Tarraharja on ehdoton, jos jaat elämäsi karvaisen perheenjäsenen kanssa. Vaateharjan avulla saat freesattua takit ja villakankaiset vaatteet.

Mutta kaikkein eniten suosittelen höyrytintä! Hankimme sellaisen pari vuotta sitten ja se on osoittautunut ihan nerokkaaksi keksinnöksi. Olen aina ollut aivan liian laiska silittämään vaatteitani, mutta höyrytintä jopa minä jaksan käyttää silloin tällöin – se on vaan niin paljon nopeampi ja näppärämpi tapa saada vaatteet sileiksi. Höyrytin on hellä myös aroille materiaaleille, joihin en ikimaailmassa uskaltaisi koskea silitysraudalla. Eikä kyse ole vain pesuryppyjen poistamisesta: höyryttimellä saa myös kerran pari pidettyjä vaatteita freesattua vastapessyn näköisiksi ja tuoksuisiksi. Kun höyrytät silkkipaitasi ja nostat sen hetkeksi ikkunan lähelle tuulettumaan, se näyttää ja tuntuu ihan uudelta.

Jos huomaat haikailevasi uusia vaatteita ennen muuta niiden napakkuuden ja rapeuden vuoksi, suosittelen sijoittamaan höyryttimeen! Niitä saa alle satasella.

8 ~ Kuivaa oikein

Arjesta tuli huomattavasti helpompaa sen jälkeen kun pari vuotta sitten opin kuivattamaan vaatteet oikein: se säästää niin vaivaa, aikaa kuin itse vaatetta.

Laitan t-paidat, topit, mekot ja kauluspaidat suoraan pyykkikoneesta tukeviin henkareihin kuivumaan: sillä tavoin niihin ei tule tarpeettomia ryppyjä ja puhtaat vaatteet on helppo kuivuttuaan nostaa kaappiin. Höyryttäminenkin sujuu helpommin, sillä kaikkein hitainta on höyryttää pois narulla kuivumisesta syntyneet rypyt.

Neuleet kuivatan pyyhkeen päällä tasaisella alustalla, sillä tavoin ne eivät pääse venähtämään.

9 ~ Valitse pesuaine viisaasti

Pesuaine kannattaa valita ajatuksella. Meillä on kaapissa omat superlempeät pesuaineet silkki- ja villavaatteille, joita pesen nykyään lähes aina käsin. Muut vaatteet pesemme pesukoneessa ja pyrimme välttelemään liian voimakkaita pesuaineita, jotka ärsyttävät ihoa. Esimerkiksi LV Color Pyykinpesuneste on väriaineeton, vegaaninen ja hajusteeton vaihtoehto, joka sopii myös herkkäihoisille. Erityispisteitä hajusteettomuudesta, sillä minulle tulee voimakkaista tuoksuista ja tuoksucocktaileista päänsärky ja oksettavan huono olo. Sille ei voi mitään, jos raitiovaunussa viereen istuva kanssamatkustaja on suihkinut hajuvettä turhan avokätisestä, mutta sen voin valita sen kuinka monta tuoksua puen itse päälle. LV:n sivuilla on tuoksulaskuri, jolla saa selville kuinka monelle tuoksulle tulee päivittäin altistuttua.

Opin pari vuotta sitten, että nykyisiin pyykinpesukoneisiin tarvitaan huomattavasti vähemmän pesuainetta kuin olemme aikoinaan oppineet käyttämään. Pudotin käyttämäni pesuaineen määrän puoleen, sillä ylimääräiset pesuainejäämät eivät ole vaatteille hyväksi sen enempää kuin iholle tai ympäristölle. Rahaakin säästyy, kun ei tarvitse ostaa pyykinpesuainetta niin usein.

10 ~ Korjaa aina kun voit

Vaatteita kannattaa aina mieluummin korjata kuin heittää pois! Varsinkin laadukkaiden vaatteiden kohdalla käyttöikä voi moninkertaistua, kun tarpeen mukaan paikkaa ja korjaa vaatteita sen sijaan, että ostaisi vaan uusia. Usein kyse on varsin pienistä toimenpiteistä, kuten ratkenneesat saumasta, pienestä rei’ästä, joka on helppo parsia tai jopa vaan irronneesta napista.

Jos omat taidot, aika tai energia ei riitä vaatteiden korjaamiseen, kiikuta vaate ammattilaiselle tai osaavalle ystävälle. Lähellä sijaitsevia ompelimoita löytyy googlaamalla tai kysymällä vaatekaupoista.

Ompelija osaa myös muokata käyttämättömäksi jääneistä vaatteista sopivia. Jos mekon helma on liian pitkä tai farkut lököttävät väärästä kohdasta, pienellä muokkauksella vaatteesta saa juuri oikeanlaisen. Vanhan vaatteen muokkaaminen sopivaksi on aina parempi kuin uuden ostaminen.

Ennaltaehkäisy on muuten usein helpompaa kuin jälkikäteen korjaaminen. Monissa tehdasvalmisteisissa takeissa on huonosti ommellut napit, joita voi vahvistaa jo ennen kuin ne alkavat irtoilla.

Paras vinkki vaatteiden pitkäikäisyyden parantamiseen on tietysti se, että sijoittaa laatuun. Jos vaate on lähtökohtaisesti tehty huonolaatuisesta materiaalista tai ommeltu huonosti, sitä on mahdotonta hyvälläkään huollolla pitää käyttökelpoisena kovin kauaa. Jos uusien vaatteiden hinta kirpaisee liikaa, secondhand-putiikeista ja kirppiksiltä voi ostaa aikaa ja käyttöä kestävää laatua huomattavasti huokeampaan hintaan. Olen itse löytänyt kirppiksiltä  ja kierrätysryhmistä monta lempivaatettani, joista olen maksanut mitättömän murto-osan alkuperäisestä hinnasta.

Löytyykö muita vaatehuoltovinkkejä?

PHOTOS BY STELLA HARASEK & JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Lauluja aavikolta: Edward Sharpe

2

Kahden musadiggarin parisuhteessa on mahtavaa, että toisen suosikeista voi löytää itselleenkin uutta kiintoisaa kuunneltavaa – vaikkakin joskus vähän viiveellä. Jarno on soittanut koko viikonlopun yhtä vanhaa suosikkiani, australialaista The Temper Trapia. Olen vain vähän loukkaantunut siitä, että hän innostui siitä kuultuaan sitä Mikon luona eikä kotona, jossa olen soittanut sitä noin 836552 kertaa. No, ehkä kaikki ne kerrat tarvittiin, jotta huomiokynnys vihdoin ylittyi.

Samaan aikaan olen itse vihdoin innostunut Jarnon vanhasta lempparista, amerikkalaisesta folk rock -yhtyeestä nimeltä Edward Sharpe and The Magnetic Zeros, jonka maailma ammentaa niin musiikin kuin tyylin puolesta 60- ja 70-luvun vaihteen hippiliikkeestä. Onhan näitäkin biisejä kuunneltu täällä sen miljoona kertaa, mutta nyt vasta hetki oli oikea ja minä tarpeeksi vastaanottavaisella tuulella innostumaan yhtyeestä, jonka kappaleita olen kutsunut aiemmin leirinuotiorallatuksiksi. Sitähän niistä monet ovat, mutta juuri nyt se ei jostain syystä enää ärsytä minua. (Ja ei, Mikon ei tarvinnut soittaa tätä minulle! Saatana!)

Bändin syntytarina on vähintäänkin mielenkiintoinen. Amerikkalainen muusikko Alex Ebert erosi tyttöystävästään, lopetti biletyksen Los Angelesin yössä ja meni huumevierotukseen. Siellä hän alkoi kirjoittaa kirjaa messiaanisesta hahmosta nimeltä Edward Sharpe, joka oli lähetetty maan päälle pelastamaan ihmiskunta,  “but he kept getting distracted by girls and falling in love”. Sellaista sattuu. Edward Sharpesta tuli pian Alex Ebertin alter ego, jonka ympärille syntyi ensin kappaleita ja pian sen jälkeen Ebertin kavereista koottu yhtye. Itseasiassa kavereita vain tuli ja tuli, kunnes yhtyeessä oli yli kymmenen henkeä. Yksi heistä oli Ebertin uusi tyttöystävä, Jade Castrinos, laulaja hänkin. Parisuhde kesti yhtyeen kolmen ensimmäisen albumin ajan, toistaiseksi viimeisimmäksi jääneen pitkäsoiton yhtye julkaisi vuonna 2016 ilman tutuksi tullutta toista vokalistiaan.

Mutta tämä kappale, Desert Song, on yhtyeen vuonna 2009 julkaistulta esikoiselta. Niin kappale kuin musiikkivideo on omaelämänkerrallinen, sillä videon alussa nähtävä kurkkulaulaja on Ebertin isä ja kyllä, vauva hänen sylissään on Alex Ebert itse.


☊ EDWARD SHARPE AND THE MAGNETIC ZEROS ~ DESERT SONG

Stella Harasek
Stella Harasek ~

En osta tänään mitään

45

Yksikään länsimaisen sivilisaation parissa elävä ei ole voinut välttyä tiedolta, että tänään vietetään Black Fridayta, tuota Amerikasta rantautunutta kerskakulutusjuhlaa, jonka tarkoitus on aggressiivisen mainonnan ja ohittamattomien tarjousten avulla lietsoa kuluttajat silmittömään ostohysteriaan. Sähköpostiini on tulvinut kirkuvia mainoksia koko viikon ja tänä aamuna minua odotti 26 uutta viestiä, kun heräsin ja avasin tietokoneen. 26!

Minusta päivässä on ollut aina vastenmielinen klangi ja tuntuu hullulta, että juuri nyt, kun ilmastonmuutoksesta puhutaan enemmän kuin koskaan, Black Friday tuntuu vain paisuvan. Olen bongannut jo Black Weekendin, jossain puhuttiin jopa Black Weekista. Ensi vuonna Black Month? Apua, toivottavasti ei.

Tänään vietetään myös Älä osta mitään -päivää, joka syntyi tarpeellisena vastaliikkeenä Black Fridaylle. Päivän tarkoitus on haastaa jokaista pohtimaan kulutustottumuksiaan ja kannustaa siirtymään kohti kestävämpiä valintoja. Onneksi osa yrityksistäkin on lähtenyt mukaan vastakampanjaan ja jotkut ovat protestina kulutusjuhlalle jopa sulkeneet kauppansa, tai tarjousten sijaan julkistaneet uusia tekojaan kestävämpien tuotantotapojen puolesta.

Samaan aikaan tunnen yrittäjänä suurta empatiaa niitä pieniä putiikkeja kohtaan, jotka yrittävät taistella alati kaventuvasta leivästään lähtemällä mukaan isojen ketjujen lietsomaan tarjoushysteriaan. Monet kivijalkakauppiaat ja kotimaiset yritykset taistelevat toimeentulostaan eikä ole helppoa olla puun ja kuoren välissä.

Ostamatta jättäminen kiinnostaa tällä hetkellä niin paljon enemmän kuin tarjousten perässä juokseminen. Eipä sillä, että olisin itsekään mikään turhan kuluttamisen lopettanut täydellisyyden perikuva, joka käyttää rahaa vain ekosähköön ja ympäristöystävälliseen vessapaperiin. Omassa toiminnassani on paljonkin korjaamisen varaa enkä kirjoita tätä paasaakseni, vaan pohtiakseni omia tottumuksiani. Jos vain virheettömät ihmiset saisivat puhua kestävämmästä kulutuksesta, olisi aika hiljaista. Ihan kaikilla pitää olla mahdollisuus osallistua keskusteluun ilman kivittämisen pelkoa, sillä parempaan kannustava, positiivinen ilmapiiri saa aikaan paljon enemmän hyvää kuin muiden moralisointi, syyllistäminen ja virheiden etsiminen.

Mietin mitä olen ostanut viime aikoina, siis muuta kuin remonttiin tai arjen ylläpitämiseen liittyviä välttämättömyyksiä. Olen syksyn mittaan päivittänyt neulekokoelmaani, koska olin kuluttanut vanhat suosikkini loppuun. Ostin Pariisissa muutaman muistikirjan ja vaatteen, taidemuseon kirjakaupasta suitsukkeita sekä nipun taidekirjoja. Olen saanut työni kautta uuden nahkatakin ja uudet nahkahousut, jotka olisin muutoin ostanut, sillä ne ovat vaatekaapissani jatkuvassa käytössä olevia lempivaatteita – niitä niinsanottuja kulmakiviä, joiden ympärille rakennan arkipukeutumiseni. Olen ostanut syksyn aikana myös käytettynä laukun, samanlaisen joka minulta pari vuotta sitten varastettiin (jep, sen Samujin konjakinruskean Tori-kassin). Sitä olin etsinyt tosi pitkään enkä epäröinyt tarttua tilaisuuteen, kun oikea laukku osui vihdoin kierrätysryhmässä vastaan.

Olen onnellinen hankinnoistani: ne ovat ajattomia ja laadukkaita, osa secondhandia. Ne ovat päässeet suoraan käyttöön ja tulevat olemaan ilonani pitkään. Lista on silti pitkä ja sisältää asioita, joita ilmankin olisin pärjännyt – parempaa tietysti olisi ostaa vain ehdottomaan tarpeeseen. Tuleekohan minusta ikinä niin iso ja epäitsekäs ihminen, että osaisin jättää kauppaan kirjan, joka saa sydämeni lyömään kovemmin, tai suitsukkeita, joilla saan kotiini palan Pariisia ja sen ihania taidemuseoita? Omasta mielestäni tarvitsen kirjoja. Suitsukkeita nyt ei varsinaisesti tarvitse kai kukaan, se oli vain pieni ja sinänsä turha tuliainen – mutta onko sisustaminen, esteetiikka, viihtyisän kodin rakentaminen turhaa? Ylelliset suitsukkeeni on sentään tehty käsin, tosin Japanissa sijaitsevalla Awajin saarella. Kaikki mikä ei tule läheltä, tulee jostain lento- tai laivarahtina.

Entä pitäisikö omistaa vain kaksi villapaitaa kuuden sijaan? Entä jos käyttää niitä kaikkia, rakastaa ne ihan loppuun asti? En tiedä. Tärkeintä kai on, ettei osta kertakäyttötavaraa tai tavaraa, joka jää käyttämättä. Että tekee tietoisia valintoja. Että tukee valinnoillaan asioita, joita arvostaa.

Sen tiedän, että ekologisin ostos on silti se, joka jää tekemättä. On tervettä (ja tässä ilmastotilanteessa välttämätöntä) herätellä itseään miettimään hankintojensa todellista tarpeellisuutta ja motiivia. Olenko nyt ostamassa tätä paitaa siksi, että vaatekaapissani todella on mustan silkkipaidan mentävä aukko vai siksi, että kaipaan piristystä tai lohtua?

Olen miettinyt näitä paljon viime vuosina ja tunnistanut itsestäni tiettyjä toimintamalleja, joita olen pyrkinyt kyseenalaistamaan, vaikka itsensä kohtaaminen onkin välillä ihan hirveää hommaa. Olen huomannut hengaavani kaupoissa hipelöimässä kauniita asioita, koska tilille on kilahtanut joku palkkio ja on tehnyt mieli ostaa jotain, tai takana on pitkä dedisputki ja olen kokenut ansaitsevani jonkin palkinnon kaikesta paiskitusta työstä. Olen löytänyt itseni kassalta myös kohottaakseni mielialaani surkeana päivänä. Aiemmin lankesin joskus siihen Instagramin aiheuttamaan illuusioon, että elämäni (ja minun) pitäisi näyttää tietynlaiselta ja saatoin ostaa jotain vain siksi, että kuuluisin joukkoon. Siitä olen onneksi päässyt eroon! Ikä antaa varmuutta siihen, että saa olla juuri sellainen kuin on ja luottaa omaan makuunsa.

Olen koittanut opetella uusia tapoja: oppia esimerkiksi palkitsemaan tai piristämään itseäni mieluummin esimerkiksi lempisafkallani tai hieronnalla. Olen myös huomannut, että helpoin tapa vähentää turhaa ostamista on olla pyörimättä kaupoissa ja niinpä menenkin nykyisin kauppoihin useimmiten silloin, kun etsin jotain tiettyä. Kun tekee mieli haahuilla kaupungilla ja olla hetken irti kaikesta, ohjaan itseni kirjakauppoihin, divareihin, antiikkikauppoihin ja kirppiksille, koska niissä on helpompi hypistellä kaikkea kaunista ja nauttia niistä ajautumatta siihen hurmiolliseen harhaan, että pitäisi itse omistaa kaikki ne ihanat asiat.

Aivot on yllättävän helppo ohjelmoida uudelleen. Olen alkanut jo tuntea nautintoa siitä, että lähden useimmiten tyhjin käsin, pää täynnä iloa ja inspiraatiota.

En vastusta ostamista sinänsä, ostanhan itsekin asioita joita tarvitsen ja joita haluan vain siksi, että ne tuottavat iloa. En vaan halua olla mukana hysteriassa, joka kannustaa silmittömään shoppailuun vain halpojen hintojen vuoksi. Meidän pitää vähentää kuluttamista, kuluttaa viisaammin, ajatella asioita pidemmälle kuin viikonloppuna häämöttäviin kemuihin, joihin tekisi mieli ostaa uusi mekko vain siksi, että on kyllästynyt vaatekaapissa roikkuviin.

Olen pohtinut tätä paljon myös ammattini kannalta. Esittelen usein bloggaajan työni puolesta erilaisia tuotteita, usein suosittelen asioita myös silkasta hyvien vinkkien jakamisen ilosta. Molemmissa tapauksissa haluan tarjota mahdollisimman vastuullisia ja viisaita vaihtoehtoja, tuoda esiin arvovalintoja, joita itsekin punnitsen. Kun ostetaan ihonhoitotuotteita, valitaan mieluummin luonnonkosmetiikkaa kuin synteettistä kosmetiikkaa. Kun tarvitaan uusi vaate, ostetaan mieluummin kestävästi tuotettuja vaatteita kuin kertakäyttömuotia. Mieluummin laadukkaita materiaaleja kuin luontoa kuormittavia tekokuituja. Mieluummin ajatonta tyyliä kuin nopeasti ohimeneviä pintatrendejä. Kuulostaa ehkä tutulta, nämä eivät ole uusia aiheita täällä. Haluan vaan kirkastaa tätä entisestään ennen muuta itselleni ja valita yhteistyökumppanini jatkossa vieläkin tarkemmin. Muitakin suunnitelmia poreilee pinnan alla, niistä lisää sitten kun ne edistyvät.

Vaikka työhöni kuuluu esitellä omia suosikkejani, en suinkaan yritä myydä elämäntyyliä, jossa on joka viikko uudet suosikit kehissä. Esittelen vaihtoehtoja, joista jokainen voi halutessaan poimia itselleen relevantit ja ajankohtaiset vinkit. Tarkoitus ei ole kannustaa ketään tarttumaan kaikkeen mistä kirjoitan, vaan inspiroida kohtuulliseen kuluttamiseen, jossa ostetaan tarpeeseen, käyttöön ja pitkäikäiseen iloon. Tehdään harkinnalla kestäviä valintoja, joiden takana tuntuu hyvältä seistä.

Puhun usein hyvästä hinta-laatusuhteesta ja tarjoan mielelläni kampanjakoodeja, koska harvalla meistä on käytössään rajaton budjetti ja pienikin säästö voi olla joskus tuntuva. En halua kuitenkaan kannustaa ketään ostamaan mitään vain siksi, että se on halpa. Siksi ehdotan: jos tartut Black Friday -tarjouksiin, tee se harkinnalla ja osta vain sellaista mitä olisit muutenkin tarvinnut ja halunnut.

Itse en aio ostaa tänään mitään. Sen sijaan ajattelin tänä viikonloppuna vähän siivota, järjestellä niitä tavaroita jotka jo omistamme. Tuulettaa kaikki neuleet ja talvitakit, huoltaa kenkiäni ja viedä eniten kärsineet suutarin hoiviin. Käydä läpi vaatteitani ja yhdistellä niistä kauteen sopivia asukokonaisuuksia, miettiä etukäteen valmiiksi kivoja yhdistelmiä, joita on helppo pukea sitten hämärinä aamuina kun luovuus on nolla. Palaan lähiaikoina kaikkiin näihin aiheisiin. Toiveitakin saa esittää, jos sellaisia herää!

PHOTOS BY JARNO JUSSILA

Stella Harasek
Stella Harasek ~

Your little Venice bitch

2

Kappas! Kuulin tovi sitten, että Lana del Rey valmistelee paraikaa uutta pitkäsoittoa. Uusi albumi nimeltä Norman Fucking Rockwell näkee päivänvalon joskus ensi vuoden alussa ja esimakuna siitä on näemmä saatu parikin sinkkua, joista pidin erityisesti tästä tuoreemmasta. Alussa kuullaan kaikki tutut Lana-kliseet, mutta sitten kaikki lähtee ihanalla tavalla suistumaan raiteiltaan. Sanoituksessa on ilahduttavaa ironiaa: You’re beautiful and I’m insane. We’re American-made.


☊ LANA DEL REY ~ VENICE BITCH